Sitä saa mitä tilaa.

Anonyymi

Näin Sipilä ja Orpo perustelivat perussuomalaisten potkaisemista ulos. Arvokysymys?

Kepu hävisi vaalit eikä kokoomuksellakaan loistavasti mene. Puolueet eivät ole demokraattisia sitä ei ole olemassakaan.

81

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjällä mellakoidaan demokratian puolesta.

    • Anonyymi

      Haavisto asia hyvä esimerkki, koko hallitus puolusti rikosta, mitä se kertoo? Vääränlaisesta demokratiasta. Ei ihme että riehutaan ympäri maailmaa.

    • Anonyymi

      Eläkkeiden ostovoima on heikentynyt. Eläkkeet eivät nouse samassa tahdissa kuin tuotteiden ja palveluiden hinnat.

      Paavo Lipposen (sdp.) hallitus otti käyttöön taitetun indeksin. Nykyisessä hallitusohjelmassa ei ole taitetun indeksin korjaavaa mainintaa, vaikka se toisi huomattavan helpotuksen eläkeläisten kokemaan köyhyyteen.

      Suomalaisista vanhuksista naisista 12% ja miehistä 9% on joutunut säästämään jopa lääkkeistä ja terveydenhuollon maksuista rahan puutteen vuoksi. Pienituloisuus on yleisintä iäkkäillä naisilla, yksinasuvilla ja työkyvyttömyyseläkeläisillä. Eläkeläisten alimpaan tulokymmenykseen kuuluvilla toimeentulo on keskituloisiin eläkeläisiin verrattuna kolmanneksen pienempi.

      -Eläkkeelle siirtyessä perusmenot harvoin kovin paljoa pienenevät, vaikka työhön ja työnkäyntiin liittyvät kustannukset loppuvatkin. Tilalle tulee usein kasvavassa määrin terveydenhoitoon ja lääkkeisiin liittyviä kuluja, jotka voivat olla moninkertaisia työhön liittyviin kuluihin verrattuna.

      Eläkkeiden ostovoiman säilyminen on tärkeää eläkeläisille ja samalla ostovoiman parantaminen vaikuttaisi kotimaassa tapahtuvaan kulutukseen. Perussuomalaiset ovat nostaneet esille puoliväli-indeksiä, joka helpottaisin eläkeläisen asemaa.

      • Anonyymi

        EVAn Verokone paljastaa, että kaikkien palkansaajien tuloverotus kiristyy vuonna 2021. Pienituloisia suosinut veropolitiikka on yllätyksellisesti tullut ainakin toistaiseksi tiensä päähän.

        Vasemmistolaishallituksen valtakautena yllätyksellisesti eniten kiristyy pienipalkkaisten tuloverotus: vuosi 2021 katkaisee pitkään jatkuneen pienituloisia suosivan veropolitiikan linjan. Pienituloisen 1 250 euroa bruttona kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan tuloverotus kiristyy ensi vuonna 0,4 prosenttiyksikköä.

        Keskituloisen 3 250 euroa ansaitsevan palkansaajan tuloveroaste nousee 0,3 prosenttiyksikköä ja korkeimmilla ansiotasoilla korotus on 0,2 prosenttiyksikköä.

      • Anonyymi

        DemFem-feministiverkosto ja Demarinaiset liittoutuvat – ”Erityisesti kuntavaalien alla on tärkeää nostaa feministisiä näkökulmia päätöksentekoon.

      • Anonyymi

        Taitettu indeksi vaikuttaa suurempiin työeläkkeisiin ei kansaneläkkeisiin niinkuin monesti annetaan ymmärtää. Työeläkeellä kyllä tulee mainiosti toimeen jos on yleensäkään ollut ansiotyössä. Jos esim eläissään on tehnyt metsutintyötä ja palkanjatkeena on ollut moottorisahavähennyt sitähän ei noteerata eläkkeessä.
        Ne jotka ovat olleet jatkuvassa ansiotyössä pärjäilevät eläkkeellään hyvin. Kannattaa kysellä niiltä jotka olivat työssä entisellä tehtaalla tuskimpa valittelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVAn Verokone paljastaa, että kaikkien palkansaajien tuloverotus kiristyy vuonna 2021. Pienituloisia suosinut veropolitiikka on yllätyksellisesti tullut ainakin toistaiseksi tiensä päähän.

        Vasemmistolaishallituksen valtakautena yllätyksellisesti eniten kiristyy pienipalkkaisten tuloverotus: vuosi 2021 katkaisee pitkään jatkuneen pienituloisia suosivan veropolitiikan linjan. Pienituloisen 1 250 euroa bruttona kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan tuloverotus kiristyy ensi vuonna 0,4 prosenttiyksikköä.

        Keskituloisen 3 250 euroa ansaitsevan palkansaajan tuloveroaste nousee 0,3 prosenttiyksikköä ja korkeimmilla ansiotasoilla korotus on 0,2 prosenttiyksikköä.

        https://www.veronmaksajat.fi/globalassets/lehdistotiedotteet/palkansaajan-veroprosentin-muutos-2021_taulukko.pdf

        Pienituloisillehan verot eivät nouse ollenkaan ne jotka hankkivat kuukaudessa 2350€ nousee verot 60€ vuodessa. Palkathan nousevat myös että tuskimpa tuo ajaa ketään talousahdinkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        DemFem-feministiverkosto ja Demarinaiset liittoutuvat – ”Erityisesti kuntavaalien alla on tärkeää nostaa feministisiä näkökulmia päätöksentekoon.

        Äijät joutavat pihalle?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        70% eläkeläisistä käy työssa oli joku uutinen viime viikolla, ja lisää toivotaan. Nuoret ovat viltinmutkassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän hallituksen aikana on tulossa keksittyjä veroja.

        Meidän kuntapäättäjät keksivät hulevesimaksu, ei ole etes kaivoja joita tarttis hoitaa.

    • Anonyymi

      Mitä demokratia on?

      Demokratiaa käsiteltäessä pääpainon tulisi olla demokraattisten menetelmien omaksumisessa ja aktiivisen osallistumisen harjoittelussa. Voidaan sivuta myös demokratian historiaa ja teoriaa, joita opetetaan muissa oppiaineissa. Oppilaat käsittävät demokratian usein jatkuvaksi äänestämiseksi ja edustajien valitsemiseksi tavalla, jossa enemmistö voittaa ja vähemmistö häviää. On syytä painottaa yhteisen keskustelun ja kompromissien sekä päätösten avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkitystä.

      Oikeusministeriön ylläpitämältä kansanvalta.fi - sivustolta löytyy runsaasti tietoa demokratiasta yleisesti ja erityisesti Suomessa.

      Demokratia on kansanvaltaa. Suomessa kansanvalta on suurelta osin järjestetty edustukselliseksi demokratiaksi: kansalaiset valitsevat keskuudestaan johtajat päättämään asioista. Kansalaisvaikuttaminen on tärkeä osa toimivaa demokratiaa.

      Demokratia tarkoittaa sananmukaisesti kansan valtaa (kreik. demos = kansa, kratos = valta). Demokratiassa kansalla on oikeus poliittisen vallan käyttöön ja oikeus vaikuttaa yhteisiin asioihin.

      Demokratian käsite on monisyinen. Sanaa demokratia käytetään usein niin huolimattomasti, että koko sanan merkitys on vaarassa vesittyä. Demokratialla voidaan tarkoittaa ainakin

      arvoa
      kansan tai enemmistön tahdon toteutumista
      yhteiskuntamallia
      menettelytapaa päättäjien valitsemiseksi.

      Demokratiasta pitää huolehtia. Demokratia rapautuu, jos ihmiset eivät halua tai osaa toimia demokratian pelisääntöjen mukaan. Demokratiaakin pitää jatkuvasti "huoltaa" ja kehittää, sillä maailma muuttuu.

      Lisäksi kansanvallan toimivuus vaarantuu, jos

      poliittinen eliitti erkanee kansasta
      byrokratia lannistaa demokratian
      politiikka pakenee demokraattista päätöksentekoa.

    • Anonyymi

      Demokratia on kansanvaltaa. Suomessa kansanvalta on suurelta osin järjestetty edustukselliseksi demokratiaksi: kansalaiset valitsevat keskuudestaan johtajat päättämään asioista. Kansalaisvaikuttaminen on tärkeä osa toimivaa demokratiaa.

      • Anonyymi

        Näin ei ole tapahtunut meillä eikä muissakaan euroopan maissa, lähin on Ruotsi ,mutta Suomi on ykkönen.

    • Anonyymi

      Siinä tilanteessa oli kyllä oikein, jos eivät olisi tyrmänneet Halla-persuja silloin, niin hallitukseen olisi tullut Huhtasaari ja Hakkarainen. Oli suuri virhe persuilta lähteä sille linjalle varapuheenjohtajia valitessa, se oli se "arvokysymys". Maksoi mahdollisuuden jatkaa hallituksessa. Se ei näytä vieläkään persu-kannattajille valjenneen.

      • Anonyymi

        Kumpi parempi persut joitten agenda on ,omat ensin vain vihervasut, turvapaikkapummit menee kaiken edelle?
        Siinä on vaihtoehdot viimeiseen menee keput ja kokoomuskin, persut yksin ajaa suomalaisten parasta.

        Kokoomuksen kannattajan en siedä persuja lainkaan, en myöskään pidä vihreistä, mutta parempi sekin kuin persut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen kannattajan en siedä persuja lainkaan, en myöskään pidä vihreistä, mutta parempi sekin kuin persut.

        Kemijärvellä ei ole montakaan kokoomuksen kannattajaa ei ole rahkeita, tyhjää höpinää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kemijärvellä ei ole montakaan kokoomuksen kannattajaa ei ole rahkeita, tyhjää höpinää.

        No minä en asu Kemijärvellä, kerran olen kalareissulla siellä Alkossa käynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minä en asu Kemijärvellä, kerran olen kalareissulla siellä Alkossa käynyt.

        Taas tätä.

    • Anonyymi

      Kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) ei saa syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

      Syyttäjälaitos tiedottaa, että asiassa on tehty syyttämättä jättämispäätös.

      Al-Taeen epäiltiin syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan kirjoittamalla omalle Facebook-sivulleen eri kansanryhmiä uhkaavia, solvaavia tai panettelevia viestejä 11.2.2011-13.10.2016.

      Valtakunnansyyttäjä on jättänyt al-Taeen syyttämättä epäillystä kiihottamisrikoksesta eri perustein. Syyttäjän mukaan osassa viestejä kyse ei ole kiihottamisrikoksesta, koska ne eivät kohdistuneet rangaistussäännöksessä tarkoitettuun kansanryhmään.

      Kirjoitukset voisivat syyttäjän mukaan tulla arvioitavaksi kunnianloukkauksina. Pääsääntöisesti syyttäjä ei saa kuitenkaan nostaa syytettä kunnianloukkauksesta, jos asianomistaja ei ole vaatinut siitä rangaistusta. Asianomistajat eivät ole tässä tapauksessa vaatineet rangaistusta, ja teot olisivat joka tapauksessa kunnianloukkauksena jo vanhentuneita.

      Yhden viestin osalta kyse ei ole syyttäjän mukaan kiihottamisrikoksesta, koska viesti ei ole solvaava, panetteleva tai uhkaava eikä se kohdistu mihinkään ihmisryhmään.

      Yhden viestin osalta al-Taee on todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Syyttäjä kuitenkin huomioi, että al-Taee on aktiivisesti ja itsenäisesti ilman viranomaisen puuttumista toiminnallaan pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia jo vuosia ennen kyseisen menettelyn ilmi tuloa.

      Syyttäjä katsoi, että oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi näin ollen pidettävä tarkoituksettomina ja kohtuuttomina.
      Tausta

      Kirjoituksista nousi iso kohu vuonna 2019, kun ne päätyivät julkisuuteen. Al-Taeen Facebook-päivitykset nousivat puheenaiheeksi, kun Suomen sekulaarit maahanmuuttajat ry:n puheenjohtaja ja toimittaja Anter Yasa otti niihin kantaa blogikirjoituksessaan.

      Al-Taee kiisti ensin kirjoittaneensa kyseisiä tekstejä, mutta myönsi sittemmin, että ne ovat hänen kirjoittamiaan. Hän on pyytänyt kirjoituksia anteeksi.

      Myös rikostutkintaan liittyi monenlaisia käänteitä, sillä keskusrikospoliisi päätti jo kertaalleen, ettei se aloita kirjoituksista tutkintaa.

      Helsingin poliisi kuitenkin harkitsi asiaa toisin ja aloitti tutkinnan.

      Kiihottamisessa kansanryhmää vastaan syyteoikeus vanhenee viidessä vuodessa. Uusi harkinta esitutkinnasta johtui siitä tulkinnasta, että mahdollinen rikos jatkuu niin kauan, kun viestit ovat esillä.

      Sillä lailla, valitettavasti ei ollut persu. Näin se menee taas kerran haavistolaisittain.

      • Anonyymi

        Mitä toi kiihottaminen oikein tarkoittaa kun vertaa tätä tapausta Räsäseen? On pikkasen eroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä toi kiihottaminen oikein tarkoittaa kun vertaa tätä tapausta Räsäseen? On pikkasen eroa.

        Iloiset tytöt kiihottavat kansanryhmiä. Gang bang on nykypäivän trendi. On pikkasen eroa.

      • Anonyymi

        Halla-aho sanoi totuuksi ja miten kävi, jokainen muistaa sen ,mutta niin tullaan muistamaan toin demukankin lausumat syystä että painettiin villasella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho sanoi totuuksi ja miten kävi, jokainen muistaa sen ,mutta niin tullaan muistamaan toin demukankin lausumat syystä että painettiin villasella.

        Raija Toiviaisella olisi nyt oikeita töitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raija Toiviaisella olisi nyt oikeita töitä.

        No ,rouvan mielestä ei ole kiihottanut, ei Haavistokaan kiihottanut.

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset pyrkii kunnissa edistämään sellaista yrittäjä- ja työllisyyspolitiikkaa, että tulonsiirtoja tarvitsevien ihmisten määrä vähenee. – Ainoa tapa saada julkista taloutta tasapainoon ja verorasitusta kevyemmäksi on se, että Suomeen syntyy uutta tuottavaa työtä. Se hyödyttää sekä kuntien että valtion taloutta ja tietysti myös työllistynyttä henkilöä itseään, Jussi Halla-aho sanoo.

      Suomessa, kuten monissa muissakin länsimaissa, väestön vanheneva ikärakenne on ongelma julkisen talouden kannalta. Työikäisen väestön määrä siis pienenee ja eläkeläisten määrä kasvaa. Samalla yhä pienempi nettoveronmaksajien joukko joutuu rahoittamaan julkiset palvelut, joita yhä useampi tarvitsee.

      Huono maahanmuutto käy kalliiksi

      Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan kuvattu tilanne onkin painava peruste olla lisäämättä ylimääräisiä julkisia kustannuksia niin valtion tasolla kuin kunnissa.

      – Tilannetta ei pidä enää pahentaa esimerkiksi huonolla maahanmuuttopolitiikalla. Suomi maksaa tälläkin hetkellä noin 1,5 miljardin edestä vuodessa tulonsiirtoja ulkomaalaisille. Tämä on hankittu ja täysin turha menoerä.

      – Ylimääräisiin kustannuksiin kuntatasolla voidaan katsoa myös päätökset erilaisista rakennusinvestoinneista, joilla kunnat vain yrittävät lisätä omaa vetovoimaansa sen sijaan että pitäisivät huolta kuntien asukkaiden perusasioista, Halla-aho sanoo.

      Sosiaaliturva-asiakkaita ei tarvita lisää ulkomailta

      Halla-aho korostaa, että kuntien ja valtion taloutta ei voi erottaa toisistaan.

      – Sama veronmaksaja maksaa veroja valtiolle ja kunnalle. Olennaista on verorasitus. Ainoa tapa saada julkista taloutta tasapainoon ja verorasitusta kevyemmäksi on se, että Suomeen syntyy uutta tuottavaa työtä. Se hyödyttää sekä kuntien että valtion taloutta ja tietysti myös työllistynyttä henkilöä itseään, Halla-aho sanoo.

      Hän jatkaa, että perussuomalaiset pyrkii edistämään sellaista yrittäjä- ja työllisyyspolitiikkaa, joka vähentää tulonsiirtoja tarvitsevien ihmisten määrää.

      – Perussuomalaiset ei siis suinkaan halua leikata sosiaaliturvaa, vaan tavoitteemme on vähentää sosiaaliturvaa tarvitsevien ihmisten määrää. Toisaalta lopettamalla sosiaaliturva-asiakkaiden maahantuonnin ulkomailta, toisaalta myös edistämällä sitä, että ihmiset siirtyisivät entistä enemmän tekemään tuottavaa työtä.

      • Anonyymi

        Tota ei Orpo ymmärtänyt hoki koko ajan "nyt on kuntavaalit"

      Perussuomalaiset julkaisi kuntavaaliohjelman: Tervettä järkeä päätöksentekoon – asiat tärkeysjärjestykseen, veronkorotuksille stoppi – suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus etusijalle

      • Anonyymi

        Joo ,ja sitä saa jos tilaa.

    • Anonyymi

      Hallitus esitteli 3 uutta tasoa koronan torjuntaan – puheissa jopa ulkonaliikkumiskielto, jos jos jos suomalainen voi lähteä maasta ja palata korona mukana, ei ole pakko mennä testiin kaikki on vapaaehtoista tähänkin käy, sitä saa mitä tilaa.

      • Anonyymi

        Suomen perustuslaki on tehty aikana jolloin ei ole ajateltu pandemioita. Perustuslaki on niin pyhä ettei edes valmiuslaki on sen edessä voimaton, se nähtiin viimekeväänä.

        Perustuslain mukaan suomalainen voi mennä ja tulla rajan yli tämä on epäkohta jolla kaksoiskansalaiset pääsevät vapaasti liikkumaan.

        Perustuslain muutos vaatii eduskuntakäsittelyn eikä ehkä ole itsestään selvää muuttuisko tämä laki.
        Maskien käytössä ilmeisesti on myös esteitä jotka estävät maskipakon. Tästä en ole varma pitäisi etsiä virallista tietoutta.

        Suomi Venäjän raja pelaa eri säännöillä.

    • Anonyymi

      Jos haluat muutosta nykyiseen menoon, on aika ryhtyä ehdokkaaksi kuntavaaleihin – lähde mukaan tekemään perussuomalaisempaa Suomea!

      • Anonyymi

        – Turvapaikkamaahanmuutto on tuhoisaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Samalla se on huono tapa auttaa ketään, kun tänne otetaan ihmisiä, joista ei välttämättä edes tiedetä, ovatko he turvan tarpeessa. Samalla rahalla tai vähemmälläkin voitaisiin auttaa useampia ihmisiä ja tehokkaammin pakolaisleireillä.

        Kannattaa googlettaa maahanmuuton kustannukset myös turvapaikkapummien lisättynä kehitykseen laitettavat miljardin, hallitushan lisäsi miljoonilla myös raha jota luvattiin etelä-eurooppalaisille, summa on tuhansia miljoonia. On pöljä jos ummistaa silmät vääryydelle koska rahat on tarkoitettu oman kansan hyvinvointiin siksi käydään töissä ja maksetaan sataa eri veroa.

      • Anonyymi

        Raja vuoti vuoti kuin seula vuonna 2015 jolloin tuli 35000 turvapaikanhakijaa yli rajan. Silloin oli Perussuomalaiset hallituksessa ja ulkoministerinä oli PS: Timo Soini. Että sillee.

        Siksipä puolue hajosi, että silleen, montako kertaa se pitää sanoa? Miten kävi näille jotka eivät välittäneet matujen tulosta, kepu on leimasimena vähiten ääniä saaneille sininen loikkarit on muisto vain.

    • Anonyymi

      Voisitteko puupääpersut hoitaa oman jäsenpostinne jossakin muualla, tämä on Kemijärven palsta.

      • Anonyymi

        Voisitko sinä puupää mennä omille haukkumapersu juttuihisi niitä riittää Kemppan sivuilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko sinä puupää mennä omille haukkumapersu juttuihisi niitä riittää Kemppan sivuilla.

        Jos täälä ei saa kirjoitella mielipiteitä niin silloin voi lopettaa tykkänään Kemijärvi 24!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos täälä ei saa kirjoitella mielipiteitä niin silloin voi lopettaa tykkänään Kemijärvi 24!

        Ottakaa ylläpitäjään yhteys, nimi ja puh nro löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa ylläpitäjään yhteys, nimi ja puh nro löytyy.

        Viikko sitten oli keskustelemassa Alfalla.

    • Anonyymi

      Katselin uusintana aamu tv:stä Orpon ja Halla-ahon kuntakeskustelua, Orpo jysähti vain kuntien puolesta puhumaan eikä ymmärtänyt miten hallitus vaikuttaa myös kuntiin...se on täkeää.

      • Anonyymi

        Tämä hallitus on kunnille ollut liiankin avokätinen Kemijärvellekkin on pumpannut aiheetonta koronatukia jotka tänne ei olisi kuulunutkaan koska täällä ei ole ollut koronahaittaa.

        Jos nyt Perussuomalaiset pystyisi päättämään aiheeton tuki palauttaisiin takaisin valtiolle.

        Just niin...täälä ei ole korona vaikuttanut vaan velka on tullut huonosta talouden pidosta. Ei raha kasva puussa. Yritys lahjoa äänestäjiä EI onnistu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just niin...täälä ei ole korona vaikuttanut vaan velka on tullut huonosta talouden pidosta. Ei raha kasva puussa. Yritys lahjoa äänestäjiä EI onnistu.

        Hyvinvointikeskus Lapponian avoterveydenhuollon vastaanotoilla siirrytään ensi kuussa alueelliseen tiimityömalliin, Norblab hoitaa jatkossa Labran. Saas nähdä miten toimii palvelu, mitä joudut itse tekemään että pääset hoitoon. Onko helpompi tilata taksi Rovaniemelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just niin...täälä ei ole korona vaikuttanut vaan velka on tullut huonosta talouden pidosta. Ei raha kasva puussa. Yritys lahjoa äänestäjiä EI onnistu.

        Meille valittiin kaupunginjohtaja, mitä hän on kaupungin hyväksi tehnyt, ei mitään tule mieleen, herra ei kuulopuheitten mukaan maksa etes veroja tänne. Ketkä valitsivat tämän kaupunginjohtajaksi, oliko muumit samassa veneessä?

    • Anonyymi

      Tilasin iloisen tytön piirakkaa ja olipas se hyvää. Sain juuri sitä mitä tilasin ja oli sen arvoista. Vaimokin palaa pian reissulta ja taas jaksaa.

    • Anonyymi

      Onko Kemijärven taksissa,niinsanottua,sänkyautoa?
      Kuulin että Rovaniemeltä pitää tilata.
      Kysymys ei ole ambulanssista,vaan taksista,jossa on paarit,johon potilas voidaan sijoittaa.
      Kiireellisisä tapauksissa matka kestää N; 3-h.
      Ei saa olla kovin heikossa kunnossa.
      Tuossa-ajassa olisi jo Oulussa.
      Onko tämä totta?
      Kysyn vaan.
      Kemijärvellä palaa katuvalot päivälläkin,on sitä rahaa (26.01.2021).

      • Anonyymi

        Ei kemijärviläiset osaa asioita hoitaa ja siinä on tulos kun tilataan hyvin palkattu henkilö sössimään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kemijärviläiset osaa asioita hoitaa ja siinä on tulos kun tilataan hyvin palkattu henkilö sössimään.

        Näin kepu hoitaa taloutta.

        Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) lausui eilen Ylen A-studiossa, että elpymispaketista Suomelle tulevat rahat mahdollisesti vähentyvät vielä edelleen tai sitten ei.

        – Saattaa se (Suomen osuus elpymispaketista) vielä pudota joillakin sadoilla miljoonilla, tai sitten se saattaa kasvaa, kuului valtiovarainministerin savolaistyyppinen lausunto.

        Vanhanen myös luetteli EU:n periaatteita.

        – Vauraammat maat maksavat enemmän ja köyhemmät maat saavat enemmän. Tässä mennään.

        Tasavallan presidenttikin huolestui

        Juridiikan kannalta elpymispaketti on melkoinen veivaus, sillä jo EU:n omien sääntöjen mukaan jäsenmaita kielletään ottamasta vastuuta toisten maiden veloista. Kyseessä on EU-perussopimukseen kirjattu artikla 125, eli niin sanottu no bailout -sääntö.

        Tavio sanoi, että elpymispakettia puolustellessaan valtiovarainministeri Vanhanen taitavasti puhuukin mustaa valkoiseksi. Tavio myös huomautti keskustan vaihtelevasta linjasta.

        – Vielä viime keväänä keskustan linja oli hyvin erilainen. Aiempi keskustan valtiovarainministeri (Katri Kulmuni) oli sitä mieltä, että ei missään nimessä oteta EU:n yhteistä velkaa, Tavio ihmetteli.

        Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on arvostellut elpymispakettihanketta. Niinistön mukaan euroalueen talousryhti edellyttää EU-perussopimusten noudattamista. Myös Tavio huomautti, että elpymispaketti rikkoo EU:n omia sääntöjä.

        – EU-juristit ovat joutuneet menemään aika pitkälle lain porsaanreikien etsimisessä. Suunta on todella huono itsenäiselle Suomelle. Meille perussuomalaisille Suomen itsenäisyys on niin tärkeää, että se tulisi säilyttää. Nyt ollaan menossa niin pitkälle liittovaltion tiellä, että voidaan kysyä jääkö itsenäisyydestä mitään jäljelle.

        Vanhanen höpisi asian vierestä

        Vanhanen väisti täysin Tavion argumentit ja alkoi puhua asian vierestä.

        Kulmuni yritti vastustaa vasuja tämä nykyinen nyökkäilee kaikelle mitä vasut sanoo jälkeenpäin on erimieltä. Rajansa nyökyttelyllä. Leimasin.

        Tavio puhui järjen äänellä , elvytetään omaa maata ,Vanhanen elvytti muitten maita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulmuni yritti vastustaa vasuja tämä nykyinen nyökkäilee kaikelle mitä vasut sanoo jälkeenpäin on erimieltä. Rajansa nyökyttelyllä. Leimasin.

        Kulmuni oli Sipilän lemmikki ja sotkeutui Kelun tyypilliseen paheeseen, siksi tuli lähtö,
        Nyt on ulostuloillaan hyvä katkeruuttaan mikä ei ole hyvästä. Kävipä vaaleissa miten hyvänsä Saarikko tulee olemaan se joka Keskustan nostaa. Kulmuni jää takarivin taaviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kemijärviläiset osaa asioita hoitaa ja siinä on tulos kun tilataan hyvin palkattu henkilö sössimään.

        Katuvalot palaa päivälläkin ja sairaskyydit tilattava Rovaniemeltä.
        Jos hoitoon pitää päästä,niin seuraava ohje:Ota puhelu Rovaniemem lääkärikeskukseen ja saat asiallista ohjeita,kenelle lääkärille annetaan aika ja se pitää. Hoitoon pääset ja lähete jatkotoimenpiteisiin tulee.
        Kokemusta on ja vielä elossa,muussa tapauksessa honkakankaalla.
        4-hautastoimistoa Kemijärvellä,7000 as kohti ja ruuhkaa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavio puhui järjen äänellä , elvytetään omaa maata ,Vanhanen elvytti muitten maita.

        Kun tilaat Kiinasta sukset saat pulkan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavio puhui järjen äänellä , elvytetään omaa maata ,Vanhanen elvytti muitten maita.

        Sanoohan se järkikin kuinka Suomi olisi 7miljardilla elvyttänyt jopa pari koronaa oman maan korona haittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katuvalot palaa päivälläkin ja sairaskyydit tilattava Rovaniemeltä.
        Jos hoitoon pitää päästä,niin seuraava ohje:Ota puhelu Rovaniemem lääkärikeskukseen ja saat asiallista ohjeita,kenelle lääkärille annetaan aika ja se pitää. Hoitoon pääset ja lähete jatkotoimenpiteisiin tulee.
        Kokemusta on ja vielä elossa,muussa tapauksessa honkakankaalla.
        4-hautastoimistoa Kemijärvellä,7000 as kohti ja ruuhkaa on.

        Olen käynyt lääkärissä pohjoissuomessa kuin myös eteläsuomessa. Turhaan ruikutatte lähes ilmainen hyvä hoito ja tarvittaessa kelakyydillä joko Rovaniemelle, tai Ouluun.

        Täällä etelässä ei liioin terveyskeskuksiin pääse on mentävä yksityiselle. Harvoinpa selviää alta 200€ tonnikin on pieni raha siellä. Paljoudessa on siirrytty terveysvakuutuksiin muutta ei vakuutusyhtiöt hyväntevyyttä tee. Myös hammaslääkärin on mentävä yksityiselle,
        Silloin harvoin kun olen käynyt Kemijärvellä ei valittamista ja periaatteessa ilmaistahan se on.

        Katuvalot palavat päivällä siksi kun niitä huolletaan. Jos lamput ovat pimeänä silloin ei vikanaisia löydy. SYTYTTIKÖ !!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katuvalot palavat päivällä siksi kun niitä huolletaan. Jos lamput ovat pimeänä silloin ei vikanaisia löydy. SYTYTTIKÖ !!!!!!

        Kyllä ne pimeällä näkee paremmin,mikä lamppu on palanut.
        Vikanaiset lampunpylväät voi merkata ja huoltaa ne päivällä,ilman valojen polttamista.
        Onko teknillisessä lautakunnassa, yhtään teknillisen koulutuksen käynyttä?
        ps.Jos on lusikalla annettu,niin ei voi kapustalla ottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käynyt lääkärissä pohjoissuomessa kuin myös eteläsuomessa. Turhaan ruikutatte lähes ilmainen hyvä hoito ja tarvittaessa kelakyydillä joko Rovaniemelle, tai Ouluun.

        Täällä etelässä ei liioin terveyskeskuksiin pääse on mentävä yksityiselle. Harvoinpa selviää alta 200€ tonnikin on pieni raha siellä. Paljoudessa on siirrytty terveysvakuutuksiin muutta ei vakuutusyhtiöt hyväntevyyttä tee. Myös hammaslääkärin on mentävä yksityiselle,
        Silloin harvoin kun olen käynyt Kemijärvellä ei valittamista ja periaatteessa ilmaistahan se on.

        Kaikki on ilmaista,ala pakolaiseksi.
        Hammashoito,terveydenhoito,ruoka,asunto,kodinhoitaja,sähkö,kulkeminen,autokoulu,jopa auto (pääsee rukoilemaan roi-kirkolle).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne pimeällä näkee paremmin,mikä lamppu on palanut.
        Vikanaiset lampunpylväät voi merkata ja huoltaa ne päivällä,ilman valojen polttamista.
        Onko teknillisessä lautakunnassa, yhtään teknillisen koulutuksen käynyttä?
        ps.Jos on lusikalla annettu,niin ei voi kapustalla ottaa.

        Ihmisten jotka eivät tiedä sähköstä muuta kuin se tulee seinästä ei kannattaisi sekaantua ammattilaisten työhön. Tämä koskee myös muita toimialoja ne yleensä niitä neuvoja antaa jotka vähiten tietävät. Näitä viisaita kyllä riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käynyt lääkärissä pohjoissuomessa kuin myös eteläsuomessa. Turhaan ruikutatte lähes ilmainen hyvä hoito ja tarvittaessa kelakyydillä joko Rovaniemelle, tai Ouluun.

        Täällä etelässä ei liioin terveyskeskuksiin pääse on mentävä yksityiselle. Harvoinpa selviää alta 200€ tonnikin on pieni raha siellä. Paljoudessa on siirrytty terveysvakuutuksiin muutta ei vakuutusyhtiöt hyväntevyyttä tee. Myös hammaslääkärin on mentävä yksityiselle,
        Silloin harvoin kun olen käynyt Kemijärvellä ei valittamista ja periaatteessa ilmaistahan se on.

        Joo joo kemijärviläisiä tässä ollaan ja Kemijärvellä ollaan turha höpistä jotain muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne pimeällä näkee paremmin,mikä lamppu on palanut.
        Vikanaiset lampunpylväät voi merkata ja huoltaa ne päivällä,ilman valojen polttamista.
        Onko teknillisessä lautakunnassa, yhtään teknillisen koulutuksen käynyttä?
        ps.Jos on lusikalla annettu,niin ei voi kapustalla ottaa.

        Nyt pimeänä koko Särkikangas.
        Onko sähkölasku jäänyt maksamatta?
        Onko kielitaidon puute,ei tiedetä mtä tarkoittaa:On ja Off?
        Särkikangas-pohjoinen ei ole katuvaloja, mutta hiitolatu on valaistu. Onko hölmöläisten hommaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt pimeänä koko Särkikangas.
        Onko sähkölasku jäänyt maksamatta?
        Onko kielitaidon puute,ei tiedetä mtä tarkoittaa:On ja Off?
        Särkikangas-pohjoinen ei ole katuvaloja, mutta hiitolatu on valaistu. Onko hölmöläisten hommaa?

        Pösilöä porukkaa Pohjois Särkikangas vuosia olleet valotta kun muut kemijärviläiset loistatelleet valoilla heh hee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pösilöä porukkaa Pohjois Särkikangas vuosia olleet valotta kun muut kemijärviläiset loistatelleet valoilla heh hee.

        Se on sitä tasa-arvoa toiset valossa toiset pimeässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavio puhui järjen äänellä , elvytetään omaa maata ,Vanhanen elvytti muitten maita.

        Sisäministeri Maria Ohisalo on kehittänyt huippuunsa taidon olla vastaamatta kysymyksiin. Tästä saatiin uusi näyte eilen illalla Yleisradion A-Talkin puheenjohtajatentissä, kun Ohisalolta tiedusteltiin yhtä konkreettista julkisen talouden leikkauskohdetta ja siitä kertyvää vuosisäästöä.

        Kysymys leikkauskohteista on äänestäjille tärkeä, sillä hallituspuolue vihreiden talouden sopeuttamista koskevat linjaukset ovat jääneet paljolti hämärän peittoon. Maria Ohisalo kuitenkin tunnetusti ajautuu epämukavuusalueelle, kun puhe kääntyy talouteen ja varsinkin menoleikkauksiin.

        – Mistä vihreät leikkaisi, kun jossain kohtaa on kuitenkin pakko sopeuttaa? Ylen juontaja kysyi Ohisalolta.

        Ymmärsikö edes mitä kysyttiin?

        Ohisalo alkoi höpötellä omiaan, aivan kuin ei olisi edes ymmärtänyt kysymystä.

        – No ensinnäkin sanon sen, että yhtä aikaa nyt tässä kohdassa tarvitaan ne akuutit kriisitoimet, tarvitaan elvytyspolitiikkaa ja tarvitaan niitä rakenteellisia uudistuksia joita hallitus on jo tehnyt, meillähän sote-uudistus etenee hienosti, sosiaaliturvaa uudistetaan, koulutukseen panostetaan ja yhteiskuntaa tehdään jatkuvasti kestävämmälle tolalle, jotta ilmastonmuutosta torjutaan yhtä aikaa, sisäministeri sirkutti.

        – Mutta mistä leikkaisitte? kuului kysymys uudestaan.

        Ohisalo jatkoi:

        – Meillähän suurin kriisi tulee päälle 30-luvulla, kun julkinen talous on vaikeuksissa ennen kaikkea silloin kun meillä ei riitä tarpeeksi ihmisiä töihin, ylipäätään huoltosuhde heikkenee.

        Siirsi puheen veroratkaisuihin

        Ylen juontaja yritti kolmannen kerran:

        – Mistä leikkaisitte?

        Ohisalon höpötys jatkui:

        – Jos hoidamme tämän mainitsemani kokonaisuuden hyvin, sopeutustarve totta kai myös pienenee. Mutta jos täytyy lähteä sopeuttamaan jostain, niin kyllä vihreät on pitkään pitänyt esillä ympäristölle haitallisia tukia, voin mainita muutamia. Jos verotuloja voidaan hakea ympäristölle haitallisesta toiminnasta, yksi konkreettinen paikka on, tiedän että se tuntuu monista vaikealta, esimerkiksi dieselin alempi verokanta, työkoneiden, polttoaineiden alemmat verokannat.

        – Nämä olivat kyllä veroratkaisuja, eikä leikkausratkaisuja, Ohisalolle huomautettiin.

        Ohisalon tyyliä olla vastaamatta kysymyksiin voidaan näkökulmasta riippuen pitää joko taitavana poliittisena strategiana tai sitten äänestäjien aliarvioimisena.

    • Anonyymi

      Siloisessa tilanteessa oli lähinnä kysymys Sipin henk koht vihasta perussuomalaisia kohtaan

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista oli kun Halla-aho puolusti Helsingin Vapaavuoren vetoa avata alle 20v harrastuspaikat auki muuntoviruksen leviämisvaiheessa-
      Halla-aho ilkkui miten ravintolat saavat olla auki ja lapsia rajoitettaisiin.

      Marin vastasi. Mehän esitimme syksyllä tiukempia rajoituksia ravintoloille mutta eduskunnassa ei mennyt läpi, muisti Perussuomalaisten vastustaneen minkäänlaisia rajoituksia ravintoloille.

      Myös syksyllä oli hallitus esittänyt pakkotestausta senkin oli eduskunta torpannut.
      Orpokin nyt kovin vaati eikä muistanut että aiemmin vastustettiin.

      • Anonyymi

        Ei se ollut Halla-aho joka esitti ravintoloitten auki oloa 24h, Persu kylläkin nimi ei tule mieleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut Halla-aho joka esitti ravintoloitten auki oloa 24h, Persu kylläkin nimi ei tule mieleen.

        Yleensäkin puolueesta riippumatta on nämä politikot oma rotunsa. Kristillinenkin joka pitäisi olla herran nuhteessa alkoi puhua potaskaa jonka toimittaja oikaisi.
        RKP näyttäisi olevan vaarakllinen puolue suvatsevaisuus ajaa kaiken edelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut Halla-aho joka esitti ravintoloitten auki oloa 24h, Persu kylläkin nimi ei tule mieleen.

        Ei synny ruuhkija, päivällä radiossa toimittaja kertoi Helsingissä oli ruuhkalle saakka ihmisiä jossain ravintolassa ja kenelläkään ei maskia.

      • Anonyymi

        Huomasitteko,että meidän pääministerillä on käytännön ongelmia?
        Hengitysmaskin käytössä,ei pysy maski oikein toimivassa asennossa.
        Marinilta puuttuu:Korvalehdet?
        Uusi kampaustyyli paljasti tällaisen "puutteen".
        http://kuulonhuoltoliitto.fi/wp-content/uploads/2016/08/korva.jpg
        Korvalehti on seksuaalisen mittari.
        Mitä pitemmät (isommat) korvalehdet,sitä aktiivisempi seksiolento.
        Perintötekijät vaikuttaa.

    • Anonyymi

      Ravintolat auki 24h. Idea kai oli se että otetaan vähemmän porukkaa sisälle kerralla ja pystytään pitämään turvavälit. Ei tule ravintolalle/baarille kiire myydä viinaa. Se oli Eerolan ehdotus.

    • Anonyymi

      islam valtaa alaa-SDP

      • Anonyymi

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mt-porvaripuolueiden-kannattajat-vahentaisivat-valtion-velkaantumista-karsimalla-hyvinvointipalveluja/8023234#gs.s4hh1e

        Tuskimpa niitä leikkauksia tulee vaalien jälkeenkään koska innokkaimmista leikkaajista vain Keskusta on hallituksessa.. Miten lie kunnanvaltuustoissa jos Perussuomalaiset ja Kokoomuskin nousevat heillä kun sormet syyhyää päästä leikkaamaan hyvinvointipalveluita.

        Nämä tutkimukset ovat mielenkiintoisia joista selviää puolueiden todelliset periaatteet.
        Pitäisi jo alkaa miettimään mitä palveluita Kemijärveltäkin aletaan karsimaan. Ihminen kyllä pärjää paljon vähemmälläkin jos muistellaan aikoja 60--70 luvuilla.

        Lue lisää
        Kehitysapu ja matut:Maksaa Suomalaisille veronmaksajille Miljardeja joka vuosi.Sieltä pitää leikata ja moniko oli sitä mieltä?
        1-Halla-aho,muut "rokottais" kantasuomalaisia.

        Halla-aho kun puhuu,niin kaikki kuuntelee korva tarkkana. Niin pitää tehdäkkin, kun mestari puhuu.
        Monelle kuulijalle aasia selviää vasta seuraavana päivänä (esim. Ohisalolle)ja sekös kismittää.
        Ottakaa esimerkkiä käytöksestä , puhetavasta ja taktiikasta.
        Ei puhu päälle ja vastaus tuo "jauhot suuhun"vinoilijoille.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe