sillä edellisiin kuntavaaleihin nähden, persuille on tulossa huikea 10% parannus. Kun joku Annika Saarikko vaan lihoo, niin persut lähtivät jo viime kesänä toreille kiertämään ja jakamaan vaalisoppaa, ei siellä muita puolueita näkynyt. Eli persut todella tekevät töitä menestyksen eteen.
Demarit taas voivat vaan toivoa, että kansan katse pysyy valtion taloustalkoiden sijaan koronassa vaalien yli. Mutta jos ei pysy, demarit häviää varmasti. Puolueen kannatus on täysin koronan ja Marinin ansiota.
Demarit taas voivat vaan toivoa, että kansan katse pysyy valtion taloustalkoiden sijaan koronassa vaalien yli. Mutta jos ei pysy, demarit häviää varmasti. Puolueen kannatus on täysin koronan ja Marinin ansiota.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Persuilla menee paremmin kuin koskaan ennen.
Ja vaali/kaalisoppa-ainekset tulevat Putinlandiasta?!!
Ei sentään ne on puutin varanut tovereilleen sdp väelle heinäluoma on puutinin kaveri sai siltä palkinnonkin.
Muistakaa aina soini ja tni halme men teot enen kuin äänestätte perskuplaa.
muista vappusatanen.
Saattaa jopa voittaa kuntavaalit.
Heh, heh! En nyt persuna noin innostuisi. Ainakin meidän kunnan persut on sitä tasoa, että kukaan ei äänestä edes kännissä ja läpällä. Se vitsi meni jo.
Kunnallisvaalien suurimmat puolueet ovat keskusta, demari ja kokoomus. Hesassa vihreät.
Hesan osalta kysymys on, että haluaako hesalaiset vielä Halla-ahon valtuustoon istumaan edelleen tuppisuuna. 12 vuotta eikä yhtään aloitetta, on se jätkä niin tyhjää täynnä.
Keskusta? Salli mun nauraa. Vihersuvakin valveunia.
Vasemmistolaisia viduttaa niin pahasti että
Oikeisto hädässä
Kohta kansa huomaa että oikeisto on kaksikyt vuotta kusettanut ja luvannut hyvää
Sdp antaa jo vuodessa duunarille. Enemmän k u in oikeisto ikinä.
Oikeistos saavutukset
Suurty l ttömyys
Mamutus
Palkka. Alet
Yritystuet ja maataloustueet jitka todettu tehot y omisksi ja väärinkäytetyiksi caynansaarilla.
vappusatanen vai...heheeeeee.
Saattaa persut jossain saadakin valtuustopaikan lisää. No, sillä ei herranhuonetta rakenneta. On meilläkin yksi persu valtuustossa, vai onkohan peräti kaksi. Ei heistä ole päättäjiksi.
Kysely ei anna oikeaa kuvaa asiasta. Valtakunnallinen kysely kuntavaaleista.
Pitäisi olla kuntakohtainen kysely, se voisi jotain ennustaa.
No mitäs ne vasurit siellä ovat saaneet aikaiseksi...hehheeeee?
eli gallupissa on kyselty väärin
Ei ole kyselty väärin, vaan kyselty sekaisin satunnaisesti. Vain kuntakohtaisella tuloksella on merkitystä. Tehty kysely antaa jonkun valtakunnallisen keskiarvon, mutta kukaan ei voi tietää, mikä se keskiarvo on ja mitä se edustaa.
Persut keränneet ne pitäjän tyhmimmät ja muuten vaan hönöt listoilleen ainakin meidän kunnassa. Kaikki tuntee ne. Ei niitä äänestetä. Eli uskon, että suurimmat kuntapuolueet ovat vanhat tutut: kokoomus, demarit ja keskusta. Isoissa kaupungeissa lisäksi vihreät.
Keränneet tavallisia suomalaisia.
Sama meillä ei yhtään ehdokasta, jota voisi äänestää...
Sisäsiisteiksi pitäisi opetella ensin. Itsehillintää ja ulosantiosaamista puuttuu.
Tavallisia suomalaisia liittyy persuihin.
Näin juuri eikä kannatus vähene sillä että "parempi" väki heitä äänestäjiä haukkuu päin vastoin.
juuri joku vihervasuri haukkui kaikki maalaiset
Ei se ole haukkumista se on vihreiden edustamaa dirra-arvoa. Nyt kaikki vihreiden mukaan dirrailemaan.
EK-medioissa tosiaankin, kova PetosPersKok mainostus meneillään, tuputusta riittää, mutta ei veroparatiisi-populistiporvarit, eivät nouse vaan romahtavat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452090/hilloahot-toivat-rasismikortilla-38-000-maahanmuuttajaa-ja-ulkomaista-halpatyovoimaa-paljon
Mamutus-virren jankuttamiseen kyllästyneitä, Suomessa riittää, sillä ei enää sumuteta yhtään ketään.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000004879316.html
PetosPersKok:n kipeät leikkaukset työttömiltä ja eläkeläisköyhiltä, ovat tuoreessa muistissa. Kukaan ei halua niitä takaisin, vaikka olisimme kuinka pettyneitä nykyiseen hallitukseen, joka ei tehnytkään niitä "useita satasia ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen" sairaus-kansaneläkkeiden korotuksia, niin niin pöljiä emme ole, että PetosPersKok:iin sortuisimme, koskaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16674573/aktiivileikkuri-giljotiinia-pukataan-jo-populistiporvareiden-leirista-ym-heikennyksia
Jätämme vain äänestämättä, se on viisainta, kunnes 1 250€/kk minimieläkkeet toteutetaan Suomessa, kuten kaikissa Pohjoismaissa ja EU-demokratioissa on.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16678893/aanestamatta-jattaminen-jo-kuntavaaleissa-on-ainut-keino-heratella-korruptiopaattajia
Persut tulee saamaan murskavoiton kuntavaaleissa , mutta Helsingissä on niin paljon huumehörhöjä jotka äänestävät vihreitä , että pitää tehdä lujasti töitä , että myös Helsingissä päästään suurimmaksi puolueeksi.
Vihreet pärjää hesassa, mutta muualla ei niinkään.
Pitää esittää, että 10 prosenttiyksikön parannus. Ei 10 prosentin.
Todennäköisesti näin käy.