Ilmaisen rahan jakaminen

Anonyymi

Rahan keräämiseen tarvitaan lupa, mutta miten on jos haluaa jakaa itselle joutilasta rahaa kadulla lähinnä köyhille. Tarvitaanko ilmoitus Poliisille? Joku on kaiketi tätä jakamista tehnytkin. Voisi jakaa 20 euron seteleitä ja jos oikein köyhältä näyttää, niin suuremmankin setelin voisi antaa. Muutamalle tunnetulle ahneelle roistolle ei kuitenkaan annettaisi, jos pyrkisivät jaolle.
Voisi päivää paria ilmoittaa, että jossain sopivassa paikassa jaetaan rahaa esim. klo. 14.00 alkaen. Jakajalla keltainen liivi päällä ja megafoni, jolla ilmoittaisi, että rahan jako alkaa, kaikki Sodankylän köyhät, vaivaiset ja raskautetut tulkaa hakemaan ilmaista rahaa. Yksi seteli per pärstä.
Tämän saman rahanjakamisen voisivat ottaa käyttöön myös muut, joilla on ylimääräistä, eivätkä tiedä mitä sillä tekisivät. On tosin yleisiä keräyksiä, joihin voi lahjoittaa, mutta niistä ei tiedä, mihin raha lopulta päätyy.
Eurot ovat aikamoista roskaa, verrattuna entiseen markkaan, joka oli oikeata rahaa, olematon euro, jota keskuspankit lainaavat valtioille korolla on tätä nykyistä sieltä jostain johdettua toimintaa. Valtiot köyhtyvät, kun velkaa syntyy, joku jossain pyramidin huipulla rikastuu entisestään ja rahalla voi ostaa kaiken mikä myytävänä on. Se ihmisen oma mieli on viellä joillakin, mutta sitäkin hamutaan ja pyrkimys on saada ihmis poloinen täysin valvontaan uudella teknologialla.
Kuka muistaa niin sanotun 1990-luvun laman? Suomessa meni oikein hyvin, kauppa kävi ja itsekkin olin töissä. Sitten joku päätti, että nyt on lama, nyt pitää mennä huonosti. Roskapankit perustettiin. Monta pankkia lopetettiin. KOP ja se orava hävisivät kokonaan, sekä katukuva muuttui muutenkin pankkien suhteen. 1990-luvun lama oli suuniteltu ja tarkoituksella tehty, kuten nyt esim. tämä korona, siihen liittyvät toimet.
Olin tavallaan hieman "pankkialalla" vaikka en salassapito paperia ollut kirjoittanut. Hävitin tonnikaupalla roskapankkien arkistoja, paperia, silloin sai konkreettisen kosketuksen roskapankkeihin. Kuminauhoja ja klemmareita olisi voinut kerätä kilokaupalla, jos olisi ollut tarve. Harvalla se on tälläistä pankki kokemusta, kuin minulla. Myös POLIISIN arkistoja olen hävittänyt, mutta en kerro mitä tiedän. SUPOLLE selvää kauraa.

2

174

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hieno keskustelu ja uutinen yle areenan eduskuntakeskustelussa sähkön siirtohinnoista ja verkostoista.
      Viimeinkin Lintilä ja hallitus panee monopolifirman kuriin.
      40 % leikkaus noihin rosvofirmoihin jotka ovat nylkeneet kansaa järjettömien sähkölaskuin. maajussienkin sähkölaskut pienenevät 30%
      Kurja helsingin herra Vapaavuori myi sähkönsiirron sähkölinjatkin venäläisille. No vapaavuori levittää nyt coronavirustakin ,kun vapautti kaikista järkevistä kieltelyistä huolimatta harrastelupoppoot.Coröna alkoi heti levitä voimakkaasti.
      Milloin näistä kokoomuksen ja persujen pöljyyksistä päästään normaaliin elämään.

    • Anonyymi

      jahas
      Tämä se jos mikä kyrsii alas persujen kannatusta.Olivat hallituksessa monta vuotta kokkareiden mukana tekemässä karmeaa sähköpolitiikkaa hyväksymällä kaiken rosvouksen.
      Muutos tuli nyt muiden ansiosta
      Hallitus puuttuu sähkön siirtohintojen nousuun tymäkällä paketilla. On myös tärkeää, että lakiesitys on oikeudellisesti varmalla pohjalla. Näin vaikutus todella näkyy asiakkaiden laskussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe