Onko kasit hiljentyneet kylälläsi?

Täällä 1990 luvulla oli vaikka minkälaista, keväällä alkoi aina kuulumaan kasin ääntä ja iltaisin ja vkl pyörimässä.

2000 luvun ensimmäisellä puolikkaalla vuosikymmenellä vielä näkyi. Sen jälkeen on käynyt kato, onko vehkeet jääneet talleihin vai myyty jo pois.
14198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei ihan vielä ole.
Pidän itse huolta että 8-lotinaa kuuluu lähes jokaisena vuoden päivänä.
Muiden osalta on kyllä aika hiljaista?

Äänestä

Ensimmäinen kesäauto Pontiac Catalina 1970 bongattu jo 27.02.2021.

Entis aikaan käytti nuoriso paljon jenkkejä, joten näkyi osittain siinäkin se määrä. Nyt nuoriso on pilalla eivätkä enää ymmärrä hyvän päälle. Jenkkiauto on ajaton vaihtoehto.

Kyllä vanhoja jenkkiautoja tapaa edelleen liikenteessä ainakin iltaisin. Saa olla myös tuuria pelissä että osuuko kohdalle.

Toki kun ajattelee niin vanhimmat harrastajat on varmasti jo jotain 60-80-vuotiaita, niin niiden aarteet on varmasti talleissa odottamassa. Joskus oli paljon enemmän 50-luvunkin autoja liikenteessä, mutta ovat vähentyneet. Toki tällä hetkellä suurin osa ajelevista jenkkiauto miehistä ja naisista on 30-60-vuotiaita. Nuorempiakin löytyy aina 17-vuotiaasta lähtien. (kortittomat vielä nuorempia)

Äänestä
  • Höpöpuhetta, jenkkiautoja oli nuorilla 70 ja 80 luvuilla johtuen siitä että ne oli vielä jotenkin yleisiä siihen aikaan. Sopivan ikäisiä ja jotenkin järkevällä rahalla hankittavissa. Plymouth Valiantteja yms b luokan jenkkejä 6 koneilla. Millä tämän päivän nuoret ajelisi, dodge calibereillla vai lava-autoilla.. tuskinpa, nehän on ihan junttivehkeitä. Nyky nuoret ajaa saksalaisilla tai ruotsalaisilla, osalla japanilaisia, kuka mistäkin tykkää.
    Jenkkiautot on jääneet niiden 70 ja 80 luvulla nuoruutensa viettäneiden jutuksi. Ei ne USAssa nuoret sen enempää haikaile jenkkivehkeiden perään enää , niillä on m3 bmw, supra, amg mersu tms vastaava nopea tuontikärry.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöpuhetta, jenkkiautoja oli nuorilla 70 ja 80 luvuilla johtuen siitä että ne oli vielä jotenkin yleisiä siihen aikaan. Sopivan ikäisiä ja jotenkin järkevällä rahalla hankittavissa. Plymouth Valiantteja yms b luokan jenkkejä 6 koneilla. Millä tämän päivän nuoret ajelisi, dodge calibereillla vai lava-autoilla.. tuskinpa, nehän on ihan junttivehkeitä. Nyky nuoret ajaa saksalaisilla tai ruotsalaisilla, osalla japanilaisia, kuka mistäkin tykkää.

    Nykypäivän nuoret ajaa suurimmaksi osaksi 70-90-luvun jenkki sedaneilla ja farmareilla. Siis ne jotka jenkin ostaa. Sitten on toki vielä uudemmat Mustangit yms. joita tapaa nuorisolla. Oikeastihan se ei merkitse mikä malli on kun kaikkia löytyy.

    USA:ssa nuorisolla tapaa juuri nuhapumppu tuontiautoja kun ovat tarpeeksi turvallisia heikon tehonsa vuoksi. Toki USA autoja sielläkin nuoriso käyttää.

    Tosiaan silloin 80-luvulla oli myös 35 ikäisiä harrastajia joilla alkaa olemaan jo ikää enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöpuhetta, jenkkiautoja oli nuorilla 70 ja 80 luvuilla johtuen siitä että ne oli vielä jotenkin yleisiä siihen aikaan. Sopivan ikäisiä ja jotenkin järkevällä rahalla hankittavissa. Plymouth Valiantteja yms b luokan jenkkejä 6 koneilla. Millä tämän päivän nuoret ajelisi, dodge calibereillla vai lava-autoilla.. tuskinpa, nehän on ihan junttivehkeitä. Nyky nuoret ajaa saksalaisilla tai ruotsalaisilla, osalla japanilaisia, kuka mistäkin tykkää.
    Jenkkiautot on jääneet niiden 70 ja 80 luvulla nuoruutensa viettäneiden jutuksi. Ei ne USAssa nuoret sen enempää haikaile jenkkivehkeiden perään enää , niillä on m3 bmw, supra, amg mersu tms vastaava nopea tuontikärry.

    Kumma että nuorisolla on varaa ostaa uusia mersuja, mutta Mustangeja, Camaroja, Chargereita tai Challangereja ei. Kuitenkin nuorisolla riittää paljon kiinnostusta amerikan muskeliautoihin, vaikka eivät niitä osta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma että nuorisolla on varaa ostaa uusia mersuja, mutta Mustangeja, Camaroja, Chargereita tai Challangereja ei. Kuitenkin nuorisolla riittää paljon kiinnostusta amerikan muskeliautoihin, vaikka eivät niitä osta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

    2000-luvun Mustangit vielä kohtuuhintaisiakin kun niitä on tuotu paljon Suomeen.

    Äänestä

Kyllä jenkkiauto on ajaton vaihtoehto. Saa paljon huolettomampia ajokilometrejä kuin euro romuissa ja japanin kipoissa. Sääli että ihmiset on niin tyhmiä että ostavat euroja ja japseja.

Äänestä
  • Sääli että jotkut ihmiset on niin tyhmiä että tuo omat typerät ajatukset ja periaatteet tänne kaikkien naureskeltaviksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sääli että jotkut ihmiset on niin tyhmiä että tuo omat typerät ajatukset ja periaatteet tänne kaikkien naureskeltaviksi.

    Niimpä. Kaikki eurot ja japsit pitäisi kipata suoraan paaliin.

    Äänestä

Kyllä on vähentynyt. 10vuotta sitten näkui talvellakin silloin tällöin capricee tai el caminoo mut nykyään ei kyllä koskaan. ja asun vielä yli 100000asukkaan kaupungissa.
Töissä pyörii paljon harjoittelijoita ja niilt tulee kyseltyä autoista jotain. Ne puhuu bemareista tai mersuista. Ei ne tunnista kun mustangin ja corveten

Äänestä

80 luku taisi olla jenkkiautoharrastuksen kulta- aikaa. Pohjanmaalla oli jos minkälaista laitetta ja rakentelijaa liikenteessä. Ei kaikki kalusto mitään klassikoita olleet, jos oli ht tai edes kaksiovinen aihio niin hyvä oli. Paljon oli kutoskoneisiakin laitteita. Ruotsista haalivat yhtenä vuonna 59 mallisen cadillacin kansan ihmeteltäväksi helsingin hotrod shown vetonaulaksi, ei sellaisia ollut suomessa yhtään. Olin siihen aikaan peruskoululainen vielä, v8 magazinea tuli luettua ahkerasti, onpa nuo lehdet vieläkin tallessa ehjänä ja täydellisinä vuosikertoina.

Äänestä

Rahaa ei ole nuorisolla enää autoilla.
Fortnite kiinnostaa enemmän.

Äänestä

Dodgen omapaino ei houkuttele, vaikka murinaa kuuluisi pellin alta!🤪😬

Äänestä
  • Miksi? Omapaino on ratkaiseva asia? Mukava ajaa kun on massaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Täällä 1990 luvulla oli vaikka minkälaista, keväällä alkoi aina kuulumaan kasin ääntä ja iltaisin ja vkl pyörimässä.

2000 luvun ensimmäisellä puolikkaalla vuosikymmenellä vielä näkyi. Sen jälkeen on käynyt kato, onko vehkeet jääneet talleihin vai myyty jo pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu