Surullista katsottavaa, kun kauppojen kassaneidit ja muut työläiset on pakotettu maski terrorin alle. Joutuvat hengittämään huonoa happea, kun hiilidioksidi kertyy maskiin eli ilma vaihtuu huonosti kuonon edestä. Varmaan aiheuttaa ylimääräistä väsymystä ja pitkäaikaisesta maskin käytöstä voi seurata terveys haittoja. Ei ole tietoa, mitä vaikutuksia on odotettavissa, mutta ei ainakaan terveellistä ole hengittää hiilidioksidi rikasta ilmaa sisään monta tuntia päivässä jne. Pleksi viellä nokan edessä, että ei tuulikaan pääse vapaasti ilmaa vaihtamaan. Maski on sellainen kapistus, että sitä on tarkoitus käyttää, jos on esim. pölyinen väliaikainen työ tai sairaalassa leikkaussalissa bakteerien esteenä, jotta eivät aivan suoraan roisku potilaaseen, ilmaan, virukset ovat bakteereja pienempiä, eikä maski paljoa estä niiden ilman mukana kulkemista, maskin reunoilta ilma pääsee ulos ja virukset leviävät joka tapauksessa, enemmän tai vähemmän haitalliset virukset, joita maailma on tulvillaan. Ihmisen vastustuskyky on kehittynyt suojelemaan ihmistä ja sairastaminen tekee immuniteettiä virus sairauksia vastaan. Ei pitäisi pilata omaa puolustusjärjestelmää monenlaisilla kemikaleilla tai muilla toimilla, joita mm. lääketeollisuus lääkäreiden välityksellä syytää jokaiselle, kuin jostain automaatista. Lääkkeiden käyttö on mennyt jo ajat sitten aivan hulluuden mittoihin ja tämä monenlainen hulluus maailmalta levinnyt yhteiskuntiin, niin että pidetään normaalina, jos joku syö kymmentä eri lääkettä vuorokaudessa. Jos joku haraa vastaan tätä hullutusta, niin sanotaan, että "oisko syytä tarkistaa lääkitys" tai vastaavaa, aivan kuin lääkkeet olisivat totuus ja normaalia ihmiselle.
Oikea pandemia leviää maskeista välittämättä, tämä nyt oleva tilanne on teko pandemia ja tällä on omat tarkoitusperänsä että miksi näin. Tutkimalla maailmaa ja olemalla oikeasti ajantasalla alkaa ymmärtämään mitä asioiden takana on tai saattaa olla. Mielenkiintoista aikaa eletään.
Sääliksi käy
12
170
Vastaukset 12
- Anonyymi
Myrkyttävät itsensä. Kerääntyy hitaasti tappavat määrät.
- Anonyymi
Ihmisiltä puuttuu kyky arvioida kokonaistilannetta. Nähdään vain "puu" metsässä eli yksi ongelma, siihen määrätään lääke. Ei nähdä että samalla koko metsä on esim tulessa
- Anonyymi
Jos ei laumasuojaa saada aikaiseksi, niin pakkorokotukset. Tätä mieltä on tämä teidän eduskuntaan äänestämä eräs ehdustaja. Vaalajärven keskustassa pellolla oli iso mainos vaalien aikana tästä pakkorokottajasta. Kyllä kansassa löytyy hölmöläisiä äänestäjiä, muutenhan ei tuolaisia olisi eduskunnassa, vähän väliä laskee vellireijästään älyttömyyksiä ulos.
- Anonyymi
Kyllä ne vapaaehtoisesti peloissaan niitä maskeja käyttää. Ei kukaan siihen varmaan pakota, siis ei kukaan täysijärkinen.
- Anonyymi
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on päätetty 29.1.2021 , että minkäänlaista rokotuspakkoa ei saa olla missään Euroopan maassa, eikä niitä, jotka eivät ota rokotusta, saa millään tavalla syrjiä.
- Anonyymi
Samoin maskit. Kukaan ei voi pakottaa siihen. Sakotuksiin on pitkä tie. Eikä sitä vasemmisto voi päättää.
Eikä TH- loislauma. - Anonyymi
Se kansalaistorin mielenilmaisu tapaus Helsingissä oli aivan käsittämätön asia. Kun 60-100 kansalaista oli torilla rauhanomaisesti, niin tuli mellakkapoliiseja ja vei torilla olijoita putkaan sekä hajoitti ihmisjoukon, sakkoa joillekkin 200-700 euroa.
Olisi kuulemma pitänyt olla kymmenen ihmisen ryhmissä ja ryhmillä väliä toisiinsa. Kukakohan tälläisen täysin mielipuoleisen säännön keksi? Poliisi vain laittoi määräyksen täytäntöön.
Sananvapautta rajoitetaan nyt rankasti ja perusoikeuksia, kuten kokoontumista.
Katsokaa TOKEN TUBEA, siellä kerrotaan näistä aroista asioista, joista ei enää saa puhua mm. "JuuTuupissa" jne.
Arto Laurin ydinvoima asiaa kannattaa katsoa ja kuunnella "JuuTuupista". Ihme kun on saanut viellä asiaansa kertoa ja tietoa välittää, moni muu on joutunut mielipiteidensä vuoksi poistumaan JuuTuupista.- Anonyymi
Kaikkia murheita teillä sielä jiesiössä on ,5 savun kylässä. Koittakaa kestää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkia murheita teillä sielä jiesiössä on ,5 savun kylässä. Koittakaa kestää
Niin mitä murheita? Kun maailmalla hulluus lisääntyy, niin Jeesiössä olot vain paranee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkia murheita teillä sielä jiesiössä on ,5 savun kylässä. Koittakaa kestää
Miksi ihmisen pitää elää niin kauan? Käy tylsäksi. Sama paska toistuu vuodesta toiseen ja kaikki on jo nähty. Homman voisi vetää 15-40 vuodessa. Loppu on semmoista saatanan kahvin paahtoasteella hifistelyä, kun muutakaan ei ole jäljellä.
Terveet elämäntavat vaan pahentaa tilannetta. Nyt ymmärrän miksi ihmiset dokaa tai menee kuntavaaleihin ehdokkaiksi.
Joka aamu samat rutiinit samassa järjestyksessä. Ja joka päivä, ja ilta.
Oikeastaan olen ihan tyytyväinen elämääni, Mutta pitääkö tässä jaksaa roikkua suomi24 jiesiönpalstalla vielä 50 vuotta?
Kivikaudella olikin paremmin eli noin 20v, antiikin kreikkalainen ja roomalainen pikkasen alle 30v. 1900 alussa keskimäärin 50v.
Pitäisikö alkaa juomaan niin näkisi kaiken selvemmin.
Vai pitäisikö hankkia elämä?
- Anonyymi
Terve kaikille, voisi olla hyvä kaikille käydä välillä muuallakin kuin Rovaniemellä, kun oikein tuntuu, että pitää päästä ”etelään” maalikyliin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22912Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 57745
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27721Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20710- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592- 35590
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6583Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12559