Muutaman Add aiheeseen liittyvän jutun luettuani ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani anonyymisti kuullakseni muiden mielipiteitä.
Epäilen että minulla on diagnosoimaton ADD, olen koko elämäni kärsinyt erilaisista ongelmista (laiskuus asioissa jotka eivät oikeasti kiinnosta/välinpitämättömyys/erittäin alhainen stressin tai ongelmien sietokyky/erinomaisuus ja älykkyys vain tietyissä kiinnostavissa asioissa/jonkinlainen ajoittainen masennus/ajatusten sekavuus ja ajoittainen mielialojen suuri heittely/ainainen myöhästely/vaikeus keskittyä ellei asia ole itselle tärkeä tai kiintoisa ja muita lukuisia asioita.)
En epäile ADHD:ta koska en ole koskaan ollut yliaktiivinen enkä koskaan käyttäytynyt mitenkään yliaktiivisesti.
Lapsena koulussa olin erittäin hyvä tietyissä aineissa ja ne olivat minulle kuin elämä, niitä opiskelin erittäin ahkerasti ja motivaationi oli kuin loputon kaivo mutta kaikki muut aineet ja aiheet takkusivat ja en niistä edes välittänyt. Ystäsyyssuhteissa olin erittäin valikoiva mutta oikeiden tyyppien kanssa erittäin sosiaalinen ja toisten kanssa asiat menivät aina vaan konfliktiin.
Teininä vaihdoin ammattikoulua/lukiota ja alaa useaan otteeseen ja lopulta löysin alan jossa pystyin käyttämään edes jonkin verran taitojani ja sain myös päättää useasta asiasta itse ja samalla laiskotella jonkin verran. Päättötodistus kertoo myös samaa tarinaa, osassa aineista olin erinomainen ja osassa hylätyn rajalla. Ihmissuhteet teini aikana myös lähtivät nousu kiitoon rakastumisen myötä. Alkoholi tuli kuvioihin ja kavereita tuli paljon lisää ja piirit kasvoivat kun kaikki liittyi hauskanpitoon mistä silloin nautin erittäin paljon ja olin erittäin ekstrovertti, alkoholi myös auttoi keskittymään ja kiinnostumaan kaikesta mikä oli erittäin miellyttävää mutta myös koukuttavaa..
Aikuisiällä olen jäänyt kaikessa hieman jälkeen, ei työtä tai työsuhteet lyhyitä ja päättyvät aina siihen kun kiinnostus lopahtaa ja myöhästely tai muut ongelmat alkavat. Pitkään olen miettinyt että olen vain typerä tai että kärsin jostain persoonallisuushäiriöstä mutta kun luin ADD:sta niin huomasin paljon samaa itsessä. Ongelmiin ja hajamielisyyteen olen etsinyt monia eri ratkaisuja ja elämäntapoja mutta tuntuu että vaikka kuinka yrittäisi elää paremmin niin aina repsahdan vanhalle tielle. En haluaisi olla huono ihminen ja tuottaa muille pettymyksiä tai hämmennystä mutta aina kun yritän elää paremmin ja toimia oikein tai hallita itseäni mitä erilaisimmilla elämäntapa remonteilla niin tuntuu kuin esittäisin jotain muuta ja en ole silloin oma itseni. Tämä voi johtaa sitten masennukseen ja siihen että en ole kovin aito ihminen. Pitäisikö pyrkiä elämään jotenkin täysillä ja tehdä vain niitä asioita mitkä kiinnostavat erittäin paljon mutta silloin muut asiat ja ihmissuhteet kärsisivät vai pitäisikö jatkaa loputonta yrittämistä parantaa asioita vaikka aina lopulta tulee epäonnistumisia ja eläisin itsepetoksessa.
Monia suhteita on mennyt pilalle kun esimerkiksi oma kiinnostus on lopahtanut kesken täysin ja asiat ovat vaan jääneet roikkumaan, teini iässä innostus oli niin suuri että suhteet kestivät pitempään ja osasin asioihin panostaa koska kaikki oli 100% uutta ja kiinnostavaa mutta nykyään melkein kaikki sosiaalinen toiminta takkuaa vaikka taitoja olisi suhteita ylläpitää. Välillä saan itseäni niskasta kiinni ja toimin ja käyttäydyn kuin muutkin mutta sitten se vaan johonkin tyssää vaikken sitä halua.
Mikä avuksi? Jos jollain kokemusta ADD:sta niin kuulostaako yhtään tutulta vai onko kyse jostain muusta? Olen kuullut että ADD lääkitys voisi auttaa hajamielisyyteen ja siitä johtuviin ongelmiin ja impulsiivisuuteen.
Epäilen että minulla on diagnosoimaton ADD, olen koko elämäni kärsinyt erilaisista ongelmista (laiskuus asioissa jotka eivät oikeasti kiinnosta/välinpitämättömyys/erittäin alhainen stressin tai ongelmien sietokyky/erinomaisuus ja älykkyys vain tietyissä kiinnostavissa asioissa/jonkinlainen ajoittainen masennus/ajatusten sekavuus ja ajoittainen mielialojen suuri heittely/ainainen myöhästely/vaikeus keskittyä ellei asia ole itselle tärkeä tai kiintoisa ja muita lukuisia asioita.)
En epäile ADHD:ta koska en ole koskaan ollut yliaktiivinen enkä koskaan käyttäytynyt mitenkään yliaktiivisesti.
Lapsena koulussa olin erittäin hyvä tietyissä aineissa ja ne olivat minulle kuin elämä, niitä opiskelin erittäin ahkerasti ja motivaationi oli kuin loputon kaivo mutta kaikki muut aineet ja aiheet takkusivat ja en niistä edes välittänyt. Ystäsyyssuhteissa olin erittäin valikoiva mutta oikeiden tyyppien kanssa erittäin sosiaalinen ja toisten kanssa asiat menivät aina vaan konfliktiin.
Teininä vaihdoin ammattikoulua/lukiota ja alaa useaan otteeseen ja lopulta löysin alan jossa pystyin käyttämään edes jonkin verran taitojani ja sain myös päättää useasta asiasta itse ja samalla laiskotella jonkin verran. Päättötodistus kertoo myös samaa tarinaa, osassa aineista olin erinomainen ja osassa hylätyn rajalla. Ihmissuhteet teini aikana myös lähtivät nousu kiitoon rakastumisen myötä. Alkoholi tuli kuvioihin ja kavereita tuli paljon lisää ja piirit kasvoivat kun kaikki liittyi hauskanpitoon mistä silloin nautin erittäin paljon ja olin erittäin ekstrovertti, alkoholi myös auttoi keskittymään ja kiinnostumaan kaikesta mikä oli erittäin miellyttävää mutta myös koukuttavaa..
Aikuisiällä olen jäänyt kaikessa hieman jälkeen, ei työtä tai työsuhteet lyhyitä ja päättyvät aina siihen kun kiinnostus lopahtaa ja myöhästely tai muut ongelmat alkavat. Pitkään olen miettinyt että olen vain typerä tai että kärsin jostain persoonallisuushäiriöstä mutta kun luin ADD:sta niin huomasin paljon samaa itsessä. Ongelmiin ja hajamielisyyteen olen etsinyt monia eri ratkaisuja ja elämäntapoja mutta tuntuu että vaikka kuinka yrittäisi elää paremmin niin aina repsahdan vanhalle tielle. En haluaisi olla huono ihminen ja tuottaa muille pettymyksiä tai hämmennystä mutta aina kun yritän elää paremmin ja toimia oikein tai hallita itseäni mitä erilaisimmilla elämäntapa remonteilla niin tuntuu kuin esittäisin jotain muuta ja en ole silloin oma itseni. Tämä voi johtaa sitten masennukseen ja siihen että en ole kovin aito ihminen. Pitäisikö pyrkiä elämään jotenkin täysillä ja tehdä vain niitä asioita mitkä kiinnostavat erittäin paljon mutta silloin muut asiat ja ihmissuhteet kärsisivät vai pitäisikö jatkaa loputonta yrittämistä parantaa asioita vaikka aina lopulta tulee epäonnistumisia ja eläisin itsepetoksessa.
Monia suhteita on mennyt pilalle kun esimerkiksi oma kiinnostus on lopahtanut kesken täysin ja asiat ovat vaan jääneet roikkumaan, teini iässä innostus oli niin suuri että suhteet kestivät pitempään ja osasin asioihin panostaa koska kaikki oli 100% uutta ja kiinnostavaa mutta nykyään melkein kaikki sosiaalinen toiminta takkuaa vaikka taitoja olisi suhteita ylläpitää. Välillä saan itseäni niskasta kiinni ja toimin ja käyttäydyn kuin muutkin mutta sitten se vaan johonkin tyssää vaikken sitä halua.
Mikä avuksi? Jos jollain kokemusta ADD:sta niin kuulostaako yhtään tutulta vai onko kyse jostain muusta? Olen kuullut että ADD lääkitys voisi auttaa hajamielisyyteen ja siitä johtuviin ongelmiin ja impulsiivisuuteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aikaisemmin nämä ongelmat eivät ole vaikuttaneet elämääni mutta nykyään kun on velvollisuuksia ja vastuita niin asiat takkuavat ajoittain erittäin paljon, ja monesta pikku asiasta kasvaa suurempi ongelma vaikka ei ole tarkoitus. Ihan kuin pääni sisällä olisi ajatusten sota ja jatkuva ristiriita.
Myös ajantaju on välillä aivan kadoksissa ja tylsistyn kokoajan ja näihin asioihin ei työttömyys ja yksinelo yhtään auta. Alkoholi myös turruttaa todella paljon tunteita ja sitä yritän nykyään välttää, mikä myös osaltaan vähentää sosiaalista kanssa käymistä. Itsetuntoni oli aiemmin rautainen ja on aina ollut jotenkin sidottuna saavutuksiini mutta nykyään se on laskenut merkittävästi ja tilalle on tullut jatkuva turha yliajattelu.
Toivon asiallista keskustelua ja haluan kuulla kaikki mielipiteet, olivatpa ne sitten mitä tahansa.