Ystäväni häät ahdistavat, kun aika on kortilla. Miten toimia?

Anonyymi

Rakas ystäväni on menossa naimisiin tämän vuoden heinäkuussa ja minä olen yksi hänen kaasoistaan. Olen asiasta todella otettu ja onnellinen pestistä sekä heidän onnestaan. Häiden suunnittelu alkaa meillä ensi viikonloppuna.
Samalla tuo asia stressin lisäksi ahdistaa vaikka häistä pitäisi olla onnellinen.
Mieheni on muuttamassa luokseni kolmen lapsensa kanssa ensi kesänä. Asunnossani ei ole huoneita, joten aloitamme lisä rakennuksen rakentamisen pihalle heti, kun säät sallivat. Sen lisäksi, minulla on töiden puolesta menossa hurja ura rutistus, johon keskittyminen vaatii keväästä kesään asti älyttömästi rauhaa ja aikaa, jolloin se aika on luonnollisesti pois rakentamisesta. Kyse on siis onnistumisesta tai työn menetyksestä. Rakentamistakaan ei voi pitkittää, koska mieheni nykyinen asunto myydään kesäkuun alussa. Häistä sain tietää vasta oman elämäntilanteeni tulevien muutosten jälkeen, joten ne ovat nyt välttämättömiä eikä asioita voi enää muuttaa.
En tiedä miten ottaa asia puheeksi ystäväni kanssa siten, että hän ei koe häidensä olevan minulle hällä väliä asia, vaan todella tärkeä, mutta minun täytyy aikatauluttaa kaikki siihen liittyvä omalla kohdallani. Koen asian valmiiksi inhottavaksi, koska ei minun pitäisi olla se, joka määrää aikataulut. Mielellään en haluaisi olla ja juuri sen takia olen ihan umpikujassa päätösten kanssa. Joudun jo aikatauluttamaan rakentamisen ja työ asiani keväälle.
Miten toimisitte vastaavassa tilanteessa? Tai miten haluaisitte, että teille otettaisiin asia puheeksi, jos olisitte ystäväni tilalla? Tottakai haluan olla apuna ja suunnitella häitä, se on tärkeä asia minulle.
Kyllähän minä perheeltäni (vanhemmat ja sisarukset) apuja ja neuvoja kyselen, mutta kaikki mielipiteet ja neuvot ovat nyt tervetulleita.

2

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerrot suoraan, ettet ehdi tässä elämäntilanteessa enää hänen häitään järjestelemään. Haloo, sulle on tulossa 4 uutta perheenjäsentä sun kattosi alle.
      Teillä on rakennusprojekti, leipäduunit sun muut hoidettavana.
      Tajuuhan tuon nyt jokainen, ettei sinusta ole yhtään tuon enempään.

      Ennen vanhaan avioon pääsi vähemmilläkin kotkotuksilla. En tajuu miksi niistä nykyään tehdään kamalat spektaakkelit. On etkoja jotka maksaa satasia per nenä.
      Ei niin mitään järkee.
      Ennen vanhaan riitti kun varasi ajan kirkkoon tai maistraattiin, mies osti puvun ja morsian häämekon, varasi tilan ja sinne pitopalvelusta safkat ja hääkakun kahveineen. Kaverit pisti jonkun vähän erikoisemman auton perään peltipurkkeja ja avot, siinä oli rekvisiitta. Käytiin vihillä, syötiin ja juotiin hyvin, seurusteltiin sukulaisten ja kavereitten kanssa ja se oli siinä.
      Kaikilla ja kaiken ikäisillä oli hauskaa.
      Parhaimmat häät ovat sellaiset joissa ei ole mitään turhia leikkejä. Keskitytään olennaiseen, hääpariin, kahden eri suvun ja hääparin ystävien kanssa yhdessä olemiseen.

      Tosin tänä vuonna näyttää vielä siltä, ettei isoja juhlia voi pitää koronan takia.
      Jos bileet on vain 10-20 hengelle, niin eipä niissä kauheesti järjestelemistä ole.

    • Anonyymi

      Kerrro ystävällesi tilanteesi. Aivan välittomästi, niin että hän ehtii pyytvä toista kaasoa sinun tilalle. Pahoittele ettet pääse fyysiseti juhliin mukaan mutta henkisesti olet siellä 1000%sti ja lähetät kauniin onnittelukortin.

      Jos hän tuosta suuttuu, syy ei lainkaan ole sinun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe