Olen valitettavasti naitu vaimoni maatilalle vävyksi vuonna -92. Näiden seremonien jälkeen on alkanut hiljainen, mutta todella syvä hiillostus... Asustan Lapualla -joten jos seuraavasta pystyy päättelemään, lienee se yksi syy.
Kun menimme vaimoni kanssa vihille, niin kaikki oli, kuin pumpulissa olisi istunut.... Hieman tämän jälkeen ongelmat alkoivat... Itse ole töissä muuualla, ja vaimoni hoitaa maatilaa.
Yhä enevissä määrin olen saanut esim. appiukkoni kautta kuulla, kuinka paljon enemmän minun pitäisi olla osana kaikessa tilalla tehtävissä töissä (eli omaa työtäni ei arvosteta pätkääkään).
Joskus olen sanonut apelle, että eikö se riitä, että maksan talomme lyhennyksen, ja vaimo maksaa muut laskut, ja hoitaa muut asiat.... Ilmeisesti ei, koska tänään appi kaahasi pihaan autollansa, ja alkoi pitää luentoansa, koskien ihan samoja asioita... Yksityisyyttä mulla ei enää ole.
Ite olen niin kyllästynyt tuohon holhoukseen, mutta kun itelläni on 2 tosi ihanaa poikaa, niin en voi avioeroakaan harkita.
Kertokaa minulle, miten tuon vaimon sukulaiset voisi pitää erillä meidän asioista, ja lisänä vielä on heidä jääräpäisyytensä siihen "miten kaikki asiat on ennen tehty"
Kun menimme vaimoni kanssa vihille, niin kaikki oli, kuin pumpulissa olisi istunut.... Hieman tämän jälkeen ongelmat alkoivat... Itse ole töissä muuualla, ja vaimoni hoitaa maatilaa.
Yhä enevissä määrin olen saanut esim. appiukkoni kautta kuulla, kuinka paljon enemmän minun pitäisi olla osana kaikessa tilalla tehtävissä töissä (eli omaa työtäni ei arvosteta pätkääkään).
Joskus olen sanonut apelle, että eikö se riitä, että maksan talomme lyhennyksen, ja vaimo maksaa muut laskut, ja hoitaa muut asiat.... Ilmeisesti ei, koska tänään appi kaahasi pihaan autollansa, ja alkoi pitää luentoansa, koskien ihan samoja asioita... Yksityisyyttä mulla ei enää ole.
Ite olen niin kyllästynyt tuohon holhoukseen, mutta kun itelläni on 2 tosi ihanaa poikaa, niin en voi avioeroakaan harkita.
Kertokaa minulle, miten tuon vaimon sukulaiset voisi pitää erillä meidän asioista, ja lisänä vielä on heidä jääräpäisyytensä siihen "miten kaikki asiat on ennen tehty"
Vastaukset 45
Vanhimmat
kenellä on päätäntävalta maatilan asioista ?
Mitä mieltä vaimosi on isänsä toimista ?
Onko vaimosikin sitä mieltä että sinun tulisi osallistua oman työsi ohella tilan töihin ?
Keskustele vaimosi kanssa, hänellä pitäisi olla jotain sanan valtaa isänsä käytökseen...
Vaimon kanssa...jos vaimo on sitä mieltä, että te hoidatte, itse asianne, hän maatila ja sinä työsi...niin teette niin..ja vaimo voi sitten antaa "lehdistötiedotteen" sukulaisilleen, että näin on marjat meillä, tehkää muut mitä osaatte, me teemme, mitä tahdomme.
ongelma. Mies töissä perheyrityksessä. Vaikka käyn itse töissä, mun odotetaan tekevän oman työn ohella myös tämän firman hommia. Hoidan kuitenkin myös kodin ja lapset, kun mies aina töissä. Jos sitten en enää jaksa hoidella firman hommia, niin voi itku miten laiska miniä olen... En ikävä kyllä osaa auttaa, mä en sentään joudu asumaan siellä firmassa kuten sinä...
Eikö sinun naitu vävy pitäisi vielä odottaa, eihän nämä sinun appivanhemmat ja muu suku talosi ympärillä enään kauaa elä, ovat jo niin vanhojakin että kuolla kupsahtavat pian.
Eiköhän vaimosi pidä tilaa vain siksi, että jompikumpi hänen pojistaan jatkaa sitä, tämänkin sain kuulla teidän tilanteesta eilen. Poikanne ei sitten varmaankaan ole teidän yhteisiä, liekö tytär ominut isänsä tavat, joka on pitänyt vaimoaan nyrkin ja hellan välissä sekä pesinyt myös muissa pesissä.
Tietyissä uskontopiireissä suku ja omat vanhemmat menevät kirkkaasti ohi parisuhteen, vaikka juuri parisuhteen pitäisi olla ihmiselle se tärkein ihmissuhde, juuri tässä ja nyt. Vain siten voidaan yhdessä rakentaa sitä yhteistä tulevaisuutta, muutenhan se on edelleen rakentamatta myös silloin kun tilanteet vaihtuvat ja ollaan ajallisesti siellä tulevaisuudessa.
Ihanteita toimivasta parisuhteesta on tietysti jokaisella, mutta silloin kun ne ovatkin hyvin ristiriitaisia parisuhteessa ollaan ihmeessä.
Keskustelu vaimon kanssa tietysti on normaali ratkaisu, siinä pitäisi yhdessä pystyä sopimaan raamit parisuhteelle ja sille miten paljon siitä tiedotetaan ulkopuolisille. Nämä asiat pitäisi olla sanomattakin selvää jo heti avioliiton ensimetreiltä, myöhemmin käytännön muuttaminen sellaiseksi vaatii paljon sellaiselta joka ei siihen ole tottunut. Turvaudutaan vain suvun hyväksynnän hakemiseen ja samalla käännetään selkä puolisolle ja hänen ajatuksilleen.
Ongelman ydin mielestäni on vaimosi vajavaiseksi jääneessä itsetunnossa, jota hän nyt vain pyrkii pönkittämään feministisellä käytöksellä sekä tekemällä päätöksiä selkäsi takana.
Aito rakkaus on itsensä asettamista alttiiksi puolison silmien edessä, ei suojamuurin rakentamista puolisolta. Vaikka ongelma on vaimon käyttäytymisessä, se vaikuttaa lasten välityksellä myös mieheen nakertaen hitaasti myös tämän itsetuntoa. Positiivinen palaute ja hyväksyminen sellaisena kuin on puuttuu, puuttuu kaikki terveen parisuhteen rakennuspuut.
Häpeä oman parisuhteen epäonnistumisesta estää näiden keskustelujen tulemisen yleiseen tietoon, kuitenkin moni kärsii samoista ongelmista, eikä syy ole aina naisissa.
tuon puupään kanssa olen kyllä noista viesteistä samalla linjalla.. Liekö tähän syynä se, että maaperä meillä molemmilla lienee samanlainen.
Mitä tulee tuohon muuhun, niin voisin todeta, että uskonto on se kaikki, mitä he haluavat - vaimoni mukaan lukien. Ja raamatussa kun sanotaan, että vain työtä tekemällä voi elää, niin soppa on valmis... (Tämä kommentti anoppini puolelta.
Minä kun olen tällainen pakana, jolla on oma tahto, ja omat liikkeet, niin johan kolisee.
Mitään patenttiratkaisua tälläisiin pattitilanteisiin ei ole olemassa. Mitään appivanhemmat/puoliso ristiriita ei saisi avioliitossa olla, koska avioliitto on valinta toisin kuin syntyminen. Avioliittoon voidaan Suomessa vihkiä vain normaalisti täysi-ikäisiä ja -päisiä ihmisiä, siis se on heidän valinta jossa pitäisi omat vanhemmat jättää puolin ja toisin elämään omaa elämäänsä ja keskittyä parisuhteen rakentamisen ja vaalimiseen.
Jokainen ihminen, joka samojen ongelmien kanssa painii hakee itsestään kaikkia vikoja, varsinkin kun kaikki saadaan näyttämään siltä. Tässä tapauksessa vävy kelpasi niin kauan kunnes alkoi kapinoimaan oman elämänsä ja parisuhteensa puolesta. Hän on selvästi pyrkinyt järkyttämään vallalla olevaa käytäntöä, hän on häirikkö ja kaiken pahan alku ja juuri. Miten ole Kristofer Kopernikusella joka ensimmäisenä sanoi maan olevan pyöreän, moniko uskoi? Sopuleiden on helppo tuomita toisinajattelijan, koska sellaisen pelätään puhkaisevan sen kuplan jossa sopulit laumassa asuvat.
Miksi sitten useasti ollaan tilanteessa jossa toinen puolisoista on tukeutunut kuitenkin eniten omiin vanhempiinsa. Aikaa tarkastaltaessa taaksepäin on helppo nähdä eri tapahtumia ja niiden vaikuttimia, kun nykyhetkessä kaikki tapahtuu niin hitaasti ettei niitä pysty hahmottamaan. Ei varsinkaan silloin kun itse on mennyt naimisiin hyvässä uskossa ja kuvitellut sitä myös toisen haluavan. On kuin isku vyön alle huomata miten pahasti on tullut höynäytettyä, sitä on perhosen tavoin lentänyt hämähäkin verkkoon ja vaikka miten yrittää pyristellä vastaan hämähäkki tulee ja alkaa imeä verta omiin tarkoituksiinsa.
Toimivaan parisuhteeseen tarvitaan kaksi samoihin tavoitteisiin sitoutunutta ihmistä. Heidän on siinä vaiheessa pitänyt suorittaa itsenäisesti valinta kenen kanssa he haluavat elää. Ei ole ilkeitä anoppeja tai appeja, ellei oma lapsi päästä heitä parisuhteeseen. Jokainen elää oman elämänsä tavallaan, kaikki mikä ei vahvista parisuhdetta on hajottamassa sitä.
Jos odotat parempaa aikaa, odotat seuraavaa elämää. Siirtämällä epäkohdan huomiseksi sinulla on vastassa ongelma, siiträmällä ongelman tuonnemmaksi sinulla on vastassa mahdottomuus.
Miten on muualla Suomessa terapeuttien suhtautuminen parisuhdeongelmiin? Täälläpäin tartutaan siihen kaikkein helpoimpaan ongelmaan, siihen mikä on juuri lähinnä. Kenelläkään ei ole halua tai kykyä nähdä millaista vallankäyttöä isin tyttö on pitänyt parisuhteessaan omien vanhempiensa hyväksynnällä.
puupää...noin se mennee..just noin!!
Kaksi samanlaista ihmistä ei sovi yhteen.Te olette ihan samanlaisia luonteeltaan silloin ei kemiat kohtaa,tämä on varmaa tietoa.Kaksi änkyrää näin se on suomeksi sanottu
Tunnen tämän nairun vävyn, eikä hän ole yhtään vaimonsa kaltainen, jos olisi silloin olisi moni sauna-ilta jäänyt pitämättä.
Ongelma heillä on kuten itselläkin on ollut vaimon jämähtäminen itselle tärkeisiin asioihin, mitään kompromisseja ei ole halunnut tehdä omista asioistaan, mieheltään on kyllä odottanut mitä ihmeellisimpiä venymisiä parisuhteeseen vedoten. Missä on kunnioitus ja arvostus miehen ajatusia kohtaan? Tietysti pitkällisen vedätyksen jälkeen myös toinen alkaa pitää omia asioitaan tärkeänä, eikä halua tehdä niistä kompromisseja.
Vaimot ovat olleet ystäviä lapsesta saakka, molemmille tullut velvoitteet huolehtia ensin omista vanhemmistaan, siinä on jäänyt parisuhteen hoito retuperälle ja sen aika olisi sitten joskus kun kuolema korjaa vanhukset, mutta mikä sellainen parisuhde on joka alkaa sitten joskus?
On aivan sama onko naimisissa alkoholistin tai sellaisen kanssa jolle jokin muu on parisuhdetta tärkeämpää, se on sitä aina. Muutos voi tapahtua vain jos hänen omat silmät aukeaa, mutta vaarana on toisen riutuminen raunioksi henkisesti odottaessaan.
Kaikki mitä Puupää kirjoitti (ihmettelen nimimerkin valintaa ;-) pitää paikkansa..
Onko muualla vastaavanlaisia ongelmia, vai lieneekö tämä vain paikkakuntaan kohdistuva asia?
Tällaisia ongelmia tarkastellessa pitäisi katsoa asioita ja ongelmien kehitystä pitkällä aikajanalla, mikään ei tapahdu äkkiä, kuin huomaamatta elämänarvot eriytyvät. Toinen hakee parisuhteesta harmoniaa ja tasapainoa, toinen taas kokee saaneensa lisää mittaa juoksunaruunsa ja etääntyy.
Pitää aina muistaa erottaa toisistaan usko ja uskonto. Uskonto on vain tapa tulkita uskoa, monesti siitä poimitaan vain tarkoitukseen parhaiten sopivat kohdat joilla alistetaan toista sekä toisia. Mikä asia voi olla niin painava, että tekee toisesta ihmisestä toista paremman ja toimitaan hänen arvojen mukaan?
Yksi ongelman ydin on minkä ikäisenä appivanhemmat ovat saaneet lapsensa ja varsinkin esikoisensa. Arvomaailmat muuttuvat. Jos lapsen ja vanhempansa ikäero on n. 40 vuotta, on kasvatusmetooditkin erilaisia. 60 vuotta sitten appivanhempien ollessa sukukypsiä ja täysi-ikäisiä on tärkeänä pidetty erilaisia asioita kuin myöhemmin. Tietenkään tässäkään ei saa yleistää, olen tavannut hyvinkin viriileitä ja nykyaikaisia vanhuksia. Eräällä 85- vuotiaalla miehellä on parempi muisti kuin minulla.
Onko naisten vaikeampi tunnustaa omia virheitä, vai eivätkö he aina näe niitä. Tällaisita pattitilanteista ulospääsyn ehtona on omien virheiden tunnistaminen, tunnustaminen ja anteeksipyyntö, vasta sitten voi empaattisesti tietää mistä puoliso on pitkäänkin puhunut. Muuten syyttely jatkuu siihen saakka, kunnes saattoväki ruuvaa arkunkannen kiinni. Ei miehetkään ole syyttömiä, mutta jos tunnustaa vain omat virheensä saa ompeluseuraväki siitä lisää syitä haukkumiseen, aivan kuin parisuhde olisi monenkin naisen yhteinen ongelma. Heidänhän olisi kuulunut saada toisensa, siis näiden naisten kun ongelmatkin ovat niin yhteisiä.
Miten niin NAISTEN vaikea tunnustaa virheitään?!Mihin tämä väite perustuu? Johonkin "viralliaseen" tutkimukseen vai? Sukupuolesta riippumatta tätä samaista käytöstä esiintyy meillä kaikilla. Tähän väitteeseen nojaa eletty elämä ja kokemus.
Omakohtaiseen elettyyn elämään ja kokemukseen perustuu oma väittämäni miten naisilla tulee hoivavietti esille miehiä helpommin omien vanhempien sairastuessa tai toisen kuollessa.
Mihinkään etuiluun vanhemmilla ei ole lastensa parisuhteessa oikeutta, oli sitten kumman puolison vanhemmista kysymys. Jokaisella on oma elämänsä ja oikeus itse päättää siitä.
Ehkä diakgoosini perustuu vain paikallisiin arvoihin? Ja minäkö sovinisti, hah!
Kysehän olikin nyt siitä "onko juuri naisten (ei siis miesten)vaikea tunnustaa tai nähdä omia virheitään", eikä siis mistään hoivavieteistä tai siitä miten vanhempiaan, itseään tai ketään muutakaan kohtelee.
Siis onko sukupuolella merkitystä siinä, kykeneekö näkemään virheensä ja tunnustamaan ne? Minun mielestäni ei.
Anteeksi oma stereotypiani, omaa taistelua käydessään voi joskus käydä myös näin, ei ollut tarkoitus yleistää. Nykyisen asuinympäristön näin vain on ollut, siis naiset ovat helpommin pimittäneet virheitä ja asioita.
Ehkä minäkin vielä opin olemaan objektiivisempi, kunhan löydän oikenlaisen ja itsenäisen naisen. Sellaisen joka haluaa nähdä minut ihmisenä, ei vain koneena joka toimii haukkumisella.
Jokainen tekee virheitä? Siinä on valinnan paikka, tunnustaa se ja oppia siitä. Tai sitten alkaa valheilla peitellä niitä. Rehellisenä vain on paljon helpompi olla itsensä kanssa myös vaikeina hetkinä.
Eli syytät kumppaniasi siitä, että olet kehittymätön objektiivisuudessa?! Jos kerran on jo haku päällä miksi vielä seisot vaimosi rinnalla? Siksiskö, että saisit tekosyitä omiin oireisiisi vaimostasi niiden aiheuttajana? Miten on oman itsenäisyytesi laita? Haetko toisilta, tässä tapauksessa vaimoltasi, hyväksyntää itsetuntosi ylläpitämiseen? Saisiko itsenäinen ihminen omilla toimillaan ja ajatuksillaan tunteen, että on arvokas ihmisenä, vai odotottaako itsenäinen ihminen, että MUUT ovat velvollisia automaattisesti näkemään hänet arvokkaana? Lähteekö oma käytös itsestä ja omista lähtökohdista vai käyttäytyykö ihminen aina sen mukaan miten muut ensin kohtelevat?
On totta tavallaan tuo mitä kirjoitit. Pitkään jatkunut vinoutunut parisuhde aiheuttaa näköhäiriön minäkuvan suhteen. Siinä juoksee oravanpyörässä itsensä kanssa, eikä syy ole todella kuin omassa tyhmyydessä, sitä että on todella tullut asumaan rakkaudesta ja siksihän sitä tekee kaikkea typerää. Muita seurannaisvaikutuksia on tietenkin taloudelliset ongelmat, toistuvat itsemurhapuheet jos minä teen puolison tahdonvastaisesti jne.
Kaiken takana on kuitenkin täysin kehittymätön keskusteluyhteys. Itse en ole nähnyt niin paljon hyvää vaimon vanhempien ja suvun sekaantumisessa meidän asioihin, että voisin kehua heidän toimintaa tai asumista samassa asunnossa. Minusta meillä on takana loistava tulevaisuus, yhteiset pyrkimykset jäikin minun kannettavaksi. Anoppi sai vaimon vetäytymään taloudellisesta vastuusta lähes täysin. Iso määrä vierasta pääomaa ei kuittaannu vain näpertelemällä tuottamatonta työtä, se vaatii suunnitelmissa pitäytymistä tai rakentavien vaihtoehtojen etsimistä.
Puhun kuulemma mieheksi liikkaa, aivan kuin asiat vain tapahtuisivat ilman päätöksiä, harvinaista yhden naisen logiikkaa. Eikö miehet yleensä ole tuppisuita?
Kaikkia yksityiskohtia täällä on turha kertoa, mutta kaikella on aikansa, ellei ne siinä ajassa saa mahdollisuutta toteutua, niistä muodostuu ongelmia.
Ja miksi haku päällä, eikö saisi? Harkinta-aika lähestyy loppuaan, ositusta tehdään, vaikka siinäkin saan kuulemma appivanhempien perintöä. Siis kauppakirjalla ostettu kaikki ilman perintöveroa. Ehkä se kertoo paljon asenteista. Aion viimeinkin aloittaa elää unelmaani elämän unelmoinnin sijaan. Sisimmässäni olen jo paljon objekiivisempi kuin ehkä aina tekstissä näkyy. Toistuva syyttely minua kohtaan täällä saa vain joskus tunteet nousemaan liiaksi pintaan. Jos minä olisin todella nämä kaikki ongelmat saanut aikaiseksi, olisin ollutkin todella tehokas.
Itsesäälillä ja syyttelyllä on oma aikansa tällaisten ongelmien kanssa, mutta sinne ei saa jäädä asumaan. Jokainen euro jonka osituksessa saan jäämään jaettavaksi on kuitenkin turvaa myös lapsille. Vaikka raha ei minulle ole elämän ykkösasia. Voin pahoin vieläkin ajatuksesta että oma äiti oli vaimolle niin tärkeä, vaikka taustalla olikin vain rahan saaminen äidiltään. Kuitenkin ne oli suolarahoja sen kaiken rinnalla mitä investoimalla yritettiin saada. Investoinnin omavaraisuusaste oli muuten liki 50%, se on paljon liki 2 vanhasta millistä.
Kallista? elämä on, mutta minähän elänkin vielä.
olen seurannut tuon puupään kirjoituksia näillä palstoilla, ja täytyy sanoa, että hän on ajantasalla...
Miettikääpä kaikki omalle kohdallenne, niin onnistuisiko? Mäa rvaan, että EI
Olen tietysti nykyisin enempi riitasointu kuin sulosointu. Liian pitkään kaikessa periksiantaneena tulee raja vastaan josta ei voi antaa piiruakaan periksi, se on se linnake jossa rikottu ja ylikävelty minäkuva seisoo.
Haistatan pitkät koulupsykologialle, koska siitä on tehty hyvin vaikeaselkoista "rahvaalle". Kuitenkin ihminen on vain älykäs nisäkäs joka pystyy kommunikoimaan varsin monipuolisesti, mutta perustarpeet ovat aina pinnan alla. Jokainen tekee ja toimii juuri kuin itse oikeaksi näkee, siinä vain on se juju ettei niitä pysty puheilla tai teoilla kokonaan peittämään. Näkemysten ollessa yhtenevät puolison kanssa parisuhde toimii todella hienosti, muuten se on valtapeliä jossa valtikkaa pitää röyhkeämpi, sitkeämpi tai muuten itsekkäämpi.
Mainitsin, että olen oppinut monia asioita elämän aikana, tiedon rajallisuus on yksi niistä. Mitä enemmän oppii näkemään ja ymmärtämään, sen vähemmän tietää. Mitään totuuksia minun mielipiteet eivät ole, ne ovat vain minun subjektiivisia näkemyksiä.
Voin tietysti olla katkera ja ehkä kuuluukin tietyllä tapaa olla. Parisuhteessa yritin hakea hellyyttä, mutta se ei käynyt jos joku näkee. Luottamusta, mutta mistään asiasta ei saanut puhua. Uskollisuutta, aivan ensin tulee ME, huomenna muut. Sovinistin varmaan kuuluu lyödä ja huutaa, minä en ole tehnyt kumpaakaan, enkä ole juoppo. Olin vain väärässä paikassa väärään aikaan.
Sen verran epäitsekkyyttä vielä on jäljellä, että jos joku toinen ihminen on samojen ongelmien kanssa naimisissa, toivon kirjoitusteni auttavan häntä välttämään samat ongelmat.
Koulussa aina ensin tulee opetus, sitten käytännön harjoittelu. Oikeassa elämässä on ensin käytännönharjoittelu, sitten vasta tulee opetus. Ei kukaan ole vapaaehtoisesti mennyt ongelmatilanteisiin, mutta niinpä vain moni niissä on. Vain riittävän monen kölinalta vedon jälkeen voi tietää miten rikki ihminen voidaan ajan saatossa saada.
Oikein hyvää kevättä jokaiselle, pitäkää itsestänne huolta!
Kun sinun viestejäsi lukee näiltä palstoilta, paistaa läpi se, että ettet oikein tiedä mitä tehdä... Olenko oikeassa?
Jos kerran olette jättäneet yhteisen erohakemuksen - ja harkinta-aika on päällä, niin miksi huudat kaiken sen perään, mitä aiemmin oli tai mitä sinulla ei ollut - mieti enemmäkin tuleveisuuttasi. Turha sinun on kaivaa vanhoja asioita enään tuon jälkeen - se ei tuo sinulle yhtään lisäarvoa!
Minä en ymmärrä kaupunkilaisena sitä, että haluat edelleen syyllistää kaiken muun, ja kaikki toisen sukulaiset. Ala elämään omaa elämääsi,äläkä vehtaa vanhojen asioiden kanssa enää... Tuossa vehtaamisessa kärsii kaikki muutkin.
Eikö se elämä voita sinullekkin harkinta-ajan jälkeen?
Heh, välillä on vaikea saada selkoa ajatuksistasi, tai sitten olen vähän huonosti lukenut kirjoituksiasi. Se kuitenkin meillä on yhteistä, että puolisolle omat vanhemmat menevät parisuhteen edelle, minulla siis miehelleni äiti on tärkeämpi kuin minä (onkin sen ääneen sanonut). Osuva oli muuten tuo mainintasi jossain, että on aivan sama, mikä asia menee parisuhteen edelle, niin se menee aina edelle, siis vaikka alkoholi, työ, vanhemmat. Lisäksi tutulta tuntui kertomasi venyminen ihmissuhdeakrobatiaan suhdetta säästääkseen kun toinen puolisko ei tule vastaan lainkaan. Nämä kaksi asiaa yhdistettynä omassa parisuhteessani: mieheni ei anna periksi missään ja suhteessa ei ole ongelmaa, koska hän ei lyö eikä juo, jos äiti on ykkönen, ei se ole oikea syy parisuhteen ongelmaksi, eikä sen takia ainakaan saa erota; minä olen sopeutumaton ja tiukkapipoinen kuulemma ja itse aiheutan ongelmani. Mieheni oikein väittää, että kukaan (huom! KUKAAN) ei ole kuulemma koskaan eronnut appivanhempien takia tai siksi. Pitäisi vissiin sinut Puupää ja mieheni pistää hetkeksi keskustelemaan.
Miehelleni tekisi todella hyvää tajuta, miten sairas ja parisuhteen kannalta tuhoisa kuvio on mamman palvonta ohitse vaimon, hänen mielestäänhän ei ole ongelmaa lainkaan.
Se vielä sinun Puupää jutuissa tuntui tutulta, että myönsit olevasi nykyisin katkerampi, kiukkuisempi ym. Ymmärrän vallan hyvin, nimittäin kyllä tällainen elämä vie hyvin mehuja ihmisestä, väkisinkin se katkeroittaa ja käy mielenterveyteen. En ainakaan itse ymmärrä, miten voisi ottaa tyynesti sen, että itse on kynnysmatto, sylkykuppi ja kakkonen (ääneen sanottu sellainen) ja jos jotain älähdän, saan vielä puolisoltani ja tämän äidiltä haukut siitä, miten suvaitsematon, joustamaton ja ikikiukkuinen akka olen. Miten sitä voisi sietää? Kyllä se käy niin itsetuntoon ja hermoon, että en paremmasta tiedä. Tuntuu, että hyvin alkanut elämä, jonkinlainen menestys omissa opinnoissa ym. tukahtuu tämän ongelman alle. Kun ei tule kuulluksi, ainoastaan tuleee syytetyksi!
En sano, että itse olisin pulmunen, tuskin sinäkään Puupää aivan, mutta kokemuksesta voin sanoa, että ihmiset osaavat olla äärimmäisen ilkeitä, kieroja, manipuloivia ja juonittelevia. Varmasti olen tehnyt ja sanonut väärin, mutta mielestäni en todellakaan ole ansainnut ihan tällaista käytöstä kohdalleni! Kyllä täällä maailmassa on niin kieroutuneita ihmisiä, jotka tekevät ihan ilkeyttään toisista syyllisiä. Onhan joku psykologi joskus puhunut hulluksi tekemisestä: kun ihminen tarpeeksi kauan kiusaa toista, niin toisesta todella tulee hullu; tarpeeksi kauan kun syytetään suotta kiukkuisuudesta ihmisestä tulee kiukkuinen jne. Joten Puupää, uskon, että olet todellinen kohtalotoverini: tuhannesti syyllisemmäksi tehty ja syyllisempänä perheessäsi nähty kuin oletkaan, niin minkäkin olen.
Tekstissäsi on myös paljon vastauksia kirjoittamiisi ongelmiin, et vain usko syyllistettynä niiden oikeutukseen. Vaatii paljon nähdä omat ongelmat, mutta paljon enemmän vaatii se, että tajuaa ettei kaikki vika ole itsessään.
Sinulla on varsinainen kaks´kolmasosa draama. Rakastat miestäsi, miehesi rakastaa äitiään ja anoppisi itseään. Muuten hän ei tekisi itsestään niin tärkeää pojalleen, siis miehellesi.
Oletko miettinyt ulkopuolisuuden tunnettasi, sitä että sovit kuvioihin vain itse mukautumalla siihen. Kukaan muu ei ole valmis tekemään myönnytyksiä sinun suuntaan. Miten kauan olet ajatellut kestää sellaista venytystä?
Miehesi ongelmat heijastuvat sinuun, hänen keskenjäänyt itsenäistyminen ja äitinsä tukahduttama itsetunto estävät häntä tekemästä valintaa sinun hyväksi. Sinun pitäisi nyt jaksaa miettiä miten saat miehesi tekemään valinnan sinun ja äitinsä välillä, noin ei voi tilanne jatkua. Miehesi käytös on oikeastaan huoraamistakin pahempaa. Toinen nainen ei niin helposti saisi omia ajatuksiaan miehesi päähän, kuin miten anoppisi saa.
Jokainen voi, ja tietysti pitääkin pyrkiä täydellisyyteen, se vain on syytä muistaa ettei sinne täydellisyyteen ole vielä kukaan koskaan päässyt. Jokaisessa meissä on inhimilliset heikkoutemme. Vaarana vain on sinun muuttuminen vanhaksi katkeraksi akaksi joka kostaa kokemansa vääryyden seuraavalle sukupolvelle sitten joskus. Tai, mitä jos sinä olisit ensimmäinen joka katkaisee sen sukupolvien riipan, alatkin tehdä asioita toisin?
Jos ei ole saanut rakkautta - on ollut huono-onninen; mutta jos ei osaa rakastaa - se on onnettomuus.
- Albert Camus -
T: Arvatkaa kuka! ;)
Tarinasi oli kauheaa luettavaa. Onneksi olet aloittamassa uutta elämääsi, olet ottanut vastuun omasta elämästäsi itsellesi. Vaimosi teoista ja hänen elämästään et ole vastuussa. Hän on julma ja raukkamainen itsemurhalla uhkailija.
Voimaa ja rohkeutta sinulle!
vielä jotenkin saada mieheni kelkan käännettyä. En vaan tiedä saisiko sen kääntymään hyvällä vai pahalla. Tuntuu, että jos yrittää pahalla, siitä tulee vaan riitaa ja itselle tappiota ja huono mieli; jos hyvällä yrittää, mies ei kertakaikkiaan älyä tai tuudittautuu "hyvään" eli rauhalliseen tilanteeseen, mitään parannusta silloinkaan on turha yrittää. Mutta jotenkin vielä siis yritän...
Sanoit, että tällainen suhde äitiin on oikeastaan huoraamistakin pahempaa ja se on ihan totta: toinen nainen olisi "vain" joku, joka miehen maailmaan tupsahtaisi, mutta äiti on ollut miehen elämässä tietenkin koko ajan, joten eipä sellaisen ihmisen vaikutusta helposti saa poistettua, varsinkaan, jos ei ole halua siihen. Ja miehelläni ei halua siihen ole, koska ei ymmärrä, miten sidoksissa äitiinsä on. Toinen nainen voisi miehen elämästä poistuakin samaa reittiä kuin tuli, mutta ei äiti...
Sanoit myös siitä, että kannattaa varoa toistamasta aikanaan samaa virhettä seuraavalle sukupolvelle. Sitä totisesti toivon! Anoppini toistaa aivan ihmeellistä kuviota omilta miniäajoiltaan, mieheni toistaa isänsä omaksumaa roolia häilyä vaimon ja äidin välillä, joten todella mehukkaaseen tilanteeseen olen joutunut. Itselleni oikeudenmukaisuus on hyveistä tärkeimpiä ja pyrin siihen itse sen minkä osaan ja epäoikeudenmukaisuuden havaitseminen kiukuttaa aina, sattui se oman tai toisen kohdalle. Mutta jos vuosia olen vielä tällaisessa tilanteessa, en tiedä millaiseksi muutun: kyyniseksi, katkeraksi, kostonhimoiseksi; sitten on vaara jo siinäkin, että itse alan toteuttaa samaa kuviota. Että entäpä jos minä otankin oman poikani (jos sellaisen saan) oman elämäni iloksi ja sulostuttajaksi, tueksi ja turvaksi korvaamaan sen roolin, johon mieheni ei pystynyt: näinhän siis kuvio meni mieheni perheessä, anoppini teki pojasta itselleen turvan ja kumppanin, kun aviomies häilyi äidin ja vaimon välillä...
Täällä kaikki ovat kirjoittaneet kertomuksia, joissa ei ole ollut muuta ratkaisua kuin ero, ehkäpä se on loppujen lopuksi itsellänikin edessä. Toivoisin kuitenkin, että anoppini joskus paljastuisi, siis mieheni näkisi, millaista peliä anoppi pitää ja kuinka itsekäs tämä äiti on. Toistaiseksi mieheni ei kykene sitä tajuamaan, koska hänen mielestään minulla on maailman paras anoppi!
Kiitos edelliselle kirjoittajalle, joka vaivautui kommentoimaan kirjoitustani. Jotenkin näitten asioitten kanssa on niin rikki, että lohduttaa jo täälläkin saatu tuki tai edes kommentointi, monesti kaipaa ihan vaan kuuntelijaa, joka ei mitätöisi ja epäilisi koko ajan kertomisiani (anoppini esimerkiksi kääntää kaiken päälaelleen: jos kerron miehelleni jotain, mitä anoppi on tehnyt tai sanonut, mieheni tarkistaa äidiltään mikä on "totuus" ja sehän ei koskaan ole se, minkä minä kerron, mutta mies uskoo äitiään, joten minä olen se heikkohermoinen valehtelija ja kuvittelija, koska äiti, aina rehellinen, puhuu ihan toista).
Siis kiitos sinulle kommentoijalle, jonka salaperäistä identiteettiä voin vain arvailla... :)
Ai niin, kerron vielä tämän, koska tämä surkeassa tilanteessa jo naurattikin: mieheni ajoi parran pois, pyysin häntä kasvattamaan sen takaisin, koska mielestäni hän on paremman näköinen parrakkaana ja ilman partaa hän on AIVAN äitinsä näköinen. Noh, mies ei partaa enää kuulemma halua, hyrräsi onnesta, että nyt hän on äidin näköinen! Ihan totta! Ei kuulemma todellakaan haittaa, jos äidiltään näyttää... HEH!
taisit arvat kuka vastasi sinulle. Jep, minähän se.
Kertomuksissasi on todella paljon aineksia niistä muidenkin tarinoista joita olen saanut kuulla ja tietysti mitä oma elämäni on ollut.
Kukaan ei voi sinullekkaan sanoa mitä sinun pitäisi ongelman selvittämiseski tehdä ja mitä ei. Sinä itse koet tilanteen ongelmalliseksi, itse saat oman elämäsi elää. Ymmärrän sinun vielä olevan sen verran nuori, että jos nyt saisit poistettua noin selkeän ongelman tavalla tai toisella, elämänlaatusi paranee paljon, sekä sinulla on mahdollisuus tasapainoiseen vanhenemiseen.
Omien kokemusten perusteella kerron sinusta asioita, pitääkö ne paikkansa, sen sinä tietät itse, nyt tai myöhemmin. Olet mennyt naimisiin rakkaudesta, miehesi on tarvinnut naisen itselleen koska niin muillakin on. Olet miehellesi itsestänselvyys, miehellesi on itsestäänselvyys oma äiti ja teidän elämä alkaisi sitten kun äiti kuolee. Päätökset teillä tehdään anoppisi mukaan, koska hänellähän on kokemusta kaikesta elämästä. Miehesi side äitiinsä on niin luonnollinen, ettei se häiritse kuin sinua. Ymmärryksesi anoppiasi kohtaan on kadonnut loukkausten ja kamppailun tuoksinnassa miehestäsi. Koet hänet enemmän vastustajaksi kuin miehesi äidiksi.
Onko miehelläsi sisaruksia? Jos on, niin heistä ei tilanteessasi ole mitään outoa? Jos sinulla on sisaruksia, he eivät edes ymmärrä niitä ongelmia joita sinulla on, tilanteesi ei ole normaali, vaikkakin liian tavallinen.
Kerron mitä seuraa, jos et saa jotenkin miestä puolellesi tai lähde kuvioista. Ero ei ole ratkaisu, kuin silloin jos todella mikään muu ei enään auta elämäsi pelastamiseksi. Haluat lapsia miehen kanssa joka ei halua elää sinun kanssa. Lapsesi synnytätkin anopillesi, hän haluaa omia ne itselleen, koska niin hänellekkin on käynyt. Itsetuntosi syöksyy vieläkin alemmas, joudut taas odottamaan jotain elämässäsi, omia lapsia, siis oikeasti lapsenlapsiasi. Alat olla niin katkera anopillesi, että kaikki miehesi piirteet muistuttavat häntä ja voit pahoin. Lastesi piirteet jotka muistuttavat isän sukua, saa sinut pahalle päälle. Vääristymiä on vaikka miten paljon, elämäsi on syöksymässä mustaan aukkoon, jossa oikeudenmukaisuus on vitsi.
Sinulla on nyt yhdestoista hetki selvittää sotkut. Selvitä mitä miehesi haluaa ja miten vääristynyt hänen parisuhdemallinsa on. Älä ala syyttelemään, koska se ajaa hänet tiukemmin äitinsä ja sukunsa syliin. Apua kannattaa hakea perusturvan tai seurakunnan parisuhdeterapeuteilta. Miettikää jotain parisuhdeleiriä, työ on huono este, kysehän on teidän elämästä. Selvittäkää mieluummin ensin ulkopuolisen avustuksella miltä teistä on tuntunut eri asiat, ei yksin nyt, vaan koko yhdessäolon ajan. Vain siten saatte ehkä siivottua kaikki luurangot kaapeista. Jos siinä onnistutte nyt pian, sinulla on mahdollisesti myöhemmin hauskannäköinen mies, ihania lapsia. Kaikki kokemasi paha on kaappien siivousten myötä silloin aikoinaan heitetty unholaan.
Uskotko juuri nyt jaksavasi tehdä tuon kaiken, sitä ei saa siirtää enään yhtään kauemmaksi. Olet yhtä arvokas ihminen kuin kuka muu tahansa, sinulla on oikeus olla onnellinen omassa parisuhteessasi, on se sitten siinä, tai jossain muualla.
Huomisen historiaa tehdään tänään.
-Puupää-
Melkein jo nauratti, kun luin vastaustasi, niin osuvasti osasit monet jutut kirjoittaa, varsinkin sen, että päätökset tehdään anopin mukaan, koska hänellä on elämänkokemusta jne. Kyllä mulle on hyvin selväksi tehty, että anoppi on NIIIN paljon parempi ja viisaampi ihminen kuin minä, että turha minun on piipittää. Ihan näinä päivinä tulikin juuri riita eräästä asiasta, jossa mieheni todella kirjaimellisesti noudatti äitinsä ohjetta: ensin halusi minulle ja hänelle erästä yhteistä asiaa, koska äiti oli sanonut, että sellainen kannattaisi hommata, mutta kun seuraavana päivänä äiti olikin eri mieltä, siis pyörsi mielipiteensä, heti miehenikin mielipide muuttui. Taisi olla niin, että anoppi yllättyi kuullessaan, että minäkin halusin hänen ehdottamaansa asiaa, niin heti piti kääntää kelkka... Mieheni ei tässä asiassa mitenkään myöntänyt olevansa äitinsä kanssa kytköksissä, mutta kun kysyi, kenen eduksi aioit meille hommata sen asian, niin hän sanoi, että ei tiedä. Noh, tämä oli vain yksi esimerkki tästä ikuisesta pyörityksestä, mitä meillä on.
Sitten kuulin taas, että anoppini oli haukkunut jälleen minua miehelleni, joten kun täällä kirjoittelen ja valittelen asioitani, niin voin kertoa, että tilanne on todella koko ajan tällainen "elävä", eli koko ajan sattuu ja tapahtuu, en kelaa vain vanhoja asioita, vaan aina tulee tuoretta murhetta, vaikka anoppini ja tietenkin mieheni mielestä vain märehdin vanhoja. Siis anoppini oli minua haukkunut ja mieheni kuulemma puolustanut minua, kuitenkin sen kohtauksen jälkeen kuulin hyvin mieheni puheesta uusia hänen päähänsä taottuja ajatuksia: minulla on kuulemma heikko itsetunto (voi olla, mutta ei nämä ihmissuhteet kenenkään itsetuntoa paranna), olen kostonhaluinen ja vaadin erityiskohtelua (toisin sanoen esimerkiksi sitä, että anoppi vastaisi tervehdykseeni, se ei kuulemma heillä kuulu tapoihin ja jos sellaista vaadin, vaadin erityiskohtelua) ja aivan paras: anoppi on aina sanomansa mukaan tullut kaikkien ihmisten kanssa hyvin toimeen, minä olen ensimmäinen ihminen hänen maailmassaan, jonka kanssa hän ei tule toimeen. Siis syy on täysin minussa! Voisin vielä kertoa vaikka mitä muuta....
Voi, en tiedä mitä sanoa, mutta miten maailmassa voi olla tuollaisia ihmisiä? Tuntuu, että kohta pääni todella pimahtaa. Minulla on ollut viimeisten muutaman vuoden aikana paljon suruja omassa elämässäni, sukulaisiani on kuollut, lähipiirissä ja itsellä on ollut sairautta, mutta kaikkein raskaimmalta tuntuu sen kaiken päälle tämä anoppini, jolla mielestäni ei ole lainkaan empatiakykyä tai minkäänlaista oikeudenmukaisuuden tajua. Ainoa lohtu ja viimeinen oljenkorsi on se, että minun ja mieheni elämään on tulossa muutoksia (ei lapsia kuitenkaan, älkää säikähtäkö!) ja jos nämä muutokset eivät tehoa mieheni asenteisiin äitiään ja minua kohtaan, ei sitten tehoa mikään. Niitten muutosten yli vielä odotan ja katson, sitten pistän pillit pussiin, koska tiedän, että jos ne teot ja tapahtumat eivät miestäni herätä, niin ei täällä maailmassa enää ole mitään voimaa, joka häntä muuttaisi.
Mutta itsellä alkaa olla olo, että haluaisin vain itkeä ja itkeä ja pyytää apua. Auttaisi edes joku!!
voit itseäsi siinä tilanteessa auttaa, niin harvassa on sellaiset ihmiset joiden kuuluisi osata auttaa, mutta kokemukset ja näkemykset tilanteestasi puuttuu täysin.
Olen itse tietysti hieman kyyninen teidän muutosten kanssa. Miksi pitää odottaa jotain aikaa tai tapahtumaa toisen ymmärryksen voittamiseksi. Miehesi ei todellakaan ole sitoutunut sinuun, tai ei ymmärrä mitä sitoutuminen ja avioliitto oikeasti tarkoittaa. Sukkuloidessaan sinun ja äitinsä välissä vain sinä näet miten hän kääntää sinulle selkänsä puhuessaan äidilleen ja vain sinä koet siksi pahaa mieltä. Miksi miehsi yleensä pitää puhua äidilleen teidän suhteesta? Olet mennyt naimisiin miehesi kanssa, et anopin! Neuvona voisin sanoa, että laitat sen miehesi nyt valitsemaan ilman mitään keppihevosia joko äitinsä tai sinut, periaatteella kaikki tai ei mitään. Muuten olet yksin sen ison muutoksenne keskellä miehesi painuessa takaisin äitinsä helmoihin.
Mieti nyt hyvin tarkkaan, avioliitto on VALINTA, eikä mikään optio jonka miehesi on varannut sinuun äitinsä kuoleman jälkeen. Odottaessasi teidän yhteistä aikaa alkavaksi, on vaarassa sinun oma jaksaminen, teet ehkä virheitä, myös sellaisia jotka ovat väärin suhdettanne kohtaan. Mutta silloin, jos sellainen aika teille tulee, jossa selvitellään teidän ongelmia tämän napanuoran vuoksi, sinä oletkin toiminnallasi aiheuttanut kaikki ongelmat. Näin toimii Suomessa liian moni parisuhdeterapeutti puolison sukulaisten avustuksella. On helpompaa takertua seurauksiin, kuin selvittää ensin syyt.
Mieti myös miten arvokas sinä itse olet. Oletko niin edullinen, että elämääsi voi tuhlata äidin ja pojan väliseen suhteeseen. Vai oletko niin arvokas jalokivi, että ansaitset paljon parempaa kohtelua jo nyt? Se, että saat inhimillistä kohtelua ei ole erityiskohtelua.
Käväise kirjastosta lainaamassa Hannu Kipon kirja Suosittelen puhutaan seksistä. Lue se ilman ennakkoluuloja ja huomaat todellakin olevan jalokivi sepelikasassa.
Pitkä-Laho Pää
Vaimon sukulaiset eivät voi ymmärtää sinua, koska heidän pieni piirinsä ei näe sinun maailmaasi, olet eri alan ihminen. He eivät näe sitä, että olet saattanut tehdä kovan päivän töitä ja tulossa kotiin rentoutumaan. He näkevät vain sen kun rentoudut ja alkavat pitämään sinua laiskana. Heissä on vikaa, mutta asiasta kannattaisi keskustella. Tosin pitää ottaa huomioon, että maatilalla on aina hommia, eikä ne lopu koskaan. Sinunkin pitää kantaa kortesi kekoon jollain tavalla ainakin kotihommine osalta. Maatila kuuluu kotiympäristöösi, se on ollut sinun valintasi ja sinun pitäisi tarvittaessa osata hoitaa myös niitä hommia.
Tee kuitenkin selväksi, että olet jo työssä, mutta älä tee siitä liian isoa numeroa.
Tyttäresi vanhemmat saattavat pitää sinua avuttomana jos et osaa tarttua työhön. Yritä selventää, että olet eri alan ihminen, eikä maataloustyöt ole itsestään selviä. Pystyisivätkö he tekemään sinun hommiasi? Tuskinpa.
Oletko oikeasti itsekäs, tietämätön vaiko vain ovela? Kirjoituksesi selvästi paljasti osan sinusta. Suomessa ei ole kaupunkeja, on vain kirkonkyliä, toiset tosin vain isompia kuin toiset. Kaupunkien väkiluku lasketaan miljoonissa.
Ketä olen haukkunut, olen kirjoittanut anonyymisti. Mitä olen itse kirjoituksista saanut? En ole kertonut Sveitsin pankin yhteystietoja. Millainen proletariaatti oikeasti olet, haluat rajoittaa minun ilmaisun ja sananvapauttani?
Millaisia luurankoja pyrit piilottamaan kaapissasi, kun koet tärkeäksi tuomita minut ja seurata mitä kirjoitan? Mitä sinä sillä suojelet, itseäsikö?
Oikeasti Suomessa vielä 2000-luvulla on paljon ihmisiä jotka ovat tietämättään ja hyvyyttään joutuneet hyväksikäytetyiksi. Maaseudulla on käytössä monia arvoja, on käypä hinta, tunne-arvo ja arvomaailma. Tilakaupoissa harvoin käytetään käypää hintaa muualla kuin kauppakirjassa. Tunne-arvo ja arvomaailma on sitten se millä jokaisen sukupolven täytyy lunastaa uudelleen tila itselleen jääden kiitollisuudenvelkaan. Mitenkä olisi ajatus luopujien olevan kiitollisia ja arvostaa jatkajia tällaisten löytyessä?
Häpeä saa ihmiset tekemään päätöksiä jotka ovat heitä iteään vastaan. Häpeä saa myös uskomaan kaiken vielä korjaantuvan, sillä ei kukaan usko itsessään olevan niin paljoa pahaa, että ansaitsee huonoa kohtelua. Häpeä myös toimimattomasta parisuhteesta syö myös sitä joka siihen on tullut ulkopuolisena.
Häpeä on myös siitä miten sukupolvien keju katkeaa, jos systeemi ei enään toimikkaan. Kuten parisuhteessa, myös maataloudessa on paljon vuorovaikutusta moneen suuntaan. Se mikä ennen oli ehkä kannattavaa, voi nykyään olla toisin.
Ihmettelet miksi teen tämän? Suomessa on vielä monia ihmisiä jotka painivat saman ongelman kanssa, jossa itekkin olen ollut. He ovat naisia ja miehiä, miniöitä ja vävyjä. Sinullekko he eivät ole ihmisiä? Ovatko he roskasakkia? Molemminpuolin alttarilla rakkautta, uskollisuutta ja kunnioitusta vannoneet. Vain heitäkö vala velvoittaa, sitä joka on kiinni vanhemmissaan, ei ollenkaan? Alan pian hankalaksi ja runoilemaan, jos uskomaan et ala ollenkaan.
Todellista itsetuntoa on ihmiseltä vaadittu joka on käynyt pedon suuhun, uskoen pystyvansä muuttamaan vääryyden oikeudeksi, jakaakseen sen hyvän puolisonsa kanssa. Vastustus vain yleensä on ollut liian suurta yhdelle ihmiselle ja sanojen lisäksi joutunut oppimaan sen 80% viestinnästä joka ei ole sanoja. Siinä pitää tietää mita jokainen jalan asento ja ilme tarkoittaa.
Jos itse olisin saanut lukea tällaisia kirjoituksia ja samalla ymmärtänyt niitä 10 vuotta sitten. Olisin tehnyt paljon toisin elämässäni. Aivan ensiksi olisin hakenut vaimoni pois vanhempiensa "sylistä". En olisi jäänyt odottamaan elämää joka alkaa sitten kun... Nyt kun kuitenkin kun olen tässä tilanteessa, haluan varoittaa muita juoksemasta hullun kanssa kilpaa, se ei kannata. Tällä hullulla en tarkoita puolisoanne, vaan sitä tilannetta jossa ehkä elätte.
Tehkää muutos elämässänne, olkaa kriittisiä neuvoissa joita saatte ja samalla anteeksiantavia, jos puolio haluaa vaihtaa puolta sinun puolelle. Muuten jäätte ampumahautoihin eri puolille ja ammutte toisianne kohti, ainut joka siinä saa surmansa on rakkaus.
Voitte kertoa puolisollenne tunteista joita koette, mikä ahdistaa. Jos mikään ei tavoita toista, käyttäkää apua, mutta mieluummin ajoissa. Ongelmien pitkittyessä, myös ratkaisu on kauempana, ehkä saavuttamattomissa.
Tapaamieni terapeuttien ongelma on ollut valmiiden ratkaisujen tarjoaminen. Ei ihminen niin opi, mielestäni pitäisi mielikuvin kertoa mitä omat toimet ovat pahaa mieltä toiselle aiheuttaneet, samalla myös selvittää mistä oma pahoinvointi aiheutuu. Monesti terapeutti on se viimmeinen joka voi nostaa molemmat yhdessä siihen puolueettomalle ei kenekään maalle. Vaatii tietysti paljon myös terapeutilta elää tulevaisuutta "potilaiden" kanssa. Kuitenkin pitäisi pystyä näyttämään mitä eri valinnat tuovat tullessaan. Onko tunnelin päässä näkyvä valo merkki tunnelin loppumisesta, vai onko se vastaantuleva juna jossa lukee totuus?
Ongelmiin on monia ratkaisuja, hyviä ja huonoja. Ero on huono ratkaisu, mutta joskus niistä huonoista kuitenkin se paras. Jos tekstini on joskus ollut vaikeaa ymmärtää, voin sanoa että sen ymmärtää vasta jouduttuaan käymään liiankin syvällä. Siis toivottavasti harva ymmärtää aivan kaikkea.
Näitä sukupolvikiistoja voisin verrata 4x100m viestiin. Muiden joukkueiden vaihtaessa kapulaa vaihto-alueella, hulljen joukkueen aloittaja juoksee koko kierroksen, samoin mukaan tulee vuorollaan jokainen viestinviejä kiistelemään siitä kenelle kapula kuuluu. Kuvitelkaa mitkä joukkueet olivat viiden ensimmäisen joukossa kuudesta?
Oikeesti sun kirjoitukset on ihan mitä sattuu ilman logiikkaa. Ei niitä jaksa lukea kun ei niissä ole päätä eikä häntää. Pitäsköhän sun harkita jotain terapiaa missä pääsisit purkamaan tuntojasi alan asiantuntijan kanssa? Tää ketju on jo pelkästään sun maailmanparannus ja oikeassa olemisen temmellyskenttä..
luet viestiketjua jos et ymmärrä siitä mitään. Sinustako kissaa ei saa nostaa pöydälle ja jokaisen pitää käydä samat taistelut kuin mistä Puupää kirjoittaa. Sinustako maaseudulla asuvat ihmiset ovat joitain toisenluokan kansalaisia?
Muurarille on olemassa kolme sääntöä joilla kuulemma pärjää: Ei saa mennä muuraamaan sinne jonne ei ole pyydetty, laastia ei saa syödä, eikä kahta kuivaa kiveä saa laittaa vierekkäin. Olisiko siinä jotain neuvoa sinullekkin?
Tämä viestiketjuhan ei ole tuon puupään aloittama eikä hänellä ole yksinoikeutta kirjottaa tänne. Puupään kirjotukset ovat ihan vain jorinoita, omia sekopääajatuksiaan. Missä tekstikohdassani lukee väite, että maaseudulla asuvat ovat toista luokkaa?
Kannattaa opetella lukemaan. Siinä opettelusarkaa sinulle.
johon kalikka kalahtaa.
narsisti oot. Tuleeks tää viestiketju täyte, jos pölkkypäät kirjoittelee omia kokemuksiins tähä?
Oleks sä joku polliisi vai kui?
aivan seko - kande hakeutua hoitoon ja nopeasti...
Olen lukenut em. nimimerkin kirjoituksia ko. asiassa, ja niissa kun ei ole mitään järkeä... Kannattaisiko Puupäänkin katsoa itse peiliin ja miettiä, mitä minussa on oikein vikana.
Ei kuule ne kaikki asiat ole muiden syytä - ainakaan appivanhempien.. Peiliin katsominen varmaan auttaa sinuakin tulevaisuudessa..
Tuollaistahan ei jaksa kukaan, jos vain toista syyllistetään.
Todettakoon vielä, että sinun juttusi ovat niin pitkiä - ja ilman ajatuksia kirjoitettuja, jottei niitä jaksa enää lukea... Samaa skeidaa tuppaat kaiken aikaa.
MEE JO HOITOON!
Oletko suvaitsematon kun kirjoitat itse noin? Olen itse myös lukenut Puupään kirjoituksia hoitoahan olisi tarvinnut vaimo joka uhkailee itsemurhillakin. Miten sen peilistä voi nähdä tarvitsetko sinä hoitoa vai et? Tuplaa lääkityksesi pian.
vika on että se aina suosittelee jotain uskovaisten kirjoja.
että puupää on uskovainen... Ehkä hänenkin olisi tarvis katsoa peiliin... Mitä tulee noihin vaimon itsemurhajuttuihin, niin pitäisin ne omassa kastissaan.. (Tuskin puoliskoaan tuollaisia ihan tyhjästä keksii)
Puupään pitäisi mielestäni hakeutua hoitoon, ja nopeaan
Miksi teet tätä? Ottaako niin kipeää huomata omien vedätysten ja valheiden paljastuminen? Halua kääntää asian henkilö-ongelmaksi, kirjoitat samoista asioista eritavoin haukkuen henkilöä, mutta et ota itse ongelmaan mitään kantaa.
Voisi kuvitella sinun teologisella koulutuspohjalla ymmärtävän asioita toisin kuin mitä kirjoitat. Olet vain hyvin itsekeskeinen ja muutenkin itsekäs. Olet varmaan kuvitellut, ettei toimesi paljastu koskaan? Elät samaa valhetta jossa olet myös lapsuutesi elänyt, eli jos kulissit ovat kunnossa, silloin ei ole ongelmia. Millaista tyydytystä sinulle tuotti salainen käynti toisen parin parisuhdeterapeutilla? Pelkäsitkö menettäväsi hallinnan siskosi päätöksenteoista? Pelkäsitkö todellisen rahanahneutesi paljastuvan? Miten äitisi on ollut niin erilainen, pelkkää hyvyyttä täynnä, mutta et halunnut häntä luoksesi kylään lomiesi aikaan useammaksi päiväksi jolloin siskollesi olisi jäänyt aikaa hengähtää? Oliko oma anoppisi todella niin vastenmielinen, ettet voinut edes väliaikaisesti asua hänen kanssaan rakentaessanne omaa taloa? Tai miten miehesi siskolla oli myös niin kamala anoppi, että miniän piti muuttaa yhteisestä talosta muualle asumaan ja siten katkaista miehensä napanuora.
Itsetuhoiset puheet ovat usein viimmeinen keino saada kiristettyä. Siinä itsekkyys on huipussaan, jos asiat eivät mene oman mielen mukaisesti, silloin toisen toimet ehdollistetaan. Kiristäminen on varmasti jatkunut pitkään ennen itsetuhoisia puheita, mutta hienovaraisemmilla vaikuttimilla. Niiden tehon hiipuessa otetaan käyttöön järeämmät aseet.
Koko Puupään nimimerkki on sarkasmia, toisilla riittää kykyä myös siihen. Kaltaisellasi musta-valko ajattelumallilla sellaiselle ei ole tilaa. Jokainen ihminen tekee virheitä, se on inhimillisyyttä, ratkaisu ongelmiin onkin siinä, että kykeneekö ottamaan vastuun tekemisistä sekä miettimään mitä on tehnyt itse oikein ja mitä ei. Vahva ihminen ei ole sellainen joka ei ole tehnyt mitään väärin, vaan sellainen joka kantaa vastuun omista virheistään eikä ota kannettavakseen toisten virheitä.
Linkki YLE:n sivustolle jossa käsitellään näitä luonnehäiriöisiä.
http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_mielenterveys&jutunid=3097
tänne kirjoittelu...sä oot täysin seko, ja tarvit hoitoa - ja nopeasti.
esimerkki luonnehäiriöisestä ihmisestä. Haluat pelata interaktiivista peliä toisten parisuhteilla. Teet päätöksiä toisten puolesta ja kun pitäisi ottaa vastuu tekemisistä, otat Ritolat. Fiksu diakonissa.
Eikö tuo levysi pian kulu puhki? Tai mitä jos triplaisit lääkityksesi.
ensinnäkään minä EN ole diakonissa, enkä mikään muu ko. alalle suuntautunut.. Täytyy ihmetellä sinun kirjoituksiasi, joissa oletat kaikkea sitä, mitä EI ole tapahtunut.
Olkoon tämä minun viimeinen viesti tälle palstalle, sillä sinun kirjoituksesi ovat niin syvältä, ettei niitä kukaan terve järkinen jaksa lukea. Toivottavasti seriffi poistaa kaikki viestisi tästä ryhmästä.
Hoida pääsi kuntoon, ja keskity elämiseen - se lienee sinullekkin parampi.
Terveisin,
Tampereen mies
kun se jyrää ylitse, siinä ei valheiden verkko kestä tai anna suojaa.
Hauskaa näissä valehtelijoissa on se, etteivät he edes tajua paljastaneensa itseään aikaa, vaan aina tulee uusia epäloogisia satuja. Omantunnontuskia ei patologisella valehtelijalla ole, koska hän itse elää valheessa, ja kuvittelee sillä selvittävänsä kaiken.
Hyvää kevättä, olkaa rehellisiä toisillenne, mutta ensin itsellenne.
-Puupää-
??????????
outoa keskustelua ?