Minkälaisia kokemuksia palstalaisilla on miehen biologisen kellon heräämisestä ja tikittelystä?
Kerron ensin vähän taustaa ... olen vielä lisääntymisiässä oleva nainen, jolla on hedelmällisiä vuosia jäljellä luultavasti vielä jotain viidestä kymmeneen. Minulla on yksi lapsi ja vielä joskus nelisen vuotta sitten ajattelin, että sisarus hänelle olisi ihan tervetullut juttu. Se ei silloin tapahtunut ja nyttemmin olen jo siirtänyt fokukseni aivan muihin asioihin. Opiskelin uuden ammatin, löysin vakityön ja teen nyt suurella intohimolla työtä, josta olen aina haaveillut. Koen, että mun lapset on tehty. Mulla on lapsi, joka lähestyy kouluikää. Vauva- ja taaperovaiheet on nähty, eikä niitä ole ikävä. Tälleen on varsin hyvä.
No, miksi pohdin miehen biologista kelloa. Tässä olisi nyt tarjolla erittäin parisuhdekelpoinen mies. Hän on jokusen vuoden minua nuorempi ja lapseton. Olemme tapailleet, emme ole vielä varsinaisessa parisuhteessa, mutta molemmat haluaisivat. Satunnaista tapailua kumpikaan ei halua jatkaa. Joko siirrytään astetta vakavampaan kuvioon tai lopetetaan. Erityisesti mies on tuonut erittäin selkeästi esille, että hän haluaa tästä parisuhteen. Jostain syystä tämä lapsiasia vaan mietityttää minua kovasti. Ehkä siksi kun hän nyt tosiaan on minua jokusen vuoden nuorempi. Asiasta on puhuttu kyllä ja olen tuonut selkeästi esille oman näkemykseni. Hän on sanonut, että hänelle se on ok ja ettei hänellä ole tarvetta saada omia lapsia. Hän on kuitenkin lapsirakas, sen tiedän. Hän touhuta lasten kanssa, opettaa jalkapalloa, polkupyörällä ajamista jne. Uskoakseni hän olisi erinomainen isä omallekin lapselleen. Olemme tavanneet työn merkeissä, hän tietää miten intohimoisesti suhtaudun omaan työhöni ja hänen suhde omaan työhönsä on hyvin samantyyppinen. Muutonkin olemme asiossa hyvin samalla aaltopituudella.
Eli ... millaisia kokemuksia teillä on miehen tarpeesta saada oma lapsi? Onko teillä kokemuksia, että se tunne voisi tulla jotenkin yllättäen ja täysin ennalta-arvaamatta? Kuinka todennäköistä on, että mies voisi vilpittömästi ajatella, että ei halua lasta ja ollakin kymmenen vuoden päästä tulisilla hiilillä tarpeesta saada oma lapsi. Tiedä kyllä, että ei kukaan pysty tähän varmaa vastausta sanomaan. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksia aiheesta.
Kerron ensin vähän taustaa ... olen vielä lisääntymisiässä oleva nainen, jolla on hedelmällisiä vuosia jäljellä luultavasti vielä jotain viidestä kymmeneen. Minulla on yksi lapsi ja vielä joskus nelisen vuotta sitten ajattelin, että sisarus hänelle olisi ihan tervetullut juttu. Se ei silloin tapahtunut ja nyttemmin olen jo siirtänyt fokukseni aivan muihin asioihin. Opiskelin uuden ammatin, löysin vakityön ja teen nyt suurella intohimolla työtä, josta olen aina haaveillut. Koen, että mun lapset on tehty. Mulla on lapsi, joka lähestyy kouluikää. Vauva- ja taaperovaiheet on nähty, eikä niitä ole ikävä. Tälleen on varsin hyvä.
No, miksi pohdin miehen biologista kelloa. Tässä olisi nyt tarjolla erittäin parisuhdekelpoinen mies. Hän on jokusen vuoden minua nuorempi ja lapseton. Olemme tapailleet, emme ole vielä varsinaisessa parisuhteessa, mutta molemmat haluaisivat. Satunnaista tapailua kumpikaan ei halua jatkaa. Joko siirrytään astetta vakavampaan kuvioon tai lopetetaan. Erityisesti mies on tuonut erittäin selkeästi esille, että hän haluaa tästä parisuhteen. Jostain syystä tämä lapsiasia vaan mietityttää minua kovasti. Ehkä siksi kun hän nyt tosiaan on minua jokusen vuoden nuorempi. Asiasta on puhuttu kyllä ja olen tuonut selkeästi esille oman näkemykseni. Hän on sanonut, että hänelle se on ok ja ettei hänellä ole tarvetta saada omia lapsia. Hän on kuitenkin lapsirakas, sen tiedän. Hän touhuta lasten kanssa, opettaa jalkapalloa, polkupyörällä ajamista jne. Uskoakseni hän olisi erinomainen isä omallekin lapselleen. Olemme tavanneet työn merkeissä, hän tietää miten intohimoisesti suhtaudun omaan työhöni ja hänen suhde omaan työhönsä on hyvin samantyyppinen. Muutonkin olemme asiossa hyvin samalla aaltopituudella.
Eli ... millaisia kokemuksia teillä on miehen tarpeesta saada oma lapsi? Onko teillä kokemuksia, että se tunne voisi tulla jotenkin yllättäen ja täysin ennalta-arvaamatta? Kuinka todennäköistä on, että mies voisi vilpittömästi ajatella, että ei halua lasta ja ollakin kymmenen vuoden päästä tulisilla hiilillä tarpeesta saada oma lapsi. Tiedä kyllä, että ei kukaan pysty tähän varmaa vastausta sanomaan. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksia aiheesta.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Tunne voi tulla yllättäen tai se voi olla tulematta. Et saa täältä asiaan vastausta. Mies itse osaa paremmin arvioida, voisiko hänen mielensä muuttua vai ei.
Kaikilla miehillä ei ole kuvailemaasi biologista kelloa, kuten ei kaikilla naisillakaan. Heidän kohdallaan mielen muutosta on turha odottaa tai pelätä.
Kuten sanoin niin tiedä varsin hyvin, ettei kukaan osaa antaa varmaa vastausta. Jos asia voi kerta tapahtua yllättäen, niin tuskinpa mies itsekään sitten osaa varmaa vastausta antaa. Olisi silti edelleen kiva kuulla kokemuksia asiasta.
Luulosi on väärä. Osa vapaaehtoisesti lapsettomista osaa hyvinkin antaa varman vastauksen. Ole hyvä ja tutustu aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ennen kuin nolaat itsesi tuollaisilla ennakko-oletuksilla siinä vaiheessa, kun keskustelet asiasta miehen kanssa.
Sulla tuntuu olevan vain halu vänkätä asiasta, eikä antaa aiheeseen mitään varsinaista ajatusta tai näkökulmaa.
Sinulla taas näyttää olevan halu kysyä muilta ihmisiltä asioista, joista sinun tulisi kysyä asianosaiselta.
Voit saada muilta näkökulmia ja vinkkejä, mutta vastauksen kysymykseesi voit saada vain asianosaiselta.
Syyt ovat tässä:
- Osa vapaaehtoisesti lapsettomista muuttaa mieltään, osa ei.
- Vapaaehtoiselle lapsettomuudelle on hyvin monia eri syitä.
- Mikään yksittäinen asia henkilössä ei voi ennustaa vapaaehtoista lapsettomuutta, vaikka osa korreloi sen kanssa.
- Osa vapaaehtoisesti lapsettomista on lapsirakkaita, osa ei. Eli siitäkään ei voi päätellä mielenmuutoksen todennäköisyyttä.
Minusta tuossa on aika selkeä asetelma sen puolesta, että täällä keskusteltaessa saat vain vinkkejä, et vastauksia.
Minusta kysyt myös vähän väärää asiaa. Koska sinulla on lapsi, sinun täytyisi miettiä ensisijaisesti sitä, miten mahdollinen suhteenne voisi vaikuttaa lapsen elämään. Oletko ottanut huomioon esimerkiksi sitä, että mies saattaa muuttaa mieltään myös väitetyn lapsirakkautensa suhteen siinä vaiheessa, kun hän kuuluu elämäänne tiiviimmin? Niinhän käy myös ihan avioliitoissa, joissa mies olisi alun perin halunnutkin lapsen. Sinun tapauksessasi riski on suurempi, koska lapsi tulee miehen elämään aika puskista ja ilman omaa "panosta", jos niin voi sanoa. Tästäkin mahdollisuudesta sinun täytyy keskustella miehen kanssa.
Kyllä, erinomainen havainto 👍. Semminkin kun sanoin jo ihan ekassa viestissäni olevani kiinnostunut kuulemaan muiden ihmisten kokemuksia ja ajatuksia aiheesta.
Pieni tarkennus: miesten lisäksi tietysti myös osa naisista katuu lasten hankkimista, mutta kulttuurisista syistä heidän ei ole soveliasta puhua siitä.
Ajattelin ensiksi jättää pohdintasi lapseeni liittyen täysin omaan arvoonsa. Päätin nyt sitten kuitenkin reagoida.
Minun lapseni ei liity tähän pohdintaan millään tavalla. Hän toki asuu kanssani jne. mutta hänellä on ihan oma isä ja hyvä isä onkin. Minun ja hänen isänsä suhde on kai vähän erilainen, kuin miten ihmiset nämä yleensä olettavat. Sanotaan nyt niin, että lapsia voi tehdä tarkoituksella ja yhteistuumin ilman, että on tarkoitustakaan elää yhdessä. Me olemme kyllä asuneet yhdessä useamman vuoden, mutta lapsi saatettiin alulle vasta monta kuukautta eromme jälkeen ja pitkällisten keskustelujen kera.
Tuon mahdollisen uuden kumppanini "isäominaisuudet" liittyvät siis ihan häneen itseensä ja hänen persoonaansa, eivät minun lapseeni. He eivät ole mitenkään virallisesti tavanneet toisiaan, eivätkä tule vielä vähään aikaan tapaamaankaan vaikka tämä tästä etenisi. Ei tässä nyt sentään mistään yhteen muuttamisesta tässä kohtaa puhuta. Enkä nyt tiedä miten mikään tiedossa oleva asia voisi tulla kenellekään puskista. Eiköhän tässä itsekussakin meistä ole aivan muuntyyppisiä asioita, jotka tulevat aina ihan puskista.
Jokainen etenee omalla tahdillaan, mutta tietyt asiat suhteissa tulevat jossain vaiheessa esiin. Osa on siinä vaiheessa puhunut niistä, osa ei. Osa ei halua puhua niistä koskaan. Asioista puhumattomuus ei kuitenkaan poista niitä.
Minäpä kerron kuule. Kenelläkään miehellä ei ole biologista kelloa. Miehet eivät juurikaan halua lapsia. Se ei ole meille miehille tärkeä asia. Naisille se sensijaan on elefantin kokoinen asia.
Mies jolla ei ole lapsia ei siitä välitä. Ainoat miehet jotka lapsia haluavat ovat homoja (tarve perustella homona oma perhekelpoisuus ja samanlaisuus heterojen kanssa) tai vanhoillisia patruunoita (maanviljely,yritystoiminta) joille nimenomaan SUVUNJATKAMINEN on se juttu.
Muuten lapset ovat meille negatiivinen tai neutraali asia. Ei ole pelkoa biologisesta kellosta koska sitä ei ole. Homo/femakkomedia haluaa antaa kuvam että miehilläkin olisi biologinen kello. No kun EI ole!
Ok. Oletko siis sitä mieltä, että yksikään heteromies ei halua jälkikasvua?
Asia ei ole millään tavalla sukupuolisidonnainen. Osa miehistä haluaa lapsia, osa ei. Samoin naisilla.
Itse en kyllä ole valmis allekirjoittamaan tuotaväitettäsi. Tunne montakin heteromiestä jotka ovat halunneet lapsia, ihan vaan koska ovat halunneet lapsia. Heistä jokainen on kuitenkin tiennyt sen jo hyvin aikaisessa vaiheessa, sanoneet sen hyvin suoraan ja lasten tekokin on aloitettu jo alle kaksvitosena. Siksipä juuri mietin tuota biologista kelloa. Onko miehille lapset jotenkin enemmän sellainen joko tai ajatus, eikä niinkään jotain, joka voi muuttua hyvin yllättäenkin?
Kyllä se voi naisellekin olla sellainen joko tai -kysymys, mutta naisten yleensä oletetaan muuttavan mieltään. Yleensä oletus kohdistuu lisääntymisen suuntaan.
Ihminen, joka kovin yllättäen muuttaa niinkin isoa asiaa kuin lapsenhankintasuunnitelmaansa, on todennäköisesti ärsyttävän impulsiivinen pienemmissäkin seikoissa. Mikäs siinä jos sellaisesta pitää.
Oletko ajatellut, että "mielenmuutos" on miehelle myös sosiaalisesti hyväksyttävä syy selittää vahinkoraskaus?
Tietysti se voi olla naisellekin joko tai juttu. Noin järjellä ajatellen on kuitenkin selvää se, että monelle naiselle lapset ja perhe ovat osin muun elämän toiveiden kanssa riistiriidassa oleva toive. Perinteisesti nainen "uhraa"siinä useamman toiveen ja haaveen vaikkapa työelämässä kuin mies. Voisi siis kuvittella, että puhtaasti ajatustasolla miehen on ehkä helpompi ajatella mustavalkoisemmin ja ihan sen oman tunteen pohjalta. Eihän mikään ikinä käytönnössä mene, kuten toiveissa ja haaveissa, mutta itse olen omassa tuttavapiirissä ja sukulaisten kohdalla törmännyt siihen, että asia olisi miehille ehkä vähän yksioikoisempi. Naiset taas monesti enemmän "kipuilevat" siinä tietynlaisessa toiveiden ja oletusten ja realiteettien ristitulessa.
En tiedä olisiko sellainenkaan ihminen välttämättä kauhea tuuliviiri. Aika harva ihminen lopulta tuntee itseään kovinkaan hyvin. Eivät läheskään kaikki harrasta sen syvällisempää itsetutkiskelua tai asioiden pohdintaa. Yllättävän moni ihan vaan elää elämäänsä sen kummemmin miettimättä ja tekee tosi isojakin ratkaisuja ihan vaan, koska ajautuu siihen tilanteeseen. Ainaki minusta se on yllättävää. Itse kun tulee mietittyä liikaakin.
Itse en tulle ketään sellaista miestä, joka olisi jotenkin selvästi muuttanut mieltään. Kyllähän sellaista miehet itse joillekin väittävät tapahtuneen. Juuri siksi on mielenkiintoista kuulla ihmisten kokemuksia asiasta. Josko jollekulle olisikin ihan itselleen läynyt noin, eikä kyse olisi pelkästä kuulopuheesta. Eihän sitä tiedä. Itse en tosiaan henkilökohtaisesti tunne yhtään miestä, jolla olisi vahva tunne, että ei missään tapauksessa halua lasta. Sellaisia naisia taas tunnen. Tunnen miehiä, jotka ehdottomasti haluavat/halusivat/haluaisivat lapsia ja sitten sellaisia "katsotaan mihin elämä vie" tyyppejä. Tiedän kaksi miestä, jotka kipuilevat sen kanssa, että haluavat lapsen ja perheen, mutta naista ei löydy. Naista ei löydy, koska he haluavat nimenomaan naisen, joka haluaa lapsen. Lasta haluamattomia olisi kuulemma tarjolla.
Tunnen varsin monta (lapsetonta) heteromiestä (25-45v) jotka haluaisivat lapsia. Usealle heistä parisuhteeseen lähteminen on kiinni siitä, että kumppaniehdokaskin on lisääntymisen kannalla. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä painavampi kriteeri tuo lastenhankinta vaikuttaisi miehille olevan.
Tunnen suunnilleen saman verran (lapsettomia) naisia (25-45v) jotka eivät halua lapsia.
Ilmeisesti tuttavapiiri vaikuttaa vahvasti siihen millaisena maailman näkee. Koulutetussa, työssäkäyvässä väestössä tuntuu korostuvan miehet, jotka haluavat lapsia. Sinun ympyröissäsi selvästi on toisin.
En tiedä mistä vedit tuon johtopäätöksen, että minun ympyröissäni olisi toisin. Omissa ympyröissäni valtaosa naisista ei halua lapsia. Puhun nyt oikeasti reilusta enemmistöstä, eli yli puolesta kaikista tuntemistani lapsensaanti-ikäisistä naisista. Heillä, jotka lapsia haluavat pitkälti on ne jo tai sitten vähintään se isäehdokas jo siinä rinnalla. Todellakin tässä porukassa jos mies etsii lasta haluavaa sinkkunaista, niin tiukassa on sellaisen löytäminen.
Vastineeni oli osoitettu ensimmäiselle kommentille, jossa kaveri vänkää ettei miehillä hänen mielestään ole biologista kelloa eivätkä miehet hänestä oikeastaan halua lapsia ollenkaan.
Aivan, niinpä tietysti. Olen tosiaan samaa mieltä kanssasi, että enemmän tuntuu olevan niitä miehiä, jotka haluaisivat perheen ja lapsia. Ihan olen henkilökohtaisestikin todennut, että sellainen mies olisi helppo löytää.
Juu, minulle miehen ehdoton "ei" lapsille on ollut ihan perustavanlaatuinen parinvalintakriteeri. Otantani on siis vääristynyt, jos sitä verrataan normaaliin väestöön.
Anteeksi, luulin että minua puhuteltiin, kun puhuttiin vänkääjästä. Nyt kun tarkemmin katson niin eihän tuo viesti ollutkaan minulle suunnattu.
Minä olen sitä mieltä, että miehen biologinen kello on todellinen ilmiö, mutta en usko sen koskevan kaikkia miehiä.
T. Vänkääjä 2
26v mies jolla on vähän kokemusta seurustelusta ja parisuhteista on niin introvertti ja ujo ettei ihan varmasti lapset kiiinnosta. Lasten kanssa leikkiminenkin on näyttelyä ja mies saattaa jopa inhota lapsia vaikka näytteleekin pitävänsä lasten kanssa leikkimisestä saadakseen jotain - ehkä hyväksyntää ja ihailua.
Kuulostaa tuollaiset miesten biologiset kellot kuin kysyisi onko miehillä menkat. Ei ole.
No itselläni näin miehenä biologinen kello soitteli sen 20 vuotta, kun epätoivoisesti etsin naista parisuhteeseen ja unelmana oli oma biologinen lapsi ja parisuhde sekä perhe elämä.
Yleisestä puheesta huolimatta tällaisia naisia ei vain löytynyt mistään ei maaseudulta eikä edes täältä pääkaupunkiseudulta.
Kaverini kyllä kelpasivat heti suhteeseen sinkuksi jäätyään, minä en.
Kun ikää tuli päälle 40v se biologinen kello hiipui. Biologinen vietti ei, mutta lakkasin lyömästä päätäni seinään kun lopulta tajusin, että minulle ei luoja luonut suvun jatkamisen etuoikeutta ja sukuni päättyy minuun.
Elämän panostus piti suunnata sitten täysin itseeni. Olen siis toteuttanut muita unelmiani harrastusten, reissaamisen yms sekä panostanut firman pyörittämiseen täysillä.
Seurustelen kyllä nyt etäsuhteessa enkä edes odota, että muuttaisimme yhteen naisen sitä välillä vihjaten. Naisella on lapsi ja hän jopa ehdotti lasta minun kanssani, mutta se minun biologinen kelloni pysähtyi jo vuosia sitten.
Mitään tarvetta omalle lapselle ei siis enää ole.
Ilmoitin asian naiselle ja sanoin, jos hänellä tarvetta toiselle lapselle niin saa etsiä uuden miehen. Ei kuulemma ole.
Miten tämä vastaa sinulle. No ainakin niin, että kyllä se kello ainakin minulla pysähtyi kun en sitä 20 vuoden aikana päässyt toteuttamaan. Tämä siis vain oma kokemus. Voihan se olla, että toisilla miehillä se kello tikittää niin kauan kunnes sen lapsen saa olkoon ikää vaikka 60v.
Kiitos vastauksestasi.
Ymmärränkö oikein, että sulla se toive lapsesta oli tavallaan aina ollut, mutta sitten se oikea aika meni ohitse ja siirryit eteenpäin? Osaatko sanoa mistä se johtui? Oliko se nimenomaan jotenkin tuo aika. Eli vaikkapa se, että et halua enää "tuossa iässä" tehdä lapsia tai jotain vastaavaa? Anteeksi, että kyselen pöljiä. Yritän päästä jotenkin sisään tuohon ajatukseen, että onko se ehkä pitkälti juuri se sama tunne, kuin minulla oli sen toisen lapsen kanssa. Itse muuten koen tuosta tietynlaista huonoa omaatuntoa. Ikäänkuin lapsella kuuluisi olla sisarus. Sitten taas toisaalta eivät sisarukset mitenkään välttämättä ole yhtään läheisiä. Varsinkaan jos ikäeroa on enemmän. No mutta täysin eri aihe tämä.
Kyllä ymmärsit oikein. Minulla oli lapsesta saakka tunne, että "sitten kun" sitä ja tätä minulla on perhe lapsineen. Ongelma lienee alusta saakka ollut se, että en vaan koskaan ole ollut naisten mieleen. Kun kaverini yksi toisensa jälkeen alkoi seurustelemaan itse olin aina se jolla ei ollut ketään. Yritin kyllä ja minulle ihan ystävällisesti pääasiassa annettiin ymmärtää, että "kiitos ei kiitos". Toisinaan oli niitä vähemmän ystävällisiäkin torjumisia.
Elättelin varhaisaikuisuuden toiveita perheestä samalla, kun rakensin elämääni ahkeralla työnteolla ja kodin rakentamisella. Ei vaan kukaan kiinnostunut.
Annoin kyllä itselleni aikarajan että, jos en ennen nelikymppisiä saa lasta johon oleellisena osana sen naisenkin tarvitsisi, niin annan asian olla. Ei vaan yksinkertaisesti enää jaksanut stressata asian kanssa, koska se oli henkisesti muutenkin raskas taakka kantaa puhumattakaan aina selitellä sukulaisille kysymyksiin "missäs sinun naisesi on ja etkö halua lapsia"
Lähempänä neljääkymppiä aloin yllättäen kiinnostamaan ja sainkin naisilta iskuyrityksiä ja suhteitakin. Yleisin kaava oli seuraava "minullahan on siis jo lapsia mutta enempää en halua, vaikutat silti kiinnostavalta"
Eli ne hedelmällisemmät ajat oli näiltä naisilta sitten jo olleet ja menneet ja hedelmällisimmät katseli muita miehiä. Kun aikoinaan tuli 40v mittariin tein sen päätöksen, että hautasin perhehaaveeni lopullisesti. Kun parikymmentä vuotta yrittää onnistumatta on joskus aika luopua. Päätös oli raskas, mutta olen huomannut että iso taakka hartioilta jäi pois sekä se valtava stressi löydänkö ketään saisinko lapsen jne. Joskus harmitti miksi en sitä päätöstä tehnyt aiemminkin, mutta parempi myöhään kun helpotus oli lopulta valtava.
Minä kun luulin että se " biologinen kello" tarkoittaa että haluaa lapsen/ lapsia, eikä sillä ole väliä vaikka olisivat adoptoitujakin..
Voi se varmasti sitäkin olla. Kysymys kuitenkin kuuluu, että voiko se herätä tikittelemään jotenkin myöhemmällä iällä? Siis vaikka jopa vastoin aiempia ajatuksiasi. Kasvit voivat alkaa kukkimaan, kun ovat kuolemankielissä. Onko kenties yleistä, että käsitys oman elämän rajallisuudesta herättäisi myös ihmisen biologisen kellon. Tuo nyt vaikka esimerkkinä.
Itse en tunne yhtään naistakaan, jolla biologinen kello olis luonut lapsihaaveen tyhjästä, tai vastoin aiempaa ihan aitoa ajatusta. Kyllähän ihmiset väittävät näin kuitenkin voivan käydä. Tunnen kyllä paljon sellaisia naisia, jotka ovat lykänneet lapsen saamista ja sitten heränneet siihen, että nyt on pakko alkaa toimeen, jos todella haluaa. Heilläkin se ajatus lapsesta on kuitenkin ollut ihan olemassa jo aiemmin. En tunne yhtään ainutta ihmistä, joka olisi vilpittömästi sanonut, ettei halua ja sitten yhtäkkiä alkanutkin todella haluta.
Tarkoitin että eiköhän ne sun lapset tyydytä sen miehen biologisen kellon tikitykset kun kerran pidempää suhdetta kaavailette.
Muutoin en osaa vastata sun kysymykseen. Tiedän kyllä yhden 50 miehen, jolla on vauvakuume, mutta en sitä onko hän aiemmin ollut eri mieltä..
Voihan se olla. Siksi juuri kyselen kokemuksia. Kyllä joillekin ihmisille tuntuu tuo biologia ja geenit olevan todella tärkeä asia. Kyllä jotkut tahtovat kovasti lapsen, mutta vain oman lapsen. Sellaisiinkin kommentteihin törmää aina välillä.
Itsestäni tämä aihe itsessään oikeastaan aika mielenkiintoinen. Ihan ilman mitään henkilökohtaista syytäkin tämä on minusta mielenkiintoinen aihe.
Naisillahan tuo aika oikeasti jossain kohtaa loppuu ja miehillä tavallaan ei. Toki todennäköisyydet pienenee reilusti ja riskit kasvaa roimasti, mutta mahdollisuus on olemassa. Monille miehille tuntuu myös olevan kauhean tärkeää korostaa sitä olemassaolevaa mahdollisuutta. Se heidän mielestään jopa jotenkin poistaa sen "biologisen kellon". Kyllä mieskin (yleensä) siihen oman aikansa rajallisuuteen havahtuu. Miehet kipuilevat ihan yhtälailla kolmenkympin- ja muissa ikäkriiseissään. Mä ainakaan en usko hetkeäkään, etteikö niillä lapsia ja perheen haluavilla myös tuo aihe pyörisi mukana niissä ikäkriiseissä. Kuinka vaikka taata jälkeläisen elämä, jos itse et todennäköisesti näe koskaan sitä täysi-ikäistymistä. Vaikea uskoa, etteikö moni vanhemmalla iällä lapsia saanut mies muka noita pohtisi. Musta on välillä vaikea ymmärtää, että miksi niin moni mies haluaa antaa ymmärtää "kaikkien miesten" suhtautuvan tähän kysymykseen niin kasuaalisti? Mitä hyötyä heille on siitä mielikuvasta, että miehet ovat täysiä huithapeleita?
Palstapojat tykkää kärjistää asetelmaa miehet vs naiset. Siksi ne yleistää kaikki miehet samaan nippuun ja naiset toiseen, mitään harmaan sävyjä heidän maailmassaan ei ole. Kunhan yksinäisinä ja katkerina ulisevat. Ei kannata pistää mitään painoarvoa niiden kärjistyksille.
Ah anteeksi, niinpä tietysti. Olen tosiaan samaa mieltä kanssasi, että enemmän tuntuu olevan niitä miehiä, jotka haluaisivat perheen ja lapsia. Ihan olen henkilökohtaisestikin todennut, että sellainen mies olisi helppo löytää.
"Mitä hyötyä heille on siitä mielikuvasta, että miehet ovat täysiä huithapeleita?"
Kyseessä lienee nimimerkin sok toisessa ketjussa kuvailema arvon kieltäminen, joka tulee esiin muodossa "Hapan, sanoi X Y:stä, kun ei yltänyt siihen."
Vapaaehtoisesti lapsettomat eivät harrasta kyseistä arvon kieltämistä, koska he eivät tavoittele kyseistä asiaa. Se ei herätä heissä tunteita, joten arvoa ei tarvitse kieltää.
"Se ei herätä heissä tunteita, joten arvoa ei tarvitse kieltää."
Tässä se pointti juuri on. Ihmiset kieltävät voimakkaasti vain sellaisia asioita, joiden kieltämiseen hänellä on jokin syy. Jostain syystä se asia herättää vähintään voimakkaita tunteita. Itselle yhdentekevää asiaa ei kukaan yritä kieltää.
Sama ilmiö näkyy esimerkiksi suhteessa rahaan, uskontoon ja erilaisiin elämäntyyleihin.
Monet yhdistävät taloudelliseen menestykseen negatiivisiä asioita (itsekkyys, ahneus, epörehellisyys jne.), jos kokevat, ettei heistä voi koskaan tulla taloudellisesti menestyneitä, joko yksilöinä tai yrityksinä. 😁
Tiukan dogmaattisesti uskonnolliset ajattelevat, että muut kuin oma uskonto ovat vääriä, koska heillä ei ole lupaa poimia uskontoonsa vaikutteita muista uskonnoista. 😁
Vapaaehtoisesti lapsettomien elämää saatetaan kommentoida sanomalla, ettei elämällä ilman lapsia ole merkitystä. 😁
Ja niin edelleen.
Omakohtainen kokemus, lapsia tulee jos on tullakseen. Ajatuksena tehdä ja saada omia biologisia lapsia ei ole ollut pakkomielteinen, eikä pakottava korkeintaan innostava ja miksipä ei.
Muttei siis välttämättömyyskään.
Tämä siis miespuolisen näkökulma. Ja tähän näkökulmaan olen törmännyt monet kerrat. En muista törmänneeni pakko saada lapsi miehiin muutenkaan.
En minäkään tunne pakko saada lapsi tyyppisiä miehiä. Sellaisia tunnen kyllä jotka ehdottomasti haluaisivat lapsen/lapsia. Olisiko tuossa se suuri ero siinä, että miehelle lapsen saaminen yksinään on hyvin vaikeaa. Se onnistuu lähinnä vai vuokraamalla kohdun ja hyvin harva mies on valmis lähtemään moiseen rumbaan yksinään. Tuollainen pakko saada lapsi tyyppinen ajattelu on siis hyvin vaikeaa miehille. Naisen on hyvin paljon helpompi ajatella, että pakko ja jos talous kestää, niin käydä ihan yksinäänkin läpi kaikki mahdolliset hoidot. Toisaalta hyvin harvalle naisellekaan se pakko on lopulta pakko, jos oma ruumis hoidoista huolimatta tee yhteistyötä. Jos ob pakko, niin sitten ei voi muuta kun tehdä surutyönsä ja yrittää elää elämää kuten se menee. En mä tunne yhtään ihmistä, jolle lisääntyminen olisi välttämättömyys.
Varmaan se tuolleen menee, miten kuvailet. Mä tunnen muutaman naisen, joille lapsien saaminen oli niin pakko, että tekivät lapsen hedelmöityshoidoilla, kun sopivaa miestä ei löytynyt.
Mutten tosiaan yhtään miestä, joka olisi koskaan edes puhunut välttämättä haluavansa lapsia.
Tämä siis miespuolisen näkökulma.
Miehekkäämpi kun ätmit - - >sä🤣🤣😂
Mutta varokaa naiset...vastassa ei ole mies vaan nainen!
Mistä sä olet huolissasi?
Heh, olen itsekin huomannut saman monet kerrat. :D
Kun hetero nainen ottaa yhteyttä "mieheen" mutta taustalla onkin nainen. Varokaa huijaria! Hän huijaa ja vie henkilötietonne! Varokaa tätä tyyppiä aina kun tunnistatte!!
Lisäksi hän on psyykkisesti epävakaa! Älkää missään nimessä antako henkilötietojanne sähköpostissa.
Toistan: Hän ei ole mies vaan nainen. Heteronaiset älkää ottako yhteyttä häneen jos haluatte heterosuhteen, sillä kyseessä ei, toistan, EI, ole kyseessä miesouolinen henkilö, vaikka hän niin koettaa antaa ymmärtää!
Jaaha, että sellainen manifesti tällä kertaa. :D
Mitähän mä kenenkään henkilötiedoilla tekisin?
Transmiehet usein haluaa tulla nähdyiksi miehinä sattuneesta syystä. :)
Mites muhun kukaan yhteyttä ottaisi, kun ei ole yhteystietojakaan missään? :P
Ainoastaan oma kokemus on se mistä oikeasti tietää.
Ei ole ollut minkäänlaista tarvetta jälkikasvun pykäämiseen nuorempana eikä sitä ole ilmaantunut vanhempanakaan. Kello ei ole koskaan siis tikittänyt tai edes yrittänyt alkaa tikittämään. Ei ole kyllä mitään ikäkriisejäkään ollut, johtuneeko edellisestä?
En kyllä tiedä yhtään tuttavamiestä tai kaveriakaan, joka olisi täällä neljänkympin huitteilla tai yli vielä innostunut tuohon hommaan, jos siis aikaisempia ei ole.
Yleensä miehen ikääntymisen huomaa siitä, että mitä vanhemmaksi mies tulee sitä nuoremmat naiset kiinnostavat.
Ovelasti piilotettu tämä kysymys
eli alitajuisesti aloittaja halusi tietää josko mies haluaisi sittenkin tehdä lapsia koska itse haluaisi lisää niitä
Kummallinen päätelmä.
Ei yhtään, vaan erittäin tuttu naiselle, joka sanoo ettei halua (lisää) lapsia.
Jotkut kieltäytyvät täysin uskomasta sellaista väitettä ja keksivät mitä tahansa kiertoteitä säilyttääkseen olemassaolevan uskomuksensa siitä, että nainen jossain syvällä sisimmässään haluaisi kuitenkin (lisää) lapsia.
Sanoinkin tuon enemmän sarkastisesti. Tuo tosiaan on niin tyypillinen kommentti. Jokainen nainen, joka sanoo ettei halua lapsia, kuulee miljonaan kertaan "sanot nyt noin, muttaodota kun löydät sen oikean". Vaikka nainen olisi parisuhteessa ja olisi olisi ollut siinä samassa parisuhteessa onnellisena vaikka kymmenen vuotta, niin silti ihmiset sanovat noin. Ja tosiaan, jos nainen sanoo ettei halua lisää lapsi, niin sekin on muka jotain esitystä.
Joo, tosi "kauniisti" sanottu siitä naisen nykyisestä kumppanista, jos nainen on suhteessa... 😁
Sen voi kuitenkin ottaa sillä asenteella, että nuo lohkaisut antavat tärkeää tietoa lohkaisijan järjenjuoksusta.
Olen muuten ollut paikalla tilanteessa, jossa se naisen kumppanikin oli kuuntelemassa tuollaista kommenttina. Huoneen tunnelmaa olisi voinut leikata veitsellä tuon jälkeen.
Ja juu todellakin, sanojastaan tuollainen kommentti kertoo paljon.
Ahhahhaahaaaa, tämä oli hyvä! 😂😂😂🙈🙈🙈
Miehet katuvat elämäänsä vasta siinä iässä kun jotain tavoitetta ei voi enää saavuttaa.
Kuinka moni mies ajattelee lapsettomuutta kun vielä stondaa ja kaikki on mahdollista?
Mietiskelyt ovat vasta tulevaisuudessa, ei nykypäivää.
Nyt kaikki on vielä mahdollista.
AsianVierestä
Kyllä fiksu ja itsensä tunteva mies on nämä asiat miettinyt jo ennen kolmekymppisiä.
Elämänkouhottajat on sitten erikseen.
Jokaisella oikeus rakkauteen, saada ja vastaanottaa.
Toisen puolesta ei voi sanoa, eikä ajatella.
Jos nyt ei tahdo, niin myöhemmin tahtoo.
Ehkä myöhemmin, ehkä ei silloinkaan.
Räkäkäkäkä huonosti tuollainen suhde tulee menemään muutenkin..kirjoitus suorastaan löyhkää pinnallisuutta ja ura haihattelua sekä kovaa ja jäykkää ajattelua joka on tuhoisaa suhteelle. Eiköhän tuollainen 26 vuotias (peris) pian lähde läpyttämään Aaaahhhahahahahhahahah!
Hahaha akka luuli vieläpä että miehet ovat siististi taskuun pistettäviä homopuppeleita joilla on oikein BIOLOOGINEN KELLOKIN....AAAhhahahaaa nauran itseni tärviölle! Ei ole sellaista kelloa ja tuollaisessa suhteessa 26 v perispoika viihtyy 6 kk ahahhahahaha
Akkaa pelottaa ja siksi tuli kyselemään tyhmiä. Haluaisi vahvistusta suhdekuvalleen eikä tämä lapsijuttu edes ollut kovin tärkeä.
Aikajana tälle suhteelle
2 viikkoa kiihkeää suhteilua ja asuntolainan otto
1 kuukausi yhteenmuutto ja alkavaa ärtyneisyyttä
2-3 kk pahenevaa riitelyä ja väkivaltaa
4 kk ero ja asunnon myyminen pilkkahintaan
NIIN JYKeVäää ON RAKKAUS PLIng Plong!!
Kiitos nauruista!
Itselläni ei nyt kello varsinaisesti tikitä taustalla vaan kun sattuu joku taapero vastaan niin saattaa käydä niin että se kello alkaa osoittaa tasaa tai puolta jolloin kuuluu lujasti kukkuu tai bim-bom. Jostakin taustalta joskus vielä nousee lapsihaave pintaan. Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi ja nainen niin ehkä vielä hakisin valtion tarjoamat siemenet. Olen myös miettinyt adoptiota mutta monessa maassa yksinäisiä miehiä ei kelpuuteta tai ovat nokkimisjärjestyksessä pohjalla joten odottelen josko niitä lapsenlapsi joskus tulisi ja keskityn aikanaan hyvään isovanhemmuuteen.
Mitä sinun tilanteeseen tulee niin uskon että asiaan vaikuttaa asumisjärjestelyt ja millaisen roolin sinä ja lapsesi hänelle suotte. Jos asutte erillään ja yhteinen arki on aika vähäistä niin villi veikkaus olisi että jossakin vaiheessa tulee se oma biologinen vanhemmuus mieleen. Vähän kuin jouluaattona katsoisi tonttuna kuusen koristelua ikkunan takana. Tavallaan osallisena mutta vain sivuosassa.
Jos taas olette enemmän yhdessä niin otetaanko hänen mielipiteensä huomioon arjen pyörittämisessä. Jos on vaan läsnä ilman sanavaltaa niin kyllähän siinä voi ajatukset muuttua.
Lisäksi varmaan vaikuttaa että onko taustalla joku selkeä syy miksi ei omista lapsista haaveile. Ainahan syytä ei ole mutta jos kantaa vaikka perinnöllistä sairautta niin tilanne on selkeä.
En tiedä onko termi kohdallaan mutta jos käytän teistä termiä "uraohjukset" niin mitä jos tämä elämään sisältöä tuova asia katoaa niin muuttuuko sitten ajatusmailmassa mikään?
Uraohjus sana ei kyllä todellakaan osu kohdalleen. Enemmän se on sitä, että se työ on niin hemmetin kivaa, viihdyttävää, hauskaa, inspirovaa, jne. Valtaosan ajasta mä en edes miellä sitä työksi. Koska elämänpituinen harrastus on muuttunut työksi, niin on kyllä vaikea ajatella miten se voisi edes kokonaan kadota. Jos jotain tekee jokatapauksessa niin onhan se ihan kiva, jos siitä saa myös palkkaa.
Nuo ajatuksesi roolista pitävät varmasti paikkansa. Jonkinlaista tasapainoiluahan se varmasti on. Itse kun ajattelen, että en voi myöskään vaatia mitään vaan kaiken pitää olla ihan toisen oma päätös. Toisaalta uskaltaako se toinen ottaa roolia vaikka haluaisi, jollei sitä jotenkin hänelle tarjota. No onneksi nämä muksuuni liityvät mietinnät on täysin teoreettisia. Käytännössä toi mukula kyllä tarjoaa niitä rooleja aivan itse ja täysin minusta riippumatta, jos se mahdollisuus annetaan. Aika välitön tapaus kun on.
Uraohjuksilla saattaa olla liuta muita ihmisiä kuin omia lapsiaan tärkeysjärjestyksessä ennen uraa.
Ajanhenki on tällainen ja se muovaa ihmisen käyttäytymistä. Aikoinaan toimittiin toisin kun se oli ajanhenki.
Akka hei, niin jykevä tulee olemaan kahden kuukauden rakkaus, räkäkäkäkäkä!
Haha rooleja siellä ja täällä, hevoshoidosta tulikin ura, räkäkäkäkökä
Onkos täällä joku puhunut hevosista? No kai nekin jonkun ura voi olla. Itse tosin tykkään enemmän siisteistä sisätöistä.
Riippuu kuule ihan täysin miehestä. Mahdoton kyssäri.
Mitä mahdotonta on kysyä, jos palstalaisilla on kokemuksia ko. asiasta. Siihenhän pystyisi halutessaan vastaamaan vaikka ihan joo tai ei. Taidat nyt kuvitella vastaavasi johonkin ihan eri kysymykseen, kun mitä kysyttiin. No sitä sattuu.