Olen ajatellut, että haluaisin näin paastonaikana pitää viikon tai parin vesipaaston. Todellisena tavoitteena on painonpudotus, mutta paastokauden olisi tarkoitus olla tehokas alkusykäys ruokavalion uudistamiselle siten, että pikkuhiljaa totuttelisi tiettyyn rytmiin ja tietenkin pienellä annoskoolla. Paaston aikana käyn tavallisesti töissä ja ajattelin myös yrittää käydä päivittäin pienehköjä kävelylenkkejä.
Tämä on nyt vasta ensimmäinen päivä. Täytyy sanoa, että mulla on kyllä nälkä. Siis ihan aito, oikea nälkä. Tästä nouseekin tämä seuraava kysmys:
Pitäisikö nälkä vain unohtaa, juoda vettä ja käydä pienellä lenkillä nälän torjumiseksi/unohtamiseksi. Vai kannattaisiko vesipaastoon laskeutua ennemmin siten, että pitäisin illalla vaikkapa kolmen tunnin syömisikkunan, minkä aikana söisin vaikka salaattia ja jotain proteiinia.Liekö edes mitään salaattia kannattaa syödä, kun niistähän saa hiilareita. Olisiko parempi vetää vaikka lihaa, rasvaa ja protskua aina syömisikkunan aikana vaikka neljän päivän ajan, jotta menee ketoosiin. Siitä sitten jäisi vesipaastoon. Vai kannattaako vain aloittaa näin kohtuu suorilta ja pitää kiinni suunnitellusta ajanjaksosta?
Jos aiot vastata "Väärä tapa laihduttaa", "Syö säännöllisesti", "Aloita vähähiilarinen", niin kannattaa mennä silloin varmaan ennemmin lukemaan alakategoriaa Laihduttajien tukiryhmä, muut dieetit, vähähiilihydraatttiset dieetit tai yleistä laihdutuksesta. Haluan paastota.
Yritän vesipaastoa aloittaa tänään
13
177
Vastaukset
- Anonyymi
Tulin siihen tulokseen eilen, että sama kait se on aloittaa suoraan. Joten eilen ja tänään menty vesilinjalla 😁
- Anonyymi
Pikku vinkki: kahvia, johon hieman kermaa tai maitoa ja pieni sokerinen karkki, esim. marmeladikarkki pitää jo ihmeen paljon nälkää loitolla.
Muutoin voit syödä aluksi vähän omenoita, sitten perunaa-selleri-sipuli-porkkanasosekeittoa, jossa ei ole suolaa kerran päivässä. Tuo sosekeitto pitää nälkää myöskin pois.- Anonyymi
Yritän välttää kyllä parhaani mukaan kaloreita ja pysyä vedessä, suoloissa, vitamiineissa ja mustassa kahvissa tai teessä - kalorittomat juomat käy. Kahviakaan ei kyllä suositella vesipaastolla.
Paaston jälkeen voin kyllä vaikka pari viikkoa tai kuukauden pitää ruokavaliota, jossa juodaan kahvi kermalla ja karkilla sekä illalla kasvissosekeittoa. Tosin, sittenhän ei ole ketoosissa niin pitää kyllä lisätä proteiinia, että saa makrot paremmiksi.
Painonpudotuksen lisäksi tavoittelen autofagiaa. Luulin sitä kauan huu-haaksi kunnes mulle selvisi, että siitähän on ihan nobelpalkittu tutkija löydöistään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritän välttää kyllä parhaani mukaan kaloreita ja pysyä vedessä, suoloissa, vitamiineissa ja mustassa kahvissa tai teessä - kalorittomat juomat käy. Kahviakaan ei kyllä suositella vesipaastolla.
Paaston jälkeen voin kyllä vaikka pari viikkoa tai kuukauden pitää ruokavaliota, jossa juodaan kahvi kermalla ja karkilla sekä illalla kasvissosekeittoa. Tosin, sittenhän ei ole ketoosissa niin pitää kyllä lisätä proteiinia, että saa makrot paremmiksi.
Painonpudotuksen lisäksi tavoittelen autofagiaa. Luulin sitä kauan huu-haaksi kunnes mulle selvisi, että siitähän on ihan nobelpalkittu tutkija löydöistään.pitää muistaa että lobotomian keksijäkin sai nobelin palkinnon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pitää muistaa että lobotomian keksijäkin sai nobelin palkinnon
En näe yhteyttä tuolla paastoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En näe yhteyttä tuolla paastoon.
jos ei synapsissa liiku niin ei se meidän vikamme ole
tsemiä sulle
- Anonyymi
Nyt on viides paastopäivä takana. Vaakalukema on pudonnut jotain kuuden kilon verran. Positiivisena juttuna täytyy sanoa, että nykyisin nukuttaa kohtuu aikaisin. Oikeastaan juuri aikeissa nukkumaan. Ennen saatoin valvoa aamu kuuteenkin ja sitten oli kauhea väsymys. Nyt on monena iltana tullut mentyä nukkumaan jo klo 23 ja uni on ollut aikalailla YHTÄJAKSOISTA mikä on mulle todella kova juttu.
Verenpainelääkkeet olen joutunut nyt vesipaaston ajaksi lopettamaan kun jo ennen lääkkeen ottoa lukema on luokkaa 127/77. Ennen edes maksimilääkkeillä ei ollut noin matala. Jos unohti ottaa lääkkeen, niin noihin molempiin lukemiin saisi lisätä melkein satasen. Vesipaasto ei toki ole verenpainetautiani parantanut, kun kyllähän se tulee takaisin sitten normaaleihin lukemiin ku veren volyymi kasvaa paaston loputtua. Jotenkin kiva, ettei tarvitse aamulla aina stressata, että muistiko sitä ottaa vai ei.
Jostain syystä - en tiedä mistä - mutta päivät ovat jotenkin olleet virkeempiä. Olen herännyt aikaisin (ja yleensä mua ei saa sängystä ylös mihinkään), oon saanut työhommatkin tehtyä niin etuajassa, että olen ihan ihmetellyt. Kävin pitkän kävelylenkin, ja tuntui vain kaikki niin valoisalta ja hymyilevältä. Nälkä toki välillä käy mielessä ja sen tuntee, mutta ei ole tähän mennessä ollut mikään ylitsepääsemätön. Tosin kaikkia ruokaohjelmia on tullut katsottua ja mietittyä, mitä kaikkea kevyttä ruokaa sitä sitten voisi alkaa syödä kun paasto loppuu.
Huomaan kuitenkin lenkillä ja kaikkea lihaskuntoa vaativissa tehtävissä hengästyväni helpommin (siihen kyllä vaikuttaa maskikin naamalla) ja sitten tuntuu, että pitää levähtää. Se nyt luultavasti kuitenkin kuuluu asiaan.
Ainakaan tähän mennessä vielä ei ole esiintynyt päänsärkyä eikä oikein muitakaan negatiivia oireita.
- ap -
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223054EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351425- 1041299
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661027Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1341018- 60957
- 41757
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta119713