Suhteemme alkoi kymmenen vuotta sitten ja hän oli silloin -uskokaa tai älkää- hoikka nainen.
Sen jälkeen kaikki on ollut hänelle yhtä alamäkeä ruuan suhteen.
Olemme nelikymppinen pariskunta ja pelkään, että tyttärestämme voi tulla samanlainen jättiläinen kuin äidistään.
Ei auta palopuheet, eikä häntä saa houkuteltua lenkille.
Miten auttaa sellaista ihmistä, joka lojuu vapaa-ajallaan sohvalla, syö ja haisee?
Sen jälkeen kaikki on ollut hänelle yhtä alamäkeä ruuan suhteen.
Olemme nelikymppinen pariskunta ja pelkään, että tyttärestämme voi tulla samanlainen jättiläinen kuin äidistään.
Ei auta palopuheet, eikä häntä saa houkuteltua lenkille.
Miten auttaa sellaista ihmistä, joka lojuu vapaa-ajallaan sohvalla, syö ja haisee?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Naiset haluavat, että miehet pitävät heidät kurissa.
Ellei miehellä ole munaa muuttuu nainen lihavaksi ja naiset joita ei ole koulutettu viihtyvät baareissa vieraiden miesten seurassa.
En usko että kukaan täysjärkinen ihminen haluaa että heitä paimennetaan kuin lasta tai haluaa seurustella ihmisen kanssa jota täytyy käskyttää jatkuvasti tekemään jotain. Itse miehenä en kyllä katsoisi päivääkään naista joka ei omaisi omaa järkeä asioissa ja toimisi ilman että joku vetää perässä. Vielä naurettavampaa on ajatus että kun nainen syö itsensä läskiksi se on miehen vika. Kyllä se on naisen ihan oma vika. Jokaisella aikuisella ihmisellä on oma vastuu itsestään ei kellään toisella. Elämässä tehtävänä on oppia ja kehittyä ihmisenä ei jäädä perässä vedettäväksi tai menemään sieltä mistä aita on matalin.
Ei kai mitenkään. Jos toinen ei tajua tai ei halua tajuta tilannetta ja tehdä muutosta, niin mitäpä siinä voi.
Itse puhuisin hänelle suoraan. Kysyisin onko hän huomannut tilannettaan ja aikooko tehdä jotain. Mitä aikoo tehdä, milloin, mikä on hätänä... Sanoisin suoraan mitä näen, miten tilanteen koen. Ilman tunnekuohua, ilman arvostelua.
Olisko joku "herätyspuhelu" paikallaan eli että saisit hänet tajuamaan sen miten paljon hän on lihonut ja miten paljon siitä on haittaa hänen terveydelle ja teidän lapsille? Sen jälkeen sitten elämäntaparemontti ja liikunnanlisäys niin hyvä tulee. Ite pudotin sillä tavalla pysyvästi 16 kiloa ja en aio palata enään entiseen.
Oletkos itse miehenä pysynyt samoissa mitoissa kun suhteenne alussa?? Oletko sysännyt kasvatus vastuun toiselle, olettaen että se on luontaista,kaikkien kotitöiden ja palkkatyön ohessa ja sinä voit viettää vapaata juostessasi kaiken maailman kissan ristiäisissä? Onko miehinen kuntosi sama kuin nuorena poikana eli pystyt panemaan kuin durasel pupu??
Olisikohan tilanne toisin jos olisit ollut enemmän läsnä, tukena ja apuna? Todennäköisesti kyllä. Mietipä hetkinen, ei naisen elämä helppoa ole, ei kenenkään. Ja aina on toivoa paremmasta.
Juurikin tää. Liikkukaa yhdessä. Rakastakaa ja rakastelkaa.
Elimellinen sairaus lihomisen taustalla tai surkea ihmissuhde, selvästi syypää!
Minä tiedän parikin noin satakiloista, eikä ne ole mun mielestä mitenkään lihavia ja jaksavat elää täyin normaalisti. Voi olla että omaan näkemyseeni vaikuttaa se, että olen katsonut hienojen onnistumisien takia paljon "hengenvaarallisesti lihava" ohjelmaa, jossa useat painavat kolmesataa, joten olen tullut ns "vauhtisokeaksi".
Minua ei haittaisi kumppanin ylipaino, kunhan he olisivat terveellä tavalla lihavia.
Se on vähemmän kuin 150 kiloa
Mikä sinut pakottaa olemaan siinä parisuhteessa, jos et halua olla yhdessä. Ei lapsista tule yhtä painavia kuin äiti yleensä.
Itekki voisin alkaa syömään, sohvalla on mukava olla ja haisen varmaan joskus.
Se tapahtuu automaattisesti kun huomaa pettyneensä mieheen. Tulee sellainen välinpitämätön tunnelma ja elämä menettää merkityksensä.
Tosin kyllä miehellä on monesti suuri merkitys asian korjaamiseksi. Parisuhde ei tarkoita sinkkuutta. Parisuhteessa pitäisi olla me-henkeä, jos se puuttuu aletaan voimaan huonosti.
No näitä naisvihamielisiä miehiä ei sais edes päästää parisuhteeseen. Pilaavat hyviä naisia.
Huom. ennen iloinen hoikka kaunis nainen. Nykyään miehen haukkuma, vähättälemä ja kiusaama nainen.
Minäkin olin miehen silmissä 29 vuotiaaksi asti hoikka, kaunis ja haluttava nainen.
Sitten iski syöpä ja sen seurauksena kohdun- ja munasarjojen poisto.
Kun palasin sairaalasta mies oli jo kotiin tulomatkalla ärtynyt ja kiukkuinen.
Kaikki mitä meillä oli, oli pielessä. Joka ikinen asia, vaikken olisi edes lähellä ollut kyseistä juttua, oli minun takiani huonosti.
Minulla oli 25 cm pitkä leikkaushaava alavatsassa. Vatsa särki kuukausienkin päästä vielä, oli helvetilliset vaihdevuodet ja niihin erilaisten hormoonien syöminen päällä. Elämä ei ollut mitään herkkua, eikä sitä todellakaan parantanut mieheni käytös minua kohtaan.
Vajaat puoli vuotta leikkauksesta ja mies lähti. Viimeisiksi sanoikseen sanoi lähtevänsä; "koska hänellä ei ole mitään syytä jäädä. Kohduton läski nainen ei kiinnosta seksuaalisesti. Eikä ole mitään syytä panna kun en edes lapsia pysty saamaan."
Katsoin miestä ja tajusin ettei tuo mies ole minkään arvoinen. Täysi nolla.
Purskahdin nauramaan ja sanoin; "kiitos noista sanoista. Hyvää elämää sinullekin".
Näihin sanoihin päättyi meidän 8 vuotta kestänyt parisuhde.
Siitä alkoi uusi elämäni ja hyvin on mennyt.
Katso ap itseäsi peilistä.
Näkyykö siellä hyvä, vaimoaan arvostava ja rakastava mies?
Vai onko siellä täysi nolla?
Jos peilissäsi näkyy vaimoaan arvostava ja rakastava mies, peiliin katsova mies selvittää miksi vaimo syö liikaa ja miten kyseisen asian voi korjata.
Itse en ymmärrä miksi muutoksen on lähdettävä siitä että toinen haluaa. Luulisi että kaikki on siitä mitä itse haluaa olla itselleen, olla omana itsenään riippumatta mitä toinen on ja haluaa olevan. Minusta olisi raskasta olla toisille mieliksi eihän siihen kykene en ainakaan itse joka olen nolla. No nolla siksi koska ei tarvitse esittää yhtään mitään, on mitä on.
Kun on nolla on hyvä olla.
Apn vaimokin on mitä on, muttei silti kelpaa aplle.