Olen tässä vähitellen antanut itseni altistaa Pinterestille ja selaillut sieltä millaisia vaatevalintoja ympäri maailmaa tehdään. Japanilainen teini pukeutuu räväkästi. Minikokoisen hameen alapuolella roikkuu melkoinen kasa tekstiiliä, joihin yleensä kuuluvat ainakin sukkahousut ja joko tavalliset ylipolvensukat tai jättimäiset valkoiset ruttusukat. Eri puolilla maailmaa koulupukua toteutetaan eri tavoin ja idässä tyyli on kai ollut kautta aikojen tämä. Eurooppalainen koulupuku taas on sen minikokoisen hameen alapuolelta paljon avoimempi. Yleensä paksut sukkahousut vain. Maissa joissa ei ole koulupukupakkoa, teinit liihottelevat melkoisen vapaasti valituissa yhdistelmissä hametta, sukkahousuja ja sukkia.
Suomessa asiat on kuitenkin toisin. Edes kesällä ei ole niin kuuma etteikö toppahousuja voisi jättää kotiin. Jos joku teini uskaltautuu vähän vapautuneemmin jalkojaan paljastelemaan, tulee huutelua ja vanhoja setiä puristelemaan. Todella rohkeat nuoret saattavat kesällä valita päällensä minihameen tai shortsit ja sukkikset. Onko meidän kulttuurissa, kotikasvatuksessa vai arvomaailmassa jotain toisin kuin muualla?
Onko Suomalainen muoti olemassa vain suomessa?
Anonyymi
4
281
Vastaukset 4
- Anonyymi
Saako jostain kotimaisesta kaupasta sellasii pitkii ruttusukkia?
- Anonyymi
Löytyski vekki tai ruutuhameita
- Anonyymi
Kellohame ja verskkosukkiset !
- Anonyymi
Ei suomalainen design vaatteet https://www.amazon.de/dp/B08VXYJWTZ?language=en_GB&customId=B07537SGLT&th=1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441