Lohi ja muut lapin kansanedustajat eivät uskalla ajaa enää Kittilän etua kun muistavat miten kävi viime vaaleissa Kittilän puolustajille, tippuivat eduskunnasta. Odotellaan niin kyllä ne ravintolat joskus avataan.
Vastaukset 11
- Anonyymi
Ei kait se ole Lohen, päättäjien tai kansanedustajien syy, että rajoituksia laitetaan. SYY ON KORONA-VIRUS. Mikä siinä on niin vaikeaa käsittää? Ja vastuu ihan jokaikisellä, että saadaan viruksen leviäminen estettyä. Siis ihan jokaisen pitää noudattaa ohjeistusta.
Sekö on sitten Kittilän etu, että saadaan virus tehokkaasti levitettyä Lappiinkin????
Vai mitä tarkoitat? - Anonyymi
Ketä puolustajia tippu eduskunnasta?
- Anonyymi
Ei voi sanoa "puolustaja", lähinnä tämä lapin juristi taisi puhua pehmoisia joissa ei pykälistä välitetty vaan tuotiin esiin omaa tulkintaa Kittilän malliin.
Tervepäinen ei sormeaan kylälle tökkää, tulee herkästi näpeille.
- Anonyymi
Eiköhän tähän kittilän erityiskohteluun vaikuttane eniten se kun Antti Rinteellä on jäänyt vähän hapan maku kittiläläisistä.
- Anonyymi
Vanhan vainoharhaisen salaliitto episodin uudelleen nostoa, huono huono.
Lukaise tai kuuntele Kittilän laki.
Siitä selviää... Miksi Kittilän pitäisi olla muiden valvonnassa.
- Anonyymi
Kirja nimeltään Kittilän laki kuunneltu ja siitä kyllä selviää yhtä ja toista. Antoivat äänikirjoihin tutustumistarjouksena ilmaisen kuuntelun vaikkei kyllä kallis olis ollut muutenkaan.
- Anonyymi
Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää? Isänmaallisuus on kaukana.
- Anonyymi
Vihreät kilpailee keskenään kenen aloitteesta saadaan eniten työttömiä
- Anonyymi
Ongelma on että kittilän poliitikot ovat kuin suomalainen mafia. Kerätään suojelurahaa ulkopaikkakuntaisilta ja suositaan oman puolueen yrityksiä. Eihän tuollaiseen kukaan uskalla koskea.
- Anonyymi
Mafia vertaus osui asian ytimeen. Nyt vaaleissa pitää raivata mafiososutkit aisankannattajineen takavasemmalle. Koettakaa nyt vaalipäivänä muistaa!!! Tai muuten ette voi jatkossakaan mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mafia vertaus osui asian ytimeen. Nyt vaaleissa pitää raivata mafiososutkit aisankannattajineen takavasemmalle. Koettakaa nyt vaalipäivänä muistaa!!! Tai muuten ette voi jatkossakaan mitään.
Kyllä me tuo muistetaan. Sitten äänestyspäivän iltana jo tiedetää pääsikö kukaan mafison juoksupoika/tyttö läpi.
Mafisot ja heidän vähäiset kannattaja äänestävät tietenkin itseään ja omiaan mutta lopputuloksesta sitten voidaan laskea onko mafia saanut sen havittelemansa Määräenemmistön. Jos näin käypi , kittilänmafian olemassa olo on varsin selvää.
Minä en ainakaa rahoita tätä valehtelevaa rupusakkia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561