toisen kanssa olo on lähinnä tottumista. Ei parisuhde ole mikään taikatemppu, että hokkuspokkus, hatusta nostettaisiin valkea kani ja sädetikku rätisisi. Ei. Toisen kanssa ollaan ja mietitään, että kaikkea sitä joutuu sietämään. Mies tai nainen ei niin kuin noin muuten ole mitenkään ihmeellinen.
Miettikääpäs sitä, että
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei taida minulta enää löytyä jaksamista parisuhteeseen. Sellainen tunne saattaa kyllä liittyä rankkohin kokemuksiin vuosien ajan. Ehkä muutaman vuoden päästä voin olla eri mieltä.
Se vaatii paljon.
Saako kysyä minkä ikäinen on tämän kirjoittaja, noin suurin piirtein.
Mitä se vaikuttaa?
No yhtä paljon kun se kikkeli jalkojen välissä.
39.
Ihan mielenkiinnosta kysyin, että missä vaiheessa muut ihmiset tekee tällaisia raadollisempia havaintoja. Vaikka taitaa se tämäkin olla melkolailla yksilökohtaista.
Itse olen käyttänyt termejä: sitoutuminen, päättäminen ja kestäminen. Sietäminen alkaa kuulostaa jo vähän pahalta.
Opin jo nuorena.
No aijaa? Muita uutisia? Yötä seuraa aamu?
Sulleko tää oli selkeää? Ei ehkä kaikille.
No, onhan se tietenkin noin. Se rakkauden alkuhuuma tietenkin edistää sitä sopeutumista, kun toisessa näkee ne parhaat puolet lähinnä. Ihmiset inhimillisiä, ehkä kuitenkin hetkittäin jopa ihmeellisiä vikoineen päivineen.
https://youtu.be/bC5Y2iGGk_c
Kannattaisiko olla mieluummin jonkun sellaisen kanssa, jota rakastaa? Silloin tottumista on siihen, miten toinen voi vuosi toisensa jälkeen olla joka päivä niin ihana ihminen...
Kemia on tärkeintä mutta myös kipinät ratkaisevat jonkin verran.
"Toisen kanssa ollaan ja mietitään, että kaikkea sitä joutuu sietämään. "
Onneksi se ei ole pakollista.
Tottuminen?
Itse ajattelen että se on sopeutumista, joustamista, kompromisseja. Hyväksymistä ja syvää ja lujaa tahtoa olla ja elää juuri tämän ihmisen kanssa.
Parisuhteessa kasvetaan jos ollaan kypsiä siihen. Jos ei, se jää pelkäksi tähdenlennoksi.
Parisuhde ei ole helppoa eikä aina hauskaa ja ihanaa va purppurapilviä. Ne nurjat ja kurjatkin puolet ja hetket on opittava kestämään ja sietämään ilman että heti pakataan kamat ja häivytään niinkuin se nykyaikan on tapana.
Ei osata, jakseta eikä haluta oppia elämään toisen kanssa. Kun huomataan sen ensihuuman jälkeen että tuossa ihmisessä onkin myös ikäviä puolia luovutetaan heti.
Kun kaksi ihmistä menee yhteen siinä menee yhteen kaksi yksilöä omine tapoineen tottumuksineen, taustoineen kaikkineen. Siitä sitten alkaa se särmien hiominen ja jos onnekkaita ollaan elämänpituinen yhteinen taival missä jaetaan niin surut kuin ilotkin.
Siihen ei nykyihmiset näytä enää pystyvän.
Suurin osa nykyihmisistä on lähes sairaalloisia perfektionistejä ja kontrollifriikkejä. Monilla varmaan menee myös liian hyvin elämässään kun ei olla totuttu vastoinkäymisiin tai kompromisseihin.
Ei todellakaan ole mikään pakko asua saman katon alla. En usko että ihmistä on sellaiseksi edes luotu.
Itku pitkästä ilosta ja ilo pitkästä itkusta.
No itsekään en pidä parisuhdetta minkäänlaisena hokkuspokkus-juttuna. Kyllä se on tavallista ääneen asioitten sopimusta.
Mutta silti... silti siihen pitää olla polte ja jano. Halu olla toisen kanssa, mikä riuhtoo irti sohvasta, käy käsiksi toiseen ja rakastelee niin, että naapurit kuulee. Siihen ei voi tottua...