Mitä jos treffikaveri sanoo teille ensin, että kattellaan ja ollaan vaan kavereita, mutta muutaman viikon päästä muuttaakin mielensä, soittaa ja sanoo, mitä jos koitettas kuitenkin (kun ei ole parempaakaan saanut)?
Tuntuisiko varasijalaiselta? Ja lähtisitkö kuvioon?
Kumpi olisi kauheampaa olla, varasijalainen vai varasijalaisen valitsija?
Tuntuisiko varasijalaiselta? Ja lähtisitkö kuvioon?
Kumpi olisi kauheampaa olla, varasijalainen vai varasijalaisen valitsija?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hmm, ei tunnu hyvältä. Mä en itsekkään tyydy varasijalaisiin, niin en suostu tietäen sellainen olemaankaan.
Kyllä sen valitettavasti aistii, jos ei ole ykkössijalainen. Että on tyydytty.
Jan
Ja ajattele. Jotkut on tällaisia kakkossijalaisia koko elämänsä. Mutta jos molemmat ovat toistensa varasijalaisia, tietoisia siitä, ja asia on balanssissa?
Varasijallehan voi päätyä siten, että jää nurkkiin pyörimään, vaikka toinen olisi jo sen kaverisanan sanonut.
Hmm, mä en tykkää yhtään sanasta varasija. Ihminen josta kiinnostut oikeesti ei ole mikään varasija, eikä testikappale. Jos nyt sitten.. 😒
Kuulostaa varasija niin esineelliselle. Eri asia, jos ei olla aiemmin tajuttu, että se joku onkin ollut ykkössija oikeesti kaiken aikaa. On vaan haeskeltu sokkona jotain luullen muuta.
Mut, jos mulle joku sanoo et otin nyt sitten sut, kun en saanu sitä jonka oikeesti haluisin, niin tervemenoa. Voi etsiä vapaasti niitä ykkösiään vaikka hamaan loppuunsa asti.
Mulla on ylpeyteni. En ole mikään lelu. Tai varapari.
Nurkissa pyörivät kaverit on kavereita. Ei varasijoja.
Jan
No eihän kukaan näitä ääneen sano, mutta molemmat tiedostaa. Varsinkin siitä miten juttu sai alkunsa.
Juu, varasija silti ei ole hyvä lähtökohta. Sitten mietit mitähän se ykkössijalainen jota en saanut. Tai sinkoat sitten tilaisuuden taas sen ykkösen perään?
Jan
*tilaisuuden tullen
Sanot että kattelaan ja mietit rauhassa pari viikkoa. Jos miehestä ei kuulu niin ei ole kiinnostunut oikeasti.
Oletit, että aloittaja oli nainen. Miksi?
Mies, nainen, henkilö, yksisarvinen.. sanoma silti sama.
Voi voi sentään näitä tinderiläisiä
Mikäli treffikaveri tarvitsi vain aikaa ja ajatus sitoutuneesta parisuhteesta kypsyi hiljalleen? Ei se niin mahdotonta ole. Jotkut vaan tarvitsee enemmän miettimisaikaa.
Asia ei kai ole ihan noin mustavalkoinen.
Riippunee itselläni huomattavasti millä mielellä on liikenteessä.
Jos kyse olisi rakkaussuhteesta, olisi ikävää olla niin sanottu varasijalainen. Jos nyt ollenkaan olisi edes siitä kyse.
Pointtina tässä aloituksessa on taas itsensä merkityksen korostaminen..
Etkös sinä ole ns vara vara sijainen ja nautit siitä
Niin. No olen Janin kanssa yhtä mieltä siitä, että minulla on ylpeyteni. En minä miksikään kakkosvalinnaksi ala. Sen verran korostan kyllä omaa merkitystäni.
Ap. joka on mies.
Minä en koe olevani varasija. Minulla on täysin yhteisymmärryksessä sovitut ihmissuhteet. En sitoudu, enkä odota sitoutumista.
Arvostan ihmissuhteitani ja niissä olevia yksilöitä itsestäni erillisinä ja eroavina yksilöinä.
Oman maailmankuvani mukaan ylpeys on oman itsensä korottamista jonkin asian tai rajan yläpuolelle. Mikä tietty sopii toisille - minulle ei. Ei ole väärin asettaa rajoja itselleen.
Jokaisella on oikeus vetää itselleen alaraja, mutta minulla se on hyvin matalalla. Minä en halua menettää mahdollisuuksia täysipainoiseen ja hyvään ihmissuhteeseen ylpeyteni vuoksi. Mielestäni ylpeys on tyhmää, mutta se vain mielipide ja pätee vain omassa elämässäni.
No hyvä jos sulla selvät sävelet itsesi kanssa. Se on aina mukavaa jos kohtaa ihmisiä jotka ovat sinut itsensä kanssa.
Tiedät mitä haluat, joten mikäpä siinä. Mikä toimii sinulla - on hyvä sinulle. Näinhän se menee.
Sanoisin, että kiitos vaan ei kiitos. Jättäisin väliin.
Kysymys ei olis mistään suuttumuksesta tai vittuuntumisesta. Kysymys olis siitä, etten mä pystyis arvostamaan ja kunnioittamaan kumppanina enää tollasen kuvion jälkeen. Kaveri voisin yhä olla, jos se tossa olis ihan aidosti mahdollisuutena. Parisuhdejuna vaan olis jo mennyt.
No sille varasijalle olijalla tuo toinen voi olla hänen ykkösvalintansa, maailma ei ole satu, jossa kaksi ihmistä kohtaavat, ja heidän tunteensa toisiaan kohtaan ovat identtiset.
Sanotaan, että tärkeämpää itse rakastaa kuin tulla rakastetuksi. Eli tämän varasijalaisen tunteet vahvempina antavat hänelle paremman aseman tuossa.
Amer. Taloustieteilijät David gale, Lloyd shapley, college admissions and THE stability of marriage, 1962: paras lopputulos kun parin hakijat tekevät listat potentiaali sista kumppaneista, aloittavat ykkösvalinnasta ja etenevät pankkien myötä alaspäin. Kuten opiskelijavalinnat.
Pakkien siis
Itsellä oli aikoinaan treffi-sivun ehdokkaat kiinnostavuus järjestyksessä, aina kävi kuitenkin niin että lista loppui ennen kuin treffejä oli sovittu.
Pavlovin koirana opin nopeasti että naiset eivät ole minua varten, vaikka koirista pitävätkin.
Aika olennaista on se sanooko hän ääneen tuon sulkeisiin kirjoitetun kohdan.
Eihän sitä kukaan sano ääneen, vaikka totuus olisikin.
Jan -niminen hahmo taisi olla joskus kun olin netissä joskus juttelemassa ja ohjelmoimassa kummitusmökin rauhassa c-kieltä, 3d-juttua, siitä tuli aika hieno, sellainen direct3d juttu jossa on pyörivä kammottava pää ja sokkelo ja pään katse jos nåäkee sokkelosta ja hyökkää vauhdilla kimppuun, siis aivan 3d juttu hiirellä kaikki kuvakulmat ja ampuminen viruksella, visiiri on myös sellainen sininen blender naamalla, jnje hehhehe.
Direct3D-ohjelmointia tavallista.
Nauraisin ja toivottaisin hauskaa loppuelämää. 😂
Itsekin olen toki tapaillut samaan aikaan useampaa, en mitenkään vertaillekseen, vaan niin on sattumalta käynyt. Olen jopa satuttanut parit treffit samalle päivää... mutta jokaisen olen tunnustellut omana itsenään ja riippumatta toisesta.
Jos olisi joku ”varatyyppi”, en olisi varma itsestäni. Kävisin kauppaa omilla haluilla, tarpeilla ja arvoilla. Aika hattaraa ois se mihin perustaisin toisen ihmisen merkityksen itselle...