Tapasin nykyisen poikaystäväni 16-vuotiaana. Olen nyt 20-vuotias, poikaystäväni on minua vuoden vanhempi, ja olemme seurustelleet runsaat kolme vuotta. Olemme asuneet yhdessä noin kahdeksan kuukautta ja menimme kihloihin tammikuussa. Suhteessamme ei ole mitään vikaa, kaikki toimii loistavasti ja rakastamme toisiamme. Poikaystäväni on hyvän näköinen, uskollinen, kiltti, hän tekee kotitöitä jopa enemmän kuin minä jne. Häntä voisi kai kuvailla miltei täydelliseksi.
Sukulaiset ja kaverit pitävät luultavasti selvänä, että olemme yhdessä koko elämämme. Jossain vaiheessa ajattelin itsekin niin, ja poikaystäväni ajattelee niin yhä. Tai ainakin hän toivoo niin, sillä hän on yhä todella rakastunut minuun.
Seurustelusuhteemme on meidän molempien ensimmäinen. Olimme suoraan sanottuna räkänokkaisia teinejä tavatessamme. Olenkin viimeaikoina miettinyt sitä, kuinka paljon nykyään toitotetaan kuinka hienoa ja suorastaan terveellistä, ellei peräti elintärkeää, on viettää vapaata sinkkuelämää ja harrastaa seksiä vaihtuvien kumppanien kanssa. Tämä vaihe on itseltäni jäänyt toistaiseksi väliin, eikä poikaystävällänikään minua ennen ollut kuin kolme yhden yön seksisuhdetta.
Olenkin toisinaan miettinyt, että pitäisikö minun käydä tämä sinkkuiluvaihe läpi joskus. Tavallaan ajatus on houkutteleva, mutta toisaalta ajatus hellän ja turvallisen suhteemme hylkäämisestä vapaan sinkkuelämän vuoksi tuntuu raskaalta. Ja tiedän, että poikaystävälleni olisi vielä raskaampaa kuin minulle, jos hylkäisin hänet.
Mutta pitäisikö minun kuitenkin "kokeilla" muitakin miehiä? Olen melko nuori, enkä ole täysin varma siitä, haluanko vielä sitoutua vuosikausiksi. Vaikka rakastankin poikaystävääni, mikä tekeekin asian niin vaikeaksi.
Emme ole uskovaisia, ja ajatusmaailmamme ja asenteemme ovat muutenkin hyvin epäkonservatiivisia. Tärkein syy sille, että olemme yhdessä, on se, että viihdymme yhdessä.
Olisin kiinnostunut kuulemaan, onko olemassa muita ihmisiä, jotka ovat seurustelleet jo pitkään oman ensirakkautensa kanssa ilman mitään uskonnollisia tai muuten vanhanaikaisia syitä, ja miten he suhtautuvat suhteeseensa ja sen tulevaisuuteen.
Myös muut mielipiteet ovat tervetulleita..
Sukulaiset ja kaverit pitävät luultavasti selvänä, että olemme yhdessä koko elämämme. Jossain vaiheessa ajattelin itsekin niin, ja poikaystäväni ajattelee niin yhä. Tai ainakin hän toivoo niin, sillä hän on yhä todella rakastunut minuun.
Seurustelusuhteemme on meidän molempien ensimmäinen. Olimme suoraan sanottuna räkänokkaisia teinejä tavatessamme. Olenkin viimeaikoina miettinyt sitä, kuinka paljon nykyään toitotetaan kuinka hienoa ja suorastaan terveellistä, ellei peräti elintärkeää, on viettää vapaata sinkkuelämää ja harrastaa seksiä vaihtuvien kumppanien kanssa. Tämä vaihe on itseltäni jäänyt toistaiseksi väliin, eikä poikaystävällänikään minua ennen ollut kuin kolme yhden yön seksisuhdetta.
Olenkin toisinaan miettinyt, että pitäisikö minun käydä tämä sinkkuiluvaihe läpi joskus. Tavallaan ajatus on houkutteleva, mutta toisaalta ajatus hellän ja turvallisen suhteemme hylkäämisestä vapaan sinkkuelämän vuoksi tuntuu raskaalta. Ja tiedän, että poikaystävälleni olisi vielä raskaampaa kuin minulle, jos hylkäisin hänet.
Mutta pitäisikö minun kuitenkin "kokeilla" muitakin miehiä? Olen melko nuori, enkä ole täysin varma siitä, haluanko vielä sitoutua vuosikausiksi. Vaikka rakastankin poikaystävääni, mikä tekeekin asian niin vaikeaksi.
Emme ole uskovaisia, ja ajatusmaailmamme ja asenteemme ovat muutenkin hyvin epäkonservatiivisia. Tärkein syy sille, että olemme yhdessä, on se, että viihdymme yhdessä.
Olisin kiinnostunut kuulemaan, onko olemassa muita ihmisiä, jotka ovat seurustelleet jo pitkään oman ensirakkautensa kanssa ilman mitään uskonnollisia tai muuten vanhanaikaisia syitä, ja miten he suhtautuvat suhteeseensa ja sen tulevaisuuteen.
Myös muut mielipiteet ovat tervetulleita..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin, sanoi sen itsekkin, te viihdytte yhdessä. Miksi rikkoa hyvä suhde? Niin kauan kun sinusta tuntuu hyvältä, nauti suhteesta. Riko se vasta kun se on epämiellyttävä. Ps. huuhaa-lehtien miten elät elämääsi osiot ovat täysin yhdentekeviä, eiköhän kuitenkin jokainen tiedä itse mikä on omalle elämälle oikein.
...ja tulokseen tullut että antaa elämän kuljettaa painollaan. Itse olen seurustellut poikakaverini kanssa kaksi ja puoli vuotta, vuoden ollaan oltu kihloissa eli vakavalle näyttää. Kummallakaan ei ole ollut aiempia suhteita eikä ole halua myöskäänmuita "kokeilla" muita taikka sinkkuelämää. Olemme vasta 19-vuotiaita, mutta varmoja että tulemme toisiamme sietämää jatkossakin.Ollaan nimittäin asuttu yhdessä alusta asti eli arki on TODELLAKIN tullut koettua, niin ne huonot kuin hyvätkin puolet. En nää sinkkuelämässä mitään hienoa, kohta alkaisit kuitenkin etsimään "sitä oikeaa". Miksi hävittää toimiva parisuhde???
Pitäiskö sun jättää lehtien hehkutukset ja kaverien kertomukset omaan arvoonsa. Haluatko tosiaan jakorasiaksi tässä tautiyhteiskunnassa?? Ja se mitä lehdissä kirjoitetaan on melkolailla paskaa. Mistä sä edes tiedät että tapaisit muita ihmisiä tai löytäisit yhtä ihanan kumppanin kuin nykyisesi? Panemaahan tietysti pääsee aina ainakin naisena, mutta kenen kanssa on eri asia. Ei se sinkkuelämä niin hienoa ja upeaa ole kuten "hehkutetaan". Yksinäistä elämää se on. Voithan sä käydä bailaamassa nytkin ystäviesi kanssa. Ei sitä seurustelusuhde estä. Ja ne jotka "railakasta" sinkkuelämää viettävät, yleensä viettävät sitä pakosta koska ketään ihmistä lähelle ei ole löytynyt. Kumppania hekin etsivät, jotta voisivat päästä samaan elämäntilaan jollaista sinä jo vietät.
Ehkä enemmänkin etsit itseäsi kuin haikailet sinkkuelämän perään. Mietit onko nykyinen kumppani se oikea varmasti jonka kanssa teet lapset ja olet lopun ikääsi. Näitä kysymyksiä miettii jokainen parisuhteessa oleva jossain vaiheessa. Varsinkin kun suhteeseen astuu arki, sitä käy pohtimaan "tässäkö tää elämä nyt on ja ton kanssa". Sun pitää itse päättää mitä tahdot elämältä ja kenen kanssa. Ja pohtia sitä, että oliko yhteenmuutto vain keino päästä pois vanhempien luota ja oli turvallisempaa aloitella elämää yhdessä jonkun kanssa kuin yksin. Ja oletteko kenties pelkästä tottumuksesta yhdessä vaan onko teidän välillä todellakin sitä jotain.
Hullu olet, jos rakkaan miehen hylkäät siksi että haluat "kokeilla muita miehiä". Jos tyytyväisiä olette, niin parempi jatkaa sitä rataa.
Monet ovat sitä mieltä että ruoho on vihreämpää aidan takana. Minä pidän parempana vaihtoehtona hoitaa sitä omaa heinikkoa, jotta se viheriöi... koska jos vaihtaa vihreämpään, niin sitten kun se on kaluttu loppuun on aika taas etsiä uusi laidun... ja uusi laidun...
Ja mulkku on aina vaan mulkku, hyvän ja rakkaan siitä tekee se kehen se on kiinnittynyt!
Sinkkuilu voi olla kasvattavaa ja kehittää ihmistä, mutta älä usko siihen että seksiä tulisi harrastaa niin monen kanssa kuin kerkiää... Mitä helvetin hyötyä siitä on?!Se ei todellakaan ole terveellistä tai elintärkeää. Saa vain tauteja ( on niitäkin mitkä leviää kumista huolimatta) ja huomaa kuinka pinnallisia ja itsekkäitä ihmiset nykyään ovat( se tietty saattaa olla hyvä opetus). Itselläni, 24v, oli 3 hyvin lyhyttä juttua ennen avomiestäni, ( kohta 5v yhdessä ) jotka olisin ihan hyvin voinut olla kokematta, enkä olisi menettänyt juuri mitään. ja sen tiedän, että jos meillä hyvin toimii, niin viidettä miestä en enää tule kokemaankaan. Enkä menetä mitään.
Ihmisten ja eläinten eronahan on pidetty sitä, että ihmisellä on kyky olla empaattinen ja ajatella toisiakin. Nykyään ajatellaan vaan kuin eläimet, pano, pano, pano, seksiä, nussimista ja naimista, olen kiimassa, tarvitsen uroksen/ naaraan...
Kehittyvä, kestävä parisuhde on elämän suurin haaste, johon suurin osa ihmisistä ei pysty.
Ole onnellinen, että olet elänyt noin kauniin ja puhtaan elämän. Toivottavasti saat pidettyä sen sellaisena.
Ympäriinsä paneskelu tuottaa yllättävän paljon paskaa, voi kun tietäisit.
No huh, että olisi joitain vaiheita jotka pitää käydä läpi. Jos jollain ihmisellä on tarve säheltää useiden ihmisten kanssa niin sitä ei selitetä vaiheella. Luontevaa se kyllä on nuorena kokeilla seurustelua erilaisten ihmisten kanssa. Se toteutuukin eri tavoin. Toiset seurustelevat "pariutumalla" kiinteästi jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, siis ns. "styylaamista". Toiset seurustelevat kaveriporukassa, en tarkoita mitään ryhmäseksiä, mutta kaveripohjalla tapaa eri ihmisiä ja siten oppii eri ihmisistä kaikenlaista. Seksuaaliset kokemukset ovat jokaisen oma asia. Niihin pitäisi lähteä ihan oman moraalin ja fiilispohjan perustella eikä sen mukaan miten muut tekevät tai mihin tarjoutuu tilaisuus, tai jos painostetaan.
Mulla oli nuorena laaja kaveripiiri. Tavallaan seurustelinkin parin kundin kanssa vähän aikaa, mutta ei se sellaista rakkausjuttua ollut. Vasta(?) 21-vuotiaana kohtasin kundin tai miehen jota kohtaan tunsinkin jotain. Seurustelimme aika siveellisesti vuoden, sitten aloimme viettää aikaa enemmän yhdessä (myös seksiä), kun kumpikin muutti pois kotoa (emme yhteen kuitenkaan). Sitten huomasimme viettävämme paljon aikaa vain toisen kämpässä ja päätimmekin etsiä yhteisen isomman asunnon. Naimisiin menimme kun olin 26. Ainoa lapsi syntyi kaksi vuotta häiden jälkeen. Kokemukseni mieshistä ovat aika suppeat, mutta en ole muita kaivannutkaan kuin aviomieheni. Meillä on mennyt hyvin. Tai on tietsyti joitain probeleemeja ollutkin mutta ne ei ole välejämme rikkoneet.
Mieti itse mitä haluat. Mieti myös miten vastapuoli, miehet, kokevat sen, että pidät heitä vain kokemuksina. Miten itse sellaiseen suhtautuisit. Mieti myös mikset olisi tyytyväinen nykyiseen mieheen, vaikka nuoria olittekin kun menitte yhteen. Ehkä olette kasvaneet erillenne, ei ole mahdottomuus. Mutta ennenkaikkea ole rehellinen itsellesi, ja varaudu olemaan sitä myös miehellesi.
Rakastat miestäsi ja hän on mielestäsi täydellinen.
silti kiinnostaa kokeilla muita?
tosi typerästi teet jos tuon takia miehes jätät.
Mitään pakollista sinkkuvaihetta ei ole olemassa. Asia nyt vain on niin, että monen on se kokeiltava vain huomatakseen, mitä menetti (ei sillä, on kyllä niitäkin jotka viihtyy sinkkuna, mutta tuskin kukaan heistä on lähtenyt hyvästä suhteesta ollakseen sinkku).
Jos sinulla on hyvä suhde, niin älä heitä sitä hukkaan. Eri asia jos sukset menevät joskus pahasti ristiin... mutta yhdenyön-juttujen tai suunnattoman seksikokemuksen hankkiminen on aivan turhaa - et jää mistään paitsi, usko pois, minä olen kokeillut :) Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, mutta kaikkia mokia ei ole pakko tehdä.
Voin ymmärtää huolesi, jos olet muuttanut suoraan kotoa miehen kanssa yhteen. Silloin oma itsenäistyminen voi jäädä puolitiehen. En kuitenkaan sinuna lähtisi etsimään itsenäisyyttä eron avulla...
Mä tiedän mitä tarkotat.Mä aloin kans 16 vuotiaana seurustelee maailman ihanimman pojan kans,ja onnellisia oltii,ainaki suurimmax osax.Asuttii yhdeski kaks vuotta kunnes mä en enää jaksanu.Halusin nähdä muitaki miehiä ja kokee kaikkee ennenku vakiinnun täysin.
No yhtenä päivänä mä kasasin kamat ja häivyin,mies poras mun perää koko ajan,ja mä vaa sanoin sil et jätä mut rauhaa.Mä vietin kymmeniä yhden yön juttuja ja sekoilin kännis pitkin baareja.
Sit yx sunnuntai,ku heräsin taas jonku ällötyksen vierestä,ni mulla tuli ihan järjetön kaipuu mun mieheni luo...Ei tää ollu sitä mitä halusin kokee,ei todellakaa.
Menin mieheni oven taakse kolmen kuukauden jälkee,mut hän ei enää asunukkaa siinä.Kuulin miehen äidiltä et hän on löytäny uuden ja muutti eri paikkakunnalleki ku halus alottaa uuden elämän.
No täs sitä ollaa,elämä ei todellakaa maistu.Asun äitini luona ja itken joka yö itseni uneen....
Älä tee tätä virhettä,älä koskaa...
Mulla on ollu ennen mun nykyistä 1 ainoa mies joka on harrastanu seksiä mun kans (paha kyllä hakkaava exä!) ja se riittää mulle! Mä en pidä sinkkuelämästä, mä viihdyn paremmin ku saan olla parisuhtees oman rakastavan miehen kainalos. Mun poikaystävä on harrastanu seksiä ennen mua kahen naisen kans ja se on ittekki sanonu, että on hyvä että on löytyny vakisuhde mun kans :)
Jos oot onnellinen sun miehen kans niin mitä sitä jättämään häntä? Ole vain hänen kanssaan ja vietä onnellinen loppuelämä yhdessä :)