Millaista apua on tarjolla potilaalle jolle on aiheutettu psyykenlääkkeillä vakava haitta?

"Toinen hauska hypoteesi liittyy myös skitsofreniaan, jonka ollaan haluttu olevan jokin mystinen dopamiinin ylituotannosta kumpuava aivokemiallinen häiriötila, vaikka siitä ei ole minkäänlaista suoraaa näyttöä. Tai on, jos tutkitaan vuosikausia neuroleptilääkittyjä potilaita, joiden hermosto komensoi jatkuvaa neuroleptivajetta herkistämällä dopaminenergistä järjestelmää, mikä näkyy poikkeamina kyseisessä välittäjäainejärjestelmässä"

Todellisuudessa kyseisillä lääkkeillä (antipsykooteilla) aiheutetaan aivokemiallista häiriötilaa. On aivan moraalitonta, kuinka kyseisistä lääkkeistä puhutaan jopa neuroprotektiivisinä = aivoja suojaavina psykiatrian puolella. Lääkkeistä jotka voi aiheuttaa akatisiaa, tardiivia dyskinesiaa ym. Parkinsonismia eli jopa parkinsonia muistuttavia oireita lepovapinasta alkaen joka ei siis tarkoita parkinsonin tautia vaan parkinsonin tyylisiä oireita. Parkinsonin taudissa yleisestihän on pulaa dopamiinista, joten lääkehoidolla pyritään korvaamaan aivojen dopamiinivajetta. Kyseiset oireet todennäköisesti aiheutuvat juuri tästä dopamiinin häiritsemisestä ja siitä että antipsykootit estää dopamiinin viakutusta aivoissa.
Akatisiaa aiheuttavat yleisimmin dopamiinivälitteistä hermovälitystä estävät lääkkeet mihin antipsykootit kuuluu. Dopamiinia häiritsemällä aiheutetaan näitä kaikkia irvokkaita oireita mitä antipsykootteihin kuuluu akatisiasta tardiiviin dyskinesiaan. Hirveintä on että nämä oireet voi olla pitkäaikaisia ja pahimmassa tapauksessa pysyviä.

Mietin kuinka monet potilaat kärsivät todellisuudessa pitkäaikaisen lääkkeen syönnin aiheutuneista muutoksista aivoissa mitkä voi oireilla vaikkapa apatiana. Moni ei osaa yhdistää näitä lääkkeisiinsä.

Kun ihminen sitten vuosien saatossa taantuu ja sairastuu fyysisestikin lääkkeillä, kukaan tuskin välttämättä edes hakee lääkkeiden ja sairastumisen välille yhteyttä.
Olisi mielenkiintoista nähdä joku elämänlaatua koskeva tutkimus pitkäaikaisten antipsykootin käyttäjien kohdalla. Kuinka suuri prosentti on alkanut kokea ongelmia fyysisessä terveydessään tai kokevat elämänlaatunsa muuten kehnoksi.

Joka ikinen joka on psykiatriaa kehittänyt on ollut sadistinen persoona,
Ainoastaan ja yksinomaan sadisti pystyy leimmamman toisia mielisairaaksi,

Ainostaan psykopaatti ei kadu sitä

Jokainen psyykkediaknoosi on suulla tehty metafora eli kielikuva, eli jos osaat panna huulesi siihen asentoon ja sanoi toiselle mielisairas, olet pätevä psykiatri,
Valtio maksaa (psykiarien palkat, kidustus hoito vankilat, ja kehon ja hyvän melen tuhomamis pillereista) 31 biljoonaa vuosi eli 5,3 %suomen bruttokansan tuotteesta menee kansan tuhoamiseen.

Psykiartian synty.
1.freud oli opioidi orja.
2.hänen oli keksittävä keino millä hän saisi rahoitettua orjuutensa.
3. Sitten hän valehteli rikkaille rouville että heidän näkymättömässä sisimmässä on tauti (hysteria, skitsofrenia, tai neuroosi) joka paranee opioideilla, joita tohtorit myi suoraan vastaan otoltaan tuolloin apteekki järjestelmä oli kehittymätön.

4. Kun opioidi orjat sai vieroitus oireita ja Freud oli vaarassa menettää oman addiktionsa rahoittajat, Freud valehteli: se on psykosomatia mistä nää (vieroitus) oireet tulee
Ja seuraavana aamuna alettiin painaa suurena tieteenä psykosomatia opusta.

Huijaus jatkui, kun insuliinilla oli kova hinta, huijarit sanoi se parantaa kaikki näkymättömän sisimmän taudit ja se oli totta koska iso osa kuoli niin samalla katosi sekä psykiatrien kuvittelemat näkymättömän sisimmän taudit, joita insuliini myrkytetyllä ei ollut eikä myöskään sokeri tautia, joten he kuolivat hypoclykemiaan, eli insuliini myrkytykseen.
Kun insuliinin hinta laski psykiatrit vain sanoi, ei insuliini enää parannakkaan näkymätöntä sisintä.

Psykiatria on äärimmäisen vaarallinen, stalinistisen KGB mäinen kuten kommunistit valmiina pidättämään jokaisen brutaalisti joka Marxin teoroita tai meillä freudia tai professori Kalle ahnetta kritisoi.
Psykiatria on pahempi kuin totaali kommunismi.

Sairaus nimeltä psykiatria on hankkinut itselleen KGB vallan, pidättää mielivaltaisesti kenet haluaa yöllä ja päivällä, se perustuu siihen ettei kukaan uskaltanut Stalinia tai KGB tä kritisoida, eikä nyt psykiatriaa, sillä vankilan koppi heilahtaa jokaiselle joka psykiatrian despotismia, sadismia, mielivaltaa ja vainoharhaa kritisoi jossa he näkee mielisairaita kaikkialla kuin Stalin agentteja.

Nopea ratkaisu tulisi vakuutus terveyteen siirtymisestä,
Koska suurin osa psyyke diaknoosesta on valtion tuntemattomien tohtorien puoskaroimia tuntemattomille ihmisille kehon kipujen valittelu yhteydessä, eli virkamiehet tilaa julkiselta kostoksi negatiivisen totuuden puhumiststa, antisosialismista, tai vain siksi että joku ei pidä naamastasi sinulle hullun paprut,

Ne ovat aina poliittisia ja merkki siitä että yksilö on suoraan sanomisesta pantu valtiollisen sadismin tikkatauluksi tikun nokkaan ja silloin kehon kivuista aloitetaan leimaaminen ja paksunnetaan heti vangitsemista oikeuttavaan diaknoosiin ja yksilö tehdään naurettavaksi - ei uskottavaksi - lainsuojattomaksi - hulluksi.

Suomi vasemmistolaisena julkisterveys maana noudattaa kommunistista manifestia, jossa sanotaan, älkää antautuko vastaväittelyyn politiikasta, antakaa psykiatrien hoitaa vasta väittäjät.
Tämä poliittinen tehtävä on valtion palkka tohtoreilla julkisella.

Siksi vakuutus terveyteen siirtymisellä Sveitsin, saksan, Aasian tai Australian mallilla, jossa vakuutus on kaikilla, on äärimmäisen kiire,

Koska vakuutus yhtiö ja sen maksama terveys ei toimi poliittisena kiduttajana ja hullun paprun tehtaana, eikä vangitse kriitikoita ja toisin ajattelijoita terkkarin eteisestä kuten suomi ja sen julkinen..

Eli hullujen määrä ja pakko (kidutus) hoidot laskisi 1/10 osaan nykyisestä. Samoin poliittisten hullujen kidutus kulut jäisi valtiolta pois joka on about 25 biljoonaa vuosi, pakko kidutuksina, kiduttajien ja vangin vartijain palkkana ja kriiton kehon tuhoamiseen syötettyinä pillereinä tulisi säästöä per vuosi jos julkisen sijaan valtio maksaisi vakuutuksen ja kommarit kävisi julkisparattisissaan, heille ei tehdä poliittisia hullun papruja koska ovat jo kommareita (lasken SDP, n kommunisti puolueeksi)
Ja muut kävisi missä lystää ja vakuutus maksaa tasan tarkkaan saman summan kustakin jo suoritetusta hoidosta, sekä julkiselle että yksityiselle ja molemmilla olisi sama vero tai sama verottomuus jolla he ostavat tutkimus laitteet ja rakentavat sairaala rakennuksensa ja jos joku ei saa asiakkaita se on laitoksen vika ja sen pitääkin kuolla.

Tämä on minun mielestä demokratiaa ja kommunisteilla ei ole oikeutta diktatoida missä kukin käy, se ei kuulu valtiolle enempää kuin se missä parturissa käyt.
Demari on sellainen diktaattori että vaikka yksilö on julkisella sadismin tikkataulu ja saa henkisen puukon iskun joka ikisen kerran jo eteisessä jos julkiselle menee ja itkien lähtee heti sivistyneemmälle yksityiselle.
Vakuutus terveys ei voi eikä pysty toimimaan Valtion pyövelinä, koska kilpailullisena siltä katoaisi kaikki asiakkaat jos se toimisi kuten stalinin kova kilpailuton julkinen.

Anonyymi kirjoitti:

Joka ikinen joka on psykiatriaa kehittänyt on ollut sadistinen persoona,
Ainoastaan ja yksinomaan sadisti pystyy leimmamman toisia mielisairaaksi,

Ainostaan psykopaatti ei kadu sitä

Jokainen psyykkediaknoosi on suulla tehty metafora eli kielikuva, eli jos osaat panna huulesi siihen asentoon ja sanoi toiselle mielisairas, olet pätevä psykiatri,
Valtio maksaa (psykiarien palkat, kidustus hoito vankilat, ja kehon ja hyvän melen tuhomamis pillereista) 31 biljoonaa vuosi eli 5,3 %suomen bruttokansan tuotteesta menee kansan tuhoamiseen.

Psykiartian synty.
1.freud oli opioidi orja.
2.hänen oli keksittävä keino millä hän saisi rahoitettua orjuutensa.
3. Sitten hän valehteli rikkaille rouville että heidän näkymättömässä sisimmässä on tauti (hysteria, skitsofrenia, tai neuroosi) joka paranee opioideilla, joita tohtorit myi suoraan vastaan otoltaan tuolloin apteekki järjestelmä oli kehittymätön.

4. Kun opioidi orjat sai vieroitus oireita ja Freud oli vaarassa menettää oman addiktionsa rahoittajat, Freud valehteli: se on psykosomatia mistä nää (vieroitus) oireet tulee
Ja seuraavana aamuna alettiin painaa suurena tieteenä psykosomatia opusta.

Huijaus jatkui, kun insuliinilla oli kova hinta, huijarit sanoi se parantaa kaikki näkymättömän sisimmän taudit ja se oli totta koska iso osa kuoli niin samalla katosi sekä psykiatrien kuvittelemat näkymättömän sisimmän taudit, joita insuliini myrkytetyllä ei ollut eikä myöskään sokeri tautia, joten he kuolivat hypoclykemiaan, eli insuliini myrkytykseen.
Kun insuliinin hinta laski psykiatrit vain sanoi, ei insuliini enää parannakkaan näkymätöntä sisintä.

Psykiatria on äärimmäisen vaarallinen, stalinistisen KGB mäinen kuten kommunistit valmiina pidättämään jokaisen brutaalisti joka Marxin teoroita tai meillä freudia tai professori Kalle ahnetta kritisoi.
Psykiatria on pahempi kuin totaali kommunismi.

Sairaus nimeltä psykiatria on hankkinut itselleen KGB vallan, pidättää mielivaltaisesti kenet haluaa yöllä ja päivällä, se perustuu siihen ettei kukaan uskaltanut Stalinia tai KGB tä kritisoida, eikä nyt psykiatriaa, sillä vankilan koppi heilahtaa jokaiselle joka psykiatrian despotismia, sadismia, mielivaltaa ja vainoharhaa kritisoi jossa he näkee mielisairaita kaikkialla kuin Stalin agentteja.

Nopea ratkaisu tulisi vakuutus terveyteen siirtymisestä,
Koska suurin osa psyyke diaknoosesta on valtion tuntemattomien tohtorien puoskaroimia tuntemattomille ihmisille kehon kipujen valittelu yhteydessä, eli virkamiehet tilaa julkiselta kostoksi negatiivisen totuuden puhumiststa, antisosialismista, tai vain siksi että joku ei pidä naamastasi sinulle hullun paprut,

Ne ovat aina poliittisia ja merkki siitä että yksilö on suoraan sanomisesta pantu valtiollisen sadismin tikkatauluksi tikun nokkaan ja silloin kehon kivuista aloitetaan leimaaminen ja paksunnetaan heti vangitsemista oikeuttavaan diaknoosiin ja yksilö tehdään naurettavaksi - ei uskottavaksi - lainsuojattomaksi - hulluksi.

Suomi vasemmistolaisena julkisterveys maana noudattaa kommunistista manifestia, jossa sanotaan, älkää antautuko vastaväittelyyn politiikasta, antakaa psykiatrien hoitaa vasta väittäjät.
Tämä poliittinen tehtävä on valtion palkka tohtoreilla julkisella.

Siksi vakuutus terveyteen siirtymisellä Sveitsin, saksan, Aasian tai Australian mallilla, jossa vakuutus on kaikilla, on äärimmäisen kiire,

Koska vakuutus yhtiö ja sen maksama terveys ei toimi poliittisena kiduttajana ja hullun paprun tehtaana, eikä vangitse kriitikoita ja toisin ajattelijoita terkkarin eteisestä kuten suomi ja sen julkinen..

Eli hullujen määrä ja pakko (kidutus) hoidot laskisi 1/10 osaan nykyisestä. Samoin poliittisten hullujen kidutus kulut jäisi valtiolta pois joka on about 25 biljoonaa vuosi, pakko kidutuksina, kiduttajien ja vangin vartijain palkkana ja kriiton kehon tuhoamiseen syötettyinä pillereinä tulisi säästöä per vuosi jos julkisen sijaan valtio maksaisi vakuutuksen ja kommarit kävisi julkisparattisissaan, heille ei tehdä poliittisia hullun papruja koska ovat jo kommareita (lasken SDP, n kommunisti puolueeksi)
Ja muut kävisi missä lystää ja vakuutus maksaa tasan tarkkaan saman summan kustakin jo suoritetusta hoidosta, sekä julkiselle että yksityiselle ja molemmilla olisi sama vero tai sama verottomuus jolla he ostavat tutkimus laitteet ja rakentavat sairaala rakennuksensa ja jos joku ei saa asiakkaita se on laitoksen vika ja sen pitääkin kuolla.

Tämä on minun mielestä demokratiaa ja kommunisteilla ei ole oikeutta diktatoida missä kukin käy, se ei kuulu valtiolle enempää kuin se missä parturissa käyt.
Demari on sellainen diktaattori että vaikka yksilö on julkisella sadismin tikkataulu ja saa henkisen puukon iskun joka ikisen kerran jo eteisessä jos julkiselle menee ja itkien lähtee heti sivistyneemmälle yksityiselle.
Vakuutus terveys ei voi eikä pysty toimimaan Valtion pyövelinä, koska kilpailullisena siltä katoaisi kaikki asiakkaat jos se toimisi kuten stalinin kova kilpailuton julkinen.

Lue lisää

Esimerkiksi akatisia voi olla vaivana moninkertaisesti vakavampi kuin moni mielenterveyden ongelma. Siinä missä joku mt ongelma aiheuttaa itsemurha-ajatuksia, melankoliaa ja vaikka sitä ettei pääse pedistä ylös, akatisia voi aiheuttaa niin sietämättömän sisäisen levottomuuden,tuskaisuuden, sisäisen kidutuksen ja ahdistuksen tunnetta että haluaisi repiä itsensä ulos nahoistaan ja juosta karkuun. Akatisia on jatkuvaa eikä se anna sekunnin rauhaa. Se hädän tunne, kontrollin menettämisen tunne omasta itsestään kun ei voi levätä tai olla paikallaan vaan pitää jatkaa liikkumista koska istuminen johtaa niin epämiellyttävään oloon että on pakko jatkaa kävelyä voi olla niin voimakas että se johtaa itsetuhoon koska tuota olotilaa voi olla hankala kestää sekunkiakaan. Akatisian takia itsemurhan tehnyt ei välttämättä edes haluaisi tehdä sitä vaan sitä voisi verrata niin että on palavassa rakennuksessa ja vaihtoehtona on palaa tai hypätä..
Tuossa vaihtoehtona kuolemakin voi olla parempi.
Jos pitäisi valita akatisian ja pedissä makaamisen väliltä jossa olo olisi masentunut niin ei tarvitsisi montaa kertaa miettiä.

Tämä on aivan täysin mahdollinen skenaario aivokemioiden ja hermoston sotkemisesta psyykenlääkkeillä. Joissain pillereissä akatisia saattaa olla jopa suht yleinen skenaario. Esim. abilify. Lukekaapa vaikka pakkausseloste

Aina akatisia ei ole vakava. Se voi olla myös lievempää. Mutta se voi silti merkittävästi haitata elämänlaatua.

Krooninen akatisia tarkoittaa akatisian muotoa joka muuttuu krooniseksi. Yleensä akatisia saattaa loppua lääke alasajettaessa, vaan aina ei.

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkiksi akatisia voi olla vaivana moninkertaisesti vakavampi kuin moni mielenterveyden ongelma. Siinä missä joku mt ongelma aiheuttaa itsemurha-ajatuksia, melankoliaa ja vaikka sitä ettei pääse pedistä ylös, akatisia voi aiheuttaa niin sietämättömän sisäisen levottomuuden,tuskaisuuden, sisäisen kidutuksen ja ahdistuksen tunnetta että haluaisi repiä itsensä ulos nahoistaan ja juosta karkuun. Akatisia on jatkuvaa eikä se anna sekunnin rauhaa. Se hädän tunne, kontrollin menettämisen tunne omasta itsestään kun ei voi levätä tai olla paikallaan vaan pitää jatkaa liikkumista koska istuminen johtaa niin epämiellyttävään oloon että on pakko jatkaa kävelyä voi olla niin voimakas että se johtaa itsetuhoon koska tuota olotilaa voi olla hankala kestää sekunkiakaan. Akatisian takia itsemurhan tehnyt ei välttämättä edes haluaisi tehdä sitä vaan sitä voisi verrata niin että on palavassa rakennuksessa ja vaihtoehtona on palaa tai hypätä..
Tuossa vaihtoehtona kuolemakin voi olla parempi.
Jos pitäisi valita akatisian ja pedissä makaamisen väliltä jossa olo olisi masentunut niin ei tarvitsisi montaa kertaa miettiä.

Tämä on aivan täysin mahdollinen skenaario aivokemioiden ja hermoston sotkemisesta psyykenlääkkeillä. Joissain pillereissä akatisia saattaa olla jopa suht yleinen skenaario. Esim. abilify. Lukekaapa vaikka pakkausseloste

Aina akatisia ei ole vakava. Se voi olla myös lievempää. Mutta se voi silti merkittävästi haitata elämänlaatua.

Krooninen akatisia tarkoittaa akatisian muotoa joka muuttuu krooniseksi. Yleensä akatisia saattaa loppua lääke alasajettaessa, vaan aina ei.

Lue lisää

Olen keskustellut erilaisten ihmisten kanssa internetissä heidän kokemasta akatisiasta (englannin kielellä) ja löytänyt erityyppisiä tarinoita akatisiasta. Ne poikkeaa huomattavasti siitä minkälaista narratiivia psykiatria pitää akatisiasta kuin se olisi helposti korjattava ja korjaantuisi tyyliin jollakin lääkkeillä tai vähintäänkin lääkealasajolla. Ja kuinka sen laukaisisi vain antipsykootit lähinnä. Kuulostaa niin simppeliltä.

Olen törmännyt ihmisiin jotka vieroittautuvat psykiatrian määräämistä psyykenlääkeyhdistelmistä ja polku on tuskainen. Siellä on monia lääkkeitä päällekkäin masennuslääkkeistä, bentsodiatsepiineista antipsykootteihin ja ties mihin. Tiedän ihmisiä, ketkä kokevat vieroitusvaiheessa näistä useista lääkkeistä akatisiaa - näissä piireissä akatisia on tunnettu asia. On enää hankala sanoa mikä johtuu mistäkin kun psykiatria on lisännyt vaikka minkätyyppistä lääkettä päällekkäin. Jossain vaiheessa asiat ovat alkaneet mennä päin prinkkalaa ja akatisia on voinut kokea myös lääkitysten aikana mutta vuosien käytön jälkeen alasajo on hankala tehdä. Jossain vaiheessa lääkityksiä he ovat alkaneet havaita että lääkitys on ollut se mikä heidän olonsa on huonontanut. Siellä on voinut olla vuosien lääkekierrettä takana jossa kokoajan vointi heikkenee. Tiedän ihmisiä joilla olo on alkanut helpottaa kun he ovat päässeet noista toksisista lääkeyhdistelmistä eroon ja hiljalleen akatisia on alkanut helpottaa kun vieroitusoireet (jotka voi tuollaisten lääkeyhdistelmien jälkeen olla erittäin pitkäkestoisia) on käyty läpi. Tiedän myös ihmisiä, jotka kokevat kroonista akatisiaa vielä pitkiä aikoja lääkkeiden jälkeenkin. Tiedän ihmisiä joille on kokeiltu psykiatrian hoitokeinoja akatisiaaan esim. betasalpaajat mutta ne eivät ole auttaneet minkään vertaa. Tiedän ihmisiä joiden esimerkiksi jonkun lääkkeen vieroitusoireet on väärintulkittu tai tehty suoranainen hoitovirhe vieroituksen suhteen (esim. otettu liian nopealla tahdilla vaikka bentsodiatsepiineista irti) ja heitä on sen jälkeen herkässä tilassa vieroituksesta (milloin moni sietää huonommin lääkkeitä) raskaasti lääkitty mikä on johtanut esimerkiksi akatisiaan ja vielä tuskaisempaan oloon. Tai akatisia puhkeaa tosi voimakkaana liian nopean lääkealasajon myötä.

Olen lukenut ihmisistä ja keskustellut ihmisten kanssa joilla akatisia on ollut niin vakava että he eivät edes kykene nukkumaan sen takia. Liikkumispakon tunne voi viedä mahdollisuuden olla rauhallisesti ja nukahtaa. ihmiset voi kokea huomattavaa tuskaisuutta siitä, kun he eivät kykene olemaan aloillaan ja tuntevat sen vuoksi kauhua. Jos ei kykene edes nukkuessaan pakenemaan tuota tilaa, on selvää että tuossa voi käydä tosi huonosti. Jotkut eivät enää siedä mitään lääkkeitä eivätkä uskalla kokeilla mitään uusia lääkkeitä ettei akatisia pahene.

Vaikuttaa, että ihmiset eivät läheskään koe akatisiaa vain antipsykoottien takia, vaan monen muunkin psyykenlääkkeen vuoksi ja avainsana on se, että lääkeannosta on jotenkin erityisesti radikaalisti muutettu eli on vaikka tuplattu annos tai alettu purkaa lääkettä.

Kuuluisin akatisiaa kokenut henkilö on varmaan psykologi Jordan Peterson, jolle vaiva taisi puhjeta bentsodiatsepiinien liian nopean alasajon myötä. Hän kuvasi sitä "pahempana kuin kuolema". Youtubesta löytyy hänen haastattelunsa aiheesta, jossa hänen tyttärensä haastattelee häntä. Kyseessä on henkilö, jolla on sosiaalisessa mediassa yli 1,5 miljoonaa seuraajaa ja hän on kertonut kokemuksestaan avoimesti.

Useista lääkkeistä vieroittautuvien kokemuksissa ja useita lääkkeitä kokeilleiden kokemuksissa akatisia ei ole enää niin harvinainen.

Joillekin ihmisille akatisia on eloonjäämistaistelu jossa joutuu elämään jatkuvan tuskaisuuden kanssa mikä aiheutuu siitä huomattavasta fyysisestä epämukavuudesta ja kauhusta mitä akatisia aiheuttaa ja hallinnan menettäminen omasta kehosta aiheuttaa.

Tämä on siis seurausta psykiatrisista lääkehoidoista. Näiden ihmisten kokemukset jää pimentoon. Ja todennäköisesti psykiatria tulee tulkitsemaan vielä tulevaisuudessa monen ihmisen akatisiaoireiston mielenterveysongelmina ja pahentamaan sitä. Surullista kyllä sillä voi olla traagisia seurauksia. Erilaisia pakkokeinoja voidaan käyttää tällaistenkin ihmisten kohdalla, ymmärtämättä mitä he käyvät läpi. Tässä vaiheessa aletaan liikkumaan jo ihmisoikeuksien harmaalla alueella kun lääkehaittojen takia kehossaan kidutuksen tunnetta kokevia saatetaan pakkolääkitä. Tai no, jos on joku diagnoosi papereissa niin kaikki hoitohan on vaan oikeutettua?

Uskon, että akatisia on yleisempi mitä yleisesti kuvitellaan. Sitä on spektrillä hyvin erilaista. On niin tuskaista akatisiaa että ei kykene olemaan aloillaan yhtään ja akatisiaa, jossa voi olla kokoajan liian levoton ja sen levottomuuden takia epämiellyttävä olo. Voi tuntea vaikka jatkuvaa tarvetta hermostuneesti liikutella jalkojaan istuessaan. Kehoaan voi hallita niin että kykenee olemaan paikallaan, mutta silti olo ei ole koskaan hyvä.

Anonyymi kirjoitti:

Olen keskustellut erilaisten ihmisten kanssa internetissä heidän kokemasta akatisiasta (englannin kielellä) ja löytänyt erityyppisiä tarinoita akatisiasta. Ne poikkeaa huomattavasti siitä minkälaista narratiivia psykiatria pitää akatisiasta kuin se olisi helposti korjattava ja korjaantuisi tyyliin jollakin lääkkeillä tai vähintäänkin lääkealasajolla. Ja kuinka sen laukaisisi vain antipsykootit lähinnä. Kuulostaa niin simppeliltä.

Olen törmännyt ihmisiin jotka vieroittautuvat psykiatrian määräämistä psyykenlääkeyhdistelmistä ja polku on tuskainen. Siellä on monia lääkkeitä päällekkäin masennuslääkkeistä, bentsodiatsepiineista antipsykootteihin ja ties mihin. Tiedän ihmisiä, ketkä kokevat vieroitusvaiheessa näistä useista lääkkeistä akatisiaa - näissä piireissä akatisia on tunnettu asia. On enää hankala sanoa mikä johtuu mistäkin kun psykiatria on lisännyt vaikka minkätyyppistä lääkettä päällekkäin. Jossain vaiheessa asiat ovat alkaneet mennä päin prinkkalaa ja akatisia on voinut kokea myös lääkitysten aikana mutta vuosien käytön jälkeen alasajo on hankala tehdä. Jossain vaiheessa lääkityksiä he ovat alkaneet havaita että lääkitys on ollut se mikä heidän olonsa on huonontanut. Siellä on voinut olla vuosien lääkekierrettä takana jossa kokoajan vointi heikkenee. Tiedän ihmisiä joilla olo on alkanut helpottaa kun he ovat päässeet noista toksisista lääkeyhdistelmistä eroon ja hiljalleen akatisia on alkanut helpottaa kun vieroitusoireet (jotka voi tuollaisten lääkeyhdistelmien jälkeen olla erittäin pitkäkestoisia) on käyty läpi. Tiedän myös ihmisiä, jotka kokevat kroonista akatisiaa vielä pitkiä aikoja lääkkeiden jälkeenkin. Tiedän ihmisiä joille on kokeiltu psykiatrian hoitokeinoja akatisiaaan esim. betasalpaajat mutta ne eivät ole auttaneet minkään vertaa. Tiedän ihmisiä joiden esimerkiksi jonkun lääkkeen vieroitusoireet on väärintulkittu tai tehty suoranainen hoitovirhe vieroituksen suhteen (esim. otettu liian nopealla tahdilla vaikka bentsodiatsepiineista irti) ja heitä on sen jälkeen herkässä tilassa vieroituksesta (milloin moni sietää huonommin lääkkeitä) raskaasti lääkitty mikä on johtanut esimerkiksi akatisiaan ja vielä tuskaisempaan oloon. Tai akatisia puhkeaa tosi voimakkaana liian nopean lääkealasajon myötä.

Olen lukenut ihmisistä ja keskustellut ihmisten kanssa joilla akatisia on ollut niin vakava että he eivät edes kykene nukkumaan sen takia. Liikkumispakon tunne voi viedä mahdollisuuden olla rauhallisesti ja nukahtaa. ihmiset voi kokea huomattavaa tuskaisuutta siitä, kun he eivät kykene olemaan aloillaan ja tuntevat sen vuoksi kauhua. Jos ei kykene edes nukkuessaan pakenemaan tuota tilaa, on selvää että tuossa voi käydä tosi huonosti. Jotkut eivät enää siedä mitään lääkkeitä eivätkä uskalla kokeilla mitään uusia lääkkeitä ettei akatisia pahene.

Vaikuttaa, että ihmiset eivät läheskään koe akatisiaa vain antipsykoottien takia, vaan monen muunkin psyykenlääkkeen vuoksi ja avainsana on se, että lääkeannosta on jotenkin erityisesti radikaalisti muutettu eli on vaikka tuplattu annos tai alettu purkaa lääkettä.

Kuuluisin akatisiaa kokenut henkilö on varmaan psykologi Jordan Peterson, jolle vaiva taisi puhjeta bentsodiatsepiinien liian nopean alasajon myötä. Hän kuvasi sitä "pahempana kuin kuolema". Youtubesta löytyy hänen haastattelunsa aiheesta, jossa hänen tyttärensä haastattelee häntä. Kyseessä on henkilö, jolla on sosiaalisessa mediassa yli 1,5 miljoonaa seuraajaa ja hän on kertonut kokemuksestaan avoimesti.

Useista lääkkeistä vieroittautuvien kokemuksissa ja useita lääkkeitä kokeilleiden kokemuksissa akatisia ei ole enää niin harvinainen.

Joillekin ihmisille akatisia on eloonjäämistaistelu jossa joutuu elämään jatkuvan tuskaisuuden kanssa mikä aiheutuu siitä huomattavasta fyysisestä epämukavuudesta ja kauhusta mitä akatisia aiheuttaa ja hallinnan menettäminen omasta kehosta aiheuttaa.

Tämä on siis seurausta psykiatrisista lääkehoidoista. Näiden ihmisten kokemukset jää pimentoon. Ja todennäköisesti psykiatria tulee tulkitsemaan vielä tulevaisuudessa monen ihmisen akatisiaoireiston mielenterveysongelmina ja pahentamaan sitä. Surullista kyllä sillä voi olla traagisia seurauksia. Erilaisia pakkokeinoja voidaan käyttää tällaistenkin ihmisten kohdalla, ymmärtämättä mitä he käyvät läpi. Tässä vaiheessa aletaan liikkumaan jo ihmisoikeuksien harmaalla alueella kun lääkehaittojen takia kehossaan kidutuksen tunnetta kokevia saatetaan pakkolääkitä. Tai no, jos on joku diagnoosi papereissa niin kaikki hoitohan on vaan oikeutettua?

Uskon, että akatisia on yleisempi mitä yleisesti kuvitellaan. Sitä on spektrillä hyvin erilaista. On niin tuskaista akatisiaa että ei kykene olemaan aloillaan yhtään ja akatisiaa, jossa voi olla kokoajan liian levoton ja sen levottomuuden takia epämiellyttävä olo. Voi tuntea vaikka jatkuvaa tarvetta hermostuneesti liikutella jalkojaan istuessaan. Kehoaan voi hallita niin että kykenee olemaan paikallaan, mutta silti olo ei ole koskaan hyvä.

Lue lisää

"Erilaisia pakkokeinoja voidaan käyttää tällaistenkin ihmisten kohdalla, ymmärtämättä mitä he käyvät läpi. Tässä vaiheessa aletaan liikkumaan jo ihmisoikeuksien harmaalla alueella kun lääkehaittojen takia kehossaan kidutuksen tunnetta kokevia saatetaan pakkolääkitä. Tai no, jos on joku diagnoosi papereissa niin kaikki hoitohan on vaan oikeutettua?"

Ei voi pitää paikkaansa, etteikö ymmärrystä oikeasti olisi. Aihe on ollut esillä jo niin pitkään, ettei tietämättömyydestä voi enää olla kyse. Itsekin olin pitkään siinä käsityksessä, että psykiatrian tarkoituksena olisi parantaa. Ei, vaan kyse on herkkien, haavoittuvien ihmisten sortamisesta ja alistamisesta. Lyötyjen lyömisestä.

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkiksi akatisia voi olla vaivana moninkertaisesti vakavampi kuin moni mielenterveyden ongelma. Siinä missä joku mt ongelma aiheuttaa itsemurha-ajatuksia, melankoliaa ja vaikka sitä ettei pääse pedistä ylös, akatisia voi aiheuttaa niin sietämättömän sisäisen levottomuuden,tuskaisuuden, sisäisen kidutuksen ja ahdistuksen tunnetta että haluaisi repiä itsensä ulos nahoistaan ja juosta karkuun. Akatisia on jatkuvaa eikä se anna sekunnin rauhaa. Se hädän tunne, kontrollin menettämisen tunne omasta itsestään kun ei voi levätä tai olla paikallaan vaan pitää jatkaa liikkumista koska istuminen johtaa niin epämiellyttävään oloon että on pakko jatkaa kävelyä voi olla niin voimakas että se johtaa itsetuhoon koska tuota olotilaa voi olla hankala kestää sekunkiakaan. Akatisian takia itsemurhan tehnyt ei välttämättä edes haluaisi tehdä sitä vaan sitä voisi verrata niin että on palavassa rakennuksessa ja vaihtoehtona on palaa tai hypätä..
Tuossa vaihtoehtona kuolemakin voi olla parempi.
Jos pitäisi valita akatisian ja pedissä makaamisen väliltä jossa olo olisi masentunut niin ei tarvitsisi montaa kertaa miettiä.

Tämä on aivan täysin mahdollinen skenaario aivokemioiden ja hermoston sotkemisesta psyykenlääkkeillä. Joissain pillereissä akatisia saattaa olla jopa suht yleinen skenaario. Esim. abilify. Lukekaapa vaikka pakkausseloste

Aina akatisia ei ole vakava. Se voi olla myös lievempää. Mutta se voi silti merkittävästi haitata elämänlaatua.

Krooninen akatisia tarkoittaa akatisian muotoa joka muuttuu krooniseksi. Yleensä akatisia saattaa loppua lääke alasajettaessa, vaan aina ei.

Lue lisää

Ottaisit nyt edes selvää asioista. Hypoclykemia tarkoittaa matalaa verensokeria, ei insuliinimyrkytystä. Jokainen jolla on diabetes tietää mitä tuo tarkottaa. Toki hypoclykemia voi tulla jos pistää liikaa insuliinia. Mutta se voi tulla myös esimerkiksi liikunnan seurauksena kun veressä on keinotekoisesti insuliinia. Ja monnesta muusta syystä. Toki insuliiniliittyy asiaan. Mutta matalaa verensokeria tuo tarkottaa. Eli yleensä sitä kun verensokeri putoaa alle 4 arvon. Sillon puhutaan hypoclykemiasta.

Anonyymi kirjoitti:

Ottaisit nyt edes selvää asioista. Hypoclykemia tarkoittaa matalaa verensokeria, ei insuliinimyrkytystä. Jokainen jolla on diabetes tietää mitä tuo tarkottaa. Toki hypoclykemia voi tulla jos pistää liikaa insuliinia. Mutta se voi tulla myös esimerkiksi liikunnan seurauksena kun veressä on keinotekoisesti insuliinia. Ja monnesta muusta syystä. Toki insuliiniliittyy asiaan. Mutta matalaa verensokeria tuo tarkottaa. Eli yleensä sitä kun verensokeri putoaa alle 4 arvon. Sillon puhutaan hypoclykemiasta.

Lue lisää

Ja tämä liittyy akatisiaan miten?

Anonyymi kirjoitti:

Ottaisit nyt edes selvää asioista. Hypoclykemia tarkoittaa matalaa verensokeria, ei insuliinimyrkytystä. Jokainen jolla on diabetes tietää mitä tuo tarkottaa. Toki hypoclykemia voi tulla jos pistää liikaa insuliinia. Mutta se voi tulla myös esimerkiksi liikunnan seurauksena kun veressä on keinotekoisesti insuliinia. Ja monnesta muusta syystä. Toki insuliiniliittyy asiaan. Mutta matalaa verensokeria tuo tarkottaa. Eli yleensä sitä kun verensokeri putoaa alle 4 arvon. Sillon puhutaan hypoclykemiasta.

Lue lisää

Insuliinishokkeja käytettiin aikoinaan psyykoosejen hoidossa, kyllä sellaiseen kuollut on kuollut hypoglykemiaan. Liittyy nimenomaan keskusteltavaan aiheeseen. Tilalle otettiin toksisia valmisteita, kuten deprakine. Kaikki neuroleptit ovat vammauttavia ja tappavia myrkkyjä, joilla ei ole mitään tekemistä ”mielenhäiriöiden” hoitamisen kanssa. Miten voisikaan olla? Mieli ei sijaitse aivosoluissa, vaan on ”kokemuspinta”, voiko ihminen hyvin, huonosti vai hyvin huonosti. Meillä ollut taistelu käynnissä nyt vähän yli kuukauden kuoleman ja elämän kanssa. Lääkkeinä oli largactil, deprakine ja olatsepiini, täyttä paskaa koko roska. Luojan kiitos mieheni on hengissä sentään. Vielä on matkaa siihen, että saadaan hänet mukaan elämään, omaksi itsekseen jälleen. Älkää uskoko psykiatreja ym puoskareita. Mieltä ei voi lääkitä tai parantaa lääkkeillä ja neuroleptit eivät normalisoi aivojen toimintaa vaan tuhoavat sen, varsinkin suurilla annoksilla ja pitkään käytettyinä. Voimia kaikille jotka taistelevat neurolepteistä parantumiseen.

Anonyymi kirjoitti:

"Toinen hauska hypoteesi liittyy myös skitsofreniaan, jonka ollaan haluttu olevan jokin mystinen dopamiinin ylituotannosta kumpuava aivokemiallinen häiriötila, vaikka siitä ei ole minkäänlaista suoraaa näyttöä. Tai on, jos tutkitaan vuosikausia neuroleptilääkittyjä potilaita, joiden hermosto komensoi jatkuvaa neuroleptivajetta herkistämällä dopaminenergistä järjestelmää, mikä näkyy poikkeamina kyseisessä välittäjäainejärjestelmässä"

Todellisuudessa kyseisillä lääkkeillä (antipsykooteilla) aiheutetaan aivokemiallista häiriötilaa. On aivan moraalitonta, kuinka kyseisistä lääkkeistä puhutaan jopa neuroprotektiivisinä = aivoja suojaavina psykiatrian puolella. Lääkkeistä jotka voi aiheuttaa akatisiaa, tardiivia dyskinesiaa ym. Parkinsonismia eli jopa parkinsonia muistuttavia oireita lepovapinasta alkaen joka ei siis tarkoita parkinsonin tautia vaan parkinsonin tyylisiä oireita. Parkinsonin taudissa yleisestihän on pulaa dopamiinista, joten lääkehoidolla pyritään korvaamaan aivojen dopamiinivajetta. Kyseiset oireet todennäköisesti aiheutuvat juuri tästä dopamiinin häiritsemisestä ja siitä että antipsykootit estää dopamiinin viakutusta aivoissa.
Akatisiaa aiheuttavat yleisimmin dopamiinivälitteistä hermovälitystä estävät lääkkeet mihin antipsykootit kuuluu. Dopamiinia häiritsemällä aiheutetaan näitä kaikkia irvokkaita oireita mitä antipsykootteihin kuuluu akatisiasta tardiiviin dyskinesiaan. Hirveintä on että nämä oireet voi olla pitkäaikaisia ja pahimmassa tapauksessa pysyviä.

Mietin kuinka monet potilaat kärsivät todellisuudessa pitkäaikaisen lääkkeen syönnin aiheutuneista muutoksista aivoissa mitkä voi oireilla vaikkapa apatiana. Moni ei osaa yhdistää näitä lääkkeisiinsä.

Kun ihminen sitten vuosien saatossa taantuu ja sairastuu fyysisestikin lääkkeillä, kukaan tuskin välttämättä edes hakee lääkkeiden ja sairastumisen välille yhteyttä.
Olisi mielenkiintoista nähdä joku elämänlaatua koskeva tutkimus pitkäaikaisten antipsykootin käyttäjien kohdalla. Kuinka suuri prosentti on alkanut kokea ongelmia fyysisessä terveydessään tai kokevat elämänlaatunsa muuten kehnoksi.

Lue lisää

LÄHIMMÄISENI PSYKIATRISELLA KOLME PITKÄÄ VUOTTA. lääkkeitä syötetty montaa lajia ja taas aloitettiin uusi. On ollut kuukauden yhteenmenoon vankihuoneessa ristikkoikkuna ja sänky jossa lepositeet, VÄLIIN LAITETTU PIIKKI TAKAPUOLEEN KUN EI OLE SUOSTUNUT OTTAMAAN LÄÄKKEITÄÄN. surkeaa elämää jamistään ei ole vieläkään apua vaikka kaikkea mömmöjä syötetty. SEURAUKSENA 40 KG PAINOA JA LISÄÄ TULEE.... ei lääkäri ole yhtään huolissaan painonnoususta vaikka kaikki tietää ettei siitä hyvää seuraa.
LIIKUNTAa ei ole ja fyysinen kunto aivan nollissa

Anonyymi kirjoitti:

LÄHIMMÄISENI PSYKIATRISELLA KOLME PITKÄÄ VUOTTA. lääkkeitä syötetty montaa lajia ja taas aloitettiin uusi. On ollut kuukauden yhteenmenoon vankihuoneessa ristikkoikkuna ja sänky jossa lepositeet, VÄLIIN LAITETTU PIIKKI TAKAPUOLEEN KUN EI OLE SUOSTUNUT OTTAMAAN LÄÄKKEITÄÄN. surkeaa elämää jamistään ei ole vieläkään apua vaikka kaikkea mömmöjä syötetty. SEURAUKSENA 40 KG PAINOA JA LISÄÄ TULEE.... ei lääkäri ole yhtään huolissaan painonnoususta vaikka kaikki tietää ettei siitä hyvää seuraa.
LIIKUNTAa ei ole ja fyysinen kunto aivan nollissa

Lue lisää

Mikä estää sinua hakemasta tätä läheistäsi sieltä pois, ja rupeamasta hyysäämään häntä? Voitte sitten tämän mielikuvituskaverin kanssa juosta käsikädessä sinne mielikuvitusmaailmaanne.

Mene sinä alimittainen siitä kotiisi kasvamaan ja anna aikuisten keskustella rauhassa.

Normaalius on yliarvostettua.

Älkää nyt. Hulluja tarvitaan, jotta muut voivat projisoida.

Ideoita löytyisi. Miten olisi suomalainen tukifoorumi psyykenlääkevieroittautujille jossa olisi jotain ammattilaisia vastaamassa kysymyksiin sen sijaan että vertaiset neuvoisivat toisiaan miten monesti nykyään asiat menee niillä kellä on ongelmia vieroituksen kanssa. Tai tukilinja jossa voisi puhelimitse saada apua vieroitukseen. Nykyisellään kun tällaiset tukiryhmät käsittää yleisesti lähinnä vain päihteiden käyttäjiä mutta psykiatrian tarjoamille "rohdoille" joista voi saada päihteitäkin ilkeämpiä vierotusoireita ja jotka voi olla hankala ajaa alas ei toistaiseksi ole tarjolla apua. Päihderiippuvaisille on tässä suhteessa parempaa hoitoa vieroitukseen. Tokihan psykiatria jaksaa muistuttaa siitä että heidän aineensa eivät ole päihteitä kun niitä ei huvita kellään kaksin käsin vetää päänsä sekoittamiseksi.

Tässä olisi bisnes ideoita psykoterapeutillekin. Voisivat kertoa erikoistuneensa lääkevieroitukseen ja tarjota henkistä tukea vieroituksen ajaksi. Veikkaan että Suomen kokoisessakin maassa saattaisi asiakkaita tuhansista pillereitä vetävistä.

Tai vaikka ryhmä jossa voisi purkaa tuntojaan siitä että ei ole varoitettu mistään olennaisista haitoista. Voisi purkaa siellä luottamuksen menetykseen liittyviä tuntojansa. Harvalle kun on esimerkiksi vieroitusoireista juuri mainittu mitään. Lääkevieroituskokemus voi olla rankka henkisesti ja tukea voisi tarvita.

Sitten voisi olla myös tukiryhmä niille keltä seksikyvyt on viety tilapäisesti tai pysyvästi. Niitäkin varmaan alkaa tulla tämän määrän SSRI-lääkkeitä määräyksen jälkeen. :) Jotkut saattavat kokea tämän myötä itsetuhoisiakin ajatuksia.

Miten olisi psykiatria kokemusasiantuntijoiden ottaminen mukaan toimintaan jotka eivät käytä lääkkeitä ja ovat kokeneet heidät vaikka haitallisiksi. Onko tällaisia olemassa??

Nykyisellään psykiatriasta harmia saaneen hoitopolku on suunnilleen tällainen:
harmi > valita siitä psykiatrille > mielenterveysapua ja lääkkeitä tarjolla

Oman SSRI-vieroituskokemukseni takia kärsin nyt neurotoksisuudesta. Tarina on pitkä ja monimutkainen. Olen menettänyt persoonani. Muistini ja kognitioni ovat heikentyneet. Tunteet ja affekti ovat latistuneet. Kiinnostus elämää ja ihmisiä kohtaan on lähes olematonta. Hoitona on ollut lisää SSRI-lääkkeitä ja neuroleptiä, jota kerkesin syömään viikon.

Nyt on vielä muutama kerta jäljellä psykoterapiaa, missä pitäisi käsitellä tunteita. Milläs käsittelet, kun et niitä kykene tuntemaan? Liekö syynä aivovaurio, suunnaton järkytys kaikesta tapahtuneesta vai molemmat?

Toipumista on puolessa vuodessa tapahtunut, mutta hitaasti. Ei tosin psykiatrian ansiosta. Tällä menolla siihen menee vielä vuosia, jos edes toivun koskaan. Kiitos psykiatrialle kaikesta aiheutetusta järkytyksestä ja mielipahasta. <3

Anonyymi kirjoitti:

Oman SSRI-vieroituskokemukseni takia kärsin nyt neurotoksisuudesta. Tarina on pitkä ja monimutkainen. Olen menettänyt persoonani. Muistini ja kognitioni ovat heikentyneet. Tunteet ja affekti ovat latistuneet. Kiinnostus elämää ja ihmisiä kohtaan on lähes olematonta. Hoitona on ollut lisää SSRI-lääkkeitä ja neuroleptiä, jota kerkesin syömään viikon.

Nyt on vielä muutama kerta jäljellä psykoterapiaa, missä pitäisi käsitellä tunteita. Milläs käsittelet, kun et niitä kykene tuntemaan? Liekö syynä aivovaurio, suunnaton järkytys kaikesta tapahtuneesta vai molemmat?

Toipumista on puolessa vuodessa tapahtunut, mutta hitaasti. Ei tosin psykiatrian ansiosta. Tällä menolla siihen menee vielä vuosia, jos edes toivun koskaan. Kiitos psykiatrialle kaikesta aiheutetusta järkytyksestä ja mielipahasta. <3

Lue lisää

Tällä videolla asiantuntijatietoa psyykenlääke- (eli reseptihuume) vierotuksesta.

Psyykenlääkevieroitus: uhka vai mahdollisuus?

https://www.youtube.com/watch?v=o4qv_97qXDw

Anonyymi kirjoitti:

Tällä videolla asiantuntijatietoa psyykenlääke- (eli reseptihuume) vierotuksesta.

Psyykenlääkevieroitus: uhka vai mahdollisuus?

https://www.youtube.com/watch?v=o4qv_97qXDw

Lue lisää

Hyvä video. Suosittelen erityisesti katsomaan loppupuolen videosta missä annetaan erilaisia käytännön selviytymiskeinoja vieroitukseen elintapojen suhteen. Tuossa videossakin on moninverroin enemmän asiantuntemusta mitä mielenterveyspuolelta/terveydenhoidossa vieroituksen suhteen saa tai ainakaan itse sain.

Vieroituskokemus voi olla jopa traumaattinen, etenkin jos ei tiedä yhtään mitä voi olla luvassa tai ei ole mitään tukea. Tai jos on vedetty lääkkeistä aika nopealla tahdilla irti, mikä on ihan täysin mahdollista terveyspuolella. Sekin on jo hyvää tukea että löytää vertaistukea jostain. Ja kaikki eivät tiedä mitä vieroituksessa on luvassa, koska heille on vääristellen määrätty lääkkeet jopa vannoen että ne voi lopettaa ihan milloin vain eikä mitään riippuvuutta aiheudu mutta mitään vieroitusoireista ei ole mainittu. Annettu kuva lääkkeestä ei ole ollut realistinen. Realismi lyö kasvoille, kun alkaa vieroittautumaan lääkkeistä vuosien käytön jälkeen kun keho ja mieli on mukautunut olemaan kyseisen aineen alla. Siinä voi pohtia monenlaista "onko tämä pillerin vetäminen ollut tosiaan tämän kaiken arvoista!"

Ihmiskehoa ei ole tarkoitettu tuollaiseen. Väittäisin että vieroitus on epäluonnollinen olotila minkä kohtaaminen vaatii ihan uudenlaisia selviytymiskeinoja. Saatika sitten tässä ketjussa kuvatut muut haitat lääkkeistä. Vieroitus on todella iso stressi psyykeelle. Se voi tuntua todelliselta vuoristoradalta jossa vuosien ehkä jopa liiankin lääkkeistä seuranneen tasaisuuden ja tunneherkkyyden katoamisen myötä vieroituksessa tunteet yliherkistyvät alussa ja hermosto on herkässä ja stressille vaikutusalttiissa tilassa mikä voi tehdä normaalista suoriutumisesta elämässä haastavampaa. Jotkut kuvaa noita vieroituksen jälkeen tulevia tunteita englanniksi nimellä "neuro emotions". Kyse on siis poikkeuksellisen voimakkaista ja korostuneista tunteista vieroituksessa mitkä voi tulla pintaan täysin ilman kontekstiä ja tuntua itselle vierailta. Nämä tunteet voivat poukkoilla vuoristoratamaisesti aivokemioiden heitellessä vieroituksessa aluksi. Itkuisuus, vihan tunne, aggressiivisuus jne... Toisaalta myös tuo turra olo voi olla mahdollinen seuraus vieroituksesta. Sitä itseä joka lääkkeiden alta tulee ei välttämättä tunne ollenkaan tutuksi. Samaan aikaan voi kokea monia muita stressaavia oireita kuten esimerkiksi videolla mainittua epämiellyttävää, levotonta oloa, alakuloa, univaikeuksia ja ruumiillisia vieroitusoireita kuten pahoinvointia, valoyliherkkyyttä, sähköiskutuntemuksia päässä tai vaikkapa päänsärkyjä. Pääkään ei toimi ja samaan aikaan käy tuota kummallista tunteiden vuoristorataa ja päälle vielä univaikeuksia.

Tuo vaatii ihan uudenlaista sopeutumisen taitoja. Väittäisin että pahimpia oireita voisi ehkä kyetä välttämään maltillisemmalla vieroituksella esim 10 prosenttia kuukaudessa edellisellä annoksesta tahdilla. Mutta tällaisia ohjeita tuskin terveydenhuollosta kuulee. Moni on heitetty pitkän ajan käytön jälkeen ihan hirveimpiin olotiloihin kun lääke on purettu tyylillä "pistä puoliksi". Siinä on ollut monelle se syöksykierteen alku. Sitä sotkua sitten paikkaillaan terveydenhuollossa määräämällä pillereitä lisää. Valitettavasti aivot ei toimi kuten auto että bensaa laitetaan ja taas kulkee vaan hermosto ei aina reagoi lääkkeisiin joka kerralla samalla tavoin. Vieroituksesta herkässä tilassa olevalle hermostolle uudet lääkkeet voi olla kuin kaataisi bensaa liekkeihin.

Anonyymi kirjoitti:

Hyvä video. Suosittelen erityisesti katsomaan loppupuolen videosta missä annetaan erilaisia käytännön selviytymiskeinoja vieroitukseen elintapojen suhteen. Tuossa videossakin on moninverroin enemmän asiantuntemusta mitä mielenterveyspuolelta/terveydenhoidossa vieroituksen suhteen saa tai ainakaan itse sain.

Vieroituskokemus voi olla jopa traumaattinen, etenkin jos ei tiedä yhtään mitä voi olla luvassa tai ei ole mitään tukea. Tai jos on vedetty lääkkeistä aika nopealla tahdilla irti, mikä on ihan täysin mahdollista terveyspuolella. Sekin on jo hyvää tukea että löytää vertaistukea jostain. Ja kaikki eivät tiedä mitä vieroituksessa on luvassa, koska heille on vääristellen määrätty lääkkeet jopa vannoen että ne voi lopettaa ihan milloin vain eikä mitään riippuvuutta aiheudu mutta mitään vieroitusoireista ei ole mainittu. Annettu kuva lääkkeestä ei ole ollut realistinen. Realismi lyö kasvoille, kun alkaa vieroittautumaan lääkkeistä vuosien käytön jälkeen kun keho ja mieli on mukautunut olemaan kyseisen aineen alla. Siinä voi pohtia monenlaista "onko tämä pillerin vetäminen ollut tosiaan tämän kaiken arvoista!"

Ihmiskehoa ei ole tarkoitettu tuollaiseen. Väittäisin että vieroitus on epäluonnollinen olotila minkä kohtaaminen vaatii ihan uudenlaisia selviytymiskeinoja. Saatika sitten tässä ketjussa kuvatut muut haitat lääkkeistä. Vieroitus on todella iso stressi psyykeelle. Se voi tuntua todelliselta vuoristoradalta jossa vuosien ehkä jopa liiankin lääkkeistä seuranneen tasaisuuden ja tunneherkkyyden katoamisen myötä vieroituksessa tunteet yliherkistyvät alussa ja hermosto on herkässä ja stressille vaikutusalttiissa tilassa mikä voi tehdä normaalista suoriutumisesta elämässä haastavampaa. Jotkut kuvaa noita vieroituksen jälkeen tulevia tunteita englanniksi nimellä "neuro emotions". Kyse on siis poikkeuksellisen voimakkaista ja korostuneista tunteista vieroituksessa mitkä voi tulla pintaan täysin ilman kontekstiä ja tuntua itselle vierailta. Nämä tunteet voivat poukkoilla vuoristoratamaisesti aivokemioiden heitellessä vieroituksessa aluksi. Itkuisuus, vihan tunne, aggressiivisuus jne... Toisaalta myös tuo turra olo voi olla mahdollinen seuraus vieroituksesta. Sitä itseä joka lääkkeiden alta tulee ei välttämättä tunne ollenkaan tutuksi. Samaan aikaan voi kokea monia muita stressaavia oireita kuten esimerkiksi videolla mainittua epämiellyttävää, levotonta oloa, alakuloa, univaikeuksia ja ruumiillisia vieroitusoireita kuten pahoinvointia, valoyliherkkyyttä, sähköiskutuntemuksia päässä tai vaikkapa päänsärkyjä. Pääkään ei toimi ja samaan aikaan käy tuota kummallista tunteiden vuoristorataa ja päälle vielä univaikeuksia.

Tuo vaatii ihan uudenlaista sopeutumisen taitoja. Väittäisin että pahimpia oireita voisi ehkä kyetä välttämään maltillisemmalla vieroituksella esim 10 prosenttia kuukaudessa edellisellä annoksesta tahdilla. Mutta tällaisia ohjeita tuskin terveydenhuollosta kuulee. Moni on heitetty pitkän ajan käytön jälkeen ihan hirveimpiin olotiloihin kun lääke on purettu tyylillä "pistä puoliksi". Siinä on ollut monelle se syöksykierteen alku. Sitä sotkua sitten paikkaillaan terveydenhuollossa määräämällä pillereitä lisää. Valitettavasti aivot ei toimi kuten auto että bensaa laitetaan ja taas kulkee vaan hermosto ei aina reagoi lääkkeisiin joka kerralla samalla tavoin. Vieroituksesta herkässä tilassa olevalle hermostolle uudet lääkkeet voi olla kuin kaataisi bensaa liekkeihin.

Lue lisää

"Vieroituksesta herkässä tilassa olevalle hermostolle uudet lääkkeet voi olla kuin kaataisi bensaa liekkeihin."

Näin kävi minulle. Diagnoosina toistuvan masennuksen vaikea jakso psykoottisilla oireilla, vaikka kyse oli vieroitusoireista. Potilaan asema on siitä epäkiitollinen, ettei hän pysty sitä todistamaan.

Kokemus oli niin traumaattinen, että uskomusjärjestelmäni meni kokonaan uusiksi. Maailma ei todellakaan ole turvallinen paikka.

Anonyymi kirjoitti:

"Vieroituksesta herkässä tilassa olevalle hermostolle uudet lääkkeet voi olla kuin kaataisi bensaa liekkeihin."

Näin kävi minulle. Diagnoosina toistuvan masennuksen vaikea jakso psykoottisilla oireilla, vaikka kyse oli vieroitusoireista. Potilaan asema on siitä epäkiitollinen, ettei hän pysty sitä todistamaan.

Kokemus oli niin traumaattinen, että uskomusjärjestelmäni meni kokonaan uusiksi. Maailma ei todellakaan ole turvallinen paikka.

Lue lisää

Olen pahoillani mitä koit. Potilaan asema voi olla todella epäkiitollinen haittoja kohdatessa. Tuollaisen jälkeen voi olla hankala kokea turvallisuudentunnetta. Tiedän sen itsekin.

Valitettavasti monella ihmisellä on merkittäviä rajoitteita ymmärtää asioita mitä he eivät itse ole kokeneet. Se johtuu siitä että jokainen katsoo ja tulkitsee maailmaa omasta perspektiivistään omien kokemuksien kautta seisoen aina vain omissa saappaissaan eikä voi tai edes halua yrittää miettiä miltä toisen/toisten saappaissa oleminen tuntuu. Valitettavasti sama pätee myös hoitohenkilöihin. Asiat mitkä voi tuntua epämiellyttäviltä tai ne sotii omaa (turvallista) maailmankuvaa vastaan tai auktoriteetiltä saamaansa tietoa vastaan voi helposti sivuuttaa ja todeta potilaalle "olet luulotautinen" mitä ei yleensä suoraan sanota mutta se on selvästi nähtävillä. Tämä yhdistettynä valta-asetelmaan jossa potilas on huomattavasti alemmalla valtahierarkiassa tekee psykiatriasta jopa vaarallisen potilaalle koska potilas kuitenkin käyttää hoitokeinoja. Aina kun häntä ei uskota tai hänen mielipiteensä sivuutetaan on olemassa aina merkittävän kaltoinkohtelun mahdollisuudet.

Ihmiset pyrkii monesti vaan vahvistamaan omaa käsitystään asioista eivätkä mielellään kyseenalaista tiettyä kuvaa minkä he ovat asioista oppineet.

Kun on kyse lääkehaitoista ja vieroitusoireista, pesee psykiatria kätensä. Siltä puolelta ei apua ja ymmärrystä ole luvassa. Pelkkää valehtelua, petosta ja kaasuvalottamista sitäkin enemmän.

Anonyymi kirjoitti:

Kun on kyse lääkehaitoista ja vieroitusoireista, pesee psykiatria kätensä. Siltä puolelta ei apua ja ymmärrystä ole luvassa. Pelkkää valehtelua, petosta ja kaasuvalottamista sitäkin enemmän.

Lue lisää

"Tardiivin dyskinesian/akatisian kohdalla minulla onneksi kävi onni, kun ne jäivät lääkitysten loputtua ja ajan myötä.
Minulla oli aikoinaan sellaisia oireita että istuessani minun piti koko ajan tärisyttää jalkoja, ei voinut pitää paikallaan. Ihan kuin olisin ollut tosi hermostunut koko ajan.
Sekä samoin istuessa heijasin yläruumistani edestakaisin"

Onneksi vaivasi jäivät ajan myötä.

Tardiivin dyskinesian ja akatisian aiheuttamat oireet voivat olla myös siinä mielessä potilasta stressaavia, että ne näkyvät ulospäin. Lääkkeen haittana nähty käytös ja mahdollinen suuri hätä voidaan ulkopuolisin silmin (ja valitettavasti myös hoidon silmin) nähdä mielenterveysongelman ilmentymänä. Yhtäkkiä sinä olet se "hullu kaveri", joka saattaa ravata levottomana hermostuneena edestakaisin tai heijata kehoasi. Se ei ole kiva rooli yhtään. Monella ihmisellä on joku stereotyyppinen mielikuva itseään heijaavista tai ympyrää kävelevistä mt-potilaista joistain elokuvista joissa on kohtauksia joistain mielisairaaloista tyyliin. Ironista on, että potilaille voi laukaista tällaista käyttäytymistä lääkkeet, millä heitä hoidetaan ja minkä puute tuntuu olevan ihmisten mielissä suurin ongelma mielenterveyden ongelmien kohdalla.

Se ei ole mukava tunne laisinkaan menettää ensinnäkin mahdollisesti kontrolli siitä pystytkö esimerkiksi istumaan/olemaan paikallaan, tuntemaan hätää ja vielä saada tällaisen vaivan takia vielä katseita ja olettamuksia. Väittäisin, että tardiivi dyskinesia ja akatisia voivat varmasti aiheuttaa itsessään jo halua eristäytyä, koska poikkeavalla tavalla käyttäytyvään ihmiseen voidaan kiinnittää monenlaista huomiota, jota tuossa tilassa ei jaksa enää kohdata päälle. Tällaisten haittojen negatiivinen vaikutus mielenterveydelle on todella suuri. Itse muistan akatisiaoireistoni kanssa yrittäneeni hallita kehoani minkä pystyin (koska koin häpeälliseksi hallinnanmenetyksen), mutta en aina pystynyt. Muistan istuneeni psykiatrin vastaanotolla kuvaten tilan aiheuttamaa tuskaa. Oloni oli suunnilleen sellainen, että tuntui että minun olisi ollut ihan pakko nousta ylös kävelemään kesken vastaanoton, mutta en halunnut tehdä niin. Yritin kuvata lääkärille tuskaa siitä, kuinka hankala minulla on olla paikallaan ja levoton olo. Olin aivan hädissäni kokoajan. Koska en liikehtinyt paikallani, lääkäri epäili että olisiko tässä nyt kumminkin ahdistusoireet vaan päällä? Ennen vastaanottoa olin ravannut pitkin käytäviä. Jouduin vakuuttelemaan että joku on pielessä, että ei minulla ennen ole ollut tällaista vaivaa että en pysty istumaan paikallani.

Omana kokemuksenani akatisian kanssa on, että hoitojärjestelmä ei osaa kohdata eikä osaa tukea ihmisiä, kellä on lääkkeiden puhkaisemia haittoja ja voi monin tavoin tehdä asioita pahemmaksi. Uskominenkin on vähän niin ja näin: Et mitenkään voi olla ihminen jolla on vakavampi haitta vaan "ne on harvinaisia". En tiedä mistä tämä johtuu. Koulutuksen puutteesta? Halu nähdä kaikki mielenterveyden häiriöinä? Halusta nähdä asiat ratkaistavina tunnetason ongelmina - jospa kuitenkin ihmisen suhtautumiseen vaikuttaminen ratkaisisi hänen ongelmansa? (Ei muuten ratkaise jos kyse on tardiivista dyskinesiasta tai akatisiasta, kyse ei ole tunnetason ongelmasta ja tunnetason prosessoinnilla ei näitä ongelmia ratkaista - ne on neurologisia häiriötiloja! ) Asenteesta että eihän nämä meidän mahtavat nykyaikaiset turvalliset lääkkeet tällaista tee? Voin vain sanoa, että minulla on erittäin vahva yksin jäämisen kokemus oman kokemukseni kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

"Tardiivin dyskinesian/akatisian kohdalla minulla onneksi kävi onni, kun ne jäivät lääkitysten loputtua ja ajan myötä.
Minulla oli aikoinaan sellaisia oireita että istuessani minun piti koko ajan tärisyttää jalkoja, ei voinut pitää paikallaan. Ihan kuin olisin ollut tosi hermostunut koko ajan.
Sekä samoin istuessa heijasin yläruumistani edestakaisin"

Onneksi vaivasi jäivät ajan myötä.

Tardiivin dyskinesian ja akatisian aiheuttamat oireet voivat olla myös siinä mielessä potilasta stressaavia, että ne näkyvät ulospäin. Lääkkeen haittana nähty käytös ja mahdollinen suuri hätä voidaan ulkopuolisin silmin (ja valitettavasti myös hoidon silmin) nähdä mielenterveysongelman ilmentymänä. Yhtäkkiä sinä olet se "hullu kaveri", joka saattaa ravata levottomana hermostuneena edestakaisin tai heijata kehoasi. Se ei ole kiva rooli yhtään. Monella ihmisellä on joku stereotyyppinen mielikuva itseään heijaavista tai ympyrää kävelevistä mt-potilaista joistain elokuvista joissa on kohtauksia joistain mielisairaaloista tyyliin. Ironista on, että potilaille voi laukaista tällaista käyttäytymistä lääkkeet, millä heitä hoidetaan ja minkä puute tuntuu olevan ihmisten mielissä suurin ongelma mielenterveyden ongelmien kohdalla.

Se ei ole mukava tunne laisinkaan menettää ensinnäkin mahdollisesti kontrolli siitä pystytkö esimerkiksi istumaan/olemaan paikallaan, tuntemaan hätää ja vielä saada tällaisen vaivan takia vielä katseita ja olettamuksia. Väittäisin, että tardiivi dyskinesia ja akatisia voivat varmasti aiheuttaa itsessään jo halua eristäytyä, koska poikkeavalla tavalla käyttäytyvään ihmiseen voidaan kiinnittää monenlaista huomiota, jota tuossa tilassa ei jaksa enää kohdata päälle. Tällaisten haittojen negatiivinen vaikutus mielenterveydelle on todella suuri. Itse muistan akatisiaoireistoni kanssa yrittäneeni hallita kehoani minkä pystyin (koska koin häpeälliseksi hallinnanmenetyksen), mutta en aina pystynyt. Muistan istuneeni psykiatrin vastaanotolla kuvaten tilan aiheuttamaa tuskaa. Oloni oli suunnilleen sellainen, että tuntui että minun olisi ollut ihan pakko nousta ylös kävelemään kesken vastaanoton, mutta en halunnut tehdä niin. Yritin kuvata lääkärille tuskaa siitä, kuinka hankala minulla on olla paikallaan ja levoton olo. Olin aivan hädissäni kokoajan. Koska en liikehtinyt paikallani, lääkäri epäili että olisiko tässä nyt kumminkin ahdistusoireet vaan päällä? Ennen vastaanottoa olin ravannut pitkin käytäviä. Jouduin vakuuttelemaan että joku on pielessä, että ei minulla ennen ole ollut tällaista vaivaa että en pysty istumaan paikallani.

Omana kokemuksenani akatisian kanssa on, että hoitojärjestelmä ei osaa kohdata eikä osaa tukea ihmisiä, kellä on lääkkeiden puhkaisemia haittoja ja voi monin tavoin tehdä asioita pahemmaksi. Uskominenkin on vähän niin ja näin: Et mitenkään voi olla ihminen jolla on vakavampi haitta vaan "ne on harvinaisia". En tiedä mistä tämä johtuu. Koulutuksen puutteesta? Halu nähdä kaikki mielenterveyden häiriöinä? Halusta nähdä asiat ratkaistavina tunnetason ongelmina - jospa kuitenkin ihmisen suhtautumiseen vaikuttaminen ratkaisisi hänen ongelmansa? (Ei muuten ratkaise jos kyse on tardiivista dyskinesiasta tai akatisiasta, kyse ei ole tunnetason ongelmasta ja tunnetason prosessoinnilla ei näitä ongelmia ratkaista - ne on neurologisia häiriötiloja! ) Asenteesta että eihän nämä meidän mahtavat nykyaikaiset turvalliset lääkkeet tällaista tee? Voin vain sanoa, että minulla on erittäin vahva yksin jäämisen kokemus oman kokemukseni kanssa.

Lue lisää

Tardiivin dyskinesian ilmaantuvuus neurolepti-kemikaalien syöjillä.
5 vuodessa 32%, 15 vuodessa 57%, 25 vuodessa 68%
Yli 45 vuotiailla.
1 vuodessa 26%, 3 vuodessa 60%.

Lähde. https://en.wikipedia.org/wiki/Tardive_dyskinesia#Epidemiology

Anonyymi kirjoitti:

Tardiivin dyskinesian ilmaantuvuus neurolepti-kemikaalien syöjillä.
5 vuodessa 32%, 15 vuodessa 57%, 25 vuodessa 68%
Yli 45 vuotiailla.
1 vuodessa 26%, 3 vuodessa 60%.

Lähde. https://en.wikipedia.org/wiki/Tardive_dyskinesia#Epidemiology

Lue lisää

En tiedä onko tuo oikeassa tuo tilasto mutta niin olen käsittänyt että riskit TD hen kasvaa hiljalleen käyttöajan myötä. Vanhemman polven leptit ilmeisesti aiheutti enemmän tuota mutta sama haitta koskee myös uudempia ns "antipsykootteja."

Lisään vielä yhden linkin, tämä on minusta tosi kiva :)
EMDR Audio Visual
https://www.youtube.com/watch?v=i4bxyifP3FY

Anonyymi kirjoitti:

Lisään vielä yhden linkin, tämä on minusta tosi kiva :)
EMDR Audio Visual
https://www.youtube.com/watch?v=i4bxyifP3FY

Lue lisää

Huom. vielä, kuulokkeet ovat välttämättömiä, muuten äänijuttu ei toimi:)

Anonyymi kirjoitti:

Huom. vielä, kuulokkeet ovat välttämättömiä, muuten äänijuttu ei toimi:)

Kiitos vinkeistä, olet ihan oikeassa että toki vaurioiden parantumiseen voi vaikuttaa asenteella ja elintavoin. Ainakin jo niin ettei enää pahenna tilannetta rääkkäämällä terveyttä lisää.

Mutta voin sanoa että esim. akuutissa vaiheessa vakavaa akatisiaa tuommoiset voivat tuntua mahdottomalta tehdä. On myös ihan luonnollinen reaktio joutua käymään prosessointi läpi, jos oikeasti on menettänyt luottamuksensa terveydenhuoltoon, joutuu käymään trauman käsittelyn läpi siitä että itseä ja omaa kehoa on satutettu eikä kukaan pidä välttämättä omaa kokemusta validina tai usko. Ymmärrän täysin että tämä (vakava haitta jonka loppumisesta ei aina tietoa) joillakin laukaista myös jopa itsetuhoisen tason toivottomuutta kun joutuu uudenlaiseen tilanteeseen johon ei ole valmistautunut joka voi muuttaa oman turvallisen maailmankuvan toisenlaiseksi. Elämä ja omat arvot voi muuttua täysin tällaisten tapahtumien jälkeen. Hyväksyntä voi viedä aikaa. Prosessin lopussa ei ole enää se sama oma itsensä kuka oli välttämättä. Ei vällttämättä aina huonosssa mielessä, vaan voi myös ehkä löytää elämäänsä myös uutta.

Vieroituspalstoilla jotkut ovat kuvanneet lääkevieroitusten jälkeen yliherkkyyksiä jopa joillekin lisäravinteille (kuten myös lääkkeillä) joten ne ei sovi kaikille. Jos kokeilee jotain kannattaa aloittaa pienestä annoksesta ja kasvattaa annosta pikkuhiljaa ja aina vain yhtä kerrallaan.

EDMR-linkkisi ovat mielenkiintoisia. Traumapohjaisesta työskentelystä voi olla apua lääkevieroituksessa, jos se on siis sellaista että pyrkii vaikka rauhoittamaan autonomista hermostoa joka voi käydä kierroksilla vieroituksessa. Tuolla yhdellä lääkevieroitusvideolla kuvattiin hyvin erilaisia rauhoittumisen keinoja. Tämä on yksi tärkein asia opetella vieroituksessa.

Se millaiset elintavat on sopineet ennen vieroitusta ja vieroituksen aikana ei ole välttämättä samat. Stressinsieto ja jaksaminen voi olla ihan eri tasolla.

Lisäys: Muu terveydentilani on sitä luokkaa, että parhaassa tapauksessa luonnollinen poistuma hoitaa melko pian minut pois päiviltä. Odotan myös eräästä tutkimuksesta koepalavastauksia. Laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin sen puolesta, että löytyisi terminaalivaiheen syöpä. Eikä mitään olisi enää tehtävissä.

Anonyymi kirjoitti:

Lisäys: Muu terveydentilani on sitä luokkaa, että parhaassa tapauksessa luonnollinen poistuma hoitaa melko pian minut pois päiviltä. Odotan myös eräästä tutkimuksesta koepalavastauksia. Laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin sen puolesta, että löytyisi terminaalivaiheen syöpä. Eikä mitään olisi enää tehtävissä.

Lue lisää

Lisäys 2: Saisinpa koronavirustartunnan. Kuulun riskiryhmään ja se todennäköisesti ratkaisisi kaikki ongelmani kerralla.

20 vuotta sitten kun minulle paroksetiini määrättiin, olin nuori ja hyväuskoinen. Luotin psykiatreihin. En osannut kuvitellakaan, millainen helvetti vieroittautuminen voisi olla. Syy lääkehaittoihin ja vieroitusoireisiin on tietysti aina potilaassa. Kuten myös se, ettei potilas lopettanut lääkitystään ajoissa, vaan reseptit uusittiin aina etänä.

Mutta vahinko on jo tapahtunut. Haluan pois tästä ajasta, paikasta ja keskuudesta. Ei sulla olisi kuolinapua heittää?

Kyllä Suomi on sitten paska maa, kun ei edes eutanasiaa sallita. Annetaan kärsivien ihmisten mieluummin kitua. Haluan mieluummin kuolla, kuin kuulua tällaiseen käypähoito-barbaarikansaan.

Anonyymi kirjoitti:

20 vuotta sitten kun minulle paroksetiini määrättiin, olin nuori ja hyväuskoinen. Luotin psykiatreihin. En osannut kuvitellakaan, millainen helvetti vieroittautuminen voisi olla. Syy lääkehaittoihin ja vieroitusoireisiin on tietysti aina potilaassa. Kuten myös se, ettei potilas lopettanut lääkitystään ajoissa, vaan reseptit uusittiin aina etänä.

Mutta vahinko on jo tapahtunut. Haluan pois tästä ajasta, paikasta ja keskuudesta. Ei sulla olisi kuolinapua heittää?

Lue lisää

Höpö höpö "kuolinapuinesi". Pahemmastakin on selvitty. Ajattele, että olet sotaveteraani, äläkä valita turhasta. No, ok, ei "turhasta." Mutta pointti on, että jos jää tuleen makaamaan, ei kukaan tule noutamaan muuta kuin... se yksi. Mieti itse, haluatko sitä todella. - Pitää toimia, ja siinä ensimmäinen askel on fysiikkaan puuttuminen. Keinoja kyllä löytyy. Anonyymi 28.01.2021 20:58

Anonyymi kirjoitti:

Höpö höpö "kuolinapuinesi". Pahemmastakin on selvitty. Ajattele, että olet sotaveteraani, äläkä valita turhasta. No, ok, ei "turhasta." Mutta pointti on, että jos jää tuleen makaamaan, ei kukaan tule noutamaan muuta kuin... se yksi. Mieti itse, haluatko sitä todella. - Pitää toimia, ja siinä ensimmäinen askel on fysiikkaan puuttuminen. Keinoja kyllä löytyy. Anonyymi 28.01.2021 20:58

Lue lisää

Reservinkieltäytyjä olen. Eiköhän tahtoni käy jo teksteistäni ilmi.

Anonyymi kirjoitti:

Reservinkieltäytyjä olen. Eiköhän tahtoni käy jo teksteistäni ilmi.

Nykyään psykiatrian "asiakkaat" ehdollistetaan jo hoitouransa alussa passiiviseen uhri/kohde-ajatteluun. Kaikki aktiivisuus riisutaan heistä. Sen huomaa kaikissa vaiheissa: silloin kun he vielä uskovat hoitoon ja ovat hoidettavina, ja sen jälkeenkin, kun he ovat saaneet haittoja ja miettivät jaksavatko elää. Jossain sen prosessin vaiheissa on hävinnyt ihmisen aktiivisuus ja taistelutahto, jotka ovat olleet alun perin niin luonnollisia.

Termien käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota. Jos kuulee jatkuvasti itsestään ja muista käytettävän sellaisia sanoja kuin "mielenterveyspotilas", "mielenterveyshäiriöinen", "psyykkisesti sairas" ja muita vastaavia solvauksia, ja kuulee elämänongelmiaan nimitettävän diagnooseilla, alkaa vähitellen ajatella itsekin niiden mukaan. Sotaveteraanivertauksen olen kuullut traumaterapian eksperteiltä usein, mm. Bessel van der Kolkilta, hänen kirjassaan Jäljet kehossa (voin suositella). Sotaveteraanit Vietnamin sodasta saivat aikoinaan ison muutoksen psykiatriseen järjestelmään, kun he painostivat Amerikan psykiatriyhdistyksen ottamaan diagnoosilistaansa traumaperäisen stressihäiriön. Se inhimillisti jonkin veran traumatisoituneiden hoitoa, aluksi sotaveteraanien ja sitten, mm. feminismin edetessä, myös perheissään traumatisoituneiden lasten ja aikuisten kohtelua. Valitettavasti traumakäsitekin medikalisoitiin. Traumadiagnoosi tuo ihmiselle edelleen keskimäärin parempaa psykiatrista hoitoa kuin muut diagnoosit (vrt. masennus, ahdistus, pakkotoiminnot, psykoosi), mutta heitäkin kohdellaan "potilaina" - passivoidaan ja lääkitään. Ei hyvä.

Jos ei itse tee tilanteelleen mitään, se ei muutu. Valittaa saa, se ei ole kiellettyä.
Anonyymi 28.01.2021 20:58

Anonyymi kirjoitti:

Nykyään psykiatrian "asiakkaat" ehdollistetaan jo hoitouransa alussa passiiviseen uhri/kohde-ajatteluun. Kaikki aktiivisuus riisutaan heistä. Sen huomaa kaikissa vaiheissa: silloin kun he vielä uskovat hoitoon ja ovat hoidettavina, ja sen jälkeenkin, kun he ovat saaneet haittoja ja miettivät jaksavatko elää. Jossain sen prosessin vaiheissa on hävinnyt ihmisen aktiivisuus ja taistelutahto, jotka ovat olleet alun perin niin luonnollisia.

Termien käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota. Jos kuulee jatkuvasti itsestään ja muista käytettävän sellaisia sanoja kuin "mielenterveyspotilas", "mielenterveyshäiriöinen", "psyykkisesti sairas" ja muita vastaavia solvauksia, ja kuulee elämänongelmiaan nimitettävän diagnooseilla, alkaa vähitellen ajatella itsekin niiden mukaan. Sotaveteraanivertauksen olen kuullut traumaterapian eksperteiltä usein, mm. Bessel van der Kolkilta, hänen kirjassaan Jäljet kehossa (voin suositella). Sotaveteraanit Vietnamin sodasta saivat aikoinaan ison muutoksen psykiatriseen järjestelmään, kun he painostivat Amerikan psykiatriyhdistyksen ottamaan diagnoosilistaansa traumaperäisen stressihäiriön. Se inhimillisti jonkin veran traumatisoituneiden hoitoa, aluksi sotaveteraanien ja sitten, mm. feminismin edetessä, myös perheissään traumatisoituneiden lasten ja aikuisten kohtelua. Valitettavasti traumakäsitekin medikalisoitiin. Traumadiagnoosi tuo ihmiselle edelleen keskimäärin parempaa psykiatrista hoitoa kuin muut diagnoosit (vrt. masennus, ahdistus, pakkotoiminnot, psykoosi), mutta heitäkin kohdellaan "potilaina" - passivoidaan ja lääkitään. Ei hyvä.

Jos ei itse tee tilanteelleen mitään, se ei muutu. Valittaa saa, se ei ole kiellettyä.
Anonyymi 28.01.2021 20:58

Lue lisää

SSRI-vieroituksesta kokemiani haittoja yritetään nyt hätäisesti "hoitaa" kognitiivisella psykoterapialla. Sen tavoitteet ovat varsin epäselvät. En ollut täysin tolkuissani, kun tavoitteita määriteltiin.

SSRI-lääkkeeseen, mistä vieroittauduin, minulla on resepti yli vuodeksi. En käytä. Lisäksi pitäisi syödä aivoja kutistavaa neuroleptiä, vaan en syö.

Osaatko yhtään arvioida, mistä tässä perin oudossa kuviossa on kyse? Mitä tällä kaikella paskalla ajetaan takaa? T. Ano29.01.2021 05:16

Anonyymi kirjoitti:

SSRI-vieroituksesta kokemiani haittoja yritetään nyt hätäisesti "hoitaa" kognitiivisella psykoterapialla. Sen tavoitteet ovat varsin epäselvät. En ollut täysin tolkuissani, kun tavoitteita määriteltiin.

SSRI-lääkkeeseen, mistä vieroittauduin, minulla on resepti yli vuodeksi. En käytä. Lisäksi pitäisi syödä aivoja kutistavaa neuroleptiä, vaan en syö.

Osaatko yhtään arvioida, mistä tässä perin oudossa kuviossa on kyse? Mitä tällä kaikella paskalla ajetaan takaa? T. Ano29.01.2021 05:16

Lue lisää

Ai niin. Miten toimisin omaisteni kanssa, jotka jatkuvasti valittelevat ettei lääkitykseni "toimi"? Heillä ei selkeästi ole ymmärrystä, mikä tilanteeni todellisuudessa on. Kiitos kaikista viesteistäsi.
T. Ano29.01.2021 05:16

Anonyymi kirjoitti:

Nykyään psykiatrian "asiakkaat" ehdollistetaan jo hoitouransa alussa passiiviseen uhri/kohde-ajatteluun. Kaikki aktiivisuus riisutaan heistä. Sen huomaa kaikissa vaiheissa: silloin kun he vielä uskovat hoitoon ja ovat hoidettavina, ja sen jälkeenkin, kun he ovat saaneet haittoja ja miettivät jaksavatko elää. Jossain sen prosessin vaiheissa on hävinnyt ihmisen aktiivisuus ja taistelutahto, jotka ovat olleet alun perin niin luonnollisia.

Termien käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota. Jos kuulee jatkuvasti itsestään ja muista käytettävän sellaisia sanoja kuin "mielenterveyspotilas", "mielenterveyshäiriöinen", "psyykkisesti sairas" ja muita vastaavia solvauksia, ja kuulee elämänongelmiaan nimitettävän diagnooseilla, alkaa vähitellen ajatella itsekin niiden mukaan. Sotaveteraanivertauksen olen kuullut traumaterapian eksperteiltä usein, mm. Bessel van der Kolkilta, hänen kirjassaan Jäljet kehossa (voin suositella). Sotaveteraanit Vietnamin sodasta saivat aikoinaan ison muutoksen psykiatriseen järjestelmään, kun he painostivat Amerikan psykiatriyhdistyksen ottamaan diagnoosilistaansa traumaperäisen stressihäiriön. Se inhimillisti jonkin veran traumatisoituneiden hoitoa, aluksi sotaveteraanien ja sitten, mm. feminismin edetessä, myös perheissään traumatisoituneiden lasten ja aikuisten kohtelua. Valitettavasti traumakäsitekin medikalisoitiin. Traumadiagnoosi tuo ihmiselle edelleen keskimäärin parempaa psykiatrista hoitoa kuin muut diagnoosit (vrt. masennus, ahdistus, pakkotoiminnot, psykoosi), mutta heitäkin kohdellaan "potilaina" - passivoidaan ja lääkitään. Ei hyvä.

Jos ei itse tee tilanteelleen mitään, se ei muutu. Valittaa saa, se ei ole kiellettyä.
Anonyymi 28.01.2021 20:58

Lue lisää

Vaikka tämän foorumin on vallannut "vieroitushoito aktiivit" niin usko tai älä on olemassa sellaisia "potilaita" jotka valittaa liiasta aktivoinnista.

Anonyymi kirjoitti:

Ai niin. Miten toimisin omaisteni kanssa, jotka jatkuvasti valittelevat ettei lääkitykseni "toimi"? Heillä ei selkeästi ole ymmärrystä, mikä tilanteeni todellisuudessa on. Kiitos kaikista viesteistäsi.
T. Ano29.01.2021 05:16

Lue lisää

Sinulle joka mietit jaksatko elää vieroitusongelmien jälkeen. Se voi olla hyvin raskas vaihe käydä läpi. Minun tapauksessani vieroitus johti lääkintään joka puhkaisi akatisiaa. Kyseinen vaiva aiheutti erittäin voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia, tuskaisuutta ja toivottomuuden tunnetta. Kun akatisia oli pahimmillaan, se oli selviytymistaistelu hengissä pysymiseksi olon kanssa joka oli sietämätön eikä sitä helpottanut asenne mikä hoidossa oli missä akatisiaa ei otettu lähinnä yhtään vakavasti. Toivottomuuteni, hätäni ja reagointini lääkevieroitusoireisiin ja muihin lääkehaittoihin tulkittiin vain puhjenneen mielisairauden näkökulmasta, joka nyt sattui puhkeamaan juuri tuona aikana ja jollaista minulla ei koskaan ollut aikaisemmin elämässäni ollut. Sen mielenterveyden haitan varjolla minulle määrättiin lääkkeitä jotka pahensivat harmia merkittävästi. Hoidossa tehtiin paljon täysin typeriä lääkityspäätöksiä, jotka pahensivat akatisiaa, haittoja ja sitä myöten pahaa oloani. Niitä olivat esim. nopeat lääkevaihdokset ja yhtäkkiset päätökset vaikka lopettaa joku suorilta kun sitä on määrätty kuukausiksi, vieroitusoireaikana lääkitseminen, lääkkeiden pinoaminen päällekkäin, antipsykoottiannoksen tuplaaminen, vaikka olin todella lääkeherkkä ja oikeasti en sietänyt mitään määrätyistä lääkkeistä hyvin. Tämän psykiatri teki kun olin todella herkistyneenä lääkkeille. Olen ihme, että selvisin hengissä kertomaan tarinaani, vaikkakaan vahingotta en tuosta ajasta jäänyt. Tuskin tuokaan tai kukaan psykiatri tietää yhtään mitä tuosta minulle aiheutui. Olin pahassa syöksykierteessä alaspäin, josta selvisin vain kun löysin vertaisavun vieroitukseen ja joitakin ihmisiä jotka tajusi harmini ja sanoi, että se mitä sanon on ihan totta eikä jotain mielenterveysongelmaisen horinaa. Kävin läpi pitkän jakson jossa jouduin prosessoimaan tapahtunutta.

Olin tiellä, jossa psykiatri yritti lääkitä ja lääkitä minua lisää vaikka oikeasti ainut toimiva ratkaisu oli lääkitysten purkaminen mikä onneksi toi helpotusta oloon. Valitettavasti jouduin lopettamaan psykiatrin määräämän lääkkeen seinään koska akatisia tuntui niin pahalta joka annoksen jälkeen ja en enää kestänyt lääkettä siinä vaiheessa varsinkaan kun hän tuplasi sen. Hermostoni on joutunut toipumaan joka ikisestä typerästä lääkityspäätöksestä mitä tuolloin tehtiin, vaikka olen äärimmäisen lääkeherkkä. Niitä oli esimerkiksi lääkkeen A määrääminen ja siihen päälle vain rauhoittavia, vaikka oikeasti en siedä lääkettä A. Jouduin ottamaan rauhoittavaa että siedän lääkettä A-mikä järki tässä oli. Loput mitä siedin vähensin pois tavalla minkä löysin vertaisilta.

Minulle tuona aikana määrätyt lääkitykset olivat yksi pahan olon kierre, jossa milloinkaan ei ollut ok olo vaan kokoajan oli kummallinen outo olo lääkitysten vuoksi. Minä olen huomannut, että voin paremmin kun pääsin lääkkeistä eroon, mutta yksinkertaisesti ajattelevassa mt-systeemissä on päähänpinttymä "tälle ihmiselle on laitettava hoitava lääke koska kukaan ei voi päästä tyyliin ilman lääkkeitä parempaan vointiin". Käytettäessä tätä samaa ajatusta ihmisiin jotka eivät siedä lääkkeitä tai kärsivät lääkehaitoista tai vieroituksesta, niin voi aiheuttaa sen että jälki ei ole kaunista.

Minulla on edelleen vieroitus päällä yhdestä lääkkeestä ja jossain vaiheessa lähitulevaisuutta tulen pääsemään irti siitä. Hankaluutta irtautua siitä on tehnyt oireet jotka tuntuu tosi pahoilta jokaisen annosvähennyksen jälkeen (mm. sisäinen levottomuus). Minulle on jäänyt paljon harmia typeristä lääkityspäätöksistä mitä mt-systeemi ei tule koskaan ymmärtämään (joka ei tiedosta lääkkeissä ongelmia), mutta onneksi olen saanut vertaistukea ihmisistä jotka ovat kuvanneet samantyyppisiä oireita ja tietävät millainen piina vieroitus voi olla. En voi edes kuvailla sitä kuinka invalidisoituneeseen tilaan ajauduin vieroituksen ja sitä seuranneen lääkinnän aikana (mikä sisälsi antipsykootteja) eikä hoito tajua yhtään kuinka pahaa harmia se minulle aiheutti. Tuossa vaiheessa vielä luotin mielenterveysjärjestelmään hakien apua sieltä mikä oli suurin virhe mitä olen elämäni aikana tehnyt koska minulle tuli selväksi kuinka surkea tietämyksen taso mt-palveluissa on vieroituksesta tai muistakaan lääkehaitoista. Ja kuinka surkeasti ihmisiä kuunnellaan. Hätää ei ymmärretä mitä voi kokea lääkkeiden takia.

Paranemista on onneksi tapahtunut paljon ja voin sanoa että olen saanut suuren osan itsestäni takaisin, vaikkakin kamppailu hermosto-oireiden kanssa mitä lääkkeistä puhkesi on päivittäistä.

Kannattaa muistaa, että myös traumaoireilu tuollaisen jälkeen voi aiheuttaa oireita. Tuollaiseen voi reagoida myös emotionaalisella tasolla. Turvattomuus, turtuneisuuden tunne, tunne, että kognitio ei toimi.

Minua on henk. koht auttanut terveeliset elämäntavat, sen tajuaminen että ei ole yksin, sen tajuaminen että lääkkeistä oikeasti saa haittaa (esim. lukemalla tutkimusta)

Anonyymi kirjoitti:

Sinulle joka mietit jaksatko elää vieroitusongelmien jälkeen. Se voi olla hyvin raskas vaihe käydä läpi. Minun tapauksessani vieroitus johti lääkintään joka puhkaisi akatisiaa. Kyseinen vaiva aiheutti erittäin voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia, tuskaisuutta ja toivottomuuden tunnetta. Kun akatisia oli pahimmillaan, se oli selviytymistaistelu hengissä pysymiseksi olon kanssa joka oli sietämätön eikä sitä helpottanut asenne mikä hoidossa oli missä akatisiaa ei otettu lähinnä yhtään vakavasti. Toivottomuuteni, hätäni ja reagointini lääkevieroitusoireisiin ja muihin lääkehaittoihin tulkittiin vain puhjenneen mielisairauden näkökulmasta, joka nyt sattui puhkeamaan juuri tuona aikana ja jollaista minulla ei koskaan ollut aikaisemmin elämässäni ollut. Sen mielenterveyden haitan varjolla minulle määrättiin lääkkeitä jotka pahensivat harmia merkittävästi. Hoidossa tehtiin paljon täysin typeriä lääkityspäätöksiä, jotka pahensivat akatisiaa, haittoja ja sitä myöten pahaa oloani. Niitä olivat esim. nopeat lääkevaihdokset ja yhtäkkiset päätökset vaikka lopettaa joku suorilta kun sitä on määrätty kuukausiksi, vieroitusoireaikana lääkitseminen, lääkkeiden pinoaminen päällekkäin, antipsykoottiannoksen tuplaaminen, vaikka olin todella lääkeherkkä ja oikeasti en sietänyt mitään määrätyistä lääkkeistä hyvin. Tämän psykiatri teki kun olin todella herkistyneenä lääkkeille. Olen ihme, että selvisin hengissä kertomaan tarinaani, vaikkakaan vahingotta en tuosta ajasta jäänyt. Tuskin tuokaan tai kukaan psykiatri tietää yhtään mitä tuosta minulle aiheutui. Olin pahassa syöksykierteessä alaspäin, josta selvisin vain kun löysin vertaisavun vieroitukseen ja joitakin ihmisiä jotka tajusi harmini ja sanoi, että se mitä sanon on ihan totta eikä jotain mielenterveysongelmaisen horinaa. Kävin läpi pitkän jakson jossa jouduin prosessoimaan tapahtunutta.

Olin tiellä, jossa psykiatri yritti lääkitä ja lääkitä minua lisää vaikka oikeasti ainut toimiva ratkaisu oli lääkitysten purkaminen mikä onneksi toi helpotusta oloon. Valitettavasti jouduin lopettamaan psykiatrin määräämän lääkkeen seinään koska akatisia tuntui niin pahalta joka annoksen jälkeen ja en enää kestänyt lääkettä siinä vaiheessa varsinkaan kun hän tuplasi sen. Hermostoni on joutunut toipumaan joka ikisestä typerästä lääkityspäätöksestä mitä tuolloin tehtiin, vaikka olen äärimmäisen lääkeherkkä. Niitä oli esimerkiksi lääkkeen A määrääminen ja siihen päälle vain rauhoittavia, vaikka oikeasti en siedä lääkettä A. Jouduin ottamaan rauhoittavaa että siedän lääkettä A-mikä järki tässä oli. Loput mitä siedin vähensin pois tavalla minkä löysin vertaisilta.

Minulle tuona aikana määrätyt lääkitykset olivat yksi pahan olon kierre, jossa milloinkaan ei ollut ok olo vaan kokoajan oli kummallinen outo olo lääkitysten vuoksi. Minä olen huomannut, että voin paremmin kun pääsin lääkkeistä eroon, mutta yksinkertaisesti ajattelevassa mt-systeemissä on päähänpinttymä "tälle ihmiselle on laitettava hoitava lääke koska kukaan ei voi päästä tyyliin ilman lääkkeitä parempaan vointiin". Käytettäessä tätä samaa ajatusta ihmisiin jotka eivät siedä lääkkeitä tai kärsivät lääkehaitoista tai vieroituksesta, niin voi aiheuttaa sen että jälki ei ole kaunista.

Minulla on edelleen vieroitus päällä yhdestä lääkkeestä ja jossain vaiheessa lähitulevaisuutta tulen pääsemään irti siitä. Hankaluutta irtautua siitä on tehnyt oireet jotka tuntuu tosi pahoilta jokaisen annosvähennyksen jälkeen (mm. sisäinen levottomuus). Minulle on jäänyt paljon harmia typeristä lääkityspäätöksistä mitä mt-systeemi ei tule koskaan ymmärtämään (joka ei tiedosta lääkkeissä ongelmia), mutta onneksi olen saanut vertaistukea ihmisistä jotka ovat kuvanneet samantyyppisiä oireita ja tietävät millainen piina vieroitus voi olla. En voi edes kuvailla sitä kuinka invalidisoituneeseen tilaan ajauduin vieroituksen ja sitä seuranneen lääkinnän aikana (mikä sisälsi antipsykootteja) eikä hoito tajua yhtään kuinka pahaa harmia se minulle aiheutti. Tuossa vaiheessa vielä luotin mielenterveysjärjestelmään hakien apua sieltä mikä oli suurin virhe mitä olen elämäni aikana tehnyt koska minulle tuli selväksi kuinka surkea tietämyksen taso mt-palveluissa on vieroituksesta tai muistakaan lääkehaitoista. Ja kuinka surkeasti ihmisiä kuunnellaan. Hätää ei ymmärretä mitä voi kokea lääkkeiden takia.

Paranemista on onneksi tapahtunut paljon ja voin sanoa että olen saanut suuren osan itsestäni takaisin, vaikkakin kamppailu hermosto-oireiden kanssa mitä lääkkeistä puhkesi on päivittäistä.

Kannattaa muistaa, että myös traumaoireilu tuollaisen jälkeen voi aiheuttaa oireita. Tuollaiseen voi reagoida myös emotionaalisella tasolla. Turvattomuus, turtuneisuuden tunne, tunne, että kognitio ei toimi.

Minua on henk. koht auttanut terveeliset elämäntavat, sen tajuaminen että ei ole yksin, sen tajuaminen että lääkkeistä oikeasti saa haittaa (esim. lukemalla tutkimusta)

Lue lisää

Minun vieroitusoireeni olivat pitkäkestoisia (itseasiassa jatkuvat edelleen) ja aiheuttivat mainitsemaasi sisäistä levottomuutta. Sen seurauksena menettelin harkitsemattomasti ja sain vakavan allergisen reaktion/myrkytystilan hengitettyäni desinfiointiainetta. En tiedä miksi menettelin varomattomasti. Harkintakykyni petti ja olin paniikissa. Varsinaista paniikkihäiriötä minulla ei koskaan ole ollut.
Kaikki tapahtunut tulkittiin toistuvaksi masennukseksi ja OCD:ksi. Sitten alkoi psyykenlääkehoito. Harkitsivatpa myös sähköshokkihoitoa, ilmenee potilasasiakirjoista. Jos sitä olisi annettu, en ehkä olisi enää tässä.

Nyt on erilaisia hermosto-, suolisto- ja rakkovaivoja laaja kirjo. Verenkierto ja kylmänsieto ovat heikentyneet.
Lähes koko keho on tutkittu päästä varpaisiin ja mitään ei löydy mistään.

Olen ajatellut monesti, että olen joukkoon kuulumaton epäkelpo tyyppi. Ja ettei kenellekään muulle käy niin kuin minulle on käynyt. Niin outoja kokemukseni ovat.

-Ano29.01.2021 05:16