Äänestäminen

Anonyymi

Viimeksi kun kävin äänestämässä Sodankylän kunnantalolla oli kahden kirjekuoren systeemi. Toiseen varsinainen numero ja toiseen omalla allekirjoituksella varustettu paperi. Ihmettelen tälläistä toimintatapaa, että miksi näin? Pitäisi riittää, että henkilöllisyys tarkastetaan äänestyspaikalla ja leimattu kortti laatikkoon, se kirjekuorikin on turha sen ympärillä.
Toinen asia on, että miksi kopeissa ei ole kuulakärkikyniä? vain tylsä lyijykynän pätkä, josta on helppo pyyhkiä numero pois ja niin edelleen.
Voidaan todeta, että ei ole Suomessa äänestämistä tehty kovin varmalle pohjalle, paperia pyöritellään monenlaista ja kirjekuorta. Ja eikö senkin pitäisi olla äänestys salaisuus onko käynyt äänestämässä, nythän se ilmenee kahdellakin tavalla. Äänestys aktiivisuushan voidaan laskea lippujen määrästä suhteessa äänioikeutettuihin.
Vaalitarkkailijoita ei myöskään ole näkynyt koskaan äänestyspaikoilla, vaikka kansainvälisesti sellainen on tapana isoissa vaaleissa (presidentti), pois lukien Venäjä, varsinkin Krimi. No, en tiedä tätä Suomen osalta, ehkä Suomessa ollaan niin rehellisiä, että ei tarvetta.
Yleisesti (kuten SUPOKIN kommentoi) niin mielestäni puoluejärjestelmä alkaa olemaan aikansa elänyt. Kaikista puolueista voi löytää jotain hyvää ja sopivia persoonia, mutta heidän on toimittava puoluekurin alla, että ei voi lähteä ns. sooloilemaan, ainakaan kovin paljoa, muuten tulee satinkutia.
Miten olisi, jos olisi vain yksi puolue, Suomen puolue ja kansalaiset äänestäisivät henkilöä, jonka tietäisivät tai luulisivat tietävän sopivaksi edustamaan eduskunnassa. Onhan eduskunnassakin sitten äänestys prosessi kai? päätettävistä asioista, toimista.
Nyt puoluejärjestelmän aikana puolueet kinastelevat ja monenlaista asiaa, asiattomuutta vellotaa, pyöritellään, aikaa menee, kuin koronassa konsanaan ja moni oikeasti tärkeä asia jää hoitamatta. Viime hallitus vain sotea jauhoi, taxi uudistus meni tämän silloisen liikenneministerin vuoksi miten meni, siihen viellä junarata jäämerelle, niin saatiin aikaa ja rahaa kulumaan taivaan tuuliin satoja tuhansia euroja, pitihän olla toimikunta junarataa selvittämässä, linjauksia, ynm.

10

259

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etteivät käärmeet tulisi kartanolle, niin matinpäivänä (24.2.) kierretään kartano kolmeen kertaan vetäen raakkurautaa ja isännän housuja perässä sanoen: “Pois kieru kartanosta, väärä makkara majasta!”

    • Anonyymi

      iesiössä met olemma aina olhet lähes kaikki rauhallisia ja puolueettomia kommunisteja

    • Anonyymi

      ...... ja useat muut taloustieteilijät ovat kritisoineet Suomea ja muita länsimaita myös koronan yhteydessä tehdyn talouspolitiikan johdosta. Liikkumisrajoitukset ovat ajaneet valtavan määrän yrityksiä konkurssiin, mikä pyritään nyt ”korjaamaan” ottamalla yhteistä EU-velkaa, joka lahjoitetaan Suomen kaltaisista vauraista maista Italian kaltaisille maksukyvyttömille valtioille.

    • Anonyymi

      Hallituskriittisten tutkijoiden ja aktivistien mukaan Manna Mariumn on tekemässä Suomesta konkurssikypsän poliisivaltion, jossa kansa on velkaantunut italialaisten pankkiirien hyväksi ja saanut tästä vastineeksi ulkonaliikkumiskieltoja, pakkorokotuksia, vieraantuneita ihmissuhteita sekä massatyöttömyyttä.

    • Anonyymi

      no nyt ei saisi likkua enää ulkonakaan.

    • Anonyymi

      jiesuössä ole kyllä liikuttu ikinä ennenkään ulkona.

    • Anonyymi

      Suosittelen ottamaan asioista selvää. Tietoa on. Sitä on jaettu. Älä odota, että asiat tulee sinulle tässä vallitsevassa ajassa esille, kuin Manulle illallinen. Tiedon jakaminen on väsymättä jatkunut sensuroinnista huolimatta. Miksi? Siksi, kun on kansalaisia jotka välittävät kanssa ihmisistään, eivätkä hyväksy totaalista kusetusta. Perustuslaki on heille Laki, jota kunnioittavat. Eikä sillä pyyhitä vain peräsintä. Koko touhussa on uskomattomat asiat kyseessä. Ja se ei ole "pandemia".

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe