Kun toista ei kiinnosta sopiminen

Anonyymi

Mitä mieltä olette seuraavanlaisesta tilanteesta?

Minulle tuli erään ihmisen kanssa väärinkäsityksen kautta erimielisyyksiä. Meidän ei ollut tarkoitus jäädä jatkossa minkäänlaisiin tekemisiin. Tarjosin kuitenkin sovintoa, jotta saisin lopuksi jotenkuten hyvän mielen, sillä en halunnut jäädä huonoihin väleihin. Vastapuolta ei kuitenkaan sovinnonteko kiinnostanut. Mielestäni vastuullisen aikuisen pitäisi sopia toisen kanssa asiat, eikä jäädä ikuisesti huonoihin väleihin. En ymmärrä hänen käytöstään, sillä kyseessä on kuitenkin ihan fiksun tuntuinen ihminen, joka loppujen lopuksi osoitti sittenkin olevansa jotain ihan muuta, kuin mitä olin kuvitellut. Tämä asia on aiheuttanut minulle kohtuutonta mielipahaa. Tähän hänen käytökseen on monta erilaista selitystä. Vastapuoli joko pitää minua ihan toisarvoisena ihmisenä, jonka vuoksi ei kannata vaivautua sanomaan mitään positiivista, tai sitten hän oli loukkaantunut, vaikka väitti ettei ollut, tai sitten hän on niin urakeskeinen tms. ettei hän ylipäätään välitä toisista ihmisistä, tai sitten hän on joko heikko tai niin ylpeä ettei kykene sovinnontekoon. Minua vaivaa ihan suunnattomasti, mikä se selitys tähän voisi olla. Mutta kuten kysymys kuuluu, mitä ajattelette tällaisesta ihmisestä joka ei halua selvittää välejä toisen kanssa?

27

865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jostain syystä hän ei näe sitä hedelmällisenä ja asioita eteenpäin vievänä.

      • Anonyymi

        Asioissa ei pidä aina ajatella vain itseään ja sitä mitä hyötyä siitä on itselle, on olemassa ihmisyyttäkin.


    • Anonyymi

      Kuulostaa siltä et pahasti loukkaantunut eikä katso et asiat sovinnolla enää muuttuisi.
      Jokin sinussa ei miellytä, joten pistää välit poikki.
      Itse kääntäisin sellaiselle selän joka toistuvasti tekee virheen joka saa minut suuttumaan.

    • Anonyymi

      Tuo toinen on huomannut sinulta saaneensa sovinnon viestikapulan. Hän on päättänyt loppeetta juoksun tähän.
      Turhaan jatkat asioiden penkomista vain oman mielenrauhasi takia. Hyväksy tosiasia että tuo ystävä on jo historiaa sinun elämässäsi. Aivan kuten sinä olet hänen.

    • Anonyymi

      Aika voi muuttaa asioita.

    • Anonyymi

      Hänen puolestaan asiat saa olla niin kuin ne nyt on.
      Hänellä ei ole mitään halua enempää asiasta keskustella. Se on hänen päätöksensä ja piste kyseiselle asialle.

      Lopeta asian vatvominen, elämä opettaa sinua kovalla kädellä, kannattaa ottaa opiksi.

    • Anonyymi

      Hyviä pointteja esititte. Se että hän olisi pahasti loukkaantunut, jotenkin resonoi, sitä minäkin vähän epäilen. Hän ei omien sanojensa mukaan ole loukkaantunut, vaikka taitaa ehkä sittenkin olla. Ei toisista aina ota selvää. Toinen mitä vahvasti epäilen myös, että hän tosiaan pitää minua toisarvoisena mm. siksi että olemme eri planeetoilta. Poikkean suuresti ikätovereistani. Silloin olin sille sokea, mutta nyt näen sen selvästi. Kärjistettynä vertauksena tähän, että miksi toimitusjohtaja haluaisi kaveerata siivoojan kanssa. Hän on sellainen ylpeä ja oman arvonsa tunteva, minä taas suora ja tuttavallinen enkä pelkää liata käsiäni. Mutta kyllä minä ajattelen niin, että ihminen on erehtyväinen ja epätäydellinen, ja joskus tulee loukanneeksi toista tahtomattaankin. Keneltä löytyy siihen anteeksiantoa, niin se on hieno piirre ihmisessä. Jos hän ei kykene antamaan mulle anteeksi, niin hän ei sitten ole oikea ihminen mulle enkä minä hänelle. Me molemmat olemme tainneet loukata toisiamme tasapuolisesti, erona vain se, että toinen olisi halunnut sovintoa, toinen ei.

      ”Aika voi muuttaa asioita.” Voi kunpa voisikin olla noin, miten ihanasti ajateltu. Mutta meidän välit tulehtuivat kuitenkin sen verran peruuttamattomalla tavalla, että sellaisesta ei taida olla toivoa. Tosin ihmeitäkin voi tapahtua...

      Sanottakoon, että tämä ihmissuhde oli merkittävimpiä asioita elämässäni. Tämä vaikutti minuun järisyttävällä tavalla. Hullaannuin alunperinkin täysin tähän ihmiseen, siksi on tuntunut vaikealta päästää henkisesti irti. Mulla nimittäin on vain harvoja ystäviä, mutta ne harvatkin ovat mulle merkittäviä. Tunnekokemukseni tästä ihmisestä oli aluksi äärimmäisen positiivinen, mutta lopussa äärimmäisen negatiivinen. Välirikkomme jakoi elämäni kahteen osaan. Tuntuu vain ettei hän ole alunperinkään varsinaisesti pitänyt minusta niin kuin ikätovereista pidetään, vaan katsonut minuun alaspäin, koska olen niin erilainen.

      Nyt tämän avautumisen jälkeen kuitenkin alkaa tuntua siltä, että pikkuhiljaa helpottaa.

      -Aloittaja

    • Anonyymi

      Ehkä sinussa on jotain sellaista, jota hän ei voi sietää ei hyväksy.
      Opi tästä, jätä asia näin.
      Koska on todennäköistä, että pahennat asioita vatvomalla niitä palstalla.
      Ei teistä ystäviä tule, ette pääse siihen koskaan.

    • Anonyymi

      No niit on hölmöjä ja psykoja liikkeellä.

    • Anonyymi

      Syy siihen, miksi kirjoitan tästä tänne, on se että en voi puhua tästä asiasta kenellekään tutulle, sillä tähän liittyy omalta osaltani arkaluonteisia piirteitä. Joten tällaiset palstat on ainoa paikka, jossa voin tätä puida. Ja fakta on se, että puhuminen/kirjoittaminen helpottaa aina oloa, vaikka sitten netissä. En todellakaan tavoittele ystävyyttä tämän ihmisen kanssa enää, vaan haluan saada rauhan, etten ajattelisi häntä enää. Selityksen löytyminen hänen käytökselleen olisi auttanut asiaa, ja kaikki nämä kommentit, jotka sain, auttoivat sentään vähän.

      -Aloittaja

    • Anonyymi

      Mun täytyy vielä sanoa, että ei tunnu kovin mukavalta kun joku sanoo "Ehkä sinussa on jotain sellaista, jota hän ei voi sietää ei hyväksy." Aivan kuin se vika olisi jotenkin pelkästään minussa, vaikka riidoissa on aina kaksi osapuolta. Olen ihan tarpeeksi koko elämäni ajan saanut kokea olevani toisten silmissä viallinen.

      -Aloittaja

      • Anonyymi

        Niih ei varmaan tunnu mukavalle, tässä on monia asioita jotka eivät tunnu mukavalle ja eivät ole tuntuneet mukavalle katsoa ja kokea. Sitä on vaikea sanoa, kuinka paljon toinen osapuoli on syyllinen, varsinkaan jos toista ei tunne riittävästi.
        Mutta jos toinen on käyttäytynyt, vähintään rikollisesti toista ihmistä kohtaan?
        Eikö se ole asia, jota ei tarvitse ymmärtää ei hyväksyä?
        Kukapa sitä haluaisi katsoa elämässä, kun joku kyylää, kyttää jatkuvasti.
        Järjetöntä touhua, kertoo tästä ihmisestä kaiken.
        Älä kosiskele ystävyyttä ihmiseen, jota kohtaan olet väärin toiminnut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niih ei varmaan tunnu mukavalle, tässä on monia asioita jotka eivät tunnu mukavalle ja eivät ole tuntuneet mukavalle katsoa ja kokea. Sitä on vaikea sanoa, kuinka paljon toinen osapuoli on syyllinen, varsinkaan jos toista ei tunne riittävästi.
        Mutta jos toinen on käyttäytynyt, vähintään rikollisesti toista ihmistä kohtaan?
        Eikö se ole asia, jota ei tarvitse ymmärtää ei hyväksyä?
        Kukapa sitä haluaisi katsoa elämässä, kun joku kyylää, kyttää jatkuvasti.
        Järjetöntä touhua, kertoo tästä ihmisestä kaiken.
        Älä kosiskele ystävyyttä ihmiseen, jota kohtaan olet väärin toiminnut.

        Kuuleppa, minä en ole se sinun siskosi, joka on sinua kohtaan väärin toiminut, jos sitä epäilet (mikäli olet sama ihminen joka kirjoitti alempana olevan kommentin, oletan vain että olet). Se että siskosi on toiminut rikollisesti, ei tarkoita että jokainen tälle palstalle kirjoittaja on. Koska minua on ilmeisesti alettu kiusaamaan tässä ketjussa (ei mikään yllätys, kun suomi24-sivustosta on kyse), jätän tämän keskustelun nyt tähän. En aio vilkaista tätä keskustelua enää, sillä en halua toisilta yhtään enempää negatiivisuutta itseäni kohtaan.

        -Aloittaja


    • Anonyymi

      Itse katkaisin välit siskooni 27v sitten. Koskaan en tule anteeksi antamaan.
      Pidän häntä vastuuttomana, kierona, epärehellisenä, häikäilemättömänä narsistina.

      En näe mitään syytä miksi haluaisin kaveerata rikollisten kanssa.

      Mielestäni olen tehnyt parhaan ratkaisun, niin itselle, lapsilleni, kuin siskollenikin.

    • Anonyymi

      Ihmiset on erilaisia, kaikille sosiaalisilla suhteilla ja niihin liittyvillä tunnesotkuilla ei ole samanlaista merkitystä. Toiset menee vaan eteenpäin, eivätkä jää hautomaan sellaisten ihmisten mahdollisia loukkaantumisia, joiden tietävät olevan historiaa omassa elämässään. Vaikka syy olisi muukin, teot puhuvat puolestaan, tahtoa sovintoon ei ole. Otettava asiat niin kuin ne on.

    • Anonyymi

      AP unohti kertoa rehellisesti, että millä todellisella tavalla AP petti tai loukkasi kyseistä paholaista, tai saneli käskyjään, tms, joka aiheutti sen että paholainen päätti että tämä päättyy nyt tähän. Harvemmin vakaat parisuhteet päättyvät "väärinkäsityksen kautta', ja vielä harvemmin päättyvät "kuin seinään".

    • Anonyymi

      "mitä ajattelette tällaisesta ihmisestä joka ei halua selvittää välejä toisen kanssa?"

      On ainakin miljoonomiljoonaa vaihtoehtoista syytä miksi noin käy. Vakiintuneissa parisuhteissa yksi yleisimpiä on usean osatekijän soppa: On pariskunta, menpoaussiaika, hevoskuuri estrogeeniä, sekä puoskarina gynekologi joka siinä ohessa leikkii psykologia. Tuossa tilanteessa miehellä ei ole yhtään mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään, tai selvittää mitään. Jotkut miehet alistuvat tilanteeseen, monet ottavat uuden suunnan. Ero voi tapahtua riidellen, raivoen, kiljuen, tai sivistyneen rauhallisesti. Rauhallinen ero saattaa estrogeenituiterissa vaikuuttaa siltä että mies "ei halua selvittää välejä toisen kanssa".

    • Anonyymi

      Jaa, itse haluan selvittää välit ja jatkaa suhdetta erimielisyyksistä huolimatta. Siinähän ne asiat järjestetään, en heitä hanskoja tiskiin niin helposti.

      • Anonyymi

        Saatan jopa muuttaa mieleni, sillä rakastan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatan jopa muuttaa mieleni, sillä rakastan.

        .....Jaa, itse haluan selvittää välit ja jatkaa suhdetta erimielisyyksistä huolimatta. Siinähän ne asiat järjestetään, en heitä hanskoja tiskiin niin helposti.....

        .............Saatan jopa muuttaa mieleni, sillä rakastan..........

        Teille kahdelle,
        Ette ole parisuhteessa yksin. Teitä on siinä ainakin kaksi, kummallakin on omat tunteet ja oma tahto. Ei ketään voi pakottaa sopimaan, eikä rakastamaan takaisin, ei olemaan edes ystävä.

        Jos joku sanoo teille; en halua enää olla kanssasi missään tekemisissä, niin se on sellainen asia joka on vain hyväksyttävä ja jätettävä kyseinen ihminen rauhaan.


    • Anonyymi

      ap:lle: kopsasin tähän alle sun viestistä pari riviä.

      ;;;;Se että hän olisi pahasti loukkaantunut, jotenkin resonoi, sitä minäkin vähän epäilen. Hän ei omien sanojensa mukaan ole loukkaantunut, vaikka taitaa ehkä sittenkin olla;;;;;

      Mulle noi sun yllä olevat sanat "resonoi" hyvin ikävästi.
      Et usko mitä tämä ystäväsi sinulle on ilmeisesti useampaan otteeseen sanonut. Yhä syytät täälläkin häntä valehtelijaksi, vaikka ymmärsin että se olit sinä joka koko sopan keitti kokoon ja aiheutti välirikon.

      Minäkin nostaisin kytkintä ja kääntyisin poispäin sinusta.
      En sen takia että olet erilainen, vaan sen takia, että olet itsepäinen ja yrität kääntää omat virheesi sen toisen syyksi vielä täälläkin.

      • Anonyymi

        Minua hämmästytti erityisesti ja useammaltakin kantilta AP:n kolme ensimmäistä lausetta.

        AP:n lause 1: "Minulle tuli erään ihmisen kanssa väärinkäsityksen kautta erimielisyyksiä."

        Kuinka on alkuunkaan mahdollista että väärinkäsityksen kautta syntyisi erimielisyyttä tai jopa erimielisyyksiä? Missä tahansa suhteessa, ja etenkin vakiintuneessa parisuhteessa, mikä tahansa väärinkäsitys oikenee sekunneissa.

        AP:n lause 2: "Meidän ei ollut tarkoitus jäädä jatkossa minkäänlaisiin tekemisiin."

        Kun niin oli, että ei ollut tarkoitus jäädä jatkossa minkäänlaisiin tekemisiin, niin eikö se tarkoitakaan sitä, että jatkossa ei ole minkäänlaista tekemistä keskenään?

        AP:n lause 3: "Tarjosin kuitenkin sovintoa, jotta saisin lopuksi jotenkuten hyvän mielen, sillä en halunnut jäädä huonoihin väleihin".

        Väärinkäsitys johon AP vetoaa, olikin kuitenkin jotain sellaista johon on tai ehkä olisi mahdollista tarjota sovintoa. Voiko olla olemassa mitään sellaista väärinkäsitystä joka olisi mahdollista oikaista/korjata sovintoa tarjoamalla? Minkä tahansa väärinkäsityksen oikaisee/korjaa se, että esitetään asian väärinkäsittäneelle oikea/todellinen tieto ko asiasta.

        Pohdintaa: Kaikki omat parisuhteeni ovat käynnistyneet seksuaalisen/eroottisen ...kiinnostuksen sytyttäminä/voimalla, ja ne kaikki ovat päättyneet siihen että se kiinnostus/voima heikkeni liiallisesti. Lähipiireissäni tapahtuneet erot ovat, lähes kaikki, olleet samansyisiä, tiedän vain erittäin harvoja poikkeuksia. Mutta, syyt joilla kukakin eronsa perustelee/selittelee vaihtelee suuresti, niitä ovat mm kumppanin: "syrjähypyt", alkoholisoituminen, välittämisen puute, kiinnostuksen puute, itseensä käpertyminen, jne yms etc. Todellinen eron syy kuitenkin, lähes aina, on siinä että pariskunnan keskeinen seksi/erotiikka on latistunut liiallisesti, ja se on siten johtanut edellä mainitsemiini tapahtumiin/ilmiöihin.

        Eräs hyvin yleinen vakiintuneiden parisuhteiden eron aiheuttaja, joka sokeasti aina pannaan miehen syyksi, on nk miehen viidenkympinvillitys. Se "villitys" johtuu lähes aina siitä että pariskunnan seksi/erotiikka -elämä on latistunut liiaksi. Viisikymppisen miehen kumppani on yleensä neljäkymppinen nainen, eli esimenopausaalinen nainen, joka tuolloin "voimantuu" ... estrogeenin hevoskuurilla joita määräilee puoskaroiva gynekologi tai puoskaroiva psykologi.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Emmekö sopineet että tapaamme pian kuten kaksoisliekkien kuuluu rakas?


    • Anonyymi

      Mun täytyy ulkopuolisena ottaa osaa tähän keskusteluun. Siis, ihan järjetöntä kiusaamista harjoitatte aloittajaa kohtaan! Ette edes tunne häntä, vastapuolta ettekä edes voi tämän enempää tietää koko tapauksesta, enkä kyllä minäkään, mutta jotain kuitenkin tajusin kun tämän ketjun luin.

      ”Älä kosiskele ystävyyttä ihmiseen, jota kohtaan olet väärin toiminnut.”
      Eikös hän juuri ihan selvästi sanonut, ettei aiokaan kosiskella mitään ystävyyttä tähän ihmiseen? Luetunymmärtämisvaikeuksiako? Vai väärin toiminut...kuka sellaista on väittänyt? Kaikissa suhteissa on aina 2 osapuolta.

      ”Mulle noi sun yllä olevat sanat "resonoi" hyvin ikävästi.
      Et usko mitä tämä ystäväsi sinulle on ilmeisesti useampaan otteeseen sanonut. Yhä syytät täälläkin häntä valehtelijaksi, vaikka ymmärsin että se olit sinä joka koko sopan keitti kokoon ja aiheutti välirikon.
      Minäkin nostaisin kytkintä ja kääntyisin poispäin sinusta.
      En sen takia että olet erilainen, vaan sen takia, että olet itsepäinen ja yrität kääntää omat virheesi sen toisen syyksi vielä täälläkin. ”

      Sinun viestisi on kyllä törkeyden huippu, en voi muuta sanoa. Todella omituisia päätelmiä. Omassa mielikuvituksessasi keksit moisia syytöksiä väittäessäsi aloittajaa väärintekijäksi, vaikka suhteissa on aina 2 osapuolta. Onko se valehtelijaksi syyttämistä, jos aavistaa toisen olevan loukkaantunut? Tämän kirjoittajahan sitä loukkaantumista alun perin esitti: ”Kuulostaa siltä et pahasti loukkaantunut eikä katso et asiat sovinnolla enää muuttuisi.” Ja nyt sitten syytät siitä aloittajaa.

      Te, ketkä syyllistätte aloittajaa, teillä taitaa kaikilla olla jotain ihme katkeruutta omia läheisiänne kohtaan, kun tuolla tavalla puratte sitä viattomiin. ”Toistuvasti”? ”Useaan otteeseen”? Mistäs te sen tiedätte? Ihme pätemistä. Toistelette vaan kuluneita kliseitä kuin jotain mantroja, kun ette tunne ko. tapausta, josta aloittaja on hyvin rajatusti kertonut. Aloittaja ihan selvästi sanoo, että vastapuoli on häntä myös loukannut, mutta siitä huolimatta olisi tahtonut sovintoa. Sinä, joka olet katkera siskollesi, muista että tuollainen anteeksiantamattomuus tekee vahinkoa vain sinulle itsellesi. Olen aloittajan kanssa lämpimästi samaa mieltä siitä, että anteeksiantaminen on hieno ele; se on se mikä kannattaa. Oletteko sitten itse jotain täydellisyyksiä? Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven! Projisoitte kaikki synnit tähän aloittajaan, vaikka me olemme kaikki yhtä syyllisiä. Selvittäkää välinne läheistenne kanssa, ennenkuin tulette tänne syyttämään viattomia!

      Aloittaja selvästikin vain halusi löytää ulkopuolisten silmin arvioituna mahdollisia syitä sille, miksei toinen halua sovintoa. Hän ei kaivannut mitään syyllistämistä. Hän teki ihan viisaasti jättäessään tämän keskustelun, sillä kenenkään ei tarvitse sietää nettikiusaamista.

      Menkää itseenne!

      Olen puhunut.

      • Anonyymi

        Siis ihan oikeesti, hei, pientä rajaa sun 26.03.2021 08:46 kanssa myös.
        Eikös me kaikki olla ulkopuolisia täällä. Ei tämä tässä ainakaan mun aloitus eikä mun kommentteja ole täällä.

        Noin yleisellä tasolla, kun/jos on riitaa tai erimielisyyksiä, ja niistä sovitaan, ja vastapuoli sanoo, että kaikki on sovittu ja ok, niin sillon kaikki on okei, ei ole minkäänlaista ongelmaa enää.
        Ei sille jäänyt mitään hampaan koloon vaikkei enää yhteyksiä halua pitääkään. Ei ole mitään järkee roikottaa kaveripiirissään sellasia ihmisiä joiden kanssa kemiat ei kerta kaikkiaan mätsää yhteen.


    • Anonyymi

      Olisko vaan niin, että AP:n kertoma henkilö on kaikessa yksinkertaisuudessaan halunnut lopettaa yhteydenpidon AP:hän. Kiinnostus on lopahtanut ja pelkää AP:n haluavan jatkaa entiseen malliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe