Olen 40-vuotias mies Kuopiosta ja kolmen lapsen isä. Pitkä parisuhde päättyi 6kk sitten ja nyt olen sinkku. Olen luonteeltaani huumorintajuinen, empaattinen sekä ulospäinsuuntautunut ihminen. Harrastuksiini kuuluu, kävelylenkit, pleikkarin peluu sekä ihan vaan kotona olostelu. Teen tällä hetkellä ruoka-aputyötä vapaaehtoisena. Toivoisin löytäväni juttuseuraa sillä olen tällä hetkellä erittäin yksinäinen. Myös kävelylenkit yhdessä olisivat ihania.
IG hardepadre
Juttukumppani hakusessa
7
154
Vastaukset
- Anonyymi
Kulta pieni, sinä ET ole sinkku. Sinulla on laillisesti lapset huollettavansi. Sano mitv sanot, lapsesi ovat sinun #1 velvollisuus .
Sinä olet heidän laillinen huoltaja ja hoivaaja. Sinun kaikki energiasi, voimasi ja huolempitosi täytyy keskittäytyä lastesi opettamiseen, ohjaamiseen, kouluttamiseen ja valmistamiseen heidät tyotätekeviksi, ahkeriksi yhteiskunnan jäseniksi.
Miksi?
Koska sinä itse keräät tuosta muutaman vuoden kuluttua valtavan mega koron!
Salliessasi lastesi kasvavan ja kehittyvän turvallisessa, rakastavassa (sinä toimit isänä ja äitinä) ja lastesi parhaksi toimivassa kdissa, he tulevat kohtaamaan elämänsä vastoikäymiset voittajina, luottavalla itsekunnioituksella varustettuina.
Sinun avullasi.Kiitos viisaista sanoista. Artikuloin ehkä hieman väärin. Lapset ovat suurimman osan ajasta vaimollani koska jouduin muuttamaan yksiöön. He kyllä käyvät luonani vuorotellen yökylässä.
- Anonyymi
mitä kuuluu?
- Anonyymi
Ehkä kannattaa ottaa vastaan se mitä arjessa saa livenä. Itse olen yksin oleva vm70 mies ja nyt korona aikana huomaa sen kuinka saa olla rauhassa.
Jos jollain on asiaa minulle niin saa sanoa suoraan. En pidä kiehnäämisestä ja turhista sanoista joilla ei ole mitää pohjaa todellisuudessa.
Mutta niinkuin joku sanoi niin lapset saanut on saanut mahdollisuuden Eikö kukaan tosiaan ole juttuseuraa vailla?
- Anonyymi
Moi! Mä kaipaisin juttuseuraa, asun kylläkin niin kaukana etten voi tavata livenä. Olisiko sulla joku esim sähköposti johon voisin lähettää yksityisviestiä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654630Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442817Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761771Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061634Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591380
- 951272
- 471149
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121148