Silloin aikoinaan kihlaus oli lupaus naimajaisiin menosta. Nykyisin se ei taida enään olla mikään lupaus, vaan liene joku riitti seukkaamisen ohella?
Olen itse aikoinaan kihlannut lapseni äidin, muttemme menneet koskaan vihille. Sittemmin, kun minulla ja silloisella puolisolla oli jo ns. susilapsia, menimme silti maitstraattiin.
Kirkkokin olisi käynyt, mutta sen aikainen vaimoni ei halunnut tehdä asiasta suurta numeroa. Siinä kyllä komppaan häntä.
Pakkohan meidän oli sitten kuitenkin saada 2kpl todistajia mukaan maistraattiin. Noh, hän soitti äidillensä ja minä isälleni. Nämä olisivat lähteneet muutenkin, mutta varmuudeksi lupasin ravintolalounaan.
Kuitenkin vihkimisen jälkeen silloin aikoinaan menimme paikallisen hotelliketjun ravintolaan. Nimeä en sano, mutta ääs pisteitä sieltä sai.
Nykyisin olemme eronneet ja haluan vieläpä kysyä vakavalla kirjoitusnäppäilylläni: "Miksi olet aikoinaan mennyt naimajaisiin, muuten kuin silloisessa huumassa?"
Nyt pikakelattuna tähän asti, naimisiin meno on ainoastaan itsensä huijaamista ja vanhanaikaista pska:a.
Nykynuoriso tiedostaa tämän ihan hyvin, mutta reppanat menevät silti kihloihin, tietämättä senkään alkuperäistä tarkoitusta.
Vähän sama asia, kun juntit sanovat vihreitä ja vasemmistolaisia kommunisteiksi. Ihan vain sen takia, koska isäkin on niin luulut/luulee edelleen, ellei vankilassa ole piesty nöyräksi.
Mitä kihlaus tarkoittaa?
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kahlauksen kanssa jotain.
- Anonyymi
Kyllä kalastaessa kunnon kahluusaappaat ovat kova juttu. Tosin näin meren rannalla riittää kanoottikin, eikä siihenkään tarvitse kaikkia inkkareita ottaa mukaan.
Varsinkin nyt kannattaa lähteä myös pilkille. Onhan nyt ollut pakkastakin. Pakkohan jäiden on kestää? Onhan?
>Simiti<
- Anonyymi
Toki sitä huonon liiton läpikäynyt, eronnut ihminen on katkera ja lyttää koko instituution toimimattomana. Sen sijaan hyvissä liitoissa elävillä ei ole pahaa sanottavaa aviosta.
Kihlat on yhä edelleen naimajaisia edeltävä lupaus siitä liiton solmimisesta. Sinun katkeruutesi ei muuta sitä faktaa miksikään. - Anonyymi
Kihlaus on lupaus mennä naimisiin seuraavana päivänä ja erota vegas-tyyliin tunti sen jälkeen.
- Anonyymi
Älä hupata vanha ukko.
Olen elänyt puolisoni kanssa avossa jo yli 10 vuotta. Kihloihin emme ole koskaan menneet emmekä tule menemään kuten emme naimisiinkaan.- Anonyymi
Jos puolisosi kosisi, niin antaisit tylysti rukkaset?
- Anonyymi
Ei se mitään tarkoita. Monet valehtelee avioliitossakin ja pettävät joten koko avioliitto on ihan huuhaa touhua ja naiset uskoo niitä komeita ytmejä että ne vois rakastaa samaa naista koko elämänsä.
- Anonyymi
Se on merkki siitä, että ollaan vakavissaan ja suuntana on avioliitto. Se taas on juridinen sopimus. Luo taloudellista turvaa esim erossa, toisen kuollessa tai sairastuessa jne..
- Anonyymi
Onko kihlajaiset senjälkeen, kun mies on ensin polvistunut nainen edessä, kuin alamainen ja pyytäen silmät välkehtien : Tuletko vaimokseni ja nainen on todennut, että kyllä.
Mieskö joutuu maksamaan, kun nainen suunnittelee kihlajais tarjoilut ja lataa sen seitsemän eri sorttia kahvipöytään syömistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4801743Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781507Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641348Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H161315- 100905
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19866- 51859
Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65736Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15731Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7722