Mies huonolla tuulella

Onko parisuhde muuten kunnossa? Itse olen huomannut, että vajaan seksielämämme takia olen jatkuvasti huonolla tuulella. Ei mene päivääkään, ettenkö ärähtäisi miehelleni jostakin. Hän on hyvin ihana ja kultainen, mutta itse olen kotona äkäinen. Kun olen töissä tai omien harrastusteni parissa, olen iloinen. Kotiintultua se ilo häviää.

En todellakaan tarkoita, että teillä voisi olla näin. Syitähän voi olla miljoonia. Oletteko yrittäneet keskustella asiasta? Mikä voisi hiertää miehesi mieltä? Heti tulee raadollisesti mieleen syyllisyys uskottomuudesta, mutta se nyt vain on minun ajatukseni. Meilläkään ei kyse ole siitä ja silti käyttäydyn raivostuttavan äkkipikaisesti koko ajan. Koettakaa puhua, jos solmukohta löytyisi ja aukenisi. Itsekin koetan parantaa tapani...

Suhteemme alussa oli viikottain miehelläni pientä ärtyneisyyttä ja hän tiuski minulle turhista pikku jutuista ja jos siitä sitten yritin kysyä, mikä on, hän käänsi sen minun syyksi ja sanoi, että valitan kaikesta... No sitten olin aika paljon hiljaa, ettei se syyttelis mua koko ajan valittelijaksi. Sitten se alkoi mun kuullen kavereilleen puhua, että mä olen vaan hiljaa ja mökötän. Olin vähän ihmeissäni, sillä en todellakaan mököttänyt, vaan yritin yksinkertaisesti olla kuin minua ei olisikaan, etten vain tahattomasti ärsyttäisi jo muutenkin niin ärtynyttä miestäni.

Vuosi vuodelta ongelmat vaan paheni. Suhdetta kesti kuutisen vuotta. Toisena vuonna alkoi ihme kuljeksiminen omilla teillään ja olin paljon yksin kotona, mutta en valittanut siitä, jotta mieheni saisi kokea olevansa tyytyväinen, että saa itse tehdä valintansa, miten liikkuu ja kenen kanssa kulkee. Sitten paljastui ihmeellisiä naisystäviä, jotka antoivat hänelle neuvoja muka meidän parisuhteeseen ja ne neuvot olivat sellaisia, että mua komennettiin ja käskytettiin ja mun oli pakko tehdä sitä ja tätä. Sitten sanoin, että eikö meidän kuulu yhdessä sopia, mitä me teemme. Ethän sinä voi jonkun eri perheessä asuvan naisen kanssa sopia, mitä meidän pitää tehdä... Olin tyrmistynyt. Tätä oli jatkunut monta vuotta ensin selkäni takana ja sitten kun sain tietää, sitä jatkui koko suhteemme loppuun asti se kuusi vuotta. Mieheni ärtyneisyys vaan paheni ja paheni.

Valmistuin itse sos. ja terv. alalle sitten siinä vaiheessa ja tiesin tällaisista ongelmista jotakin työni kautta ja aloin ottaaa niistä enemmän tietoa.

Kolmen neljän vuoden kieppeillä mieheni alkoi ryypätä. Sitä ei ollut tapahtunut tuossa mittakaavassa aiemmin suhteemme aikana. Sain kuulla hänen veljeltään, että rajua ryyppäämistä oli tapahtunut silloin aikaisemmin, kun me emme vielä tunteneet. Poikamiesaikanaan hän oli ryypännyt rajusti, mutta ei suhteemme aikana ollut koskaan kertonut niistä ajoista. Sitten tuo ryyppääminen tuli uudelleen hänen elämäänsä. Alkoi myös tupakan polttaminen samalla. Ensin hän poltteli tupakan kerran pari kuukaudessa, sitten kerran pari viikossa ja puolen vuoden kuluttua hän poltti jo joka päivä monta kertaa.

Olin puhunut hänelle tupakanpolttoon koukkuun jäämisestä siinä vaiheessa, kun hän poltteli kerran pari kuukaudessa ja joskus humalassa hän halusi polttaa. Silloin hän vakuutteli, ettei ala säännöllisesti polttaa. Kuitenkin tiesin, että yleensä siihen jää sen verran koukkuun, että henkilöstä tulee säännöllinen tupakoitsija. Niin hän sitten ryyppäsi ja poltti kaikki vapaa-ajat eikä ollut enää kanssani, vaikka saattoi juoda kotonakin kavereiden kanssa. Hän kyllä kävi töissä, mutta häiritsi suunnattomasti minun työssäkäyntiä, koska itse teen vuorotyötä.

Pyysin häntä usein, että saisin nukkua, jos olin ollut yövuorossa tai olin menossa yövuoroon tms. ja hän kotona huudatti stereoita ja joi viinaa jonkun kaverin kanssa. Onneksi meillä ei ollut lapsia, olisin tullut hulluksi varmaan siinä vaiheessa...

Ärtyneisyys siis jatkui ja yritin hankkia apua miehelleni, puhua ja kannustaa menemään puhumaan ammattiauttajalle, jos minä en kelpaa puhekaveriksi, vaikka itsekin työskentelen alalla, mutta olin ehkä liian lähellä oleva ihminen, ulkopuolinen apu olisi ollut mielestäni parempaa. Yritin tukea ja kannustaa miestäni saamaan elämänsä uomilleen, mutta hän vaan syytteli, että kaikki on minun vikaa. Tiesin, että se ei ole minun vika, vaan näin, että nyt kysymyksessä on jotakin vakavampaa kuin parisuhteen ongelmat.

Kun sitten eräänä päivänä mies alkoi huutaa, että hänen työhousunsa oli pesemättä ja olin nukkumassa koska olin ollut työvuorossa, nousin ylös väsyneenä ja menin laittamaan pesukonetta päälle. Hän huusi ja viskeli tavaroita olohuoneessa kiukkuisena ja sitten kun otin ne housut, että laitan pesukoneeseen, hän alkoi repiä minua ja haukkua ja syytellä. Ymmärsin heti, että mies on ilmeisesti psyykkisesti sairas, mitä olin jo kauemmin epäillytkin, mutten ollut siitä ääneen sanonut kenellekään. Oireet oli selvät, ensin henkinen väkivalta ja nyt huomasin, että se oli muuttumassa fyysiseksi.

Olin heti varuillani, sillä olen työssäni nähnyt tällaisten miesten pahoinpitelemiä vaimoja ja tiesin tasan tarkkaan, mihin tällainen kehitys johtaa. Parin päivän päästä puhuin miehelli ja yritin häntä saada ymmärtämään, mikä on tilanne, missä mennään ja mikä on hätänä, kun hän käyttäytyy väkivaltaisesti. Hän käytti minuun henkistä, sosiaalista, taloudellista ja fyysistä väkivaltaa. Selitin hänelle, miten koen tilanteen. Hän sanoi minun vain ylireagoivan. Sitten hän alkoi uhkailla, että jos kerron jollekin, että hän on minua repinyt...

Aloin etsiä itselleni asuntoa ja valmistelin muuttoa. Meni muutama kuukausi, että asunto löytyi ja tilasin muuttoauton. Tein paperiasiat selviksi. En ottanut muuta kuin omat vaatteeni ja henkilökohtaiset tavarat. Yhdessä hankitun omaisuuden jätin sekä rahaa jonkin verran, jotta hänellä ei olisi mitään sanomista jälkikäteen. Ero olisi lopullisesti selvä. Ennen kuin muuttopäivä koitti, puhuin hänelle vielä vakavasti. Hän alkoi huutaa ja pilkata minua. Näin, ettei hän ollut kykeneväinen keskustelemaan. Hän alkoi repiä minua ja yritti käydä päälleni, mutta olin jo varautunut tilanteeseen siten, että olin valmis menemään ulos minä hetkenä hyvänsä. Kävelin ovesta ulos ja kävelin kadulla yli kaksi tuntia ja odotin että tilanne rauhoittuu. Soitin ystävälleni ja sovimme, että jos en voi palata kotiin, menen hänen luo. Kerroin myös muutosta hänelle.

Kun palasin sitten kotiin, mies ei puhunut mitään. Hän ilkeili piilottamalla tavaroita ja jättämällä vastaamatta tärkeisiin kysymyksiin. Esimerkiksi kun kysyin yhdestä laskusta, että onko se maksettu, hän ei suostunut vastaamaan. Soitin sitten miehen kuullen asiakaspalveluun ja sieltä sanottiin, ettei laskua ollut maksettu vielä, joten maksoin sen. Toisesta laskusta soitin eri paikkaan ja sieltä sanottiin,että se on maksettu... ja tätä rataa... Tämä on henkistä väkivaltaa.

Muuttopäivän aamuna, kun mies oli lähdössä töihin, kerroin hänelle, että muutan tänään pois. Hän oli raivona ja yritti raiskata, mutta pääsin juoksemaan pakoon. Hän lähti sitten töihin ja itse aloin pakata tavaroita ja ennen kuin hän oli töistä tullut, olin muuttanut pois.

Tässä on pitkä kertomus, mutta halusin kertoa sen siksi, että jatkuva ärtyneisyys on merkki siitä, että asiat eivät todellakaan ole silloin kunnossa. Ihmisellä on paha olla, jos hän on koko ajan ärtynyt eikä pysty nauttimaan olostaan ja syyttelee toisia omasta huonosta olostaan.

Ihminen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Hän ei voi syyttää siitä toisia ihmisiä. Jos koko ajan on paha olla, silloin pitää hakea apua itselleen. Saattaa olla vaikka masennus tai jotain vastaavaa. Ex mieheni oli psykopaatti ja persoonallisuushäiriöinen. Olen kiitollinen siitä, että tunnistin oireet jo heti alkumetreillä, etten jäänyt siihen suhteeseen, kun näin, että se menee koko ajan pahemmaksi ja minun turvallisuuttani alettiin jo uhata. Kun mies kävi päälle ensimmäisen kerran, ymmärsin heti kuvion, että se tekee vielä sen toisenkin kerran, ellen älyä lähteä mahdollisimman pian pois. Valitettavan surullista on, että psykopaatit harvoin paranevat. Surullista myös on se, etteivät he itse näe itsessään ja käytöksessään mitään vikaa. He syyttävät vain toisia ihmisiä omasta pahasta olostaan. Silloin he eivät sitten tajua hakea apua eivätkä ota vastaan heille tarjottua apua. Valitettava tosi asia on se, että tuon takia Suomessa ja muuallakin maailmassa jopa murhataan. Tärkeintä onkin, että kun elämme suhteessa, pitää väkivalta heti katkaista. Myös henkinen väkivalta. Jos toinen ei suostu lopettamaan painostavaa käyttäytymistä, silloin suhde on lopettava. Kenenkään ei ole pakko alistua kärsimään väkivallasta.

Hyvää jatkoa kaikille!

Liikentessä on hitailijoita eli emuja/ emuperseitä :) Se pilaa päivän. Oltais jo kotona jos se ei ois kupannut edessä...

Ja minä olen päivän pilaaja jos erehdyn sanomaan jotain työajoista. Silloin on kaikki hyvin jos en katsele kelloa ja ihmettele missä mennään. kysymys monelta tulet kotiin on takuuvarma tapa pilata päivä. ja näitä asioita on monia, mitäpä jos lähtisitkin baariin mukaan ja viettäisitte illan yhdessä. Kokeilet piilaako läsnäolosi miehen illan. Itse tein kerran niin ja meillä oli hauskaa yhdessä. Me viihdytän toistemme seurassa silloin kun on aikaa, Toivottavasti sitä on joskus enemmän kun nyt...