4. kuulla olen raskaana, ikää 23 ja miehellä 30. Tämä ihana vauva ei ollut mitenkään suunniteltu, se vain päätti ottaa meidät vanhemmikseen ja alkukriisin jälkeen olemme asiaan sopeutuneet -tai minä ainakin, enkä jaksaisi millään odottaa lokakuuta ja esikoisen syntymää.
meillä on mieheni kanssa hyvä ja rakastava, tosin vielä lyhyt suhde, yhdessä olemme olleet vasta vajaan vuoden. Aikaisemmin meillä oli tapana joka viikonloppu vetää perinteiset suomalaiset kännit, joskus tosin ihan sivistyneestikin. Nyt luonnollisesti mun baareilut on katkolla ja ajatusmaailma muuttunut muutenkin aika paljon, samoin kuin asioiden tärkeysjärjestys. Saatte sanoa mua itsekkääksi, mutta suututtaa ja surettaa kun mies ryyppää edelleen samaan malliin. Viikot tekee kovasti töitä ja on kunnon mies muutenkin, mutta joka ikinen vkl on pakko vetää örvellyskännit. Ei ymmärrä miltä musta tuntuu jäädä yksin kotiin ja aina ennen viikonloppua pelätä jo valmiiksi tätä fiilistä; tuntuu että mulla ja vauvalla ei ole väliä.
olemme puhuneet asiasta ja olen yrittänyt olla mäkättämättä. Mies myöntää että siinä on jonkinsortin alkoholistin vikaa kun joka vkl pitää juoda. Mutta en voi ymmärtää miksei edes kunnioituksesta mua kohtaan voisi olla edes joskus dokaamatta. Mulla on niin yksinäinen olo!! Äskenkin lähti baariin (valmiiksi jo tosi sekaisin), eikä edes moi:ta sanonut lähtiessä. Tuntuu tosi pahalta. Mitä sitten kun vauva syntyy? Ei sama voi jatkua.. mutta jatkuuko? Muutenkin on niin paljon miettimistä tämänhetkisessä yllätysvauvassa että mielestäni en tällaista kaipaa. Surettaa ja itkettää. Tätäkö loppuelämämme tulee olemaan?
En jaksa huutaa, en mäkättää. Lähinnä olisin tyytyväisempi jos jotenkin voisin asian kostaa.. rumaa, tiedän!! mutta suututtaa niin helvetisti!!
Tulenko koko raskauden ajan miettimään näitä asioita, ajatuskin masentaa. Miksei mies tue mua ja miksi aiheuttaa tietäen mielipahaa? En minä ole tätä tilannetta toivonut sen enempää kuin hänkään.
meillä on mieheni kanssa hyvä ja rakastava, tosin vielä lyhyt suhde, yhdessä olemme olleet vasta vajaan vuoden. Aikaisemmin meillä oli tapana joka viikonloppu vetää perinteiset suomalaiset kännit, joskus tosin ihan sivistyneestikin. Nyt luonnollisesti mun baareilut on katkolla ja ajatusmaailma muuttunut muutenkin aika paljon, samoin kuin asioiden tärkeysjärjestys. Saatte sanoa mua itsekkääksi, mutta suututtaa ja surettaa kun mies ryyppää edelleen samaan malliin. Viikot tekee kovasti töitä ja on kunnon mies muutenkin, mutta joka ikinen vkl on pakko vetää örvellyskännit. Ei ymmärrä miltä musta tuntuu jäädä yksin kotiin ja aina ennen viikonloppua pelätä jo valmiiksi tätä fiilistä; tuntuu että mulla ja vauvalla ei ole väliä.
olemme puhuneet asiasta ja olen yrittänyt olla mäkättämättä. Mies myöntää että siinä on jonkinsortin alkoholistin vikaa kun joka vkl pitää juoda. Mutta en voi ymmärtää miksei edes kunnioituksesta mua kohtaan voisi olla edes joskus dokaamatta. Mulla on niin yksinäinen olo!! Äskenkin lähti baariin (valmiiksi jo tosi sekaisin), eikä edes moi:ta sanonut lähtiessä. Tuntuu tosi pahalta. Mitä sitten kun vauva syntyy? Ei sama voi jatkua.. mutta jatkuuko? Muutenkin on niin paljon miettimistä tämänhetkisessä yllätysvauvassa että mielestäni en tällaista kaipaa. Surettaa ja itkettää. Tätäkö loppuelämämme tulee olemaan?
En jaksa huutaa, en mäkättää. Lähinnä olisin tyytyväisempi jos jotenkin voisin asian kostaa.. rumaa, tiedän!! mutta suututtaa niin helvetisti!!
Tulenko koko raskauden ajan miettimään näitä asioita, ajatuskin masentaa. Miksei mies tue mua ja miksi aiheuttaa tietäen mielipahaa? En minä ole tätä tilannetta toivonut sen enempää kuin hänkään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
..sitten avioero ja olet yksinhuoltaja, kunnes pojallasi kasvaa amisviikset ja keskustelet vuorotellen poliisin ja kuraattorin kanssa, kuinka toivoton jälkikasvusi on ja tullut isäänsä.
Eräänä päivä poikasi painaa paksuksi naisen ja ryyppää ja kiertokulku jatkuu...
Kiitos kovasti. Toivottavasti joskus pääset katkeruutesi yli.
pitääpä paikkaans, ei ne mihinkään muutu, kaverit, jalkapallo, jääkiekko, autot, kattoremppa, kaverin mökki, töissä jotain, mikä tahansa riittää. Kun vauva syntyy, pari kk on ok, mutta jo ristiäisten jälkeen sama meno jatkuu. Harvassa on isiä, jotka jättää lepattelun siihen kun vaavi syntyy. Lue tilastoja!
Funtsaa vaan mitä asia tarkoittaa.. Kuuntele itseäsi. Tosiasia on se, että harva mies kypsyy samaa tahtia isäksi, mitä nainen äidiksi, niin valitettavaa kuin se onkaan. Monella miehellä menoikä ei mene ohi koskaan, vaan on ainainen pakko lähteä. Jotkut sanovat että pitää lähteä että voi tulla takaisin, mutta paljonko se lohduttaa. Sulla on vielä hyvin, kun vauva on sisälläsi suojassa. Suosittelen miettimään vakavasti sellaista vaihtoehtoa elämääsi, että elät lapsesi kanssa kahden; vaivaa ja huolta on huomattavasti vähemmän, kun ei ole miestä, josta ei ole vastuutaan kantamaan kuin ehkä tilapäisesti. Nainen lapsensa kanssa pärjää varmasti ja aina,yhteiskunnan tukirakenteet toimii niin, mutta jos sinulla on samassa huushollissa mies, joka esimerkiksi ryyppää säännöllisesti, kaikki toimivat olettaen, että hän hoitaa osuutensa, vaikka ei sitä tekisikään.
Näin se vaan on.Funtsaahan asiaa..mikä on tärkeää.
Kuulostaa tosi tutulta. Itse olen kyllä sua lähes 10 vuotta vanhempi, mutta mies on saman ikäinen kuin sun miehesi. Lapsi oli (tai siis on) suunniteltu, ja mies siitä vielä ensin alkoi puhua, että haluaisi lapsen. Silti toimi samoin kuin sun miehesi, ja musta tuntui täsmälleen samalta kuin susta. Meillä oli kanssa aina yhteiset riennot aiemmin. Tässä muutama lohdutuksen sana. Mies ei tajua sitä lapsen tuloa niinkuin sinä; se ei muuta miestä vielä. Kun lapsi syntyy, hän alkaa rakastaa sitä, ja vielä enemmän kun lapsi alkaa ilmaista itseään hymyin ym. Eli yhteys tulee vasta sitten. Ja voimistuu edelleen kun lapsi tulee siihen ikään, että sen kanssa voi tehdä jotain kivaa. Jos ei miehesi ole ihan alkkis, niin lapsi motivoi häntä tässä vaiheessa tekemään muutakin kuin ryyppäämään vapaa-ajalla. Anna siis miehelle aikaa. Tiedän että se on vaikeata kun vituttaa, mutta jotta se ei niin paljon vituttaisi, niin ala keksiä itsellesi ihan omat menot viikonloppuisin. Toimii myös eräänlaisena kostona, mikäli hän mitään huomaa ryypiskelyltään ;) Tämä tilanne on kuitenkin väliaikainen - siis raskautesi :) Saat ajatukset muualle etkä sitten liikaa ressaa. Meidän poitsu on puolivuotias, ja mies kyllä ryypiskelee edelleen, mutta on vähentänyt ja selvästi tajunnut asioita. Joku tähän tietysti sanoo että mitä lässytystä, jätä tuommoinen mies.. mutta itse ajattelen että jos rakkautta on, niin vanhemmilla on lastaan kohtaan velvollisuus pitää välinsä kunnossa. Jos vaan miehesi ei ole kännissä vaarallinen - sehän sitten olis jo ihan eri juttu - niin koita kestää, ja ehkä puhua hänelle nätisti miltä tuntuu, mut älä stressaa itseäsi ja sydämesi alla kasvavaa vauvaa riitelemällä. Ei kaikki tarinat pääty onnettomasti! Voimia sinulle, kyllä se vielä iloksi muuttuu ;) Raskausaika on monelle vähän yksinäistä; kun vaavi syntyy niin olosi muuttuu senkin takia, että saat hoitaa pikkuista. Sitten voit katsella, muuttuuko meininki kuukausien mittaan.
Terve!
Ihanaa kun en olekaan yksin tässä ajatusmaailmassa. Itse olen myös 23v ja mieheni 26v. Kaksosten olisi tarkoitus syntyä elokuun alussa ja niitä odotetaan innolla. Suhteemme on kestänyt noin puolitoista vuotta ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Meidän lapset tosin on suunniteltuja ja molempien haluamia, mutta silti viikonloput ovat yhtä helvettiä...
Mieheni ymmärtää kyllä että minulla on vaikeaa viikonloppuisin kun hän ryyppää ja joskus jopa unohtaa tulla kotiin... Ahdistus viikonlopun tapahtumista alkaa jo loppuviikosta ja perjantai iltapäivällä on jo todella paha ahdistus. Olen itse ollut aina aika rauhallinen alkoholin juonnin suhteen eli en aikaisemminkaan koskaan lähtenyt vetämään perseitä kylille vaan lähdin pitämään hauskaa. Mieheni taas juo kuin pesusieni. Vaikka hän tiedostaakin ahdistukseni hän ei silti sitä käsitä jollakin tasolla.
Asiaa pahentaa vielä se ettei hän osaa kunnolla puhua omista tunteistaan varsinkaan selvinpäin vaan jos hänestä jotain haluaa saada irti on keskusteltava silloin kun hän on humalassa. Eräässä viimeaikaisessa keskustelussa kävi ilmi että häntä pelottaa isäksi tuleminen. Tämä on hänelle arka aihe sillä aikoinaan hän hylkäsi naisen joka odotti hänelle lasta. Nykyisin kuitenkin asiat ovat paremmin ja hän tapaa säännöllisesti esikoislastaan.
En minäkään tiedä miten jaksaisin yksin kaikki viikonloput. Kaikki "ystäväni" hylkäsivät minut kun saivat tietää minun odottavan kaksosia... Mistähän sitä tukea pitäisi hakea jos sitä ei läheisiltä saa??? Olen vain päättänyt selvitä tästä elämänvaiheesta kunnialla ja päättänyt antaa miehen mennä viikonloppuisin sillä kohta ei ole todellakaan aikaa enää juosta kaljalla...
Mutta stemiä sinne päin ja koittakaa puhua asioista.
Sanoit että olet päättänyt antaa miehen mennä vloppuisin koska kohta ei ole aikaa enää juosta kaljalla...
Luulenpa että monissa parisuhteissa juuri tuo asenne aiheuttaa lapsen syntymän jälkeen ongelmia.. Ei mies välttämättä ymmärrä sitä että miksei yhtäkkiä saakaan enää käydä kaljalla kun on aikaisemminkin saanut. Ei se synnytys ole miehelle niin maata kaatava kokemus kuin naiselle on.
Että olen samaa mieltä kuin aikaisempikin vastaaja, jos aiheesta täytyy tapella, niin kannattaa tapella odotusaikana, ei sitten kun on se pieni nyytti ja itse ihan väsynyt. Koska todennäk. aiheesta tulee tappeluja, jos ei heti synnytyksen jälk, niin viimeistään muutaman viikon päästä.
Mites nyt on lähtenyt rullaamaan vieläkö mies ottaa ahkerasti viikonloppusin?
Täällä ois kans suunnilleen samoissa tilanteissa oleva, minä kans 23v ja mies 30v. toisen lapsukaien la ois lokakuussa kans, olin lukevinani että sinullakin lokakuussa?
Minulla mies vaan juo viikko tolkulla nykyään, ei aina mutta parin kuukauden välein menee se viikon putki ainakin, eikä näyttäydy kotosalla.
Että jos tahdot esim. kertoa asioita tai muuten vaan juttukaveria, niin ilmota.
Meillä oli vajaa 10 vuotta sitten sama tilanne, tulin raskaaksi ja mies halusi jatkaa viikonloppuisin baarissa käymistä ja minua se harmitti kovasti. Ja mitä tein: Valitin, jäkätin, en kerta kaikkiaan hyväksynyt tilannetta. Kerroin hänelle, että miltä minusta tuntuu ja kyllä se pikkuhiljaa alkoi mennä kaaliin. Ymmärsin kyllä miestänikin, eihän hän ollut raskaana, eikä hänen/meidän kaverit sitä ymmärtäneet häntä mukaan pyytäessään, että minulla saattaisi olla jotain miehen baarissa käymistä vastaankin. Olen sitä mieltä, että jos yhdessä ollaan perhettä perustamassa, niin kyllä molempien on luovuttava joiltakin osin "entisestä" elämästä. Eikä tämä tarkoita sitä, että baareissä ei saisi käydä, mutta ei siellä joka viikonloppu tarvitse juosta. Uskon, että miehesikin jossain vaiheessa, ennen lapsen syntymää tämän asian ymmärtää. Mutta, älä anna periksi. Jos annat miehesi juosta ympäriinsä, etkä yhtään pistä kapuloita rattaisiin, niin silloin ehkä se avioero muutaman vuoden päästä saattaa olla ajankohtainen. Miehet eivät nimittäin itse tajua lopettaa. Miehet ovat loppujen lopuksi vähän kuin pikkulapset, ne tarvitsevat ohjausta ja huolenpitoa. Itselläni on 3 lasta ja olen ollut kohta 13 vuotta erittäin onnellisesti ja tasapainoisesti naimisissa. Ystäväpiirissäni on parin vuoden sisällä tullut 2 avioeroa ja molemmissa tapauksissa miehet ovat jatkaneet omia menojaan vaimojen tullessa raskaaksi ja sen jälkeenkin. Vaimot ovat "kiltisti" jääneet lasten kanssa kotiin ja antaneet miehen mennä. Nyt molemmilla miehillä uudet naisystävät. Eli liian kiltti ei saa olla, eikä kaikkea tarvitse hyväksyä. Välillähän se mies siitä suuttuu, mutta nopeasti kyllä leppyykin. Aurinkoista kevättä Sinulle!
Käymään esim. perheneuvolassa miehen kanssa yhdessä keskustelemassa tästä asiasta. Se antaa kummasti miehellekin varmasti uusia näkökulmia asiaan, kun on vieras ihminen tavallaan johtamassa keskustelua! Ei se käynti ainakaan varmasti asioita voi pahentaa!
Kosto johtaa vain kierteeseen, älä käytä sitä. Etkä tosiaankaan ole itsekäs, ei tuollaista joka viikon loppuista ryyppäämistä kenenkään tarvitse sietää.
Käske vaan miehesi lopettamaan moiset pelleilyt, kyllä kolmikymppisellä pitäisi jo sen verran järkeä olla, että tajuaa mikä on oikein.
Jos hän ei siihen pysty raskausaikana, ei hän siihen pysty synnytyksen jälkeenkään.
Pahalta näyttää tässä vaiheessa, toivottavasti miehesi järkiintyy, ettekä joudu eroamaan, siihen tuollainen toisen säännöllinen ryyppääminen väistämättä johtaa, varsinkin kun lapsen syntymän jälkeen se arkikin painaa ihan toisella lailla.
Toivotaan parasta, hyvää jatkoa
Itsellä hieman sama tilanne, kuin sinulla.
Laskettu aika marraskuussa ja raskaus oli suuri yllätys.
Mies painosti aborttiin ja kun en tehnyt nyt tietysti "kostaa" "ja elää kuin viimeistä päivää" omien sanojensa mukaan, "kun sitten ei enään pysty".
Vappu oltiin sitten erillään mies ystäviensä ja minä omien ystävien kanssa.
Meillä myös ennen raskautta sama tilanne, kuin teillä että baarissa käytiin yhdessä.
Itse olen tavallaan kokenut "helpotuksena" nyky tilanteen, kun ei tarvitse istua siellä lähi baarissa.
Mieheni olen antanut mennä, koska ei kai ketään voi pakottaa olemaan kotonakaan.
Kerran hän huomasikin, ettei halunnutkaan lähteä ja tuli ulkona käytyään samantien takaisin.
Ehkä tuo asenne, että antaa toisen mennä voi lähentääkkin, kun toinen ei koe olevansa niin "sidottu".
Tietysti tähän miehen yksin "juoksemiseen" vaaditaan luottamusta aika paljon.
Väkisinkin sitä miettii jossain tuolla kaveriensa kanssa viipottaessa, että jos löytääkin toisen naisen.
Mutta olen tähän ajatellut, että jos sen luontoinen on, niin tekisi sen ennemmin tai myöhemmin.Siihen ei valitettavasti voi itse vaikuttaa millainen toinen on luonteeltaan.
Itse uskon tuntevani mieheni sen verran hyvin, ettei ole pettäjä tyyppiä, mutta silti olen valmistautunut myös tähän mahdollisuuteen.
Olen ottanut raskauteeni hyvin itsenäisen asenteen ja uskon sen avulla jaksavani tämän uuden elämäntilanteen.
Olen siitä päivästä lähtien, kun peruin abortin kasvattanut itseäni mahdolliseen yksin elämiseen vauvan kanssa.
Toivon sinulle ja kaikille samassa tilanteessa oleville voimia jaksaa ja kestää miesten oikuttelut.
Monesti mies kasvaa isäksi vasta, kun saa vauvan syliinsä, tai jotkut ei välttämättä koskaan.
Me äidit kasvamme äideiksi jo tässä n. 9 kuukauden aikana.