"Lukuisista" pyynnöistä huolimatta teen nyt sen (miehen työn) ja avaan uuden viestiketjun. Muiden keskustelujen yhteydessä olen saanut muutamia kommentteja kysymykseeni, joista jotkut ovat olleet jopa asiallisia! Aiheesta ei kannata provosoitua, vaan aihe kiinnostaa minua. Haluan päästä naisen sisälle(pään)!
MISTÄ SE JOHTUU, ETTÄ VALITTAVAT PUOLISOT OVAT AINA MINIÖITÄ TAI MINIÄ-KOKELAITA? Onko teillä veljiä? Mitä teidän veljienne vaimot ovat mieltä teidän niin täydellisistä äideistänne tai vanhemmistanne?
Tuntuu siltä, että anoppinakin on tosi vaikea löytää se kultainen keskitie. Joko "hössötät liikaa" tai sitten et hyväksy sukuun ja olet ilkeä.
Lisäksi voisin kysyä miksi ei appi-ukot hössötä liikaa ja miksi ei appi-ukoista juurikaan valiteta!
MISTÄ SE JOHTUU, ETTÄ VALITTAVAT PUOLISOT OVAT AINA MINIÖITÄ TAI MINIÄ-KOKELAITA? Onko teillä veljiä? Mitä teidän veljienne vaimot ovat mieltä teidän niin täydellisistä äideistänne tai vanhemmistanne?
Tuntuu siltä, että anoppinakin on tosi vaikea löytää se kultainen keskitie. Joko "hössötät liikaa" tai sitten et hyväksy sukuun ja olet ilkeä.
Lisäksi voisin kysyä miksi ei appi-ukot hössötä liikaa ja miksi ei appi-ukoista juurikaan valiteta!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mulla oli kuule niin v...mainen appiukko, ettei hänen pojalleen kelvannu ollenkaan. En osannu koskaan tehdä mitään oikein, olin väärällä alalla töissä enkä kotiakaan hoitanu niin että ois kelvannu hänelle. Eronnu olen ja ukko on mullan alla. Ei ole ikävä!
tämä ainainen valitus johtuu pitkälti siitä, että pariudutaan nuorena, joka ei sinänsä ole huono juttu tietenkään. Mutta nuorena ei monestikaan ymmärrä muita toimintatapoja kuin se mitä on kotona ja lähiympäristössä nähty, tällöin ihan mukavakin ihminen saattaa olla anoppi helvetistä, koska hän tekee asiat omalla tavallaan. Kirjoitan omasta kokemuksestani, muistan mielessäni arvostelleeni entisen poikaystäväni äitiä, joka mielestäni oli kaikkeen sekaantuva hölmöläinen. nyt huomattavasti vanhempana ymmärrän, että syy oli paljolti minussa, en vain ymmärtänyt että jonkun äiti, siis exäni äiti oli toisenlainen huolenkantaja kuin oma äitini, joka tuskin koskaan soitteli minulle.
Ennen kuin alkaa riitelemään appivanhempien kanssa, kannattaa miettiä pariin kertaan, ei se mitä itse pitää tärkeänä ole sitä välttämättä muiden mielestä, aina voi yrittää asettua toisen asemaan. Ja tietysti voi yrittää olla miellyttävä miniä, eikä oleta että muut ovat olemassa vain minua varten.
No ensimmäinen anoppi kuoli jo vuosia sitten.
Hyvä ihminen hän oli. Välitti meistä kaikista, hoiteli myös lapsiamme ja rakasti kaikkia.
Sitten tuli avioero vuosia sitten.
Noin 3 vuotta sitten menin uudelleen avioon.
Tiesin jo etukäteen millaisen anopin saan.
Aivan tosi ihana on tämä nykyinenkin.
Edellisellä anopilla ja minulla oli ikäeroa yli 61 vuotta, nykyiseen noin 20 vuotta.
Erimielisyyksiä oli ensimmäisen anopin kanssa ainoastaan lasten kasvattamisessa. En sano pahaa sanaa kuolleesta, koska kumminkin yleisesti ottaen tulimme hyvin toimeen. Appiukkoni taas oli tavaton romantikko. IHANA MIES. Lapseni ovat nyt aikuisia ja ovat perustaneet omat perheensä.
Päätin jo aikoja sitten asian, kun lapseni ovat aikuisia en ikinä puutu heidän elämäänsä.
Eivät pääse lapset sanomaan että äiti teki niin tai näin. Pelkäsin pitkään etten onnistuisi, mutta olen kumminkin onnistunut pitämään näppini erossa lasteni asioista.
>>Nykyinen anoppi
Kun on tosiaan aina sanottu et se on vävypoika vs anoppi. Niin oliskohan nämä nykyiset anopit kuunnelleet miehensä valituksia "huonosta anopista" niin paljon että ovat päättäneet olla oman tyttären miehelle "hyviä anoppeja".
Menee taas henkilökohtaisuuksiin, mutta.. Mieheni ei ole minun äidistäni montaa "pahaa" sanaa sanonut. Tässä on kyllä varmasti perää koska äitini pitää miehestäni parempaa "huolta" kuin minusta (Esim. Onko nälkä? Otatko kahvia?). Mieheni oma äitikään ei huolehdi hänestä niin paljon.
Voisin ajatella että tämä johtuisi siitä että äitini on saanut kuulla isäni valituksia omasta anopistaan. Kun on aikansa valittelua kuunnella on päättänyt ettei hänestä koskaan tule tollasta. Ymmärsitkö?
Omassa anopissa ei nyt kauheesti ole valittamista. Ainoastaan toi että yrittää "kävellä mun/meidän yli lastenkasvatusasioissa". Muuten noin ihmisenä on kyllä tosi mukava ja enkä ole koskaan saanut riitaa aikaiseksi.
Sitten kun vielä yhdistää sen että minä tulen kodista jossa on ollut tarkat rajat ja mieheni on saanut "vapaan kasvatuksen". Tässä on kyllä ainekset vaikka suurempaankin sotaan anopin ja miniän välillä.
Ja kuule Tero, on täysin mahdotonta päästä naisen pään sisälle. Tuhlaat vain energiasi turhaan, me naiset ollaan niin vaikeita tapauksia, kun meitä ei pysty kaikki toiset naisetkaan ymmärtämään.
Yksi mahdollinen selitys ilmiölle ovat sukupuoliroolit. Naiset ovat perinteisesti hoitaneet siivouksen, ruuanlaiton, kodin sisustuksen jne. Vaikka tasa-arvosta kohkataan, käsittääkseni vielä nykyäänkin niin tapahtuu paljon. On paljon miehiä, joita ei sisustaminen oikein kiinnostakaan. Esimerkiksi verhojen tehtävä on pimentää huone tarvittaessa, joten tummat verhot ovat parhaat. Naiselle taas verhot ovat myös sisustuselementti, joten niiden valinta on tarkkaa puuhaa.
Anoppi ja miniä ovat molemmat naisia. He molemmat voivat olla kiinnostuneita vaikka tuosta mainitusta verhojen väristä. Kylässä käydessään anoppi pistää huoneen sisustuksen merkille, ei pidä verhojen väristä ja seuraavalla kerralla tuo lahjaksi verhot. Tästä tulee kitkaa nimenomaan miniän ja anopin välille. Samasta syystä voi tulla riitaa esimerkiksi kodin- tai lastenhoidosta. Miniä taas on oppinut kodinhoitotavat omalta äidiltään, joten luultavasti hänen tapansa ovat samat kuin äidillään. Sen vuoksi miniä ei tappele äitinsä kanssa niistä asioista.
Miehen reviiriä ovat puolestaan auton korjaaminen, remontointi ja pihahommat. Kuinka monesti vieraat pääsevät tutkailemaan noita asioita? Anoppi näkee sisustuksen heti - samoin lyhyelläkin vierailulla voi tulla esille kodinhoitorutiinit. Sen sijaan talon peruskuntoa harvemmin aletaan tutkimaan, eikä autoakaan rassata. Siksi perinteiset miehen hommat eivät aiheuta riitaa vävyn ja apen välille. Tosin kyllä tuostakin riitaa saa viimeistään siinä vaiheessa, kun järjestetään talkoot :)
Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, että anoppi alkaa siivoamaan tullessaan käymään. Miniä ottaa sen suurena loukkaksena, jolla anoppi osoittaa, ettei miniä osaa hoitaa kotia. Pojalle asialla ei ole väliä - päinvastoin on mukavaa, että joku muu välillä siivoaa.
Jos taas kyseessä on naisen äiti, nainen on jo kotona tottunut siihen, että äiti siivoaa joka välissä. Äidin siivoaminen ei siis haittaa. Vävyn ajatukset ovat samat kuin yllä. On vain hauskaa, kun joku muu välillä siivoaa. Jos taas appi menisi rassaamaan vävyn autoa, voisi vävy ottaa sen loukkauksena.
Lisään vielä kommenttiisi, että kun miehen äiti tulee niiden uusien verhojen kanssa miehen ja miniän kotiin, anoppi rikkoo kirjoittamatonta sääntöä toisten reviiristä.
Itse koen ainakin oman kotini omaksi ja mieheni reviiriksi, jossa saamme olla kuin siat pellossa, jos huvittaa. Kenelläkään ei pitäisi olla siihen sanottavaa; ei anopilla, ei monivuotisilla ystävilläni, ei äidilläni - ei kellään.
Kaikkia rakastan kyllä, mutta heidän tulee kunnioittaa reviiriä ja tilaa.
Ja tosiaan, jos appi joka kerran tunkisi ensimmäisenä tyttärensä miehen auton konepellin alle ja alkaisi esittämään (hyväätarkoittavia) neuvoja siitä, miten autoa pitää laittaa (siis toisin kuin on jo laitettu), ei sitä kauaa jaksaisi kuunnella, vai?
Minäkin uskon, että suurin syy miniöiden ja anoppien ongelmiin on juuri se, että anoppi saattaa pyrkiä astumaan miniän "reviirille": puuttuu kotia ja lapsia koskeviin asioihin, jotka ovat miniälle tärkeitä. Appiukko taas harvemmin juuri puuttuu niihin vävylle tärkeisiin asioihin.
Meillä kävi niin, että oma isäni (myös hyvää tarkoittavana, kuten kai anoppikin) teki pienen remontin meillä ja siitähän mieheni veti herneet nenään saman tien (huolimatta siitä, että ei itse ollut tehnyt sitä hommaa yli vuoteen, vaikka olin usein pyytänyt).
Minä taas hermostun, kun anoppi kävelee meille juuri uusien verhojen ja olohuoneen huonekalujen (kyllä!) kanssa, mutta mies ei tuosta ym. omasta kokemuksestaan huolimatta ymmärrä sitä lainkaan, koska "hyväähän äiti vaan tarkoittaa!"
Eli: aivan varmasti olisi enemmän appiukoistaan valittavia vävyjä, jos appiukot eivät olisi yleensä niin viisaita (tai laiskoja =), etteivät puutu vävyn reviiriin...
Toi reviirijuttu on mielestäni varsin kuvaava tässä anoppi/miniä -kysymyksessä.
Varsinkin lasten syntyminen saattaa kumma kyllä (koska kaikillehan se on ilon paikka) aiheuttaa juuri nuo kitkat anoppien ja miniöiden välille. Jostain omituisesta syystä jotkut anopit ajattelevat, että miniän tapa kasvattaa ja hoitaa lasta on väärä. No tosiasia on, että oli miniän tapa "väärä" tai ei, niin se on miniän tapa. Siihen ei kasvatuksellisessa yms. mielessä pidä anopin lähteä puuttumaan.
Appi ja vävy taas: monenko apen olet kuullut sanovan vävylle, että "älä pue sitä lasta noin, sille tulee kuuma/kylmä", "mikset vieläkään ole aloittanut antamaan kiinteitä vauvalle, sehän kuolee nälkään (vauva 4 kk ja täysimetyksellä)?", "aiotko imettää sitä lasta kouluikäiseksi asti (lapsi 1 v 3 kk)?" "jne. No, tota viimeistä appi tuskin voisikaan vävylle sanoa =) mutta tajunnette pointin.
Eli palataan taas edellisten viestien "reviirikysymykseen": jotkut anopit eivät millään anna tilaa miniän kasvaa itse äidiksi vaan painostavat tekemään kaiken kuten he itse ovat aikoinaan tehneet ja loukkaantuvat sitten verisesti, jos miniä kuitenkin tekee itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Apet taas ei juurikaan puutu vävyjen tapaan olla isä?
vielä asteen pitemmälle ja alkaa, kuten mun anoppi, kertoa juttuja, miten lastenlasten olis hyvä asua isovanhempien luona (!) tai alkaa ihan tietoisesti tehdä niin kuin itse haluaa ja tahallaan polkea äidin halujen päälle. Harvapa appi taitaa vävylleen noin tehdä???
Tässä vähän pohdintaa aiheesta ja minun mielipiteeni.
Minulla on kokemusta kahdesta anopista:
Anoppi 1: omasta mielestään täydellinen äiti, oli hoitanut 4 lasta kotona, leipoi pullat ja leivät joka viikko, tiesi kodinhoidosta kaiken ja oli ainoa joka osasi hoitaa poikiensa tarpeita. Hän moitti jatkuvast meitä miniöitä siitä, ettemme osanneet siivota kunnolla, sisustaa kunnolla, ruokkaia lapsiamme kunnolla (onneksi en saanut lasta sen miehen kanssa), emme osaneet hoitaa raha-asioita kunnolla. Hän oli myös sitä mieltä ettei hänen poikansa ryypänneet tai juhlineet ennen kun he tapasivat meitä (Yeah Right!).
Anoppi 2: tavallinen nainen. Tehnyt koko elämänsä aikana hoiva-alan töitä, ei silti pidä itseään täydellisenä kasvattajana tai kodinhoitajana. Ei tyrkytä omia mielipiteitään vaan antaa lapsensa elää omaa elämään. On huumorintajuinen ja hauskaa seuraa, osaa keskustella muustakin kuin omista lapsistaan tai omasta kodistaan. Ei puutu meidän tapoihin hoitaa raha-asioita, siivota tai sisustaa. On silti vahva ihminen joka uskaltaa sanoa mitä ajattelee, silti suuttumatta.
Minulla ei valitettavasti ole veljeä, joten en tiedä millaisena anoppina toinen nainen kokisi äitiäni.
Olen tullut siihen tulokseen, että äidistä/naisesta tulee hyvä anoppi vain jos hän pystyy luottamaan siihen, että on onnistunut kasvattamaan poikansa hyvin. Hänen täytyy luottaa siihen, että hänen poikansa pärjää maailmalla, jopa sen miniän kanssa. Lisäksi hänen on ymmärrettävä, että asioita voidaan tehdä usealla tavalla ja että sitä ruisleipää voi ostaa kaupastakin. Mikäli hän ei ymmärrä, että joka kodissa toimitaan eri tavoilla vaan yrittää tyrkytää omia näkemyksiään asiasta ei tule mitään. Anopin ei ole pakko olla täydellisen kiltti ja mukava ihminen, hänen olisi vain ymmärrettävää ettei hän ole täydellinen. Ei se miniäkään täydellinen ole.
Uskon, että yksi syy siihen miksi miniät kokevat anopin uhkana on se, etteivät heidän miehensä ole irtautuneet kunnolla äidistään. Ensimmäinen poikaystäväni ei ollut asunut yksin ennen meidän yhteenmuuttoa, joten tilanne oli hänen äidillekin uusi. Ehkä tämä siitä syystä soitteli jatkuvasti ja kyseli mitä ollaan syöty, ollaanko siivottu ja toi verhoja ja mattoja meille. Hän ei luottanut siihen, että hänen poikansa pärjää maailmalla. Lisäksi miehille (kuten myös naisille) oma äiti on monesti ykkönen, mutta tämän tulisi mielestäni muuttua kun astutaan vakavaan parisuhteeseen. Silloin puolisosta tulisi tulla se tärkein ihminen, jonka puolia pidetään.
Nykyinen mieheni oli ehtinyt asua poissa kotoa jo 4 vuotta kun tavattiin, ja niistä 2 vuotta yksiössä. Hän oli siis oppinut, miten omaa kotia hoidetaan ja hänen äitinsä oli huomannut, että poika pärjää maailmalla. Hän osaa pestä vaattensa yksin, laittaa ruokaa ja siivota. Eli hänen äidillään oli turvallinen olo pojastaan ja mieheni oli oppinut tulemaan toimeen ilman äidinsä tukea.
Monesti tulen paremmin toimeen anopin kanssa kuin äidin kanssa, mutta sekin on ehkä normaalia. Omalle äidilleen on helpompaa räyhätä ja kiukutella, anoppi on kuitenkin hieman "vieraampi" ihminen. Vaadin enemmän äidiltäni kuin anopiltani, ja uskon, että äitinikin vaatii enemmän minulta kuin mitä anoppini tekee. Siksi siivoankin talon tarkemmin ennen äitini vierailua :)
Nainen on aina naiselle peto, ja nainen, joka kuvittelee olevansa ainoa joka osaa hoitaa lastaan osaa olla todella peto. Mutta myös nainen, joka haluaa rikkoa miehensä tervettä suhdetta äitiinsä pelkästä kateudesta osaa olla peto. Molempien olisi löydettävä se kultainen keskitie. Onneksi minä ja anoppini olemme sen löytäneet, ja meistä on jopa tullut hyviä ystäviä.
"Uskon, että yksi syy siihen miksi miniät kokevat anopin uhkana on se, etteivät heidän miehensä ole irtautuneet kunnolla äidistään...
Lisäksi miehille (kuten myös naisille) oma äiti on monesti ykkönen, mutta tämän tulisi mielestäni muuttua kun astutaan vakavaan parisuhteeseen. Silloin puolisosta tulisi tulla se tärkein ihminen, jonka puolia pidetään."
HIRMUISEN FIKSUSTI SANOTTU. Olen täysin samaa mieltä!
Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille LOISTAVISTA kommenteista. Niitä saa toki kirjoittaa lisää! Mitä voin päätellä tähänastisista keskusteluista jos vedämme niitä yhteen? En mitään! Paitsi sen, etten enää yritäkään päästä naisen pään sisälle. Kohdistan energiaani muualle.
Sen sijaan alan hahmottamaan ongelmaa siltä osin, että syitä ei ole vaan yksi, vaan syinä voi olla tapauskohtaisesti eri asiat tai niiden kombinaatiot. Lisäksi huomaan sen, että vika ei välttämättä ole kaikissa tapauksissa vain toisessa osapuolessa, eikä välttämättä edes kummassakaan.
Kitkaa voi syntyä jommankumman osapuolen tekemistä pienistä asioista tai tavoista kunhan toinen kokee asiat epämiellyttäviksi ja ne ovat jatkuneet tarpeeksi pitkään!
Itse olen ajatellut seuraavanlaista teoriaa, jonka esitän esimerkkitapauksena (tilanne on fiktiivinen): Perheessä on vain poika tai poikia. Isä opettaa pojalle polkupyörällä ajoa ilman apupyöriä, kalastuksen salat, jalkapallon rintapotkun, polkupyörän kumin paikkauksen, mopon viritystä, auton renkaanvaihdon ym.
Kuten esimerkistä huomaa miehille kuuluvat perinteiset hommat opettaa isä pojalleen lapsesta nuoreksi miehenaluksi saakka.
Mitä äiti tekee? Toki hänkin voi opettaa pojalleen ihan yhtä tärkeitä elämään liittyviä toimintoja tai vaikkapa elämänarvoja. Mutta kumminkin äidin mielessä kalvaa, että ollappa tytär, jolle voi opettaa ja jonka kanssa toteuttaa vaatteiden silitystä, pullanpaistoa, erilaisia ompelutöitä, meikkausta, keimailua (sen tytöt taitavat oppia luonnostaan) yms. Mutta kun tytärtä ei ole.
Tulee hetki, jolloin poika tuo ensimmäistä kertaa näytille miniä-kokelaan. Välähtääkö äidille salamana mieleen, että Nyt! Nyt on minun aikani! Nyt minulla on tytär ...
Toivottavasti ymmärsitte ja jaksoitte lukea!
En ole samaa mieltä kanssasi asiasta.Joku se vain mättää joidenkin miniöiden kanssa, ei minullakaan
kaikkien. Kaikkien kemiat eivät vain kohtaa sopuisasti.
Toivottavasti et asettanut tavoitteeksi päästä meidän naisten pään sisälle. Se taitaa olla miehelle (valitettavasti) liian vaikea - ellei peräti mahdoton - tehtävä :)
Olen täysin samaa mieltäsi siitä, ettei syy ole aina anopissa, tai miniässä. Kyseessä on kaksi ihmistä, joilla on sama kiinnostuksen kohde, eli mies. Valitettavasti intressit ja mielipiteet siitä, miten miestä tulisi "hoitaa" voivat mennä ristiin. Jos äiti ei ymmärrä, että mies on nyt aikuinen ja jos vaimo ei ymmärrä että kyseessä on sentään miehen äiti niin riitoja syntyy varmasti. Mutta niin kauan kuin anoppi ja miniä pystyvät kohtaamaan toisiaan ihmisinä homman pitäisi toimia.
Sitten tähän viestiisi: otit esimerkkinä perhe jossa on vain poikia ja anopin ilahtuminen kun perheeseen tulee vihdoin tyttö. Tämä ilahtuminen on siis mielestäsi "hössöttämisen" syy? Itse olen kasvanut perheessä jossa ei ole poikia, tyttäriä vaan, ja voin sanoa, että mielikuvasi siitä, mitä äiti ja tytär tekevät yhdessä ovat täysin päin mäntyjä.
Ehkä äidit joskus opettivat tytärtäin silittämään, meikkaamaan, pukemaan, laittamaan ruokaa ja leipomaan, muttei enää. Toki tämä riippuu äidistä, mutta uskaltaisin väittää, että harva nykyäideistä opettavat tyttäriään meikkaamaan tai leipomaan. Äitiä valmasti kalvaa ettei ole tytärtä, mutta silloin mielessä olisi lähinnä prinsessan pukeminen (tyttöjen vaatteet ovat kivemmät kuin poikien imho), hiusten laittaminen jne. Ei varmasti noiden taitojen opettaminen.
Isälläni siis ei ollut poikaa, niinpä hän opetti minut ja siskoni ajamaan pyörällä (yhdessä äidin kanssa), kävi meidän kanssa kalassa mökillä, teki puutöitä meidän kanssa verstassa ja seurasi meidän kanssa urheilua. Toki hänen mielestään on varmasti kivaa (ja näkeehän sen) että perheeseen on tullut poika (joskin jo aikuinen sellainen) jonka kanssa jutella auton starttimoottoreista, remonteista, tekniikasta ja veneistä. Ei hän kuitenkaan yritä opettaa miestäni _miten_ autoja korjataan tai miten joku tekninen laite toimii, sen sijaan he tekevät asioita yhdessä ja keskustelevat.
Mihin tämä siis johtaa? Siihen, ettei tyttären puuttuminen saisi olla syy anopille astua poikansa elämään ja ottamaan ohjat käsiinsä ja ryhtyä opettamaan miniälleen taitoja joita hän ei saanut opetta tyttärelleen. Opettamisen ja keskustelemisen välillä on hieno ero. Itse keskustelen usein anoppini kansa leipomisesta tai ruoanlaitosta ja vaihdamme reseptejä, mutta en pitäisi siitä, jos hän tulisi kotiimme ja ottaisi minut kädestä ja alkaisi opettaa miten ruokaa laitetaan. Ero on kuitenkin aikuisella miniällä ja lapsella.
Toki se on varmasti monelle anopille kiva, jos mies tuo kotiin (mukavan) miniän, mutta heidän tulisi kuitenkin pitää mielessä, että kyseessä on kaksi aikuista joilla on jo oma elämä.
Anopit eivät hyväksy perheen sisälle uutta naista.
Miniä joutuu ponnistelemaan ja todistelemaan hyvyyttään ihmisenä ja miniänä.
Silti et kelpaa sellaisena kuin olet.
Vävy pojat kelpaavat vaikka olisivat kuinka renttuja.
Riittää vain kun sinulla on kulkuset jalkojen välissä.
Appiukoille miniä ei ole uhka.
On rasittavaa henkisesti kun tunnet miniänä nahoissasi ilman sanojakin kuinka anoppi inhoaa sinua.
Siitä kasvaa vuosien varrella viha ja raivo.
Olin onnesta soikeena kun poikamieheksi ja vannoutuneeksi peräkammarin pojaksi ukkoutumassa oleva poikani vihdoin löysi itselleen morsmaikun, joka kärsivällisesti odotti vuosikausia kosintaa. Kyllä minulla oli monta kertaa mielessä kysyä eikö poika tosiaankaan vie vihille näin suloista tyttöä, mutta pidin suuni kiinni. Kaikki järjestyi lopulta ja lapsikin syntyi, niin että olen nyt onnellinen isoäiti.
Ikinä en ole sekaantunut lapsen hoitoon, sillä neuvolassa annetaan niin seikkaperäiset neuvot, että isoäiti kyllä ymmärtää, että ei ole oikea ihminen vauvaa hoitamaan. Kaikki omat opit ovat tosi vanhanaikaisia.
Miniä on minulle kuin oma tytär eikä ikinä tulisi mieleenikään ostaa hänelle oranssisia ikkunaverhoja. Eipä omallekaan.
Miniäni ei joudu ponnistelemaan eikä todistelemaan yhtään mitään. Minä olen hyvin onnellinen hänestä ja toivon, että poikanikin on.
Täällä yksi vapaaehtoinen! =)
...poikani elämään ja luulenpa vaan, että tämä on jo valintansa tehnyt. Mutta tietysti, jos jokin odottamaton tapaus sattuisi, niin suosittelen sitten varaminiää.
ainakin aivan luksus anoppi! en valita,eikä hänkään. tullaan toimeen tosi hyvin :)
en edes tiennyt että anoppi voi olla niin ihana kun mun on:) lapsen syntymän jälkeen välit tiivistyneet entisestään.
No meillä on kyllä toisinpäin... Eli appi on se jonka kanssa en tule toimeen, eikä kyllä hänen muutkaan miniät saati sitten vävyt. Anopin kanssa välit ovat hyvät. Anoppi kyllä saattaa sanoa asioita hieman harkitsemattomalla tavalla, mutta jos asiat eivät omasta mielestä ole niin sanon myös sen. Ehkä juuri siksi tulemme toimeen, kun kummallakaan ei ole hampaankolossa toista vastaan mitään, vaan asiat puhutaan suoraan.
naiset tappelevat aina ja joka paikassa säälittävää minä minä taisteluansa. työpaikat jotka naisvaltaisia niissä on aina joillakin naisilla sukset ristis keskenään ja molemmilla on taustajoukot naisista. sama se on anoppi miniä suhteessa että nämä miniät mielestäni kärjistävät näitä juttuja ja menevät ihan sekaisin jos niiden juttu ei ole paras. ihmettelen että miten helvetissä naiset voivat olla niin turhamaisia. auta armias kun tulee kyse lapsenlapsesta jonka äiti tämä miniä on niin oksat pois kun anoppi sitä ja anoppi tätä. naisten olisi hyvä ymmärtää että lapsia ei tartte omia ja jos joku on erimieltä niin ei maailma siihen kaadu eikä se sitä tarkoita että olisitte huonompia kuin anoppinne. sattuu vaan olemaan niin että yleensä anopilla on enemmän ns. elämänkokemusta. ja ei anoppikaan kovin huonosti ole kasvatustakaan voinut tehdä kun olette jopa rakastunut hänen poikaansa ja jopa tehnyt lapsia. naisilla on aina alemmuuskomplekseja ja ihmettelen vain miksi ja miksi kohteena on aina anoppi. miksi naiset luulee että miehet haluavat joutua valinta tilanteeseen äitinsä ja vaimonsa/tyttöystävän välillä. jos ei ole muuta valittamista kun miksi anoppi sitä tai tätä niin asiat on suhtkoht hyvin. en ole huomannut että mies/appiukko rintamalla on mitään vastaavaa(tosin appiukotkaan ei höösää samalla tavalla kuin anopit ja puutu joka asiaan)
naiset tappelevat aina ja joka paikassa säälittävää minä minä taisteluansa. työpaikat jotka naisvaltaisia niissä on aina joillakin naisilla sukset ristis keskenään ja molemmilla on taustajoukot naisista. sama se on anoppi miniä suhteessa että nämä miniät mielestäni kärjistävät näitä juttuja ja menevät ihan sekaisin jos niiden juttu ei ole paras. ihmettelen että miten helvetissä naiset voivat olla niin turhamaisia. auta armias kun tulee kyse lapsenlapsesta jonka äiti tämä miniä on niin oksat pois kun anoppi sitä ja anoppi tätä. naisten olisi hyvä ymmärtää että lapsia ei tartte omia ja jos joku on erimieltä niin ei maailma siihen kaadu eikä se sitä tarkoita että olisitte huonompia kuin anoppinne. sattuu vaan olemaan niin että yleensä anopilla on enemmän ns. elämänkokemusta. ja ei anoppikaan kovin huonosti ole kasvatustakaan voinut tehdä kun olette jopa rakastunut hänen poikaansa ja jopa tehnyt lapsia. naisilla on aina alemmuuskomplekseja ja ihmettelen vain miksi ja miksi kohteena on aina anoppi. miksi naiset luulee että miehet haluavat joutua valinta tilanteeseen äitinsä ja vaimonsa/tyttöystävän välillä. jos ei ole muuta valittamista kun miksi anoppi sitä tai tätä niin asiat on suhtkoht hyvin. en ole huomannut että mies/appiukko rintamalla on mitään vastaavaa(tosin appiukotkaan ei höösää samalla tavalla kuin anopit ja puutu joka asiaan)