Viimeiset kymmenen vuotta avioliitto on ahdistanut, nyt olen irtautunut siitä. Olen asunut yksin vasta vähän aikaa ja tutustunut kiinnostavaan ihmiseen. Itselläni on ristiriitainen olo kun tunnen tunteita toista ihmistä kohtaan, toisaalta on ihanaa tuntea niitä tunteita nyt joita en ollut pystynyt tuntemaan avioliitossa pitkään aikaan. Tuntuu hyvältä huomata etten ole täysin tunnekuollut!
Teenkö väärin?
santra
3993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elän itse melko samankaltaisessa elämäntilanteessa. Yhdessä ehdimme olla 19 v, joista naimisissa 14 v. Viimeiset vuodet ovat olleet todella harmaita. Ymmärrän, että arki tulee joka suhteeseen, mutta jos toista kohtaan ei ole minkäänlaisia tunteita. Korkeintaan laimeaa välittämistä, onhan hän lastemme isä. 3 vuoden (!) harkinnan jälkeen, joista viimeinen 1,5 vuotta todellista pohdintaa, muutin omaan asuntoon 1.4. Lapset ”jätin” isälleen, käytännössä asuvat puolet ja puolet. Sitäkin on jo ehditty kokeilla…
Mutta pikkasen omaatuntoa kolkuttaa, sillä 2 viikkoa ennen poismuuttoa tapasin kivan tuntuisen miehen. Onneksi (kai) hän asuu lähes 600 km päässä, joten en ole ehtinyt hänen kanssa olla ensitapaamista lukuunottamatta muuten kuin puhelimessa. Tiedän 100 % varmasti, että hän ei ole syy asumuserooni, mutta varmasti hänellä oli vaikutusta siihen, että sain voimaa tehdä lähtöpäätöksen. Nyt sitten olet jarrut päällä tämän miehen suhteen. Tapaamme viikon kuluttua vieraalla maaperällä, ei siis kummankaan kotipaikkakunnalla. Mies on sentään vapaa, mutta itse tunnen, ettei minulla ole täyttä oikeutta nauttia hänen seurastaan. Asumiseroni onnistui ilman riitoja, pystymme täydessä sovussa huolehtimaan 9 ja 13 v tytöistämme. Pelkään, että tämä sopu on mennyttä, jos ja kun mahdollinen uusi ystäväni tulee julki. Itsehän tiedän, ettei hän ole pääsyy, mutta miten jaksan olla välittämättä muiden ihmisten puheista. Miten uskaltaisin vain nauttia tästä hetkestä, ilman huonoa omatuntoa?
Et kyllä tee yhtään väärin.
Erositko puolisostasi ajatellen, että ehkä joskus löydät itsellesi uuden paremman rakkauden? Oliko eron syynä rakkauden kaipuu? Mielestäni ei ole mitään eroa pettääkö ensin ja jättääkö vasta sitten vai eroaako ajatellen, että etsii tai kohtaa ennemmin tai myöhemmin jonkun uuden ihanan kumppanin. Molemmat ovat ihan yksi ja sama asia, eikä sillä ole väliä onko edellisestä erosta kulunut 1 kk vai 5 v.
Jotkut pitävät sitä, että odottaa ensin muutaman vuoden ennen kuin aloittaa uuden suhteen, jotenkin sivistyneempänä tapana erota. Mielestäni sellainen on kuitenkin vain yritys peitellä ikäviä ja vähän likaisiakin tosiasioita. Se on vain oman rumuuden peittelemistä ulkopuolisten silmissä. Ex-kumppanin oloon tai tunteisiin moisella odottelulla ei ole mitään vaikutusta.
Minulle opetettiin lapsena, ettei eroavia ja eronneita saa syyllistää. Avioeron takana voi olla vaikeitakin asioita päihteistä väkivaltaan. Kaikki eronneet eivät itse edes ole olleet eroa hakemassa, vaan osa on jätettyjä osapuolia.
Sen sijaan minulle kerrottiin, ettei ole oikein aloittaa eron jälkeen uutta suhdetta. Vaihtoehdot ovat joka entisen kumppanin kanssa jatkaminen tai yksin elämiseen sitoutuminen. Kun itse on myöhemmin näitä vaihtoehtoja punninnut keskenään on ollut helppo aina jatkaa avioliittoa. Ei se niin hehkeää ole ollut, seksitöntäkin jo vuosikaudet, mutta ei minua ole koskaan lyötykään ja arjen ristiriidat on aina saatu siedettävästi ratkaistua. Siinä se kypsä rakkaus kasvaa.