Aihe

Pätkä tekstiäni, palauetta

Anonyymi

Tässä on kirjoittamani novellin alku. Ottaisin mieluusti vastaan palautetta, risut, ruusut ja kehitysehdotukset.

”Nyt on sinun vuorosi.”
Nousin hitaasti odotushuoneen vanhalta nahkasohvalta. Nainen, joka oli tullut ilmoittamaan vuorostani hymyili rohkaisevasti samalla kun hän ohjasi minut vanhanaikaisilla lampuilla valaistuun käytävään.
”Muista pysyä rauhallisena. Älä panikoi. He haluavat vain Lauman parasta.”
Minun teki mieli sanoa jotain suuntaan ’mutteivat minun parasta’, mutta olin liian hermostunut välttääkseni vastaan. Ei sitä joka päivä määrätty tapaamaan Alfaa. Vaikka kyseessä olikin jokaisen 15 vuotta täyttäneen velvollisuus, se ei silti tehnyt asiasta helpompaa. Ei, vaikka kuinka olin toistellut itselleni, että sekä vanhempani että isoveljeni olivat selvinneet siitä. Ja isoveljeni oli ollut silloin paljon epäkypsempi kuin minä nyt. Valittettavasti mitkään vakuuttelut eivät kyenneet laimentaneet pelkoa, joka oman kohtalon odottamisessa oli syntynyt.
Lopulta - 9 sekunnin kuluttua, laskin - saavuimme puuovelle. Tummaa mahonkia, vanhanaikainen, mustaksi maalattu ovinuppi sekä kolkutin, joka oli muodoiltaan suden pää. Oikein sopivaa, ehdin ajatella, ennen kuin nainen tarttui siihen. Ehdin laskea kuuteen ennen kuin sisältä kuului narahdus ja joku työnsi avaimen lukkoon.
Ovi avautui sisäänpäin ja vastassa meitä oli poika, ehkä paria vuotta minua vanhempi, jonka tummat, jopa mustat hiukset sojottivat pystyssä. Hän oli pukeutunut Adidaksen huppariin, jonka hihat olivat revittyjä ja paljastivat naarmuilla olevat lihaksikkaat kädet. Farkut olivat tummat ja polvista kuluneet ja yllätys yllätys, myöskin revityt. Pojalla ei ollut jaloissaan kenkiä, ja hän mittaili meitä - ei, minua - pistävän meripihkanvärisillä silmillään. Vain muutaman sekunnin, mutta silti ehdin jo saada tulevasta alfasta vaikutelman, ettei häntä kannattaisi suututtaa. Ei sillä, että alfaa kannatti ikinä suututtaa. Se vain tietäisi hankaluuksia.
Tuon parin tukalan sekunnin jälkeen poika tuhahti ja palasi mustalle nahkasohvalle, joka näytti paljon hienommalta kuin odotushuoneessa testaamani. Minua hakemaan tullut nainen tuuppasi minut sisään ja jäi oviaukkoon seisomaan. En voisi enää paeta.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvältä vaikuttaa

    • Anonyymi

      Tein aloituksesi pohjalta pikaisen viritelmän...

      Istuin kauhuissani odotushuoneen vanhalla nahkasohvalla ja kun tuntematon nainen viimein ilmestyi luokseni, huomasin kynsineeni käsinojan miltei puhki. Nainen aisti pelkoni ja yritti hymyillä rauhoittavasti hoputtaessaan minua lyhtyjen valaisemaan käytävään. Tiesin, että minun oli pysyttävä rauhallisena. En saanut panikoida, sillä he halusivat vain lauman parasta. Yritin vakuutella itselleni, että kaikki päättyisi hyvin, vaikka tiesin, ettei lauman etu ollut välttämättä minun etuni. Alfan tappaminen oli jokaisen viisitoista täyttäneen velvollisuus. Tuo sisuksiani raastava taakka ei kuitenkaan tehnyt verityöstä yhtään helpompaa. Ei, vaikka kuinka olin toistellut itselleni, että vanhempani olivat myös selvinneet siitä. Ja jopa isoveljeni, joka viidentoista ikäisenä oli ollut mieleltään pelkkä lapsi. Olin liian hermostunut laskemaan sekunteja, oman kohtaloni täyttymisen odottaminen sai aikaan sen, että aika menetti merkityksensä ja kun saavuimme jykevälle mahonkiovelle, tuntui kuin olisin viettänyt käytävässä ikuisuuden. Oven valurautainen kahva oli tervanmusta ja sudenpäätä muistuttava kolkutin heijasteli lyhtyjen valossa kuin vereen kastettu pääkallo. Kuulin kuinka avain kääntyi kolahtaen ikivanhassa lukossa, saranat alkoivat itkeä ja ovi avautui. Näin pojan, joka oli minua ehkä pari vuotta vanhempi. Hänen mustat hiuksensa sojottivat pystyssä, jaloissa ei ollut kenkiä ja kuluneet vaatteet olivat miltei riekaleina. Kiinnitin huomioni hänen lihaksikkaisiin käsiinsä, jotka olivat täynnä verestäviä arpia. Hänen meripihkanväriset silmänsä nauliutuivat omiini ja hetken aikaa hän mittaili minua ja sitten muita. Katse ei jättänyt sijaa epäilyille, ja sen uhmaaminen tiesi hankaluuksia, kuolemaa. Kykenin hengittämään vasta kun katseemme irtautuivat. Poika tuhahti ylimielisenä ja istuutui tuhatvuotiselle sohvalle, joka oli ommeltu teurastettujen sielujen nahasta. Takanani seisova nainen tuuppasi minut saliin ja jäi ovelle vartioon. Pakeneminen ei ollut enää vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Wow!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      6810