Onko Muoniossa kuntavaalit?

Anonyymi

Näyttää siltä, ettei Muoniossa käydä kuntavaaleja, kuten muualla Suomessa. Yhdelläkään ehdokkaalla ei ole mitään mielipidettä mihinkään. Aiemmin vaikutti yksi valtuutettu , jolla oli mielipiteitä , mutta taisi luovuttaa hänkin.. Jotakin ilmapiirissä on ilmeisesti vikana, kun kunnanjohtajat vaihtuvat ja ääniharava toisensa jälkeen luopuu. Johtuuko salailevasta politiikasta, kyvyttömyydestä vai rahattomuudesta, että Muoniolla ei tunnu olevan minkäänlaista pitemmän aikavälin kehityssuunnitelmaa. Kunta ajautuu ongelmasta toiseen. Onneksi koronamiljardista tipahti muruja tännekin, että saatiin tulos plussalle. Valtuustoehdokkaat voisivat kunnan nettisivuilla tai paikallislehdessä kertoa ehdotuksensa kunnan kehittämiseksi. Siis toteuttamiskelpoiset ehdotukset. Äänivyöry olisi luvassa.

161

3870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eksie tiiä että SEOla muoniolaisten asiat tiiethään ja päätethään.

    • Anonyymi

      Rauhotu sieki,vaalit on siiretty.

      • Anonyymi

        Mihin noon siirretty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin noon siirretty?

        EI kauemaksi,kun sisältä ulos.

    • Anonyymi

      Avuttomia ovat? Mutta niinhän sitä sanotaan,että sitä saa mitä tilaa

    • Anonyymi

      Alkakaa itte ehokkaiksi älkääkä jauhako paskaa täälä. Ko oletta niin viishaita...

      • Anonyymi

        13.6. Sitten selviää uudet päättäjät, mitään jauhamatta.

    • Anonyymi

      Mutta kepu pettää aina 😈👠👒👜💸

      • Anonyymi

        Pienellä paikkakunnalla puolueella ei ole merkitystä. Tyhmiä päätöksiä kun tekee niin niistä kärsii tekijät itsekin.

      • Anonyymi

        Niin se kepu pettää. Et ole tietenkhään kuullu Elintarvikevirastosta, Vappusasatasista jne. Net taitavat lipposet ja rintheetki olla kovasti Kepu-henkisiä. Luettakoon se heille suureksi ansioksi. A I N A Pettäjän tie on tuskainen ja käy harhaan.

    • Anonyymi

      Onkohan tullut lisää ehdokkaita ja koskahan lopullinen ehdokaslista julkaistaan?

    • Anonyymi

      Tänään tuli lappu, että on oikeutettu äänestämään. Käyköhän niin, että en äänestä?

    • Anonyymi

      Näyttää siltä, ettei Muoniossa käydä kuntavaaleja, kuten muualla Suomessa. Yhdelläkään ehdokkaalla ei ole mitään mielipidettä mihinkään. Aiemmin vaikutti yksi valtuutettu , jolla oli mielipiteitä , mutta taisi luovuttaa hänkin..

      Tämä väite ei voi olla täysin perusteltu, koska väitteen esittäjä ei todennäköisesti ole perehtynyt 309 suomalaisen kunnan kuntavaaliehdokkaiden tapaan tehdä politiikkaa.

      Jotakin ilmapiirissä on ilmeisesti vikana, kun kunnanjohtajat vaihtuvat ja ääniharava toisensa jälkeen luopuu.

      Esimerkiksi kunnanjohtaja Hartojoki työpaikkakiusattiin luopumaan paikastaan. Häntä käytiin kotona illalla haukkumassa. Sitten virallinen lehdessä kirjoitettu syy hänen luopumiselleen oli aivan toinen. Sitä en tiedä miksi Peltonen lopetti niin äkkiä. Ehkä hänellä ei perhe halunnut muuttaa Muonioon. Hänenhän virkansa alkoi tämän niinkutsutun kunnallisneuvoksen valituksella kivasti. Minusta ko. henkilön kohdalla kunnallisneuvoksen tittelin käytttämisestä pitäisi tietoisesti luopua. Se hommahan meni niin, että hän on perso kaikille titteleille kuin pieni lapsi. Aivan sama onko perusteita. Ja tätä kunnallisneuvoksen titteliä hinkui ja vinkui vuosikaudet, kunnes silloinen kunnanjohtaja Heinonen sen osittain maksoi, omien sanojensa mukaan ettei sitä kerjäämistä tarvitsisi enää kuunnella.

      Johtuuko salailevasta politiikasta, kyvyttömyydestä vai rahattomuudesta, että Muoniolla ei tunnu olevan minkäänlaista pitemmän aikavälin kehityssuunnitelmaa.

      Tämä on melko varmasti perusteeton ja virheellinen väite. Suomalainen nobelisti Bengt Holmström sanoi joitakin vuosia sitten, että ihmisten pitäisi lopettaa poliitikkojen kritikoiminen ja vain luottaa heidän tekemisiinsä.

      Hänen pointtinsa oli, että poliitikot ovat ammattilaisia, ja tietävät mitä tekevät. Kuka maallikko menisi neuvomaan aivokirurgia tämän työssä? Kuka maallikko menisi neuvomaan arkeologia tämän työssä? Kuka maallikko menisi neuvomaan kaupan kassaa tämän työssä?

      Mistä ihmeestä sitten tavan kansalainen on saanut osaamistason, että hän mitenkään osaisi neuvoa valtakunnan poliitikkoja näiden työssä? Silti monilla ihmisillä on voimakas kuvitelma, että tämän osaavat. Hallitus haukutaan aina. Mutta ihan oikeasti ihmiset. Ei teillä ole mitään kapasiteettia haukkua Suomen hallitusta, koska ihan oikeasti vain promillen murto-osa Suomen kansasta osaisi tätä maata johtaa ja ylipäätään ymmärtää millaisessa todellisuudessa ja millaisilla reunaehdoilla nämä valtakunnan päätökset tehdään.

      Tässä kirjoittaja lähinnä kritikoi Muonion kuntaa, mutta samaa Holströmin "teesiä" voidaan käyttää tähänkin. Ei tällä kirjoittajalla ole mitään osaamista ja kapasiteettia ottaa kantaa Muonion kunnan johtamiseen. Koska tämä osaamistaso on vain promillen murto-osasta Suomen kansasta. Esimerkiksi allekirjoittaneella anonyymillä ei sitä ole.

      Meidän pitäisi olla kiitollinen kaikille poliitikoille valtion tasolla ja kunnan tasolla, että jaksavat tehdä ja ylipäätään ovat olemassa. Kiitos kaikille!

      Kunta ajautuu ongelmasta toiseen. Onneksi koronamiljardista tipahti muruja tännekin, että saatiin tulos plussalle. Valtuustoehdokkaat voisivat kunnan nettisivuilla tai paikallislehdessä kertoa ehdotuksensa kunnan kehittämiseksi. Siis toteuttamiskelpoiset ehdotukset. Äänivyöry olisi luvassa.

      Väitettä, että kunta ajautuu ongelmasta toiseen, ei ole mitenkään perusteltu. Yhtä hyvin olisi voinut väittää, että kunta surffaa voitosta toiseen.

      • Anonyymi

        Tuliko edellisellä bausuuni,ajattelit varmaan kirjoittaa"kunta surffaa aallolta lohelle". Lohesta on ollu huolissaan paljon parjattu neuvos,muita huolia ei sitte olekkaan.

      • Anonyymi

        Peltonen oli huippuedullinen kunnalle.Kukaan ennen eikä jälkeen ole perustanut kuntaan sairaalaa,vieläpä kunnantalolle. Velkaa ei tarvittu ottaa ja asiakkaat oli jo sisällä. Huippu veto häneltä.

      • Anonyymi

        Näin hyvää tekstiä ei ole ollut aikoihin !
        Kiitos!
        Kyllä olis entisen Muonion kunnanjohtajan Heinosen pitänyt jaksaa vain kuunella ja antaa mennä toisesta korvasta ulos
        sen tittelinkipeän anelut kunnallisneuvoksen tittelin saamisestä itselleen. Heinonen olisi tehnyt todella hyvän työn Muonion veronmaksajille ja häntä olisi muisteltu pitkään jämäkkänä päättäjänä ja kuntalaisten rahansäästäjänä jos ei olis hakenu sitä neuvoksen titteliä. Ehkä hän ei jaksanut.
        Kunnallisneuvoksen tittelin hinnan pitäisi kyllä mielestäni maksaa ihan itse. Samoin kun seurakunnissa rovastin arvonimen piti ainaki ennen maksaa ihan omasta pussista. Siitäkin huolimatta, että seurakunnan kirkkoherralle se rovastin arvo tulikin määrättyjen virkavuosien perusteella.
        Se kyllä hillitsisi näitä ”tittelinkipeitä” lähinnä kunnissa.
        Mitä Muoniolaiset siten ovat hyötyneet tästä ”Kunnallisneuvoksesta”?
        Ei yhtään mitään.
        Päinvastoinen paljon on jouduttu kärsimään ja korvat kipeinä kuunneltu neuvoksen loputtomia pölinöitä.
        Toivottavasti ei saa enää riittävästi ääniä, kun peesajatkin hävinnyt mukavimmille rakkauden täyttämille vesille.

        Mukavia kirjoituksia kunnallispolitiikasta, lisää väriä.

        Niin yhdyn edelliseen,en mieheen. Tosiaan neuvos peesaajineen kastelivat vähäistä ruutiaan toisarvoisiin juttuihin. Kuntaa kostovälineenä käyttäen erimielisiä kohtaan on typerää eikä johda mihinkään. Valitettavaa on myös nämä oman edun ajajat, aina heitäkin siellä vain tuppaa olemaan. Muoniolaiset saa sellaisen valtuuston kuin ovat itsekkin,hyväksyttävä on vaikka oma ei pääsisikään valtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuliko edellisellä bausuuni,ajattelit varmaan kirjoittaa"kunta surffaa aallolta lohelle". Lohesta on ollu huolissaan paljon parjattu neuvos,muita huolia ei sitte olekkaan.

        Neuvos ei varmaan enää vesille edes pääse yksin ja avustajallaki muuta puuhaa! Paljon mukavampaaki.
        Eläkepapanpäivät alkaneet ihan oikeesti neuvoksella!

        Näyttää jalka nousevan ja järki pelaavan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuliko edellisellä bausuuni,ajattelit varmaan kirjoittaa"kunta surffaa aallolta lohelle". Lohesta on ollu huolissaan paljon parjattu neuvos,muita huolia ei sitte olekkaan.

        Vaan eipä tuo kannattas osayleiskaavan ohjeistettua ulkoilureittiä, jos tosissa olis lohesta kiinnostunnu! Tuomoset reitit ovat roskaamisreittejä ja tulva huuhtoa ne lohen suuhun. Vaan taitaa neuvos itse olla kaavoituksen takana. Siihen tuhlataan mutta ihmisiä ei palvella.

    • Anonyymi

      Kysyin yheltä ehokkaalta mitä mieltä on kunnasta työnantajana niin se vastasi:
      "olenko mie ehokkaana?"

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää porilaisen kommentit kuntavaaleihin.

    • Anonyymi

      >>> Niin yhdyn edelliseen,en mieheen. Tosiaan neuvos peesaajineen kastelivat vähäistä ruutiaan toisarvoisiin juttuihin. Kuntaa kostovälineenä käyttäen erimielisiä kohtaan on typerää eikä johda mihinkään. Valitettavaa on myös nämä oman edun ajajat, aina heitäkin siellä vain tuppaa olemaan. Muoniolaiset saa sellaisen valtuuston kuin ovat itsekkin,hyväksyttävä on vaikka oma ei pääsisikään valtaan.>>>

      Millaisia esimerkkejä voisi antaa tästä asiasta, jossa kuntaa on käytetty kostovälineenä? Miten kunnalla voi kostaa, ja onko tämä neuvos ollut tässä osallisena?

      Sellaisen jutun olen kuullut (en tiedä onko tosi, mutta selviäisi varmaan vanhoista pöytäkirjoista), että olisi junaillut itselleen rahabonuksen saamalla aikaan päätöksen jonka mukaan rahabonuksen saavat kaikki ihmiset jotka ovat toimineet sekä kunnallishallituksen että kunnanvaltuuston puheenjohtajina. Hän oli ainut, johon tämä päti.

      • Anonyymi

        Jos tärkein elämässä on venepaikan saaminen Karsikkoon ja asiaa ajetaan ns.kunnan mandaatilla , on poliittinen toiminta kyseenalaista? Muoniolainen ,tarvitessaan maata veneensä alle käy hän nostamassa siihen tarvittavan rahamäärän OP seinältä. Politiikan pelle vaatii maksajaksi kuntaa. Kunta politiikkaa läheltä seuraavat tietävät käytännön olevan joka kunnassa vakiintunut järjestelmä. Annetaanko näiden kunnan syömäreiden jatkaa on äänestäjien päätettävissä.

      • Anonyymi

        Käsitykseni neuvoksesta että on ajanut aina omat ja poliittisten liittolaistensa asiat ensin ja sitten vasta kunnan asiat, jos siitä ollut hänelle hyötyä. Ollessaan koululla töissä antoi näiden liittolaistensa lapsille samoista kokeista samoilla pisteillä paremmat arvosanat kuin muille. Yritti peitellä tätä kokeissa siten, että ei laskenut niihin pisteitä vaan suoraan numerot.

        Mutta vaikka Matille ja kavereille ostettaisiin rantaantumispaikka on se halvempi kuin joku lainelautailurata. Kuka sen maksaisi kuka sen ylläpitäisi kuka sitä käyttäisi? Ei kukaan, silti kuksa myydään: ainoa leikkipaikka, uimaranta ja tori. Jotku vastuuttomat kuvittelee uimahallia, hohhoi. Että matti on kallis, mutta kuinka kallita uuden Aallon vastuuttomat rahanpolttajat ovat. Vanhukset maksaa ja eläkeläisetkö? Tietävätkö pumpulissa kasvaneet elämän realiteettiä. Ilmaisia lounaita ei ole.

        "jotkut vastuuttomat kuvittelee Matin olevan kallis" On vastuutonta kirjoittaa perättömiä, on täydellistä tietämättömyyttä ilmaista tällaista. On useita juttuja mennyt ja meneillään joiden hintalapun määrään on kyseinen venkula vaikuttanut.Ymmärrän perseen nuolemisen tarpeen jos siitä seuraa jotain hyvää,muuten juttu on yök.

        Siis onko Matti kallis vai halpa ollut?
        Ei oikein tekstistä selvinnyt.
        Halpamainen on ainakin ollut koko Muoniossa olo ajan.
        Nuolijat tietysti tykkää sehän selvä.
        Jokainen ostakoon rantatautumispaikkansa itse, niin neuvos kuin muutkin.
        Veronmaksajat kärsineet jo liikaakin tästä yhdestä pölvästistä ja hänen ”kavereistaan”!

        En todellakaan tiedä kenenkään kalleudesta, mutta kun ehdotetaan hulluja hankkeita jossa ei ole mitään järkeä pienelle köyhälle kunnalle joku lainejuttu tai jopa uimahalli. Jos on venepaikka kunnalle ajanut niin onhan se kuitenkin halpa ja varmasti enempi harrastajia.

        Jos ei tiedä minkään hankkeen kalleudesta,voiko asiasta esittää hintaarviotakaan? Kylän kaavasta voi arvion kalleudesta antaa,uimahallin hintakin kalpenee sen rinnalla. Kaava suunnitelmassa esitetään yksityisten tontteja ja maaalueita suojeltavaksi erilaisin kaavamerkinnoin noin 1.5 miljoonan edestä, 1 500 000 € ,Tietysti laskuun lisätään kaavoittajan lasku kunnalle joka voi myös olla kuusinumeroinen. Kaiken tämän maksavat Muonion kuntalaiset joko suoraan tai maidensa arvon alaskirjauksina. Näitä ns.hulluja ja kalliita hankkeita vaativat arvon luottamusmiehet. Veneenlaskupaikastakin tulee kallis, onhan juttu pyörinyt kymmenen vuotta kunnan toimielimissä,kukaan vaan ei pane peliä poikki. Veneenlaskupaikassa ja kylän kaavassa on sama kaava. Joku haluaa omistaa ja hallinnoida toisen maata mielivaltaisesti ilman korvausta. Kuka tai ketkä kyseessä arvioikaa itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsitykseni neuvoksesta että on ajanut aina omat ja poliittisten liittolaistensa asiat ensin ja sitten vasta kunnan asiat, jos siitä ollut hänelle hyötyä. Ollessaan koululla töissä antoi näiden liittolaistensa lapsille samoista kokeista samoilla pisteillä paremmat arvosanat kuin muille. Yritti peitellä tätä kokeissa siten, että ei laskenut niihin pisteitä vaan suoraan numerot.

        joo eio nykyään koulussa voisi antaa arvosanoja kuten aikoinaan. Muistan omien lastren kouluajoila ettei tämä neuvos usein ollut koulussa töissä. Oli aina paljon näissä kunnan hommissa. Sijaisia vaan, sitten opetus oli kuulemma kalajuttuja suuri osa. Muistan myös että kokeet oli arvosteltu miten sattuu mutta samalla tavalla voi sanoa olleen monen muunkin opettajan hommat. Nykyään nämä olisi uutisia ,tulisi suuri huuto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan tiedä kenenkään kalleudesta, mutta kun ehdotetaan hulluja hankkeita jossa ei ole mitään järkeä pienelle köyhälle kunnalle joku lainejuttu tai jopa uimahalli. Jos on venepaikka kunnalle ajanut niin onhan se kuitenkin halpa ja varmasti enempi harrastajia.

        Muonion kunnalla on jo 9 kunnan ylläpitämää julkista veneenlaskupaikkaa.
        Tarkistakaa vaikka kunnantoimistolta.
        Paskapuhetta ettei venettä veteen saa muualta kuin Karsikosta.
        Saihan neuvoskin autonsa jokeen, kun oli niin innoissaan lohestamaan menossa! Silloin on jo täytynyt olla tosi hyvä reitti veteen saakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo eio nykyään koulussa voisi antaa arvosanoja kuten aikoinaan. Muistan omien lastren kouluajoila ettei tämä neuvos usein ollut koulussa töissä. Oli aina paljon näissä kunnan hommissa. Sijaisia vaan, sitten opetus oli kuulemma kalajuttuja suuri osa. Muistan myös että kokeet oli arvosteltu miten sattuu mutta samalla tavalla voi sanoa olleen monen muunkin opettajan hommat. Nykyään nämä olisi uutisia ,tulisi suuri huuto.

        Kai se oli pakko kertoa vain niitä ainaisia kalajuttuja, kun olen kuullut huhuna ettei Muonioon tullessa ollut ees pätevä opettaja. Kunnan päättäjäksi kelpasi epäpätevänäkin ja sai olla paljo poissa sillä verukheela!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsitykseni neuvoksesta että on ajanut aina omat ja poliittisten liittolaistensa asiat ensin ja sitten vasta kunnan asiat, jos siitä ollut hänelle hyötyä. Ollessaan koululla töissä antoi näiden liittolaistensa lapsille samoista kokeista samoilla pisteillä paremmat arvosanat kuin muille. Yritti peitellä tätä kokeissa siten, että ei laskenut niihin pisteitä vaan suoraan numerot.

        Onko neuvos muuten sotilasarvoltaan Luutnantti?

        On asiat paremmalla tolalla nykyään. Sekä työpaikat että koulussa, oli opettajat krapulassa saati humalassa. Muistain itse. JA työpaikoilla ei ollut niin nuukaa. Hyvä että nyt on enemmän asiallista. Että siinä mielessä ei kumma jos arvonsanat ja opetuskin ennen vanhaan miten sattui. Se oli vain sitä aikaa ja sen aikaseksi tavallista. Varmasti kaikkialla Suomessa o i näin.

        Tuskin luutnantti,pitäisi käydä armejakin.

        Sehän nyt kummaa!!!
        Elkeet ja puheet kuin armeijan liian innostuneilla kapiaisilla yleensä on.
        Nehän pyrkii virkaan kuin virkaan heti varhain eläkkeelle jäätyään vaikkei olis hajuakaan viran tehtävistä. Koulutuskin on lähinnä armeijan tarpeisiin soveltuvia ja nekin suoritttu kursseina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsitykseni neuvoksesta että on ajanut aina omat ja poliittisten liittolaistensa asiat ensin ja sitten vasta kunnan asiat, jos siitä ollut hänelle hyötyä. Ollessaan koululla töissä antoi näiden liittolaistensa lapsille samoista kokeista samoilla pisteillä paremmat arvosanat kuin muille. Yritti peitellä tätä kokeissa siten, että ei laskenut niihin pisteitä vaan suoraan numerot.

        Ehkä hän ajatteli tulevia äänestäjiä? Mutta mitkä palvelut puuttuu kunnasta tai niitä on vähän? Jos nyt ne lohiasiat jätettäisiin ja puhuttaisiin palveluista. Riittääkö maailman puhtain ilma ja onnellisimmat ihmiset. Olen nähnyt aika happamia, ilmeisesti paikallisia asukkaita. Meneekö kaikilla hyvin sittenkään,,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muonion kunnalla on jo 9 kunnan ylläpitämää julkista veneenlaskupaikkaa.
        Tarkistakaa vaikka kunnantoimistolta.
        Paskapuhetta ettei venettä veteen saa muualta kuin Karsikosta.
        Saihan neuvoskin autonsa jokeen, kun oli niin innoissaan lohestamaan menossa! Silloin on jo täytynyt olla tosi hyvä reitti veteen saakka.

        Jaa,kunnan tekemät, missähän net on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa,kunnan tekemät, missähän net on?

        Soita Tammilehdolle tekniseen toimistoon tai sihteeriköille!

        Kaikki he osaavat kertoa missä tarkalleen vapaasti kaikkien kuntalaisten käytettävissä olevat veneenlaskupaikat ovat.

        Yhdeksän kappaletta kaikkiaan.

        Luulis kyllä riittävän venepaikka kaikille halukkaille joilla ei ole omaa rantaa ja tai vuokrattua venevalkamapaikka.
        Jokainen voi myös sellaisen ostaa!

        Luin jokin aikaa sitten paikallislehdestä, että Muonion valtuusto teki lopullisen päätöksen siitä, että jo olemassa olevat veneenlaskupaikat kattavat hyvin tarpeen ja Muonion kunta ei ole eikä voi pakkolunastaa kenenkään yksityisen ranta- alueita .
        Eikä nyt kunnallisvaaliehdokkaana olevan mieliksi myöskään Muoniolaisten veronmaksajien rahoilla.
        Tarkoitti varmaan paikallista kunnallisneuvosta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin luutnantti,pitäisi käydä armejakin.

        Voiko armeijan käydä kirjeopiston kautta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On asiat paremmalla tolalla nykyään. Sekä työpaikat että koulussa, oli opettajat krapulassa saati humalassa. Muistain itse. JA työpaikoilla ei ollut niin nuukaa. Hyvä että nyt on enemmän asiallista. Että siinä mielessä ei kumma jos arvonsanat ja opetuskin ennen vanhaan miten sattui. Se oli vain sitä aikaa ja sen aikaseksi tavallista. Varmasti kaikkialla Suomessa o i näin.

        Koska on ollut rapulassa ja kuka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai se oli pakko kertoa vain niitä ainaisia kalajuttuja, kun olen kuullut huhuna ettei Muonioon tullessa ollut ees pätevä opettaja. Kunnan päättäjäksi kelpasi epäpätevänäkin ja sai olla paljo poissa sillä verukheela!

        Älkääpä nyt häntä moittiko, tehän olette äänestäneet ja valinneet. Siellä on kutojaa, kokkia viroissa johon ei ole koulutusta. Että älkääpäs moittiko pelkästään häntä. Ja varmasti joku lähietäopiskelijalle tulee joku pomon virka kokkari tai kepu:) omaan nilkkaa pissaatte ja Kittilän syliin joudutte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis onko Matti kallis vai halpa ollut?
        Ei oikein tekstistä selvinnyt.
        Halpamainen on ainakin ollut koko Muoniossa olo ajan.
        Nuolijat tietysti tykkää sehän selvä.
        Jokainen ostakoon rantatautumispaikkansa itse, niin neuvos kuin muutkin.
        Veronmaksajat kärsineet jo liikaakin tästä yhdestä pölvästistä ja hänen ”kavereistaan”!

        Hyöty kytkös testiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyöty kytkös testiin

        Hyötykytkös näkyy hyvin pian jos on tulevissa lautakunnissa samoja puheenjohtajia ja lautakunnan muita jäseniä kuin kahdella edellisellä vaalikaudella.
        Kaikkein pahinta on jos neuvos istuu yhdenkään lautakunnan tai kunnanhallituksen tai valtuuston puheenjohtajana.
        Silloin päsee moni valittamaan.

        Yritä päästä tuosta neuvosvastaisuudesta.
        Se ei kuulu nykyaikaan. Neuvonantajasi Porissa on torpedoinut ihan tarpeeksi Muonion asioita.

        Tuohonkin kyllästyy. Eiköhän ole uusia tulossa jotka haluavat olla esillä ja tuntuu olevan joka alan huippu. Politiikka on yhteitten asioiden hoitamista eikä oman porukan. Muistakaa tämä ja kunnioittakaa äänestäjiä.

        Hyvä juttu että muistat mitä politiikka on:yhteisten asioitten hoitamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa,kunnan tekemät, missähän net on?

        Taas yksi pöljä joka ei osaa lukea tai käyttää nettiä ja kattoa Muonion kunnan nettisivuja ja hakea ne julkiset Venevalkamapaikat!
        Hae, sulla ole muutako aikaa!
        Tai vie vene maksulliseen Ruottin puolen Venevalkamaan, jonka kautta Muoniolaiset miehet hoitaa pisnestä ja kuljettelee omilla veneillä Turisteja eri paikkoihin Muoniojoella ja sotkee samalla yksityisten ranta-alueita.
        Tietääköhän Ruottin venevalkamaosakkaat tästä viime kesän rallista mitään? Vaiko onko Ruottalaisille aivan sama ketä sinne pesii! Empä usko! Eivät taija vain tietää. Katotaan asiaa uuemman kerran ja tarkoin ensi kesänä ennekö lohestus alkaa!

        Kuule, kyllä komentoketju on jo katkennut, monesta kohtaa.
        Ellukaan ei enää auta.
        Hyötykytkökset ne pysyvät, mutta horjahdellen.
        "Sinun täytyy uskoa"
        Tolpanvälit pitenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas yksi pöljä joka ei osaa lukea tai käyttää nettiä ja kattoa Muonion kunnan nettisivuja ja hakea ne julkiset Venevalkamapaikat!
        Hae, sulla ole muutako aikaa!
        Tai vie vene maksulliseen Ruottin puolen Venevalkamaan, jonka kautta Muoniolaiset miehet hoitaa pisnestä ja kuljettelee omilla veneillä Turisteja eri paikkoihin Muoniojoella ja sotkee samalla yksityisten ranta-alueita.
        Tietääköhän Ruottin venevalkamaosakkaat tästä viime kesän rallista mitään? Vaiko onko Ruottalaisille aivan sama ketä sinne pesii! Empä usko! Eivät taija vain tietää. Katotaan asiaa uuemman kerran ja tarkoin ensi kesänä ennekö lohestus alkaa!

        Rauhotu sieki, vaalit on pidetty jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhotu sieki, vaalit on pidetty jo.

        Ja uudet vaalit odottaa äänestäjiään.

    • Anonyymi

      meinaakko Matti Mattia vai mitä?

      • Anonyymi

        Käykää Hyvät ihmiset äänestämässä,muuten Kepu pettää kaikki ja Vihreät rauhoittaa.

    • Anonyymi

      Niin ehdokkaat kertoisivat, miten kuntaa kehittävät ja vanhat mitä ovat saaneet aikaiseksi kunnan parhaaksi. Ideana aivan lehden toimittajalle! Tietenkin hullut ideat pois, toteutuskelvottomat, kuten jäähalli ja uimahallit!

      • Anonyymi

        Saaneet mitä aikaiseksi? Tietääkseni yksikään valtuutettu ei yksinään saa mitään aikaiseksi. Toki aikaansaavaa voi esittää. Muonion kunnassa on ainakin naapureihin verrattuna aika hyvä keskusteleva päätöksentekokulttuuri nykyisin. Ja niin minusta pitääkin olla. Yhteisesti päätettävien asioiden ottaminen omaan piikkiin ei tuohon minusta kuulu.

        Näinhän se on. Tällä valtuustokaudella saatiin päätökset hyvinvointikeskuksesta ja asumispalveluyksiköstä. Ei nuo kenenkään aikaansaannoksia ole.

    • Anonyymi

      lehtikään ei osaa ASIOITA vaaleista esittää

      • Anonyymi

        Aivan ranskalaisin viivoin mitä ovat saaneet aikaiseksi, muuta kuin järkyttävät velat. Ja mitä ajaa tulevaisuudessa, vähän tärkeämpi kuin myppylät ajoradalla. Minä palkkaisin ulkopuolisen terapeutin työyhteisön poissaoloa ehkäisemään ja kouluhäiriköintiä estämään. Näillä säästettäisiin yksi ok-talo vuodessa. Kuri työpaikoilla. Ei notkuta juoruamassa, vastataan puhelimeen, mielellään asiallisesti.

    • Anonyymi

      Taitas olla kunnan kannalta paras, että kirjoituksista päätellen narsistinen neuvos kekittys lohisaagojen kerrontaan. Perässä huutajat voisivat puolestaan keskittyä kisuroitten hoitamiseen.

      • Anonyymi

        Perässähuutaja on jo hyvän aikaa harrastanut aivan muuta kuin peesaamista. Se on niin mukavaa.
        Kaikki ovat sen huomanneet!
        Muuttunut komeaksi, siistiksi ja hyvin pukeutuneeksi harrasmieheksi, joka iloisesti hymyillen tervehtii kylän naisia ja miehiä.
        Jos vielä joitaki peesaajia jäljellä, niin mallia kannattas ottaa ja ottaa samalla järki käteen neuvoksen peesauksessa!
        Voi mennä vaikka loppuki maine.
        Vois käydä yhtä hyvä säkä kuin entiselle huutajalle.

    • Anonyymi

      Kaikesta huolimatta politiikka on omien asioiden hoitamista yhteiskunnan varoin. Kuka nykyisistä valtuutetuista ei aja omaa/omien etua, entä tulevat? Kyllä se raha on tärkein. Nykyiset politikoiden saavutukset kunnassa, mitä ne ovat? Ainakin työyhteisö voi huonosti, lisääntyneet poissaolot, jotka ovat nyt maan keskiarvoa heikommat. Mitä nämä asiat maksaa kunnalle miljoona kaksi???

    • Anonyymi

      Olipa hyvä puhe kepun puheenjohtajalla teeveessä👍 Mutta se edellinen puheenjohtaja.

    • Anonyymi

      Miten äänestät jotakin, jos et tiedä kuin ulkonäon jos sitäkään. Miksi alkaa jonkun pakottamana jos ei ole mitään annettavaa kuntalaisille? Puolueellekin sama kunhan on jotakin näkemyksiä tulevaisuuteen. En äänestä sikaa säkissä.

      • Anonyymi

        Erittäin huonosti ovat ehdokkaat tulleet esille. Osaa en ole edes koskaan nähnyt missään. Kuinka voi tietää edes mitä asiaa ajaa tai mitä on mieltä mistäkin. Vai onko vain jonku käskettävissä.
        Kovin kuivat on Muonion vaalit naapurikuntiin verrattuna.
        Pakottamisesta puhuminen ihmetyttää. Siitä puhuttiin viime vaaleissa ja lähinnä Keskustan käyttämänä!
        Kuinka joku entinen opettaja muka pystyy pakottamaan toisen henkilön alkamaan määrätyn lautakunnan puheenjohtajaksi????
        Vieläpä henkilön, joka ei tiettävästi ole ollut koskaan missään saman tyyppisessä tehtävässä eikä työ-ja koulutustaustaltaan mielletä minkään lautakunnan puheenjohtajatyypiksi!
        Kyllä on mahtipontisella neuvoksella ollu kovasti valtaa vielä neljä vuotta sitten. Toivottavasti vaalitulos hiipuu edelleen pienemmäksi ja pienemmäksi näissä vaaleissa ja hän jää automaattisesti pois kaikesta mikä vähänkään koskee Muonion kuntaa.

        Lehdessä tänään ehdokkaat kertoivat tontti Pulan olevan Muonion ykkösasia. Siis selkokielellä, tonttipula. Niemelä kertoi ,viimeinenkin myytiin. Pojat höpötit ihan selkä vääränä. Tuomaanpalo tyhjänä, Neuvoksen alullepanema. Miksi? Ei oo ostajia,rakentajia. Peitonissa rivari oottaa korjaavia, kunta ei edes vuokratakausta anna rakennusyrittäjille. Tyhjässä päässä ei vaan ideoita,jauhetaan kekkuleita. Yksityisillä maata, ihan rahalla saa. Mikä ongelma on tonttipula?

        Niin no. Viimeiset 5 vuotta on kunnan pahimmaksi ongelmaksi mainittu tonttipula. Jos se ei ole oikea ongelma, niin vaikea nähdä, että mistä sellainen käsitys on syntynyt. Muoniossa ei tontista voi maksaa Helsingin hintoja, vaikka jollain sellainen käsitys voisi ollakin. Eikä edes kaava-alueen ulkopuolella voi maksaa kaava-alueen hintoja (vaikka edelleen joku niin luuleekin).

        Mikähän on keskiarvo neliöhinta Muonion keskustassa ja sitten kauempana? Entä metsämaan arvo? Olisiko jollakin tietoa toteutuneiden kauppojen hintoja? On mahdollista kun omistajat asuu etelässä ja rahahan tuntuu hyvältä. Kertokaa hinnoista, jollakin on varmasti faktatietoa.

        Toisten maille valittajavanhus haluaa venetontin ja tasanteen näköalapaikalle valokuvaamista varten. Omat harrastukset tärkeintä. Ei jatkoon.

        Kaikki Muoniossa toteuneet talo-tonttikaupathan saa selville soittamalla kuntaan ja pyytämällä listan toteutuneista kaupoista. Kaupathan on kaupanvahvistaja vahvistanut ja ne eivät ole salaisia.
        Mökkitontteija useinkin halutaan tarkistaa millä hinnalla esim. jos jo rantatontille poikkeuslupa haettu, niin hinta on kalliimpi koska siihen on pitänyt teettää hyväksytyt piirustuksetki arkkitehdillä tai vastaavalla ja ne myös maksavat.
        Ostajahan voi sitten muuttaa piirustuksia mieleisekseen.
        Ranta-asemakaava maksaa myös maanomistajalle paljon ja pitää muistaa, että kaavan teettämisen hinnan hän ainaki haluaa saada takaisin ja itse tontista tietysti myös korvausta. Monta on tekijää jotka nostaa esim . rantatontin hintaa. Tontille voi olla valmis tie ja sähkölinja ja ne nostavat tontin arvoa.

        Niin eikä valittajavanhukselle riitä jo kirkonkylällä
        entisen TVH-varikon kohalla rannassa olevat nimillä varustetut penkit itse valittajalle ja perässäpeesaajille!
        Sattuvat olemaan nimipenkit vielä yksityisellä ranta-alueella ja ihan naapuri talon kyljessä!
        Ei minkäänlaisia käytöstapoja!
        Hankkisi oman rannan itselleen ja perskärpäsilleen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisten maille valittajavanhus haluaa venetontin ja tasanteen näköalapaikalle valokuvaamista varten. Omat harrastukset tärkeintä. Ei jatkoon.

        No valittajavanhushan ostaa tietenki rantatontin Karsikosta kun sinne niin hinkuaa ja tulee samalla yksityistieosakkaaksi. Eihän siinä mithään sen kummempaa ole, niihä ne muutti tekkee!
        Saa heti alkaa rankentaakkin eikä kurki naapurit ikkunoista sisäle, on sen verran lääniä ympärillä ja lohestaa voi jo vaikka mökkinsä porthailta.
        Ei venettäkhään välttämättä tarvia ja on jo vaarallistaki yksin souella.
        Kuviakin voi ottaa pirttinsä ikkunoista vaikka minne päin rannalla.
        Valituskierroksenki hallinto-oikeuessa saapi jätettyä välhiin kun pelkälä rahalla selviää näin pienestä pulmasta.
        Kilauttelee vain myyjälle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän on keskiarvo neliöhinta Muonion keskustassa ja sitten kauempana? Entä metsämaan arvo? Olisiko jollakin tietoa toteutuneiden kauppojen hintoja? On mahdollista kun omistajat asuu etelässä ja rahahan tuntuu hyvältä. Kertokaa hinnoista, jollakin on varmasti faktatietoa.

        Kunta on pyytänyt myymistään keskusta asemakaava-alueen tonteista pikkuisen vajaa kympin neliöltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Muoniossa toteuneet talo-tonttikaupathan saa selville soittamalla kuntaan ja pyytämällä listan toteutuneista kaupoista. Kaupathan on kaupanvahvistaja vahvistanut ja ne eivät ole salaisia.
        Mökkitontteija useinkin halutaan tarkistaa millä hinnalla esim. jos jo rantatontille poikkeuslupa haettu, niin hinta on kalliimpi koska siihen on pitänyt teettää hyväksytyt piirustuksetki arkkitehdillä tai vastaavalla ja ne myös maksavat.
        Ostajahan voi sitten muuttaa piirustuksia mieleisekseen.
        Ranta-asemakaava maksaa myös maanomistajalle paljon ja pitää muistaa, että kaavan teettämisen hinnan hän ainaki haluaa saada takaisin ja itse tontista tietysti myös korvausta. Monta on tekijää jotka nostaa esim . rantatontin hintaa. Tontille voi olla valmis tie ja sähkölinja ja ne nostavat tontin arvoa.

        Luuletko, alkavä alkavat kertomaan soittajalle. Ainoa mistä saa on maanmittauskonttori maksullinen, vain tontin koko ja hinta. Eipä viitsi maksaa siitä. Taitaa olla salaisi kaupat? Kittilä sai levin kupeesta maata 9 tuhannella maata 27 hehtaaria, ettei tuo nyt niin arvokasta ole. Levi on kuitenkin matkailukeskus. Pyytää hän saa, mitä vaan.

        Muonion kunnassa tehdyt vahvistetut kiinteistökaupat jotka eivät olleet sukulaiskauppoja sain omaan sähköpostiini lueteltuna aikajärjestyksessä.
        Pyysin ettei mukana olisi sukulaiskauppoja koska hinta on sillon vääristynyt ja voidaan tehdä mukana irtaimistokauppaa.
        Ei siinä mitään ihmeellistä tai vaikeaa ollut.
        Virkailija oli hyvin ystävällinen ja sain listan samana päivänä
        Eivät ne ole salaisia.

        Niin muoniolaiset eivät ole ”tottuneet” maksamaan mistään mitään.
        Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.
        Vaki hokema Muoniossa on: pitkään jatkuneen käytännön mukaan!
        Sitä sanontaa käyttää kaikki pöljimmät!
        Sekä aina ennenki saanut tehä sitä sun tätä!
        Uteliaisuus on suurta ja joskus tietoa ei vain saa ilman maksamista. Se on monelle harmi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muonion kunnassa tehdyt vahvistetut kiinteistökaupat jotka eivät olleet sukulaiskauppoja sain omaan sähköpostiini lueteltuna aikajärjestyksessä.
        Pyysin ettei mukana olisi sukulaiskauppoja koska hinta on sillon vääristynyt ja voidaan tehdä mukana irtaimistokauppaa.
        Ei siinä mitään ihmeellistä tai vaikeaa ollut.
        Virkailija oli hyvin ystävällinen ja sain listan samana päivänä
        Eivät ne ole salaisia.

        Tuohan on hyvä merkki kunnalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No valittajavanhushan ostaa tietenki rantatontin Karsikosta kun sinne niin hinkuaa ja tulee samalla yksityistieosakkaaksi. Eihän siinä mithään sen kummempaa ole, niihä ne muutti tekkee!
        Saa heti alkaa rankentaakkin eikä kurki naapurit ikkunoista sisäle, on sen verran lääniä ympärillä ja lohestaa voi jo vaikka mökkinsä porthailta.
        Ei venettäkhään välttämättä tarvia ja on jo vaarallistaki yksin souella.
        Kuviakin voi ottaa pirttinsä ikkunoista vaikka minne päin rannalla.
        Valituskierroksenki hallinto-oikeuessa saapi jätettyä välhiin kun pelkälä rahalla selviää näin pienestä pulmasta.
        Kilauttelee vain myyjälle!

        Kuka myy ja mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Muoniossa toteuneet talo-tonttikaupathan saa selville soittamalla kuntaan ja pyytämällä listan toteutuneista kaupoista. Kaupathan on kaupanvahvistaja vahvistanut ja ne eivät ole salaisia.
        Mökkitontteija useinkin halutaan tarkistaa millä hinnalla esim. jos jo rantatontille poikkeuslupa haettu, niin hinta on kalliimpi koska siihen on pitänyt teettää hyväksytyt piirustuksetki arkkitehdillä tai vastaavalla ja ne myös maksavat.
        Ostajahan voi sitten muuttaa piirustuksia mieleisekseen.
        Ranta-asemakaava maksaa myös maanomistajalle paljon ja pitää muistaa, että kaavan teettämisen hinnan hän ainaki haluaa saada takaisin ja itse tontista tietysti myös korvausta. Monta on tekijää jotka nostaa esim . rantatontin hintaa. Tontille voi olla valmis tie ja sähkölinja ja ne nostavat tontin arvoa.

        Eikö kukaan tiedä suuntaakaan toteutuneista kaupoista, silti kirjoitetaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muonion kunnassa tehdyt vahvistetut kiinteistökaupat jotka eivät olleet sukulaiskauppoja sain omaan sähköpostiini lueteltuna aikajärjestyksessä.
        Pyysin ettei mukana olisi sukulaiskauppoja koska hinta on sillon vääristynyt ja voidaan tehdä mukana irtaimistokauppaa.
        Ei siinä mitään ihmeellistä tai vaikeaa ollut.
        Virkailija oli hyvin ystävällinen ja sain listan samana päivänä
        Eivät ne ole salaisia.

        Mikä on sukulaiskauppa? Kuka sen tietää??? Juoruakatko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sukulaiskauppa? Kuka sen tietää??? Juoruakatko?

        Sukulaiskauppa mainitaan asian yhteydessä koska silloin hinta voi olla huomattavasti alhaisempi kuin nomaali kaupassa virasn kanssa.
        Niitä ksuppahintoja ei voi siis käyttää hintavertailussa ja siksi ne juuri pyydetään jättämään pois luetteloista jossa muut kaupat näkyy ja ovat vertailukelpoisia.
        Auttoiko yhtään ymmärtämään.
        Selostus ei kylläkään ole ihan lakimieskieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Muoniossa toteuneet talo-tonttikaupathan saa selville soittamalla kuntaan ja pyytämällä listan toteutuneista kaupoista. Kaupathan on kaupanvahvistaja vahvistanut ja ne eivät ole salaisia.
        Mökkitontteija useinkin halutaan tarkistaa millä hinnalla esim. jos jo rantatontille poikkeuslupa haettu, niin hinta on kalliimpi koska siihen on pitänyt teettää hyväksytyt piirustuksetki arkkitehdillä tai vastaavalla ja ne myös maksavat.
        Ostajahan voi sitten muuttaa piirustuksia mieleisekseen.
        Ranta-asemakaava maksaa myös maanomistajalle paljon ja pitää muistaa, että kaavan teettämisen hinnan hän ainaki haluaa saada takaisin ja itse tontista tietysti myös korvausta. Monta on tekijää jotka nostaa esim . rantatontin hintaa. Tontille voi olla valmis tie ja sähkölinja ja ne nostavat tontin arvoa.

        HYVÄ KOKKOOMUS!!!! PARAS PUOLUVE KOSKKAAN JA SON VARMA!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin no. Viimeiset 5 vuotta on kunnan pahimmaksi ongelmaksi mainittu tonttipula. Jos se ei ole oikea ongelma, niin vaikea nähdä, että mistä sellainen käsitys on syntynyt. Muoniossa ei tontista voi maksaa Helsingin hintoja, vaikka jollain sellainen käsitys voisi ollakin. Eikä edes kaava-alueen ulkopuolella voi maksaa kaava-alueen hintoja (vaikka edelleen joku niin luuleekin).

        Onneksi Karsikkoon tulee kaava

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi Karsikkoon tulee kaava

        Kuusi tonttia myynnissä.
        Seitsemäs vielä valituskierroksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuusi tonttia myynnissä.
        Seitsemäs vielä valituskierroksella.

        Ennakkopäätös kuulemma jo tullu.
        Korttelien merkit oli jo viime viikola laitettu ja yksi iso Ilmotustaulu että mistä se kaava-alue alkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennakkopäätös kuulemma jo tullu.
        Korttelien merkit oli jo viime viikola laitettu ja yksi iso Ilmotustaulu että mistä se kaava-alue alkaa.

        Siltä näyttää. Onhan siellä korttelin merkkejä.
        Jos tarkemmin merkkejä tiirailee, niin iso muuntajakin mahtuu kortteli kakkoseen.
        Taitaa koordinaatit kertoa sijainnista muuta.
        Jokunen koira on haudattuna sinnekin, niinkuin on koira haudattuna myös ratsutielle eräässä toisessa kiistakysymyksessä.

        Eikös se oli juuri se Kortteli josta se mummo tahtoo kulkea entiselle niityle ja hakatulle mettäpalstale. Ommaa maata pitkin ei halua kulkea vaikka luvan anto maamittarin kanssa sille nuohoojalle. Kumma juttu sinänsä.
        Muuntaja siirto ei ehkä mahollista mutta onhan tontissa tilaa kunnan sivuilla olevan kartan mukaan. Onni on ettei se ole rantatontti ja varmaan hinnassa se muuntajahaitta otettu huomioon. Rannalehan sielä ilmotuksen mukaan pääsevät kaikki vaikka ei tontti olis vesirajassa.
        Tuo kateus on kyllä paha asia.

        Kenen ruoskalla nyt hutkitaan hallintovirkamiehiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siltä näyttää. Onhan siellä korttelin merkkejä.
        Jos tarkemmin merkkejä tiirailee, niin iso muuntajakin mahtuu kortteli kakkoseen.
        Taitaa koordinaatit kertoa sijainnista muuta.
        Jokunen koira on haudattuna sinnekin, niinkuin on koira haudattuna myös ratsutielle eräässä toisessa kiistakysymyksessä.

        Paskaa taijat puhua! Lueppa kunnan papereista. Muuntajatolppa on erikseen mainittu ja vieläpä niissä virallisissa Mummon valituksissaki.
        Ja mitä vit….. se Muuntajaki sulle kuuluu. Osaavat kaivaa sähkölinjat maanalle samalla kun laittavat niitä Kuitulinjoja Karsikon tien pohjaan.. Se sitten vain harmittaa jo Mummoakin. Tieto ja sähkö kulkee sitten näkymättömissä. Missäs Mummo sitten kulkee?

        En puhu. Kirjoitan kuten sinäkin. Kyltin asettaja on laittanut väärään paikkaan kakkoskyltin.
        Kaavoittaja ei ole kakkoskortteliin muuntajaa sisällyttänyt, kaavoittajan piirtämä raja menee eri paikasta.
        Keskustelin pari vuotta sitten nuohoojan kanssa ja ihmettelin, miksi Pietaraisenjärven tilastakin on väärää tietoa liikkeellä. Johtunee virheellisistä johtopäätöksistä, jotka ovat syntyneet uutteran nettikirjoittelun takia. On omaksuttu vääriä johtopäätöksiä ajattelunsa perustaksi. (huom passiivi)
        Nuohooja sanoi olevansa tyytyväinen muuttuneeseen paikkaan rasitetieksi, koska hänen palstansa puusto on enemmän nykyisen rasitepolun varrella.

        Järvenrannasta alkava polku ei sovi mummolle tieyhteydeksi, kuten kirjoittaja klo 8:15 ehdotti. Se sopii vain talvisin, kun järvi on jäässä. Silloin mummon mahollisuus käyttää sitä reittiä työkalujensa kuljettamiseen on mahdollista. Mutta maanmittarit eivät eivät ole nykyään niin julmia että sellaista mummoille suositteisivat.

        Kannattaa lukea kunnan vastaus hallinto-oikeudelle, kirjoitettu toukokuun loppupuolella tänä vuonna.
        Siellä tosiaan mainittiin muuntaja. Mutta eri asiaa sillä maininnalla perusteltiin.

        On se sitten hyvä, että naapurin Inkeri se tietää paremmin missä Kortteli 2 Karsikkoniemen Ranta-asemakaava-alueella on kuin mie ite joka alueen omistajan.
        Kyltti Kortteli 2 on juuri siinä paikassa missä se Koordinaattien ja Karttaohjeiden mukaan pitää olla.
        Muonion kunnan ja Sähköyhtiön yhteisellä Sateliittipaikantimella ja alan asiantuntijan näyttämiin kohtiin ne nyt joka tapauksessa on sinne laitettu.
        Se ettei nekään ole oikeassa paikassa naapurin
        Inkeri- asintuntija mielestä ole, niin sille ei voi sitten mitään.

        Jaa, minun täytyy Informeerata mainitsemallesi henkilölle, että taas hänen nimensä on mainittu Muoniopalstalla.
        Paras uskoa vain että minä, kirjoittaja, en ole Inkeri enkä vastaa Inkerin tiedoista ja aktiviteeteista.

        Mitäs asiaa sie Paskanjauhaja sitten oikein ajat?
        Oletko Mummon peesaaja?
        Kateus taitaa sinuaki vaivata!

        Peili, peili.
        Kerro, kerro kuvastin...
        Yksityishenkiloiden nimien kirjoittaminen Suomi 24:lla on sääntöjen mukaan kielletty. Mutta ilkivallan edustajat eivat piittaa säännöistä, ilmeisesti.

        Onkos joku pil…… kanssa liikkeellä?
        Jos oikein kouluajalta muistan niin sen tyypin oikea etunimi on kyllä ihan raamatusta otettu!
        Käytös ei silloinkaan ollu ihan raamatusta! Tavat ei näköjään parantunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, minun täytyy Informeerata mainitsemallesi henkilölle, että taas hänen nimensä on mainittu Muoniopalstalla.
        Paras uskoa vain että minä, kirjoittaja, en ole Inkeri enkä vastaa Inkerin tiedoista ja aktiviteeteista.

        Eihän sulla poloisella muuta hommaa juuri ole kuin
        ”Informeerata” toista höperöä!
        Siinä se päivä yksinäisillä kuluuki.
        Kilautapoa ”kaverille”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sulla poloisella muuta hommaa juuri ole kuin
        ”Informeerata” toista höperöä!
        Siinä se päivä yksinäisillä kuluuki.
        Kilautapoa ”kaverille”

        Mitä hommaa sinä itse tänään olet toimittanut?
        En kilauta, enkä kettuile pienestä kirjoitusvirheesta.
        Algotimitkin voivat niitä aiheuttaa, jos tarkkaavaisuus ei ole maksimissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos joku pil…… kanssa liikkeellä?
        Jos oikein kouluajalta muistan niin sen tyypin oikea etunimi on kyllä ihan raamatusta otettu!
        Käytös ei silloinkaan ollu ihan raamatusta! Tavat ei näköjään parantunut.

        Muoniossa on taas koulukiusausta. Luoterista luin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sulla poloisella muuta hommaa juuri ole kuin
        ”Informeerata” toista höperöä!
        Siinä se päivä yksinäisillä kuluuki.
        Kilautapoa ”kaverille”

        Hä?

    • Anonyymi

      Valittaja on viestitelly yöaikaan äänestäjille ja ruinannu ääntä. Kaikki ovat samaa mieltä, ei ääntä, kaikki on jo nähty.

      • Anonyymi

        Kuinkahan moni Valittajaneuvoksen kannattajista on tietoinen tästä yksityisen henkilön ranta-asemakaavan
        sapotointiyrityksestä ja omanedun ajamisesta kaavan yhteyteen ja ilmoittamalla vievänsä valtuuston päätöksen jälkeen sen hallinto-oikeuteen jos ei hänen ehdotukseen suostuta?????????????????
        Mitähän he siitä ajattelevat?
        Peesaajien jos niitä vielä joku on jäljellä, niin mitä he ajattelevat?
        On nimittäin paljon keskustalaisia SUKULAISIA kaavan maksavalla/omistavalla henkilöllä Muoniossa.
        Lisäksi sukulaissuhteet ovat erittäin hyvässä kunnossa!
        Mitä he tästä ajattelevat? Kaikki eivät vielä tietoisia siitä mutta ennen vaaleja tastusti ovat.
        Voi mahdollisesti vähentää valittajan äänisaalista!

        Näitä lukiessa näyttää luottamuspaikoilla olleen varsinainen venkula.kuinka tollasia vielä palkitaan titteleillä. jätetään valisematta, jätetään valitsemasta myös hallitukseen ja erinäisille lautakuntapaikoille. odotan myös häntä kannattavan puheenvuoroa,ei oo näkynyt. tyhjästä on huono nyhjäistä,kertoo sanontakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan moni Valittajaneuvoksen kannattajista on tietoinen tästä yksityisen henkilön ranta-asemakaavan
        sapotointiyrityksestä ja omanedun ajamisesta kaavan yhteyteen ja ilmoittamalla vievänsä valtuuston päätöksen jälkeen sen hallinto-oikeuteen jos ei hänen ehdotukseen suostuta?????????????????
        Mitähän he siitä ajattelevat?
        Peesaajien jos niitä vielä joku on jäljellä, niin mitä he ajattelevat?
        On nimittäin paljon keskustalaisia SUKULAISIA kaavan maksavalla/omistavalla henkilöllä Muoniossa.
        Lisäksi sukulaissuhteet ovat erittäin hyvässä kunnossa!
        Mitä he tästä ajattelevat? Kaikki eivät vielä tietoisia siitä mutta ennen vaaleja tastusti ovat.
        Voi mahdollisesti vähentää valittajan äänisaalista!

        Eikös kirjoittajan sukhuun kuulu 2?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös kirjoittajan sukhuun kuulu 2?

        Jäikö nollat pois? Parisattaa ainaki helposti löytyy jo lähisukuaki. Kuuluu Muonion vanhimphiin sukuihin.

    • Anonyymi

      Katoppa ko pyrkyrit on oma lajinsa. Peluripyrkyrit laskelmoivat riittävän kannatuksen itselleen. Tällä kertaa muoniolaiset äänestäjät antavat valittajavanhuksen olla. Häntä ei valtuustoon valita.

      • Anonyymi

        Mistä on valitettu?

      • Anonyymi

        Onhan hän valtuusotssa. Ja 25.7 näyttää allekirjoittaneen Muonion seurkunnan vaalilautakunnan puolesta kuulutuksen äänioikeutettujen puolesta.
        Neuvos on siis aktiivinen kuntalainen, poliitikko ja seurakuntalainen Muoniossa.

        Kuka tämä pyrkyripaljastaja on joka ennusti päin prinkkalaa 6.6.21?

    • Anonyymi

      Eiköhän vaihdeta uusi puolue ja uusi moitittavaa. Tämä veteraani mennee varmasti. Miten porvaritten laita

      • Anonyymi

        Etse valittajako kehuskelee ennakkoon läpimenoaan, vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etse valittajako kehuskelee ennakkoon läpimenoaan, vai?

        Väärät johtopäätökset vievät kirjoittajan upottavalle suolle.
        Mielenterveys on vaarassa.
        Vaikeinta on perääntyminen ja sen jompikumpi-risteyksen löytäminen, josta viettelysten vaunu lähti tanssittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etse valittajako kehuskelee ennakkoon läpimenoaan, vai?

        Sekoileva nettikiihkoilija kysyy mitä sattuu kopsahtamaan päähän.

        Ja luulee että nettraivoaminen on voittajan ja oikeassaolijan merkki.

    • Anonyymi

      >>>Näitä lukiessa näyttää luottamuspaikoilla olleen varsinainen venkula.kuinka >>>tollasia vielä palkitaan titteleillä. jätetään valisematta, jätetään valitsemasta myös
      >>>hallitukseen ja erinäisille lautakuntapaikoille. odotan myös häntä kannattavan >>>puheenvuoroa,ei oo näkynyt. tyhjästä on huono nyhjäistä,kertoo sanontakin

      Se on vaan niin, että pienessä kunnassa vaikka jonkun yhden metsästysporukan äänet vievät valtuustoon.

      Valittajasta ja hänen tittelinkipeydestään voi kertoa vielä tällaisenkin tarinan. Kun jäi eläkkeelle opettajantoimestaan, ei saanut koululla kakkukahveja. Ehkä sen takia, ettei häntä töissä kovin arvostettu, ehkä sen takia ettei viimeisenä vuotenaan juuri käynyt töissä ja oli siellä unohdettu että tuollainenkin työntekijä on.

      Mutta kun hänen pitää saada kaikki "kunnioitus" ja tittelit ja mitään ei saa jäädä saamatta. Niin meni silloiselle sivistysjohtajalle M. Mäkelälle anomaan ja valittamaan, että hänelle pitää järjestää ne kakkukahvit. Mäkelähän tunnetusti oli hyvin lakitietoinen ja jämpti. Niin M.M. mietti ja sanoi sitten, että ei kunnalla ole mitään velvoitetta antaa sinulle kakkukahveja. Tästä neuvos oletettavasti kovin suutahti. Mutta yritti vielä monta kertaa seuraavina vuosinakin niitä kakkukahvejaan saada, koska ei voinut hyväksyä, että tämä hänelle kuuluva asia oli jäänyt häneltä saamatta.

      • Anonyymi

        Kuutteri kauppiaitten marionetti, höönäyttivät gevalilla ajamaan tarvitsemiaan asioita kunnassa. Kuinka kävi,valta katosi koko porukalta,marionetti vedettiin kölin alitse . Voi olla että meni vetämättä. Loppu onkin historiaa,istua valehtelijoiden klupin ykköspöydässä ilman jakkaraa ja äänioikeutta.

      • Anonyymi

        7-päivää paikalle ja nimet eshiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        7-päivää paikalle ja nimet eshiin?

        Eli mitä tarkoittaa "nimet esiin", mitä tapahtunut????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuutteri kauppiaitten marionetti, höönäyttivät gevalilla ajamaan tarvitsemiaan asioita kunnassa. Kuinka kävi,valta katosi koko porukalta,marionetti vedettiin kölin alitse . Voi olla että meni vetämättä. Loppu onkin historiaa,istua valehtelijoiden klupin ykköspöydässä ilman jakkaraa ja äänioikeutta.

        Että tuollaisia johtopäätoksiä tänään.
        Toki kirjoitettu jo vuosi sitten.

        ( Näyttää siltä että kaksi eri ihmistä on aloittanut)

    • Anonyymi

      Miltähän näyttää Muonion ennakkoäänestys tilanne?
      Vai vasta sunnuntaina oikea ryntäys äänestämään?

    • Anonyymi

      En mene

    • Anonyymi

      Onko ilma muoniolaisilla maailman parasta? Eikö jäkälämaat häviää jos ilma saastunutta? Mistä löytää puhdasta jäkälämaat?? Kunnallisvaaliehdokkaat ehkä tietää.

    • Anonyymi

      Hieno vaalimainos keskustan Muotkalta ja vasemmiston Frimanilta.

    • Anonyymi

      Tässä on kritikoitu nyt "neuvosta" urakalla ja molemmin puolin puuta.

      Mutta eikö hän ole toiminut aivan niin, miten poliitikon kuuluu? Poliitikonhan pitää ennen kaikkea osata saada itselleen valtaa, ja käyttää ja säilyttää valta. Jos tätä kykyä ei omaa, niin ei ole mikään poliitikko. Aivan kuin ei olisi kokki, jos ei osaisi edes keittää perunoita al dente.

      On myös niin, että eri ihmiset käyttävät valtaansa eri tavalla. Esimerkiksi kaksi peräkkäistä toimitusjohtajaa suuryrityksessä, tai kaksi peräkkäistä Suomen tasavallan presidenttiä. Molemmilla samat valtuudet, ja samat säännöt ja asetukset säätelevät. Mutta toiminta hyvin erinäköistä. Koska persoonallisuudet ovat erit. Olen siis tarkoittamassa sitä, että ko. ihminen on saanut valtaa itselleen vuosikymmeniä, ja käyttänyt sitä omalla tavallaan. Mikä siinä on väärin?

      Onhan vanha sanonta, että kansalla on sellaiset johtajat, jotka se ansaitsee. Tässä keskustelussa on esitetty isoja, räikeitäkin, väitteitä mm. siitä että ko. henkilö olisi käyttänyt kuntaa koston välineenä, hankkinut itselleen jotenkin "ohi jonon" venepaikkoja ja montaa muutakin on väitetty. Ehkä väitteillä on perusteet, ehkä ei.

      Välttämättä perusteita ei ole. Kuten ei ole perusteita lähes koskaan sillä, kun suomalainen kritikoi Suomen hallitusta. Koko valtion johtaminen on niin vaikea tehtävä, että lähes kukaan hallituksen kriitikoista ei osaisi sitä itse tehdä. Yleensähän näissä hallituksen kritiikeissä keskitytään pelkkään pintakuohuun, ja haukutaan lehdistä luettuja valmiiksi pureskeltuja väitteitä hallituksen teoista. Mutta mitä hallitus tekee todella, ja millaista se todella on olla valtakunnan tasolla poliitikko. Sitä juuri kukaan ei tiedä. Ei kansalla ole juuri koskaan mitään kapasiteettia kritikoida hallitusta. Eikä kuntalaisilla ole juuri koskaan mitään kapasiteettia kritikoida kunnan toimintaa.

      Jos kunta-kriitikoilta kysyttäisiin perusasioita siitä, miten kunnanhallitus ja -valtuusto toimii, miten lautakunnat toimivat, miten pöytäkirjoja luetaan ja tulkitaan. Jos tällaisia kysyttäisiin, lähes kukaan kunta-kriitikoista ei tietäisi. On voimakkaat, räikeätkin, väitteet vailla oikeita perusteita.

      Mutta ehkä perusteita onkin! Ehkä ko. henkilö on kyseenalaisesti vuosien varrella. Mutta jos näin on, niin silloinhan kuntalaisten olisi pitänyt puuttua asiaan. Ottaa selvää oikeuksistaan ja ottaa selvää kuntapäättäjiä sitovista säädöksistä ja niin edelleen. Ja sitten kansalaisvaikuttamisen kautta olisi ko. henkilön toiminta voitu pysäyttää, tai sitä olisi voitu loiventaa. Näin ei ole toimittu? Miksi? Koska ei uskalleta eikä osata. Mutta osataan valittaa ja väittää, ja luulla että tiedetään kun puhutaan.

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus!
        Ei uskalleta ja silloin on turhaa marista.
        Hyvä, että jokku ovat uskaltaneet.
        Kaikella on aikansa ja ”neuvoksen” on jo ohi!

      • Anonyymi

        Kehuja ei näy yhtään, miksi?

      • Anonyymi

        Valittaminen kuntaan ei kyllä Muoniossa ole auttanut.
        Onko sitten osa kunnan virkamiehistä juonessa mukana vai ei, sitä en tiedä. Toivoa sopii ettei ole.
        Osa viranhaltioistakin ollut jo pitkään Muoniossa.
        Miksi , miksi on silti mahdollista, että yksi luottamusmies on jo niin pitkään tehnyt vain hallaa Muoniolle ja Muonion veronmaksajille? Luettelo asioista joissa päällepäsmärinä on ollut juuri ”Neuvos” on niin pitkä, että jätän sen tästä pois.
        Eikö kukaan ole uskaltanut tarttua asiaan ja tuoda se niin julkisesti esille ettei epäilyksen häivää enää olisi?
        Mitä nämä ihmiset Muoniossa ovat saaneet ”Neuvokselta” vai millä hän on niitä ihmisparkoja ”kiristänyt” vai mitä sellaista tietoa hänellä näistä poloisista on , että laulavat vain ”Neuvoksen” lauluja?
        Onko hyöty ollut tarpeeksi hyvä?
        Kehuja ”Neuvoksesta” ei löydy hakemallakaan, miksi?

        Luoterissa oli entisen apteekkarin haastattelu.
        Hän mainitsi että oli saanut valittamalla oman apteekkityömaansa aikoinaaan.
        Eli pitää tietää mistä kannattaa valittaa.
        Turha nalkutus vain väsyttää niin ettei pysy edes hereillä.

        "Neuvoksen laulut" on kyllä aika outo ilmaisu.
        Mihinkä kirjoittaja oikein viittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luoterissa oli entisen apteekkarin haastattelu.
        Hän mainitsi että oli saanut valittamalla oman apteekkityömaansa aikoinaaan.
        Eli pitää tietää mistä kannattaa valittaa.
        Turha nalkutus vain väsyttää niin ettei pysy edes hereillä.

        Olet varmasti oikeassa!
        On vain niin, että valituksen aihe on ihan oikea mutta sen saaminen valitusmuotoon on aivan liian monelle ylivoimaista.
        Se jo aiheuttaa epäsopua ja suoranaista vihaa.
        Se ettei voi todetulle vääryydelle mitään.
        Ei ole taitoa eikä voimia tehdä valitusta eikä käytännönapua sen valituksen tekemiseen. Pahinta on, että juuri ne kieroa peliä ja omaan pussiin pelaajat hyötyvät tästä tilanteesta ettei valituksia tehdä.
        Vaikka kuntaan osoitettu ja sinne toimitettu valitus ei olisikaan viimmeisen päälle virkakielellä laadittu on siellä otettava käsittelyyn.
        Kynnys on joka tapauksessa näin pienessä paikassa hyvin korkea.
        Se lisää vain ihmisten pahaaoloa.
        Se jää muhimaan mieleen.
        Kunnallisvaalit tuovat uusia ja liian monelle ihan vieraita ihmisiä päättäjäksi. Osa jotka jäävät päättäjiksi vain valtuustoon jäävätki vieraaksi.
        Lautakuntien päättäjiksi tuppaa pääsemään jostain kumman syystä juuri sellaisia jotka ehkä tunnetaan mutta samalla myös kovasti ihmetellään heidän valintaansa kyseisiin lautakuntiin.
        Valintaperusteet eivät ole kyllä monelle oikein auenneet!
        Tuntemisen lisäksi pienessä Muoniossa myös tiedetään jo hyvin tarkoin valmiiksi ettei joistakin
        valituista tule olemaan minkään lautakunnan todellista yhteisten asioiden hoitajaa. He ova valikoituneet poliittisesti eikä niikään, että he tietäisivät, haluaisivat tietää tai olisivat edes jotenki perillä sen lautakunnan hoitamista asioita.
        Usein sattuu samaan lautakuntaan ”käskyläisiä” liianki monta! Siitä ei hyvää seuraa.
        Se turhauttaa useitakin Muoniolaisia. Tilanne jatkuu joka neljän vuosi samalla tavalla. Mikään ei tunnu kierrettä Muoniossa katkaisevan. Miksi?
        Ei katkennut kierre nytkään.
        Nyt tiedetään valtuusto ja kohta nähdään taas se sama,
        että vähiten odotettuja istuu lautakunnissa ja peli jatkuu!
        Ei hyvä Muoniolaisille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valittaminen kuntaan ei kyllä Muoniossa ole auttanut.
        Onko sitten osa kunnan virkamiehistä juonessa mukana vai ei, sitä en tiedä. Toivoa sopii ettei ole.
        Osa viranhaltioistakin ollut jo pitkään Muoniossa.
        Miksi , miksi on silti mahdollista, että yksi luottamusmies on jo niin pitkään tehnyt vain hallaa Muoniolle ja Muonion veronmaksajille? Luettelo asioista joissa päällepäsmärinä on ollut juuri ”Neuvos” on niin pitkä, että jätän sen tästä pois.
        Eikö kukaan ole uskaltanut tarttua asiaan ja tuoda se niin julkisesti esille ettei epäilyksen häivää enää olisi?
        Mitä nämä ihmiset Muoniossa ovat saaneet ”Neuvokselta” vai millä hän on niitä ihmisparkoja ”kiristänyt” vai mitä sellaista tietoa hänellä näistä poloisista on , että laulavat vain ”Neuvoksen” lauluja?
        Onko hyöty ollut tarpeeksi hyvä?
        Kehuja ”Neuvoksesta” ei löydy hakemallakaan, miksi?

        Eipäs - juupas väittelyjen aika alkaa olla ohi nettiväittelijöiden maailmassa.
        Älytöntähän olisi Neuvoksen ansioita alkaa puolustamaan. Mutta moittiminen on tasan yhtä älytöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmasti oikeassa!
        On vain niin, että valituksen aihe on ihan oikea mutta sen saaminen valitusmuotoon on aivan liian monelle ylivoimaista.
        Se jo aiheuttaa epäsopua ja suoranaista vihaa.
        Se ettei voi todetulle vääryydelle mitään.
        Ei ole taitoa eikä voimia tehdä valitusta eikä käytännönapua sen valituksen tekemiseen. Pahinta on, että juuri ne kieroa peliä ja omaan pussiin pelaajat hyötyvät tästä tilanteesta ettei valituksia tehdä.
        Vaikka kuntaan osoitettu ja sinne toimitettu valitus ei olisikaan viimmeisen päälle virkakielellä laadittu on siellä otettava käsittelyyn.
        Kynnys on joka tapauksessa näin pienessä paikassa hyvin korkea.
        Se lisää vain ihmisten pahaaoloa.
        Se jää muhimaan mieleen.
        Kunnallisvaalit tuovat uusia ja liian monelle ihan vieraita ihmisiä päättäjäksi. Osa jotka jäävät päättäjiksi vain valtuustoon jäävätki vieraaksi.
        Lautakuntien päättäjiksi tuppaa pääsemään jostain kumman syystä juuri sellaisia jotka ehkä tunnetaan mutta samalla myös kovasti ihmetellään heidän valintaansa kyseisiin lautakuntiin.
        Valintaperusteet eivät ole kyllä monelle oikein auenneet!
        Tuntemisen lisäksi pienessä Muoniossa myös tiedetään jo hyvin tarkoin valmiiksi ettei joistakin
        valituista tule olemaan minkään lautakunnan todellista yhteisten asioiden hoitajaa. He ova valikoituneet poliittisesti eikä niikään, että he tietäisivät, haluaisivat tietää tai olisivat edes jotenki perillä sen lautakunnan hoitamista asioita.
        Usein sattuu samaan lautakuntaan ”käskyläisiä” liianki monta! Siitä ei hyvää seuraa.
        Se turhauttaa useitakin Muoniolaisia. Tilanne jatkuu joka neljän vuosi samalla tavalla. Mikään ei tunnu kierrettä Muoniossa katkaisevan. Miksi?
        Ei katkennut kierre nytkään.
        Nyt tiedetään valtuusto ja kohta nähdään taas se sama,
        että vähiten odotettuja istuu lautakunnissa ja peli jatkuu!
        Ei hyvä Muoniolaisille!

        Mutta onko "neuvos" tehnyt todellisia rikoksia kenenkään mielestä? Jos hän on päsmäröinyt ja käyttänyt kyseenalaisia temppuja, niin ovatko hänen tekonsa kuitenkaan rikoksia?

        Elleivät ole niin sittenhän se on vain politiikkaa, get over it.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs - juupas väittelyjen aika alkaa olla ohi nettiväittelijöiden maailmassa.
        Älytöntähän olisi Neuvoksen ansioita alkaa puolustamaan. Mutta moittiminen on tasan yhtä älytöntä.

        Valittaminen tämän sivun kautta käy hyvin näppärästi ja helpottaa hyvin monen ihmisen kaunaa ja vihaa!
        Siksi ovat hyviä nämä sivut kirjoitella.
        Lähiaikoina moni Muoniolainen näkee, että totta on kirjoitettu paljon näillä sivuilla esim. Muonion Kunnallisvaaleista.
        Kunhan pääsevät selville ketä mihinki lautakuntaan valitaan ja se tulee olemaan vaikeaa!
        Huomioon pitää ottaa lahjomiset, katteettomat lupaukset, oikeat toteutuvat lupaukset, suoranaiset valehtelut, kiristykset, sukulaissuhteet ja kepulaisuus.
        Muonio on edelleen vanhanaikainen kunta ja siksi se ei tule koskaan nousemaan samoin kuin naapurikunnat. Keskusta pitää kynsin hampain kiinni vanhoista tavoista. Jopa umpiuskovaiset ovat alkaneet nähdä verhon läpi, että maailma on muuttunut muualla mutta ei Muoniossa. Päättäjätkään eivät ole yli 40 vuodessa saaneet täysuudistusta.
        Se on suoranainen jarru ja häpeä!
        Tämän kaiken selitys on, että osa kuntalaisista menestyy hyvin ja osa on elämäänsä hyvinkin tyytyväisiä. Osaa kuntalaisia vedetään kuin pässiä narussa ja käskettäviä ja käskijöitä Muoniossa riittää, niin työttömille, alkoholisoituneille,
        uskon sisällä harhaileville, yksinkertaisille ja ikuisesti paremmasta haaveiliville odottajille ja vanhaan ”hyvään aikaan” juurtuneille keskustalaisille.
        Muonio vain kuihtuu odotellessa sitä parempaa aikaa!
        Vaalien tuloksen perusteella uudistusmielisiä on tulossa päättäjiksi mutta valitaanko silti lautakuntiin ne samat kuin aina ennenki?

      • Anonyymi

        Hyvä, kiihkoton kirjoitus, vuoden on jo täällä omaa säästeliästa valoaan säteillyt . Mutta Ounastähti tuskin tästä on hyötynyt.
        Tai ehkä onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, kiihkoton kirjoitus, vuoden on jo täällä omaa säästeliästa valoaan säteillyt . Mutta Ounastähti tuskin tästä on hyötynyt.
        Tai ehkä onkin.

        Viittasin nyt kommenttiin, joka on kirjoitettu 19.6.2021.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viittasin nyt kommenttiin, joka on kirjoitettu 19.6.2021.

        Voi kun huononäköisyyskin vaivaa. Kommentti, johon viittaan, on kirjoitettu 13.6.2021, klo 9.13

    • Anonyymi

      Äänestäjistähän kaikki riippuu. Äänestäjät päättävät, ketä valitaan päättäjiksi.

    • Anonyymi

      "täällä on hyvä asua", Muotka, Friman tuumaavat luoteis-lapin mainoksessa. Hyväpalkkaisilla on, kun ei rasita työ eikä polla. Nauttia vaan maaaailman puhtaasta ilmasta.

    • Anonyymi

      Kansa puhui joten pulinat pois!

      • Anonyymi

        Vanhentunut ja tylsä hokema!
        Kyllä osa äänistä tuli suoraan käskynä tai vippaskonstilla ja pullakahveilla niin, että tyhjiä huutelet .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhentunut ja tylsä hokema!
        Kyllä osa äänistä tuli suoraan käskynä tai vippaskonstilla ja pullakahveilla niin, että tyhjiä huutelet .

        Voiko toista henkilöä käskeä äänestämään? Miksi kukaan tottelisi? Mitä he siitä saavat, tai mitä jäävät vaille jolleivat tottele.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhentunut ja tylsä hokema!
        Kyllä osa äänistä tuli suoraan käskynä tai vippaskonstilla ja pullakahveilla niin, että tyhjiä huutelet .

        Väärin äänestetty jne?

        Herrat ja rouvat menee ehdolle ensi kerralla jos näin ahdistaa tulokset taas.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siis siltä, jos yhteenveto tekee tämän ketjun annista että:
      -neuvos haluaa vain valtaa vallan vuoksi
      -neuvos on ajanut jo vuosikymmeniä vain omia ja kavereittensa asioita, ei kunnan
      -neuvoksen toimintametodi on lautakuntien täyttäminen omilla käskyläisillä
      -loppujen lopuksi kaikki on surkuhupaisaa ja tyhjää peliä, sillä Muoniossa asuu 2300 ihmistä eikä millään näillä lautakuntien/valtuuston/hallituksen päätöksillä ole kovin suurta merkitystä koko ihmiskunnalle
      -mitään rikoksia ei ole tehty, on vain liikuttu harmaalla alueella
      -aivan sama

      • Anonyymi

        Tuon saman asian olen huomannut jo monta vuotta sitten..
        Muoniolaisilla tapa uhota muutoksesta mutta sitä ei vain koskaan tule.
        Kuinka sokeita nämä käskyläiset ja käskettävät oikein ovat?
        Kunnallisneuvos vetää heitä höplästä tullen mennen.
        Omat edut on paljon tärkeämpiä kuin kunnan edut joista hän puhuu pelkkää potaskaa.
        Kohtahan se selviää mihin neuvos pääsee edustamaan Muoniota.
        Toivottavasti hyvin suppealle alueelle. Hävettää, että missään Muonion ulkopuolella kuntalaisia edustaa neuvoksen kaltainen ihminen.

    • Anonyymi

      Panettelu ei lopu jos kukaan ei sitä ryhdy vastustamaan.

      • Anonyymi

        Missähän ne neuvoksen kehujat nyt on ?
        Yhtään ei näillä sivuilta ole.
        Missä peesaajat ja hyvä kaverit nyt on?

    • Anonyymi

      On epäeettistä provosoida laumaa yhtä henkilöä mollaamaan.
      Neuvoksen pitäisi ryhdistäyä ja alkaa puolustautumaan.
      Taitaa olla kyseessä taas riita jossa Ilmestyskirjalla koetetaan estää Valtakirjan kirjoittamista. Eli uskonsota kosmisella tasolla.

    • Anonyymi

      Oli yllättävää, että perussuomalaisia lähti vain yksi ehdokas mukaan. Puhuttiin s-ryhmästä jopa lehdessä, mutta miksi lopahti? Nyt on vaara, että nämä rikkaat kaappaa vallan ja roposet tulee hyväveli kerhon kautta. Nyt vaan ruskeaa jakamaan mikäli menestyt kylässä. Pätevyydellä tahi taidolla viis. Neuvosjutut ovat täyttä silmänlumetta. Kuitenkin persut on suurin ryhmä kunnassa.

      • Anonyymi

        Ilmestyskirja vastaan Valtakirja on kinkkinen taistelutilanne.
        Jäitä hattuun, harhinta pettää vauhdissa. On jo pettänyt, usein.

      • Anonyymi

        Harmi vain, että persuissa oltiin liian
        saamattomia! Hyviä tyyppejä ja eri alojen ammattilaisia olisi saanut tulla enemmän kuin yksi Muonion päättäjäksi.
        Onneksi yksi hillitty/mielyttävä/ammatti-henkilö on parempi kuin ei ketään. Hän kyllä menestyy jos haluaa!
        Eikä taida juuri olla neuvosväen käskettävissä missään mielipiteessään.
        Onnea ja menestystä hänelle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskirja vastaan Valtakirja on kinkkinen taistelutilanne.
        Jäitä hattuun, harhinta pettää vauhdissa. On jo pettänyt, usein.

        Mene seuroihin puhumaan höperöitä eikä tänne sivuille!

      • Anonyymi

        Silmänlumetta neuvosjutut?

    • Anonyymi

      Arvonnat meni kyllä nappiin. Paikat on jaettu.

    • Anonyymi

      Tässähän vanhassa ketjussa käsiteltiin kunnallisneuvosta, joka ei ilmeisesti oikeasti täytä arvonimensä kriteerejä.

      Niin nythän on ilmeisesti vireillä J. Niemelän vastaava titteli.

      Onko Niemelä nyt kunnallispoliittisen historiansa ja muut asiat huomioon ottaen ollut tämän arvoinen? Mihin perustuu? Plussat ja miinukset? Heikkoudet ja vahvuudet? Mitä sä ajattelet, että sä voit antaa meidän kuntayhteisölle?

      • Anonyymi

        Muonio on neuvosten luvattu kunta. Reilun neljänkymmenen vuoden aikana kuntaan tai kunnassa asuneille ja työskenneille on myönnetty seuraavia arvonimiä:

        4 kunnallisneuvosta
        1 pitäjänneuvos
        1 sosiaalineuvos
        1 opetusneuvos

        Lehtitietojen mukaan on anottu yksi kunnallisneuvoksen arvonimi lisää. Presidentti myöntää arvonimiä yleensä kaksi kertaa vuodessa eli marras-joulukuussa seuraavan kerran. Jokohan silloin saamme lukea lehdestä uuden kunnallisneuvoksen nimityksen.

        Muonioon on myönnetty harvinaisen paljon arvonimiä asukasmäärään suhteutettuna.

        Arvonimien määrää ei juuri ole rajoitettu. On ollut vain parilla rajoituksia. Arkkiatrin arvonimiä on ollut vain yhdellä henkilöllä kerrallaan koko maassa. Pitäjänneuvoksen arvonimiä on voinut olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan samassa kunnassa.

        On vielä yksi muoniolaissyntyinen kaupunkineuvos ja professori, jotka ovat tehneet elämäntyönsä muualla.

        Sattaa olla muitakin muualla elämäntyönsä tehneitä, joilla on muoniolaistausta.

        Mitä sitten??? Mutta nyt ei ole mitkään vaalit, eduskuntavaalit keväällä-23 jos joudetaan:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muonio on neuvosten luvattu kunta. Reilun neljänkymmenen vuoden aikana kuntaan tai kunnassa asuneille ja työskenneille on myönnetty seuraavia arvonimiä:

        4 kunnallisneuvosta
        1 pitäjänneuvos
        1 sosiaalineuvos
        1 opetusneuvos

        Lehtitietojen mukaan on anottu yksi kunnallisneuvoksen arvonimi lisää. Presidentti myöntää arvonimiä yleensä kaksi kertaa vuodessa eli marras-joulukuussa seuraavan kerran. Jokohan silloin saamme lukea lehdestä uuden kunnallisneuvoksen nimityksen.

        Muonioon on myönnetty harvinaisen paljon arvonimiä asukasmäärään suhteutettuna.

        Arvonimien määrää ei juuri ole rajoitettu. On ollut vain parilla rajoituksia. Arkkiatrin arvonimiä on ollut vain yhdellä henkilöllä kerrallaan koko maassa. Pitäjänneuvoksen arvonimiä on voinut olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan samassa kunnassa.

        Ei tullut Muonioon yhtään uutta neuvosta.

    • Anonyymi

      Yritin lukea ketjun läpi onnistumatta, niin pitkä. Vesi oli tärkeässä roolissa. Olisiko sähkö seuraava aihe?

      • Anonyymi

        Onko sulla sitten se Lukihäiriö?
        Kun et onnistunut lukea kaikkia!
        Veessä ei juuri lukemista. Maksaa mitä maksaa ja sitä on käytettävä hinnasta huolimatta. Tyhjää vinkua!
        Samoin sähkö. Istu pimeässä!
        Tyhjää naukumista pakollisista asioita. Luulis kaikkien aikuisten tietävän ettei mitään saa ilmaiseksi.

    • Anonyymi

      Eduskuntavaalit keväällä 2023 ja nyt on vaalityö käynnissä. Harkimo kerää järkyttävän äänimäärän.

      • Anonyymi

        Kun puhutte pääministeri Sanna Marinista älkää unohtako sitä, mitä hän on saanut aikaan:
        Onhan se saanut aikaan paljonkin:
        HALLITUKSEN SAAVUTUKSET TÄHÄN MENNESSÄ. Suomi 2021
        -Sukupuolineutraalit liikennemerkit
        -Sukupuolineutraali henkilöllisyystodistus
        -Vauvoille vaaleanvihreät neuvolakortit, koska sukupuolineutraalius
        -Mies voi synnyttää
        -Miesten kuukautiset
        -Hiilidioksiidi on myrkky
        -Suomalaisen teollisuuden alasajo, koska ilmastonmuutos
        -Kiintiöpakolaisten määrän nosto
        -Ennätysmäärä ministereiden avustajia
        -Lisää rahaa kehitysapuun
        -Kolme miljoonaa euroa päivässä kehitysapuun
        -Polttoaineverojen nosto
        -Vihapuhejahti ja näytösoikeudenkäynnit
        -Omavaraisuusasteen reipas pienentäminen
        -EU-tukipaketti jossa otetaan takkiin miljardeja
        -ISIS-henkilöiden kotiuttaminen Suomeen
        -Lennonohjausta hanhille 2 miljoonan euron edestä
        -Muotikuvaukset ja "liian vähän värillisiä" hallituksessa kommentointi
        -Positiivinen syrjintä eli etnisyys ohittaa tietotaidon ja koulutuksen
        -"Ennaltaehkäisevällä toiminnalla estämme, että Suomessa ei tarvitse turvautua terrorismiin" lausunto
        -Joukkoraiskausoikeudenkäynnit eivät ylitä uutiskynnystä
        -Verovaroin tupakoinnin vähentäminen...Kirgisiassa
        -Maskikaupat huijareiden kanssa
        -Ideologia on ohittanut koulutuksen korkeita virkoja täytettäessä. Kirsikkana kakun päällä on että vihervasemmistolainen hallitus lennättää itselleen äänestäjiä koko kauden ajan ja tulee taatusti salaamaan kaiken mahdollisen, tästä myös kertoo joulukuussa 2020 myönnetty "Syyttäjälaitokselle Sumuverho-palkinto salailukulttuurin edistämisestä" (IL).
        Lisäksi -
        - hoitajille vaatimus kpiikin ottamisesta, vaikka se ei suojaa sairastumiselta, työpaikan menettämisen uhalla.
        - lapsia ei saa enää sanoa kouluissa tytöiksi ja pojiksi.
        Ym. Ym.
        Eikä siinä edes ole kaikki. Tässä lisää:
        - Lämmityskustannusten nousu
        - Ruoan hinnan nousu
        - Maanviljelyn hankaloittaminen
        - Karjanhoidon hankaloittaminen
        - Teiden kunnon laiminlyöminen
        - konkurssien aiheuttaminen pienyrityksille laittomilla koronalukituksilla.

    • Anonyymi

      Nyt käydään eduskuntavaalit ja lapista tippuu yksi edustaja. Kuka se on veikkaisin kokoomusta menettäjäksi. Paavo vakaa Väyrynen tulee ja jyrää ääniharavaksi ja säilyttää kepun paikat.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe