Sitkeiden jalkavaivojen (vasemmassa penikat ja oikeassa polven ulkosyrjän kipuja) vaivaamana päätin viimein scannauttaa jalkani. Selvä ylipronaatio todettiin ja ostin 130 E arvoiset myyjän suosittelemat tuetut ja vaimennetut kengät, jotka ainakin ostotilanteessa tuntuivat ihan hyviltä. Tosin kengän koko on nyt n. puoli numeroa suurempi, edelliset kengät kun irrottivat kynsiä pidemmillä lenkillä...
Intoa puhkuen lähdin siis ensimmäiselle lenkille ja kappas kun muutaman sadan metrin päästä huomasin oikean kengän painavan kummasti holvikaaren aluetta. Vasen tuntui hyvältä. Noin 3 km juostuani hiertymä oli selvä tosiasia. 5 km juostuani hiertymä oli myös oikeassa jalassa. Molemmissa jaloissa hiertymä on holvikaaren etuosassa, oikeassa jalassa tosi paha.
Kysymys kuuluu, onko tämä normaalia uusiin (tuettuihin) kenkiin tottumista, vai onko jaloissani tai kengissä jotain perustavaa laatua olevaa vikaa? Yksissäkään aikaisemmissa kengissäni en ole huomannut selvää painon tunnetta holvikaaren alueella, tosin yksikään kenkä ei ole ollut pronaatiotuettu. Vienkö kengät takaisin vai yritänkö vain totuttaa jalkojani uusiin kenkiin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaa katsoa muutama lenkki ja alkaa tuomita vasta sitten. Jalat saattaa tottua ja lenkkarit vähän muokkautua. Jos kuitenkaan ei ala homma näyttää paremmalta, niin tarvitset kengät, joissa holvikaaren tuki on matalampi.
On olemassa hyvin pronaatiotuettuja kenkiä, jotka sopivat hyvin juoksijoille, joilla on matala jalkaholvi. Omien kokemuksien perusteella esim. Brooksin Adrenaline ja Trance ovat aikalailla sellaisia ja niissä on vielä päkiästä leveä lesti.
Niken kenkiä (taisi olla Structure Triax) kokeillessani jalkaholvin tuki hiersi jo sovittaessa, eikä minunkaan räpyläni ole ns. lättäjalka.
Samoja kokemuksia löytyy minultakin. Holvikaaren tuki oli jalalle liian korkea. Itse ratkaisin ongelman siten, että vaihdoin alkuperäisten pohjallisten tilalle vanhojen lenkkarien lätyskäpohjalliset. Ero pohjallisten välillä oli silmällä katsoen pieni mutta jalka viihtyi kengässä hienosti.
Mutta kunnollisen lenkkarin hankinta kyllä kannatti. Olin jo varma, että minun jalkani eivät ikinä mahdollista Maratonin juoksemista. Rauhallinen harjoittelun alku ja pronaatiotuetut kengät muuttivat käsityksen n. vuosi sitten. Nyt on jo yksi maraton takana ja uutta suunnitellaan.
Nauhojen oikea kireys yleensä on auttanut noihin jalkaholvin hiertymiin. Ikävä puoli tässä on vaan se, että oikea kireys löytyy vain kokeilemalla.
... hyvistä neuvoista! Tossuilla on kuukauden tyytyväisyystakuu, joten enköhän käytä tuon kuukauden totutteluun. Jos ei ala sujua niin vaihdan kengät. Tuo vanhojen kenkien pohjallisten käyttö osottautui muuten tosi hyväksi ideaksi, niin kummalta kun se tuntuukin. Pohjallisten vaihto auttoi ihmeen paljon. Kiitokset siis kaikille:)Jospa minäkin jonain kauniina päivänä vielä juoksen haaveilemani maratonin... Puolikkaalle suuntaan toukokuun lopussa mikäli kintut suovat.