Kun palaan 60-luvun puoliväliin, jolloin oli jo suorastaan pakko aloittaa seurustelu, suurin huoleni oli, etten vain herätä siskoissa vääriä luuloja.
Asuin ylioppilaskodissa, jossa yritettiin pakottaa seurusteluun vaatimalla, että joulujuhlaan oli tuotava tyttöystävä. Niin minä kuin moni muukin joutui hankkimaan tytön liian laihoin eväin. Toki käytäntö pakotti tottumaan, mutta koko ajan mieltä painoi, että tytön kutsuminen oli liian rohkea teko. Tyttö saattoi luulla liikoja.
Avioliittoa, joka oli minulle seuruselun ainoa päämäärä, ei kuitenkaan voinut solmia tutustumatta toiseen, mikä lopun arvaten ei useammin tuo tulosta kuin tuo. Tuntui karmealta sanoa tytölle, että emme varmaan sovi yhteen.
Palstalla vierailevat siskot valittavat ihan päinvastaisesta. Heidän mukaansa miehet ovat synynnäisiä huijareita. He vain yrittävät pehmittää tyttöä antautumaan seksiin, voidakseen sitten lisätä sulan valloituksiinsa ja heittääkseen käytetyn tytön pois.
Itse olimme vaimoni kanssa ensimmäisessä yhdynnässä vasta vihkimisen jälkeen. Vaimoni olisi ollut aikaisemminkin ja niin minäkin, kun myöhemmin sitä arvioin.
Palstanaiset ovat törmänneet kovin karuun todellisuuteen tai saaneet miehistä pöyristyttävää infoa. Vielä kun olen puolessavälissä kahdeksatta kymmentä, heidän on MAHDOTONTA USKOA, että toimin muuten kuin naista pehmitellen.
Todellisuudessa kieltäytyisin ehdottomasti. Avioliiton solmimisen jälkeen muutama tyttö pyysikin kauniisti, ja kieltäydyin niin tahdikkaasti, kuin osasin, etten pahoittaisi toisen mieltä.
Onko palstatytöillä huonot omat kokemukset vai väärä tieto.
Oman kokemuksensa tai luulonsa mukaan he ilman muuta arvelevat, että olen aivan samanlainen mies, kuin kaikki muutkin, että vain hinkuan "päästä pukille", vieläpä alaikäisten tyttöjen kanssa. Täytyy olla karmeita kokemuksia miehistä, kun tällaista luulee. Tuskinpa useimmat miehet tällaisia lurjuksia on.
Seurustelun alun mutkat
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Palstalla vierailevat siskot eivät kuvittele kaikkien miesten koko ajan ja kaikkialla hyväksikäyttävän naisia. Kukaan palstalla vieraileva sisko ei ole koskaan tällaista väittänyt. Suurin osa miehistä käytäytyy valtaosin hyvin naisia kohtaan. Palstalla vierailevat siskot sensijaan näkevät erinomaisesti sinun toimintasi lävitse. He kokevat, että yrität normalisoida ja luonnollistaa oman tirkistelyntarpeesi ja manipuloida naisia kuvittelemaan heillä olisi jokin tiedostamaton tarve asettautua sinun tirkistelysi kohteeksi. Käytät tähän samoja suorastaan stereotyyppisiä metodeja, kuin juuri hyväksikäyttäjät käyttävät. Mikäli tämä ei ole tarkoituksesi, niin suosittelen miettimään uudlleen tätä lähestymistapaasi.
P.s. Haluamme linkkejä kaikkien "tieteellisten" väitteiden tueksi, kiitos.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574