Sähköauton oston tukeminen epäreilua

Olkoon tuki entisen romutus vaikka 4500€ niin mistä kädestä suuhun elävä, asuntovelkainen, ruuhkavuosia elävä, ei-niin-paljon-ansaitseva, 3600€ rutinoffilla ajava tavisperhe repii sen lopun 25000€ jotta saisi allensa pikkuruisen "auton" johon perhe tuskin mahtuu.
761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi pitäisi ostaa uusi sähköauto? Tuollainen kansalainen ei ole tähänkään saakka ostanut uutta polttista eikä osta tästä eteenpäin edelleenkään uutta polttista eikä uuta sähköautoa.
Tällainen kansalainen siirtyy sähköautoon kun niitä saa käytettynä halvalla. Tämä on hyvin yksinkertainen asia. Valtio voi vain ohjata uusien autojen kauppaa päästöttömään suuntaan. Valtio ei voi tehdä köyhästä uuden auton ostajaa. Odottakaa vuoroanne.

Äänestä

Asuntovelkasi olet tehnyt ihan itse. Ei kukaan siihen ole pakottanut, ja mitä autoon tulee, niin senkin omistaminen on vapaaehtoista.

Terv. Sanna Marin.

Äänestä

Sähköauton hankintatukeen on valtio varannut 6 miljoonaa euroa vuodessa.
Toimeentulotukea valtio maksaa 780 miljoonaa euroa vuodessa.
Yksi suomalainen maksaa sähköautotukea 1 euron vuodessa mutta 130 euroa vuodessa toimeentulotukeen.
Kummasta kansalaisen pitäisi mielestäsi olla huolissaaan?

https://studio.kauppalehti.fi/studiovieras/sahkoauton-hankintatuki-2000-euroa-on-rahaa-auton-ostoon-valtiolta-tuen-myontamiselle-maaraaika


https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaalipalvelut/toimeentulotuki/toimeentulotuki

Äänestä

Persuille tulossa iso vaalivoitto.

Äänestä
  • Persuja äänestävät vain perseellään ajattelevat.

    Äänestä

Ja missä toteutuu sitten taas se "sosiaalisesti oikeudenmukainen " siirtymä lupauksen toteutuminen , pelkkää puhetta VIHREILTÄ jotka puhuvat toista ja tekevät toista , ei taida olla vuottakaan kun kehuttiin kuinka tekniikka hoitaa päästöjen pienentämisen huomaamatta ja nyt ollaan jo rankaisemassa p-a hintojen korottamisella .

Äänestä

Jos ei ole rahaa, niin sitten jatketaan sauhuavalla romulla. Eipä valtiovallan toimet paljon auto jos nostavat kuluja kokoajan autoilijalle, päinvastoin savuttajilla ajetaan vielä pidempään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olkoon tuki entisen romutus vaikka 4500€ niin mistä kädestä suuhun elävä, asuntovelkainen, ruuhkavuosia elävä, ei-niin-paljon-ansaitseva, 3600€ rutinoffilla ajava tavisperhe repii sen lopun 25000€ jotta saisi allensa pikkuruisen "auton" johon perhe tuskin mahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu