Haluaako hän yrittää?
Hän oli aikanaan ihastunut minuun, mutta en voinut vastata tunteisiin. Silti pysyttiin kavereina ja meillä on ollut aina mukavaa yhdessä.
Nyt kämpän putkivuodon takia olen joutunut olemaan hänen luonaan kuukauden evakossa. Ja meillä on ollut todella mukavaa, hän pyysi jäämään vieläkin yöksi, vaikka putkivuoto on jo korjattu.
Olen huomannut, että minä olen nyt kiinnostunut hänestä. Hän on kasvanut ihmisenä todella paljon näiden vuosien aikana.
Kysyin siis häneltä tänään. Hän hieman järkyttyi ja ahdistui. Sanoi, että kyllä hänellä edelleen on tunteita, mutta ei ole enää niin hulluna kuin silloin joskus oli. Ja että kyllä hänkin sitä on miettinyt, muttei tiedä, haluaako pilata ystävyyttä.
Sanoin, ettei ole kiire vastata, miettii rauhassa. Nyt kun olemme molemmat töissä, minulla pyörii tuo mielessä. Pelkään nyt itse, että pilasin yli kymmenen vuoden ystävyyden tällä.
Kysyin parhaalta kaverilta kysymyksen
4
111
Vastaukset
- Anonyymi
No nythän te ootte vaan tasoissa, kun kumpiki kertonut tunteistaan, vaikkakin eri hetkenä. Pystyittehän te tuohon ystävyyteen ton toisen tunnustuksenki jälkeen. Sitte jos suhteileen päädytte ja mahdollisesti sen päätätte, sen jälkeisen tilanteen vain aika näyttää. Kyllähän vahva side kestää lähes mitä tahansa. Mutta hyvät ystävät kyllä arvokkaita, kannattaa miettii miten ne pitää elämässään.
- Anonyymi
Voi olla luontevaakin palata jälleen ystäväksi suhteen jälkeen, jos ollut ystävä jo ennen seurustelua. Tässähän jo suhteen loppumisen seurausten jossittelua ennen suhteen aloittamistakaan. Liika miettiminen ei ehkä ole kaikkein fiksuin elämänasenne.
- Anonyymi
Seurutella ei kannata alle 40 vuotiaana
- Anonyymi
Ei mun mielestä noin vahva ystävyys saa pilaantua sillä. Minulla on hiukan semmoinen tilanne että olen ollut jo paljon nuorempana ihastunut nuorempaan naiseen, mutta se oli vuosia pelkkää ystävyyttä. Pahin tilanne oli kun hän seurusteli ja sai tietää että miesystävä oli pettänyt ja asuivat yhdessä toisella paikkakunnalla. Lähti bussilla äitinsä luo turvaan ja pois miesystävän luota. Nainen soitti minulle, että pystynkö millään kuskaamaan 20km äitinsä luo. Jäin hetkeksi seuraksi koska hän oli yksin. Sitten jo meinasi tilanne mennä, että olisin jäänyt yöksi. Hän viime tipassa sanoi suoraan että en voi jäädä koska tietää mihin se olisi johtanut (seksiin). Nyt olemme taas kohtalaisen paljon yhteyksissä, olen vieläkin kiinnostunut. En kyllä ole vielä kysynyt/yrittänyt enempää, muta en usko että ystävyys siihen loppuu jos kysyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa681847- 1001839
- 1371669
- 971411
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo331344MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3141233- 591191
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301092Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2731039Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446933