Kävin kaupassa

Katsoin että kaikilla muilla oli maski naamalla paitsi minulla. Vihataanko maskittomia miehiä, oletteko saaneet valituksia ettei teillä ole maskia?
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No ehkä kaikki aattelee, että ompas tuo miesrukka sairas, kun ei pysty maskia käyttämään. Kai sillä on keuhkot huonommassa kunnossa kuin noilla yhdeksänkymppisillä mummoilla ja papoilla.

1Äänestä

Vihaan kaikki maskittomia. Joskus saatan sanoa ääneen, että tuollakaan paskalla ei ole maskia.

Äänestä

Maskittomat levittävät virusta.

Äänestä
  • Viruksen kantajat levittävät virusta. Oli maski naamalla tai ei.

    Äänestä

En ite mieti kenellä on ja kenellä ei, vaikka yleensä olen käyttänyt maskia. Musta se on jokaisen oma asia.

Äänestä

Olen sitä mieltä, että maskiton on joko itsekäs mulkku tai ihan vitun tyhmä aasi. Terveydelliset syyt maskittomuuteen on vain ani harvalla.

1Äänestä

Siitä erottaa kenellä on järkeä päässä kenellä ei.
Työnantajana sanoisin tilaisuuden tullen tälläiselle työnhakijalle jonka olisin nähnyt maskittomana ettei löydy sopivaa työtä.

Äänestä

Suuri osa maskillisista on silmänpalvojia, maskia näön vuoksi epähygieenisesti väärinkäyttäviä. Maski on mielien rauhoittamiseen. Ei ole suuri vaiva pitää takin taskussa yhtä maskia, jonka vetää naamalleen kauppaan mennessään. Tai tuubihuivi kaulalle, vetää sen kaksinkerroin suun eteen. Elämä on näytelmä.

Äänestä

Hirveen paniikki ihmisillä. Katsokaa sit omaa käytöstänne kenen kanssa olette tekemisissä. Jos se urpo sukulaisenne tai kaverinne käy ulkomailla tai pitää bileet niin pitääkö heti rynniä sen luokse hakemaan tuliaisia tai muuten vaan. Siksi se korona levii koska ihmiset ei osaa olla yksin edes muutamaa viikkoa. Maskiton joka ei käy missään ei tapaa ketään ei voi saada koronaa.

Äänestä

En käytä maskeja, vähän nuhaa ollut ja yskää. kaupas ne kattoo aina ku yskin mutta en välitä.

Äänestä

Oireettomat virusten kanajat levittävät virusta tehokkaasti, mutta nyt huomsivat että kaikkia, ehkä altyistuneita, oireettomia olisi syytä testata aina, jotta eivät sitten oireettomina tietämättään levitä tätä maailmanlaajuista pandemiaa, tietämättäänkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Katsoin että kaikilla muilla oli maski naamalla paitsi minulla. Vihataanko maskittomia miehiä, oletteko saaneet valituksia ettei teillä ole maskia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu