Ryyppääminen ei enää kiinnosta, onko ystävyys vaarassa?

Terve ihminen kyllästyy alkoholivoittoiseen vapaa-ajan viettoon, ei sitä määräänsä enempää jaksa. Aika pitkäänhän sinä olet sitä jo jaksanut.

Itse tein pesäeron alkoholiin taipuvaisiin ystäviini jo kaksvitosena. Ei jaksanut kattella sitä oksentelua ja känniriehumista ja krapuloita seuraavana päivänä. Muutamalla ystävällä alkoi jo mennä pari pulloa viiniä viikollakin, ei sellaista jaksa katsella. Pitää pitää itsestään parempaa huolta.

Toivottavasti ystäväsi arvostaa sinussa muutakin kuin viinanjuontikykyä.
Jos ystäväsi ei halua sinua selvin päin nähdä, eikä mitään kanssasi tehdä selvinpäin, niin se on hänen menetyksensä.
Sinuna en lähtisi kapakoihin kenenkään kanssa, en edes velvollisuuden tunnosta, jos viinanhuuruinen elämä ei sinua kerran kiinnosta enää.

Olet ehdottanut kaikenlaista viinatonta muuta tekemistä ystävällesi. Hänelle mikään niistä ei ole kelvannut.
Ystäväsi näyttää kuuluvan siihen ryhmään jolle asiat täytyy yksinkertaistaa, ta-va-ta.

Joten tee se. Kysy mitä viinatonta yhdessäoloa han haluasi kanssasi.

Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että luultavasti tuo ystävyys loppuu tai ainakin haalenee kovasti. Itse en ole oikein koskaan ollut ryyppää ja bailaa tyyppiä, mutta parikymppisenä jaksoin vielä roikkua mukana. Silloin nähtiin sitten toki muissakin merkeissä. Sitten kun aloin jättäytymään välillä pois niistä ryyppybileistä, niin alkoivat vähenemään ne muutkin näkemiset. Muuten se pyytäminen kahville tai lenkkiseuraksi siirtyi yhtäkkiä kokonaan mun hommakseni. Silloin en tmmärtänyt miksi, mutta kyllä mä sen nyt tajuan. Ne tapaamisethan pyöri sitten kuitenkin aina pitkälti sen edellisen bilereissun debrief sessioina ja seuraavan suunniteluna. Yksi ystävä pyyteli sitten aina kuskiksi, kun en kerta itse juonut. Voihan siellä katsos sevinpäinkin olla ja heillä sitten varma kyyti. Siihen en alkanut ja siitä hän loukkaantui.

Sama oli minulla. En ole ikinä tykännyt minkäänlaisista alkoholipitoisista juomista. Ne on pahanmakuista, ei yksinkertaisesti mene kurkusta alas.
Eikä humalaisetkaan ole koskaan olleet sitä kaikkein "parasta seuraa".

Varmaan tämä "ei pysty, en halua, ei ole mun juttu" asenne näkyi mun kasvoilta, koska putosin bileporukoista ulos jo varhaisessa vaiheessa opiskeluja. Paras lapsuuden ystäväni kuului bilettäjiin, eikä hänkään enää kysellyt mukaansa kun olin aina selvinpäin. Oltiin liian erilaisia.
Olihan se aikamoisen kurjaa olla kaveriporukassa se jota ei koskaan pyydetty enää minnekään. Kävin lenkillä ja kuntosalilla, purin yksinäisyyttäni liikuntaan.
Kevään tultua otin kameran mukaan, keskityin kuvaamiseen ja luonnossa liikkumiseen. Pikkuhiljaa uusia ystäviäkin löytyi eri suunnilta.

Jotkut ystävyydet päättyy, jos hyvin käy, tilalle tulee uusia.

Minun neuvo sinulle on ettei kannata roikkua sellaisessa porukassa joiden kanssa ei ole enää mukavaa. Aloita uusi harrastus, tee jotain sellaista mistä sinä nautit.
Jätä ovi auki bileystävällesi, sano että hän on tervetullut luoksesi käymään jne.
Ei kannata siltoja katkoa, muttei kannata tehdä sellaistakaan enää mistä et pidä.