Kunnantalo kiinni

Anonyymi

Positiivista kunnantalon sulkemisessa on se, että tällainenkin päätös on saatu tehtyä. Vaikkakin sillä onkin vaikutusta ihmisten toimiin.
Kolarin kunnallispolitiikka on nurkkakuntalaista ja metsäläistä negatiivisessa mielessä.
Politiikka, varsinkin kunnallispolitiikka, on yhteisten asioiden hoitamista yhteisön eduksi.
Rajaseudulla tuntuu olevan ihan oma käsitys oikeuksista ja velvollisuuksista. Vastustus liikkumisrajoituksia kohtaan on kova ja usein perusteeton. Perusteena on jokin ikimuistoinen oikeus (?) kulkea rajan yli.
Kyllä tällaisia asioita pitäisi osata katsoa hieman laajemmasta vinkkelistä. Kuinka muualla Suomessa ja maailmassa asuvien elämäää on rajoitettu? Mistä johtuu, että Suomen koronatilanne on hyvä?
Kunnanhallituksen jäsen vastusti Luoteis-Lappi-lehdessä voimakkaasti matkustusrajoituksia.
Suurin ongelma näyttää olevan se, että joutuu toimimaan toisin kuin tavallisesti. Yhteiskunnan parhaaksi tehty toimenpide aiheuttaa raivoa. Jutun pääasia näyttää olevan, että on veronmaksaja. Siitä siis seuraa, että minua rajoitukset eivät koske. Lakitekstin siteeraaminen osittain on myös huonoa journalismia. Esim. maasta poistumisen oikeus ei todellakaan ole noin yksioikoista.

8

176

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      heitäppä höpisemästä jos ei ymmärrä mitä lukkee niin kannattee lopettaa lukeminen

      • Anonyymi

        Rajoitteet ja suositukset on osa kunnallisiakin, esim käytä maskia työpaikalla jne. Kolarissa on oma maskinkäyttö mallikin. totta!


    • Anonyymi

      Eihän ne poliitikot siellä kunnantalolla ole.

      • Anonyymi

        Pääministeri vastaa hallituksen toimista.


    • Anonyymi

      Pitäskö ensin LUKEA mitä ohjeita on annettu rajatyön tekijöitten liikkumiseen. jos on jotakin sanottu ja päätetty niin niilä menhään ei niitä rajoilla omin päin muuteta
      kuka kulkee töihin ja kuka ei

    • Anonyymi

      Tässä sen näkee kun ihminen ei näe omaa napaa kauemmas.

      • Anonyymi

        Niinpä.Toisila on omat säännöt.Ei poka tarvi mistään välittää ko on vassu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä.Toisila on omat säännöt.Ei poka tarvi mistään välittää ko on vassu.

        Kommunistin ajattelutapa: mulle kaikki sulle loput.
        Näin menee myös Kolarissa kaikilla kommareilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      439
      1918
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1247
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      70
      1144
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1137
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      994
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe