Isälleni
Mielialat tästä tilanteesta vaihtelee lähes päivittäin ja siksi onkin todella vaikea sanoa mitä kulloinkin tunnen. Välillä olen itselleni todella vihainen tästä. Mietin jatkuvasti mitä olisin voinut tehdä toisin milloinkin. Olisi pitänyt alun perin jäädä sinun kanssasi asumaan, olisi pitänyt sanoa se silloin ääneen! Miksi en sitten sanonut?
Luulin silloin että et haluaisi asua kanssani. Kuulin joskus teidän riitelyä yläkertaan ja vedin siitä sitten omat johtopäätökseni. Tuntui pahalta, koska olinhan aina ollut isän tyttö..
Te olitte jo päättäneet, että teini-ikäisellä tytöllä pitää olla äiti lähellä. Miksi? Sinähän asioistani aina ensin tiesit. Sinulle kerroin kun kuukautiset alkoivat, sinulle avauduin ensimmäisestä poikaystävästäni. Se olit sinä joka autoit ja neuvoit ja olit lähellä kun sinua tarvitsin. Mutta en vain voinut silloin pahoittaa kummankaan teidän mieltä enempää, oletan että teillä oli omiakin huolia.
Kun muutimme äidin kanssa pois, toiselle paikkakunnalle, tuntui tosi pahalta. Jäit yksin. Silloin sinulla oli todella paha olla. Olit masentunut ja söit masennuslääkkeitä. Syytin itseäni, en olisi saanut jättää sinua yksin. Olin neuvoton enkä tiennyt mitä tehdä, en osannut auttaa. Oli vaikea katsoa sinua silmiin, koska tiesin että ikävöit. Viikonloppu vierailut tuntuivat pahalta, koska näin että kärsit.
Kaikki ystäväni jäivät myös vanhalle paikkakunnalle. Kun tulin viikonloppuisin käymään tunsin oloni ”kotona” ahdistuneeksi. Se oli sama koti mistä äidin kanssa lähdimme, mutta siitä puuttui se kaikki lämpö mitä siinä oli koko nuoruuteni ollut. Tunsin huonoa omaatuntoa, kun lähdin katsomaan kavereita. Et kieltänyt sitä, mutta tiesin että olisit halunnut olla kanssani. Tulin usein aikaisin ”kotiin”, ihmettelit. Ikävöin sinua, siksi tulin.
Uutta ”kotia” en koskaan tuntenut omakseni. Iso omakotitalo vaihtui kerrostalo kolmioon. Kaikki tuttu vaihtui uusiin tavaroihin. Kaipasin kaikkea vanhassa elämässäni. En viihtynyt siellä. Äitikin kärsi. Syytti itseään pahasta olostasi. Kuuntelin. Kuuntelin. Kuuntelin. Ymmärsin sen, että ilman rakkautta on vaikea olla yhdessä. Silti ihmettelin.
Olitte vielä hyvissä väleissä. Autoit muutossa ja saatoit käydä kahvilla tämän tästä. Äiti auttoi sinua kaikkien laskujen kanssa. Ei mennyt kauan kun aloitte riitaantua. Siihen aikaan löysin miehen. En kestänyt olla äidin kanssa, koska riideltiin vain koko ajan. Takerruin mieheen ja käytinkin lähes kaiken aikani hänen kanssaan. Hän ilmestyi sopivaan aikaan. Olihan minulla muitakin murheita elämässäni kuin teidän eronne. Ei koko elämäni kuitenkaan teidän ympärillänne pyörinyt, vaikka olikin iso osa sitä. Mies ymmärsi.
Riidat sinun ja äidin välillä tuntui vain pahentuvan. Et maksanut elatusmaksuja, koska ajattelit sen menevän äidin uusiin vaatteisiin, mutta annoit minulle kyllä välillä käyttörahaa. Se ei ilmeisesti ollut sama asia ja kyllä sen nyt ymmärrän. Äiti tuskaili laskujen kanssa ja oli katkera koska oli maksanut sinun laskujasi ja nyt sitten me nähtiin nälkää. Meillä oli aika tiukkaa mutta ruokaa oli kyllä aina kaapissa. Syytin jälleen itseäni molempien pahasta olosta, koska minustahan ne elatusmaksutkin johtui.
Pian olinkin jo kaikenlaisten asioiden keskellä ja kuulin niin paljon pahaa kaikista, että otin etäisyyttä kaikkeen. Halusin pois vanhasta elämästäni. Takerruin enemmän mieheen ja yritin olla onnellinen. En käynyt enää hirveästi luonasi, riitelin äidin kanssa yhä enemmän ja en nähnyt edes vanhoja ystäviäni juuri lainkaan. Rakensin elämääni miehen ympärille. Suljin kaiken muun pois. Yritin ainakin.
Yritin kaikin tavoin olla onnellinen, mutta asuin kuitenkin äidin luona. Äiti oli yksinäinen ja kaipasi seuraani, sinä olit yksinäinen ja kaipasit minua, ystävät olivat vihaisia kun en käynyt, mutta itse halusin viettää kaiken aikani miehen kanssa. Tuntui, ettei aika riitä edes siihen mitä haluaisin tehdä, kun piti kaikkien murheita kuunnella ja joka paikassa olla samaan aikaan. Eikä kukaan tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut siitä halusinko kuulla kaikkea. Kaikki tuntui mahdottomalta silloin. En muista tuosta ajasta juuri mitään.
Sitten sinä löysit uuden vaimosi. Hän ei ikinä minua hyväksynyt ja on aina ollut minusta mustasukkainen. Pian sait ensimmäisen sydänkohtauksesi ja siitä lähtien olen murehtinut vointiasi. En ole voinut kertoa sinulle kaikkea vaimostasi. Enkä uskalla, koska tiedän kuinka sinulla on muutenkin paha olla. En halua sinulle enempää huolia. Tuntuu vain pahalta kun vaimosi minulle soittelee ihan vain kertoakseen kuinka huono ihminen olen. Tiedän etten ole. Hän välillä soittaa kertoakseen kuinka se sitten on minun vikani, jos sinä kuolet. Eihän se nyt kenenkään vika ole, jos on heikko sydän. Tiedän sen.
Osasta puheluista olen kyllä sinulle kertonut. Kerrot kyllä aina kuinka en saisi sen antaa vaikuttaa itseeni. Riitelette minusta usein, pelkään puolestasi. Ei ole sinulle hyväksi hermostua jatkuvasti. Et enää kuulu elämääni juuri lainkaan. Joskus syytän itseäni, joskus syytän vaimoasi joskus sinua, kun annat periksi vaimollesi. Ikävöin sinua jatkuvasti, vaikka minulla on jo oma elämä. Tiedän että rakastat ja sinäkin ikävöit.
Äidin kanssa välit ovat paremmat kuin ikinä, mutta silti kaipaan sinua elämääni. Olen toki jo täysi-ikäinen, mutta haluaisin sinun silti kuuluvan elämääni enemmän. Tähän kaikkeen on kulunut aikaa neljä vuotta ja tuntuu kuin olisin elänyt jo monta elämää. Olen onnellinen, mutta haluaisin jakaa sen myös sinun kanssasi.
Rakastaen tyttäresi
Mielialat tästä tilanteesta vaihtelee lähes päivittäin ja siksi onkin todella vaikea sanoa mitä kulloinkin tunnen. Välillä olen itselleni todella vihainen tästä. Mietin jatkuvasti mitä olisin voinut tehdä toisin milloinkin. Olisi pitänyt alun perin jäädä sinun kanssasi asumaan, olisi pitänyt sanoa se silloin ääneen! Miksi en sitten sanonut?
Luulin silloin että et haluaisi asua kanssani. Kuulin joskus teidän riitelyä yläkertaan ja vedin siitä sitten omat johtopäätökseni. Tuntui pahalta, koska olinhan aina ollut isän tyttö..
Te olitte jo päättäneet, että teini-ikäisellä tytöllä pitää olla äiti lähellä. Miksi? Sinähän asioistani aina ensin tiesit. Sinulle kerroin kun kuukautiset alkoivat, sinulle avauduin ensimmäisestä poikaystävästäni. Se olit sinä joka autoit ja neuvoit ja olit lähellä kun sinua tarvitsin. Mutta en vain voinut silloin pahoittaa kummankaan teidän mieltä enempää, oletan että teillä oli omiakin huolia.
Kun muutimme äidin kanssa pois, toiselle paikkakunnalle, tuntui tosi pahalta. Jäit yksin. Silloin sinulla oli todella paha olla. Olit masentunut ja söit masennuslääkkeitä. Syytin itseäni, en olisi saanut jättää sinua yksin. Olin neuvoton enkä tiennyt mitä tehdä, en osannut auttaa. Oli vaikea katsoa sinua silmiin, koska tiesin että ikävöit. Viikonloppu vierailut tuntuivat pahalta, koska näin että kärsit.
Kaikki ystäväni jäivät myös vanhalle paikkakunnalle. Kun tulin viikonloppuisin käymään tunsin oloni ”kotona” ahdistuneeksi. Se oli sama koti mistä äidin kanssa lähdimme, mutta siitä puuttui se kaikki lämpö mitä siinä oli koko nuoruuteni ollut. Tunsin huonoa omaatuntoa, kun lähdin katsomaan kavereita. Et kieltänyt sitä, mutta tiesin että olisit halunnut olla kanssani. Tulin usein aikaisin ”kotiin”, ihmettelit. Ikävöin sinua, siksi tulin.
Uutta ”kotia” en koskaan tuntenut omakseni. Iso omakotitalo vaihtui kerrostalo kolmioon. Kaikki tuttu vaihtui uusiin tavaroihin. Kaipasin kaikkea vanhassa elämässäni. En viihtynyt siellä. Äitikin kärsi. Syytti itseään pahasta olostasi. Kuuntelin. Kuuntelin. Kuuntelin. Ymmärsin sen, että ilman rakkautta on vaikea olla yhdessä. Silti ihmettelin.
Olitte vielä hyvissä väleissä. Autoit muutossa ja saatoit käydä kahvilla tämän tästä. Äiti auttoi sinua kaikkien laskujen kanssa. Ei mennyt kauan kun aloitte riitaantua. Siihen aikaan löysin miehen. En kestänyt olla äidin kanssa, koska riideltiin vain koko ajan. Takerruin mieheen ja käytinkin lähes kaiken aikani hänen kanssaan. Hän ilmestyi sopivaan aikaan. Olihan minulla muitakin murheita elämässäni kuin teidän eronne. Ei koko elämäni kuitenkaan teidän ympärillänne pyörinyt, vaikka olikin iso osa sitä. Mies ymmärsi.
Riidat sinun ja äidin välillä tuntui vain pahentuvan. Et maksanut elatusmaksuja, koska ajattelit sen menevän äidin uusiin vaatteisiin, mutta annoit minulle kyllä välillä käyttörahaa. Se ei ilmeisesti ollut sama asia ja kyllä sen nyt ymmärrän. Äiti tuskaili laskujen kanssa ja oli katkera koska oli maksanut sinun laskujasi ja nyt sitten me nähtiin nälkää. Meillä oli aika tiukkaa mutta ruokaa oli kyllä aina kaapissa. Syytin jälleen itseäni molempien pahasta olosta, koska minustahan ne elatusmaksutkin johtui.
Pian olinkin jo kaikenlaisten asioiden keskellä ja kuulin niin paljon pahaa kaikista, että otin etäisyyttä kaikkeen. Halusin pois vanhasta elämästäni. Takerruin enemmän mieheen ja yritin olla onnellinen. En käynyt enää hirveästi luonasi, riitelin äidin kanssa yhä enemmän ja en nähnyt edes vanhoja ystäviäni juuri lainkaan. Rakensin elämääni miehen ympärille. Suljin kaiken muun pois. Yritin ainakin.
Yritin kaikin tavoin olla onnellinen, mutta asuin kuitenkin äidin luona. Äiti oli yksinäinen ja kaipasi seuraani, sinä olit yksinäinen ja kaipasit minua, ystävät olivat vihaisia kun en käynyt, mutta itse halusin viettää kaiken aikani miehen kanssa. Tuntui, ettei aika riitä edes siihen mitä haluaisin tehdä, kun piti kaikkien murheita kuunnella ja joka paikassa olla samaan aikaan. Eikä kukaan tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut siitä halusinko kuulla kaikkea. Kaikki tuntui mahdottomalta silloin. En muista tuosta ajasta juuri mitään.
Sitten sinä löysit uuden vaimosi. Hän ei ikinä minua hyväksynyt ja on aina ollut minusta mustasukkainen. Pian sait ensimmäisen sydänkohtauksesi ja siitä lähtien olen murehtinut vointiasi. En ole voinut kertoa sinulle kaikkea vaimostasi. Enkä uskalla, koska tiedän kuinka sinulla on muutenkin paha olla. En halua sinulle enempää huolia. Tuntuu vain pahalta kun vaimosi minulle soittelee ihan vain kertoakseen kuinka huono ihminen olen. Tiedän etten ole. Hän välillä soittaa kertoakseen kuinka se sitten on minun vikani, jos sinä kuolet. Eihän se nyt kenenkään vika ole, jos on heikko sydän. Tiedän sen.
Osasta puheluista olen kyllä sinulle kertonut. Kerrot kyllä aina kuinka en saisi sen antaa vaikuttaa itseeni. Riitelette minusta usein, pelkään puolestasi. Ei ole sinulle hyväksi hermostua jatkuvasti. Et enää kuulu elämääni juuri lainkaan. Joskus syytän itseäni, joskus syytän vaimoasi joskus sinua, kun annat periksi vaimollesi. Ikävöin sinua jatkuvasti, vaikka minulla on jo oma elämä. Tiedän että rakastat ja sinäkin ikävöit.
Äidin kanssa välit ovat paremmat kuin ikinä, mutta silti kaipaan sinua elämääni. Olen toki jo täysi-ikäinen, mutta haluaisin sinun silti kuuluvan elämääni enemmän. Tähän kaikkeen on kulunut aikaa neljä vuotta ja tuntuu kuin olisin elänyt jo monta elämää. Olen onnellinen, mutta haluaisin jakaa sen myös sinun kanssasi.
Rakastaen tyttäresi
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä vaimoni on uuden miehen löytänyt ja kiireellä eroamaan, omaisuutta jakamaan (velkoja). Haki jo oman asunnon, sinne tavaroita vienyt, toistaiseksi olen vielä saanut tytön (kohta 11v) pitää luonani. Tuntuu että tyttökin tällä hetkellä ainakin paremmin viihtyy minun luonani. Vaimolla olisi jo hinku esitellä tyttö tälle uudelle miehellekin, tunteneet ovat hiukan yli kuukauden.. Hiukan tuntuu minusta pahalta..
Olen tytölle sanonut että saa itse päättää, jos ei halua, ei ole pakko..
Todella kiitos sanoistasi, kyyneliin saivat, myös aikuisen miehen. Itsekin toivon, painostaa tyttöä en halua, että haluaisi jäädä mielummin minun luokseni..
lässyn lässyn
samoja ajatuksia tyttärelläni,hän sanoi,että niin mielellään olisi minun(ISÄN)luona ja yhtä mielellään äitinsäkin.Ei vaan voi olla kahdessa paikkaa yhtäaikaa,repii varmasti nuoren mieltä,mutta onneksi on hyvissä väleissä molempien kanssa.
Voiko rakkaus olla suurempaa kuin omaan lapseen,ihmetyttää ihmiset,jotka eroaa ja jättää lapsensa Täytyy olla todella häikäilemätön ihminen.
Se nyt on minulla jo osittain takana päin. Kaikista kamalinta siinä oli nähdä kun kaikki läheiset ympärillä kärsii ja oli loppujen lopuksi aika vähän mitä pystyi tekemään. Tai no siltä se silloin tuntui. Kaikenlaista draamaa kyllä yrittää vieläkin tulla, mutta se ei enää ole niin suuri osa elämääni.
Tottakai sitä miettii, kuinka asiat voisi olla paremmin. Ja toki huolehdin ja murehdin isää, mutta pohjana kuitenkin on oma elämä. Ei perheen elämä.Kaipaan isää, mutta isälläkin on oma elämänsä ja ihan itse siitä vastuussa. Eipäs ne minun murehtimiset asiaan paljoakaan vaikuta.
Mikä ei tapa, vahvistaa. Loppujen lopuksi asiat voisi kuitenkin olla huonomminkin.
niinhän se onkin oikein ,keskittyä omaan elämään.Tsemppiä sinulle!
mutta halusin itse muuttaa äidin luokse koska isä joi aika paljon ja sitä kautta oli paha..On se kamala tunne kun "jättää jomman kumman"..Me kaikki 3lasta lähdettiin äidin mukaan.Isä palas etelän matkalta kun oltiin viety tavarat jo uuteen kotiin.Oli se surullista kattoo kun näki isän ensimmäistä kertaa itkevän ja kysyvän että miksi sä lähdet..Isä on tosi hyvä ihminen selvinpäin ja tykkään hänestä,mutta viina pilaa kaiken..
Meillä oli kans tappelua elatusmaksuista vaikka isä tienaa käteen kuussa noin 3200€..äiti n.1000€.Ja aina tapeltiin rahasta..Äiti sanokin että hän antais vaikka kuinka paljon meille lapsille rahaa jos sitä vaan olis..
Isälle kans tuli depressio..Näin sen laput mitä se oli jättäny perheelle kun oli meinannu tappaa ittensä..Sitä ennemminki meinas tappaa ittensä pakokaasuun,onneks äiti kerkes paikalle..Nyt on vähä parantunu tilanne kun isällä on uusi nainen,mutta ei se oo eroa käsitelly vielä kunnolla..