Vatasen eräkeitto on ratkaissut Kemijärven biosellun rahoitushuolet.
Harppauksen omainen kehitysaskel jättää Kemin suursellutehdashankkeen kehityksessä ja hyötysuhteessa sijoitettuun pääomaan kauas taakse.
Siksi rahoitus järjestyy melko pian. Ennen kuin lehti on puussa.
Harppauksen omainen kehitysaskel jättää Kemin suursellutehdashankkeen kehityksessä ja hyötysuhteessa sijoitettuun pääomaan kauas taakse.
Siksi rahoitus järjestyy melko pian. Ennen kuin lehti on puussa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä! Paras ja taatusti halvin sekä kannattavin päätös on kuopata hanke kaikessa hiljaisuudessa.
Kyllä se vain pikkuisella tuhnulla on turha yrittää kilpailla jättiläistä vastaan.
Hyvä Kemi ja Metsä Group!!!
Ennakkoluulottomasti ajattelen, että salama saattaisi iskeä toistamiseenkin Lapin perukoille, mutta ei näin perään heti kohta.
Tähän hankkeeseen pitäisi osalistaa maan hallintoelimet, joissa taputellaan Kemille. Mitä vielä olette vailla -asenne saattaa iskeä siltäkin suunnalta.
Lintilä väläytteli epmääräisesti muita metsähankkeita. Mutta suunnasta ei sen enempää.
Odottelemaan olemme oppineet. Vastahan vuosikymmen on alussa.
Boreal Biorefin velkojen maksuerä oli viime vuoden vaihteessa. Ilmeisesti yhtiö on maksanut velkansa, kun siitä ei ole mitään sen koomin kuulunut.
Vai onko velan maksuerät haihtuneet Vatasen eräkeitosta taivaan tuuliin.