En pitkään aikaan ollut kipeä. Lisäksi aivastin toissapäivänä. Muuta vaihtoehtoa ei ole, kun se, että minulla on sika-lintu-mutaatoitunut covid!
Tämähän supervirus siis poistaa ensin kantajaltaan kaiken kivut, jotta saisi hänet liikkumaan yhteisössään enemmän.
Kun supervirus on saanut kantajansa liikkumaan ja tartuttamaan mahdollissiman paljon, niin tappaa kantajansa hyödyttömänä.
Siksi teen testamentin. Allu saa minun naiseni ja pönttis putkibassoni. Viinamies saa ämpärini sekä käymissäiliöni.
Anonyymille jätän pesukoneeni, sillä ehdolla että raahaa sen täältä penthousesta.
>Simiti<
No niin. Minulla on supervirus
Anonyymi
0
54
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4586553Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1823885Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262030Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1371414Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751305- 681156
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771069- 441013