Nainen deittien rahastusväline jo 90 luvulta asti

Tänä päivänäkin löytyy vanhan ajan puhelintyttöpalvelua aikuiset live naiset 40v 1,95 eur/minuutti mutta 90-luvulla oli sesonki aika näihin palvelunumeroihin. Karpossa pestiin palvlunumeroiden likapyykkiä esim, pappi soittanut 30 tuhannella, mihin pappi puolustautui, minää en ole soittanut tai mies myönsi soittaneen mutta linja ei katkennut vaan varttitunnin kuluttua oli nainen edelleen langan päässä tai nainen vedätti, sano nyt vielä jotain tärkeää sitten tavataan. Nykyiset uudistneet deitit 24jät, live eurogirlsescort.com eivät ole sisällöltään tarjonnaltaan yhtään kiltimpiä vaan vanha rahastuksen henki elää vielä tänäkin päivänä kaikkialla netin "ethän minua unhoita" sivustoilla roolissa nainen on rahastusväline kutkuttelemassa miehien luottokortteja tappiin asti jos ei miehen älli jarruta mutta kuitenkin todellisuudessa naisten sijaan kaikenkarvaiset miehet ovat taustalla voitelemassa tätä rahastuksenkoneistoa.
753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eurogirlsescort suomalaisiakin tyttöjä kaupungeittain pyytävät 200 euroa tunnilta, on mielestäni jäätävä hinta 1 tunti ajatellen seikkaa ettei raha todellisuudessa sinkoa tuosta noin vain kenellekään tai oikeastaan Suomessa pieni vakiporukka käyttää EJP voittajat "Urkki&Jesse".. Verraten ei edes nettkasinoilta irtoa helposti 10-20 joissa 200 euron voitto hyvin epärealistinen suhteessa lupauksiin. Ei tavallisen lapiotyömiehen juttuja.

Äänestä

Jos palvelua/ tuotetta ostetaan, sille on kysyntää.

Jos palvelua/ tuotetta ei osteta, sille ei ole kysyntää.

Mikäli miehet eivät maksaisi deittipalveluista, deittipalvelujen maksut kuihtuisivat pois.

Äänestä

Jyväskylä 48 tuntia 7000 -8000 euroa 😲. Huimaa heikottoo.

Äänestä

Kattelin itselleni uutta autoa 8000 euroa. Vanhasta peltipurkista saan vähäsen. Olen tottunut selaisiin romiskoihin et 8000 auto tuntuu liian luxukselta meikäläiselle mutta tuolle Jyväskylän naiselle 8000 euron auto herättää vain äidillisen empaattiset tunteet eikä niinkään aviomiehen matskua. Tosin tuskin "ensisijaisesti" aviopuoliskoa etsimässäkään.

Äänestä

Varokaa naisena esittäytyviä miehiä. Pyytävät ennakko maksua ja katoavat.

Äänestä
  • Rahaa se on jollekin 2kin tonnia 😁

    Äänestä

Monet nettideittipalvelut ovat huijauksia ;( https://deittisivut.info/ täänne oli listattu ihan aitoja sivuja melkeen kaikki ilmaisiakin vielä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänä päivänäkin löytyy vanhan ajan puhelintyttöpalvelua aikuiset live naiset 40v 1,95 eur/minuutti mutta 90-luvulla oli sesonki aika näihin palvelunumeroihin. Karpossa pestiin palvlunumeroiden likapyykkiä esim, pappi soittanut 30 tuhannella, mihin pappi puolustautui, minää en ole soittanut tai mies myönsi soittaneen mutta linja ei katkennut vaan varttitunnin kuluttua oli nainen edelleen langan päässä tai nainen vedätti, sano nyt vielä jotain tärkeää sitten tavataan. Nykyiset uudistneet deitit 24jät, live eurogirlsescort.com eivät ole sisällöltään tarjonnaltaan yhtään kiltimpiä vaan vanha rahastuksen henki elää vielä tänäkin päivänä kaikkialla netin "ethän minua unhoita" sivustoilla roolissa nainen on rahastusväline kutkuttelemassa miehien luottokortteja tappiin asti jos ei miehen älli jarruta mutta kuitenkin todellisuudessa naisten sijaan kaikenkarvaiset miehet ovat taustalla voitelemassa tätä rahastuksenkoneistoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu