Kenen etuja työpaikka-ja koulukiusaaminen, eli henkinen väkivalta palvelee?
Jonkun ryhmän, työnantajan, liiton, koulun, opettajan, vaiko jonkun yksittäisen ihmisen?
Kuka siitä saa kunnian? Eipä taida kukaan.
Eiköhän se koidu kaikkien osapuolten häpeäksi. Miksi siis ryhtyä sellaiseen?
Eikö koulussa olla oppimista varten ja työssä käydä työn ja siitä saatavan ansion tähden?
Ovatko entiset koulukiusaajat nykyisiä työpaikkakiusaajia?
Jonkun ryhmän, työnantajan, liiton, koulun, opettajan, vaiko jonkun yksittäisen ihmisen?
Kuka siitä saa kunnian? Eipä taida kukaan.
Eiköhän se koidu kaikkien osapuolten häpeäksi. Miksi siis ryhtyä sellaiseen?
Eikö koulussa olla oppimista varten ja työssä käydä työn ja siitä saatavan ansion tähden?
Ovatko entiset koulukiusaajat nykyisiä työpaikkakiusaajia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiusaaminen ei ole kenenkään etu, ei työnantajan, ei koululaitoksen, ei työntekijän, ei oppilaan.
Kyse on kiusaajan oman egon pönkittämisestä polkemalla muita.
Usein kiusaajan ympärille kerääntyy ryhmä samoin ajattelevia ihmisiä ja kiusaaminen tehostuu ryhmän voimin.
Kaikki näkevät kiusaamisen, mutta kukaan ei uskalla puuttua, peläten, että joutuu itsekin kiusatuksi.
Monia syitä johtaa kiusaamiseen yksi on kateus henkilökohtainen tai ammatillinen, koulussa koulumenestys tai suosittuna oleminen, erilainen pukeutuminen, puhe, ulkonäkö, mikä tahansa kelpaa kiusaajalle aiheeksi aloittaa kiusaaminen.
Yhteiskunta on hampaaton puuttumaan tällaiseen häiriökäyttäytymiseen, koska ongelman olemassaoloa ei haluta julkisesti myöntää, siksi asia esille tullessaan "painetaan villaisella" tai "lakaistaan maton alle" ja esitetään ko. yhteisön ulkopuolelle, ettei mittän sellaista koskaan ole eikä tule tapahtumaan tässä meidän yhteisössä.
Kiusatut kärsivät hiljaa, kunnes eivät enää jaksa, lähtevät yhteisöstä ja kiusaajat jatkavat uuden uhrin kimpussa.
Joskus kiusattu tekee jopa lopullisen ratkaisun, eli itsemurhan, siitäkään ei ole yhteiskunnallamme mitään käsitystä, kuinka monta itsemurhaa kiusaamiseen puuttumisella voitaisiin ehkäistä.
Tiedoistani löytyy linkki, jossa asiasta on keskustelua, olen foorumin toinen ylläpitäjä.
Kiusaaja tai kiusaajat ajavat yksinomaan omaa etuaan. Kiusaamisen laukaisevia tekijöitä on varmasti monta kuin kiusaajiakin. Kun samasta työyhteisöstä löytyy muutama vallanhaluinen, narsistisesti toimiva uraohjus, on maanpäällinen helvetti valmis.
Omalta kohdalta löytyy kokemuksia siitä, että jos on innostunut työstään, omaa pitkän ammattihistorian ja ammattiaitoa, eivät nämä uraohjukset siedä sellaista työkaverinaan. Heidän pitää nimittäin saada kaikki, heti, paljon ja äkkiä. Koulun penkiltä parin vuoden työkokemuksella suoraan projektipäälliköiksi - sehän se on päämäärä. Koska sellainen ei kuitenkaan aina onnistu, täytyy kokeneempia ja vanhempia kolleegoita "raivata" pois tieltä.
Oma työurani meni aluksi mukavasti, tein ammattikoulupohjalla insinöörin hommia. Vanhemmat kolleegat eivät koskaan tällaista paheksuneet, pikemminkin päin vastoin; sain heiltä aina hyvää kohtelua. Myös asiakkailta sain hyvää palautetta.
Kehitys kuitenkin kääntyi, kun Oulusta muutti nuorempi (ainakin henkisesti) DI samaan yksikköön, toimiakseen eräänlaisena ryhmänvetäjänä. Sattui kuitenkin niin, että minut nimettiin eräässä projektissa vastuupaikalle; siitähän se alamäki sitten alkoi - sillä onhan se nyt väärin jos pitkällä työkokemuksella oleva, vain ammattikoulupohjalla oleva henkilö on korkeammin koulutetun yläpuolella organisaatiossa!
Näin sai yksi kiusaaja syyn kiusaamiseensa. Itse kiusaaminen toteutettiin mm. työyhteisöstä eristämisenä. Vähitellen kiusaajien joukko kasvoi yksi toisensa jälkeen; kaikki nuorempia kolleegoja. Sitten Vaastasta tuli harjoittelijaksi kaveri, joka oli määräaikaisessa työsuhteessa. Teki mm. samoja työtehtäviä kuin minä. Alussa tämä vaikutti ihan hyvältä tuttavuudelta, kunnes sain tietää tämänkin liittyneen kiusaajaporukkaan. Hän jäi kiinni puheistaan, joissa ajoi eteenpäin joukosta eristämistäni sekä vaati avoimesti sitä, että minut tulisi irtisanoa. Mistä sitten hän sai motiivin kiusata? Kyse oli vakituisen työpaikan saamisesta, savustamalla minut "pois tieltä".
Koska firmassa jossa olin, ei suvauttu lainkaan avointa ja rehellistä keskustelua, tuomittiin kaikki yritykseni ratkaista asia keskustelemalla. Sensijaan koko ongelman olemassaolo salattiin, asioista ei saanut puhua koska "firman imago kärsisi". Koko juttu lakaistiin maton alle ja kaikki syyt minun niskaani. Sellainen on jo raskasta.
Lopulta sitten Vasalainen harjoittelija sai vakituisen paikkansa; minun tilalleni, koska minut irtisanottiin - kuten yhdeksästä kymmenessä tapauksessa kiusatulle tehdään. Usein asia käännetään täysin pääalelleen; kiusatusta tehdään kiusaaja, joka syyttelee muita mukamas aihettomasti. Eihän esimies tiedä asioista, koska henkinen väkivalta toteutetaan esimiehen ollessa työmatkoilla.
Näin sitten Vaasalainen harjoittelija sai vakituisen työpaikkansa. Sinkkumies. Kai hän sitten tarvitsi työpaikkaansa kipeämmin kuin perheellinen, jolla on oma kotikin maksettavana. Eniten harmittaa varmaankin se, että perhekin kärsii tällaisesta taloudellisesta epävarmuudesta ja kodin menettämisen uhasta. Epävarma tilanne tuntuu vaikuttavan jopa pojan koulumenestykseen, kaipa hänkin jo ymmärtää asioita sen verran.
Loppu hyvin, kaikki hyvin? Vaasalaisella sinkkumiehellä on nyt vakituinen työ ja uhka DI:n päällikköydelle on nyt poistettu. Hitonko väliä sillä on, miten perheelliset tässä maassa tulevat toimeen...
http://tyopaikkakiusatut.net
Kuuleppas kun minäkin jatkan tarinaani. Minulla näet olisikin aivan uskomattomia tapauksia kerrottavaksi. Kerron tällä kertaa vain yhden.
Hommasin taannoin itselleni työpaikan ja yhdelle toisellekin golleegalle.
Kaikki meni hyvin kunnes jo parin päivän työn jälkeen pääluottamusmies ryhtyi meidät haukkumaan kurnuilijoiksi. Ei vissiin pärstä miellyttänyt.
Minulla oli siinä firmassa kolme kesää 0,5 vuoden kesälomatuuraus keikkoja.
Ensimmäisen kesän jälkeen kehoitin erästä työtöntä naapuriani kysymään töihin samaan yritykseen. Kuinka ollakaan? Hämmästys oli uskomaton.
Hän sai vakiopaikan ja minä kenkää. Kaiken kukkuraksi vielä pomo haukkkui minut liian vanhaksi työelämään, vaikka olin vasta 50 vuotta täyttämässä ja tein työni siinä kuin toisetkin. Hän sai toimistaan vielä ylennyksen tuotantopäälliköksi siinä pienessä firmassa.
Siitäs sain, mukamas joku hyväntekijä. Arvaa ottako päähän. Jos minä vielä tapaan sen entisen esimieheni, niin en tiedä mikä saa minut pysymään tolopillani. Viha on todella suuri.
Kun hän itse muutaman vuoden kuluttua täyttää tuon 50 -kymppisen en aio olla huomioimatta.