Olemme eläneet mieheni kanssa värikkään avioliiton iloineen ja murheineen. Nyt olemme kuitenkin päätyneet eroon 3/05. Mieheni muutti ulkomaille ja luultavasti aloittaa siellä "uuden elämän". Itse olen hänessä täysin kiinni vieläkin ja rakastan ainoastaan häntä ja lapsiamme tietenkin. Olen ajatellut ihan tosissani, jos hän aloittaa uuden suhteen, niin luultavasti en kuitenkaan hänestä pääse eroon. Näin ollen meinaan olla hänen kanssaan, kun hän tulee lapsia tapaamaan (3krt/vuodessa). Olenko ihan järjiltäni, onko muilla vastaavia kokemuksia? Elikä en halua häntä kokonaan elämääni mutta en halua häntä kokonaan poiskaan??? Rakkaus on niin pirun vaikeaa ja satuttavaa...
Olen ihan pihalla...
Salla
61620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei Salla.
Olet miettinyt, että olet lopun elämääsi kiinni ex-miehessäsi. Teidän erostanne on niin vähän aikaa, että uskon sen olevan "luonnollistakin". Mutta aikaa myöten sinun on kuitenkin aloitettava uusi elämä. Vanhaan ei voi, eikä kannata takertua. Minulla on nyt päättynyt noin neljän vuoden suhde ja tunnen ihan samanlaisia tunteita. Ei ole ihme, että sinä, luultavasti pitemmän suhteen kuin minulla jälkeen, haluat vielä takertua häneen. Tunteet tulevat ja menevät. Välillä on todella vaikeaa, eikä haluaisi edes jatkaa elämää, välillä järjen ääni voittaa ja tunnen miten tyytyväinen olen kun voin pikkuhiljaa aloittaa uuden elämän. Minusta sinun kannattaa mennä ammattiauttajalle, esim. seurakuntaan tai johonkin eroryhmään keskustelemaan ja kuulemaan ihmisiä, joilla on vastaavia vaikeuksia. Mutta teet niin tai näin, ala pikku hiljaa elämään sitä uutta elämää, mikä sinulla on edessäsi. Älä uhraudu ex-miehellesi missään tapauksessa.
Sama juttu mutta olen mies.. ajatelkaa: 18 vuotta eikä suotta.. siinä se nuoruus meni. Tässä suhteessa 4 vuotta tuntuu lapselliselta, uusia mahdollisuukisa elämä täynnä.
asiaa puhut. 15 vuoden suhteesta kysymys ja niin vaikealta kaikki todellakin tuntuu...
Ei pidä vähätellä toisen lyhyempää suhdetta,eikä lähteä vertailemaan kuinka pahalta tuntuu.Neljässä vuodessakin ehtii tapahtua paljon ja tunteiden syvyys ei aina ole ajasta kiinni,silloin jos puhutaan kuitenkin pidemmästä ajasta kuin kuukausista. On totta että jos on viettänyt toisen kanssa ison osan elämästään ja on vielä lapsiakin niin ei sellaista niin vain pyyhitä elämästään pois.
Aika näyttää tyydytkö Salla sihen että mies tulee vain muutaman kerran vuodessa käymään,ja saatkin tyytyä,voihan mieskin todeta että uusi elämä ei ollutkaan häntä varten.Elämässä ei kuitenkaan kannata jäädä roikkumaan vaikka minä roikun vanhassa vielä henkisesti,mutta vanha klisee aika parantaa haavat pikkuhiljaa alkaa toteutumaan ja odotan mitä elämä tuo vielä eteen.
Et ole järjiltäsi, pelkäät vain mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Käyt tällä hetkellä läpi ns. erotuskaa. Siihen kuuluu suurena osana totuttujen, turvallisten asioiden muuttuminen. Jonkin aikaa menee kun sopeudut uuteen elämänrytmiin ilman miestä. Varmasti kaipaat häntä, mutta olet siinä onnellisessa tilanteessa että erositte hyvissä merkeissä (näin ymmärsin?). Pahempaa olisi jos erilaisten ristiriitojen seurauksen monia asioita jää selvittämättä ja paska maku suuhun. Sellainen usein jättää jälkensä myös tulevien suhteiden varjoksi.
Ero ja kuolema ovat siinä samantapaisessa asemassa, etttä kummankin kohdalla kuvittelee ettei ikinä selviä. Kumma kyllä, kun vuosi, joskus pari on vierähtänyt niin sitä huomaa asioiden saaneen uudet mittasuhteet. Nykyhetki ottaa vallan, halu elää on voimakkaampi kuin halu hautautua menneeseen. Yleensä. Siihen saattaa tarvita apua, joko läheisiltä, ystäviltä tai ammattiauttajalta. Pahimmassa tapaukseesa jotkut turvautuvat lääkkeisiin, mutta niidenkin tehtävä on vain toimia väliaikaisena helpotuksena. Itsestä täytyy lähteä halu pärjätä omillaan.
Kun olette aikanne eläneet erillänne ja miehelläsi on se uusi elämä ulkomailla, jos yhtään hänestä välität, olet onnellinen hänen puolestaan. Ymmärrät ettet sinä ollut häntä varten, vaikka sinä koet että hän oli sinua varten. Kun pääset siitä yli, ehkä elämääsi mahtuu joku muu. Tärkeää on huolehtia lasten hyvinvoinnista. Myös siltä kannalta ettet kasaa erotuskaa heihin, vaikka avoimesti tunteista puhuisittekin. Sinun pitää antaa heille se kuva, että ymmärrät myös isän valinnan ja ettei isä tehnyt väärin. Elämä vain meni näin, tai mikä teillä nyt sitten syy olikin. Ehkä hekin pääsevät käymään isän luona ulkomailla, eikö se ole jännää? (vaikka tietysti haluaisivat isän lähemmäs, mutta heidänkin on opittava, että olosuhteisiin on joskus sopeuduttava).
Koita kestää. Luota siihen, että elämä muuttuu valoisammaksi!
Kirjoituksesi oli osuva. Se olisi voinut olla minun kirjoittamani, niin paikkansa pitävä. Tosin tässä mielentilassa en pysty noin hyvään/analysoivaan tekstiin...Kiitos sinulle, tekstisi lohdutti!