Tarvitsisin neuvoja!
Seurustelumme alkoi kaveripohjalta ja nyt olemme seurustelleet n. puoli vuotta. Vieläkään kumpikaan ei ole sanonut toiselle että rakastaa. Vaikka itse ainakin todellakin rakastan miestäni! Tunnen ja tiedän sen! Kaikesta mieheni käytöksestä voisi uskoa että hänkin tuntee samoin... Meillä menee kaikin puolin aivan mielettömän loistavasti, paitsi tämä "rakastan sua" -jutun sanominen mistä minulle ainakin on tullut jo jonkinlainen ylitsepääsemätön tabu.
En kai uskalla kertoa rakastavani koska pelkään että hän ei tunne samoin, mistä seuraisi nolo tilanne...alkaisin varmaankin itkemään. Samoin jotenkin se lause, niin ihana kuin sisällöltään onkin kuulostaa niin...en tiedä "luonnottomalta" kun sen sanoo. Niinpä olen odottanut että hän sanoisi sen ensin, mutta eipä tuota kuulu hänenkään osaltaan...mikä taas tekee minut entistä pelokkaammaksi, sillä en tiedä onko sen lauseen sanomisesta tullut hänelle yhtä vaikeaa, vai eikö hän vain vielä tunne samoin.
Olen miettinyt pääni puhki tätä ja joka kerta kun nähdään mietin vain että "haluaisin sanoa rakastavani" mutta en kertakaikkiaan saa niitä sanoja ulos. Onko tämä jotain psykologista?! Siitä ei ainakaan ole kyse ettenkö "alitajuisesti" rakastaisikaan.
Onko täällä ketään, jolla olisi ollut samanlainen tilanne ja miten se lopulta ratkesi?
Seurustelumme alkoi kaveripohjalta ja nyt olemme seurustelleet n. puoli vuotta. Vieläkään kumpikaan ei ole sanonut toiselle että rakastaa. Vaikka itse ainakin todellakin rakastan miestäni! Tunnen ja tiedän sen! Kaikesta mieheni käytöksestä voisi uskoa että hänkin tuntee samoin... Meillä menee kaikin puolin aivan mielettömän loistavasti, paitsi tämä "rakastan sua" -jutun sanominen mistä minulle ainakin on tullut jo jonkinlainen ylitsepääsemätön tabu.
En kai uskalla kertoa rakastavani koska pelkään että hän ei tunne samoin, mistä seuraisi nolo tilanne...alkaisin varmaankin itkemään. Samoin jotenkin se lause, niin ihana kuin sisällöltään onkin kuulostaa niin...en tiedä "luonnottomalta" kun sen sanoo. Niinpä olen odottanut että hän sanoisi sen ensin, mutta eipä tuota kuulu hänenkään osaltaan...mikä taas tekee minut entistä pelokkaammaksi, sillä en tiedä onko sen lauseen sanomisesta tullut hänelle yhtä vaikeaa, vai eikö hän vain vielä tunne samoin.
Olen miettinyt pääni puhki tätä ja joka kerta kun nähdään mietin vain että "haluaisin sanoa rakastavani" mutta en kertakaikkiaan saa niitä sanoja ulos. Onko tämä jotain psykologista?! Siitä ei ainakaan ole kyse ettenkö "alitajuisesti" rakastaisikaan.
Onko täällä ketään, jolla olisi ollut samanlainen tilanne ja miten se lopulta ratkesi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa todella tutulta. Mä olen ollut oman mieheni kanssa nyt tasan 4 vuotta, ja olet kuin minä alkuaikoina. En tiedä osaanko auttaa sinua, ja vastata kysymykseesi, ajattelin vain kirjoittaa sen, minkä olen itse kokenut näiden vuosien aikana.
Aloimme seurustella, kun olin vajaa 19 v. Olen rehellisesti sitä mieltä, että silloin ei vielä edes tiedä rakkaudesta, vaikka itsekin luulin silloin tietäväni siitä kaiken. Oli omituista,kun jalat ei pettäneet alta kun nähtiin eikä kaikki näkynyt näiden kuuluisien vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Ei myöskään oikein tuntunut siltä, että uskaltaisi sanoa että rakastaa, se kuulosti tosi voimakkaalta. Pelkäsin myös, että en todellisuudessa rakasta. Vastakaikua olen aina saanut, ja mieheni on varsinkin alkuu sanonut usein rakastavansa. En vain voinut sitä sanoa, puhuin aina vain tykkäämisestä, satunnaisesti saatoin sanoa että olen rakastunut tai jotain, mutta en kovin usein.
Nyt kun vuosia on näin paljon jo takana, on rakkauden tunnustaminen luonnollisesti jo helppoa. Ja toisaalta, jos ei olisi, niin kaikki vuotemme olisivat olleet "turhia". Nyt olen myös ymmärtänyt sen, että rakkaus ei ole vain sanoista kiinni. En ole epävarma rakkaudestani,koska se näkyy tekemissäni ratkaisuissa ja käytöksessäni. Samoin päinvastoin. Meillä "rakastuminen" on vienyt aikaa, mutta nyt kaikki on lähes täydellistä.
Helppo minun on sanoa tämä, mutta puoli vuotta on kuitenkin lyhyt aika. Jos ei heti ole valmis sanomaan rakastavansa, ei sitä pidä väkisin tehdä. Rakkauden tunnustaminen ensimmäistä kertaa on iso askel, mutta yleensä sille on luonnollinen paikkansa, eli tilanne, jossa se on helppo ja luonteva asia sanoa, ja tulee suusta kuin itsestään.
Toivottavasti oli edes jotain apua... vaikka sekava teksti olikin =)
Mikä sen sanomisessa on niin tärkeää?Sanoa voi mitä tahansa,vaikka rakastavansa sitä kuitenkaan tarkoittamatta.Tärkeää on miltä tuntuu!Jos tunnet oikeasti että sinua rakastetaan,ole onnellinen sillä se on juuri sitä oikeaa rakastamista.Teot merkitsevät,sanat vähemmän.Sanoilla voi huijata liian helposti.