Mä en tällä haluu hakee minkäänlaista huomioo tai sääliä. Haluun vaa jakaa omia kokemuksia.
Alotetaan ny iha sieltä alusta mistä kaikki lähti. Mä pienenä asuin mun äidin, isän ja kahden iso veljen kanssa paritalossa. Siinä naapurissa asu mun äidin vanhemmat ja mun täti. Mä olin pienestä saakka tosi ilonen ja enrginen tyttö. Rakastin pihalla olemista ja uusien asioiden tutkimista. Sillon kun aloin olla noin 5-6v mun kotona alko asiat pahenee nopeeta vauhtii.
Mun molemmat vanhemmat nautti paljon alkoholia mun kotona ollessa, joka yleensä johti riiteluun ja uhkailuun. Mulla on tosi pahoja traumoja näiltä ajoilta, joka on näin jälkeenpäin vaikuttanu muhun ihmisenä tosi paljon.
On ollu semmosii tapauksii et mun isä on juoduttu viemään putkaan yöks rauhottuu ku homma on lähteny käsistä.
loppujen lopuks vanhemmat näki parhaimpana erota, koska siitä ei vaa halunnnu tulla mitää.
mun isä muutti vähäm kauemmas ja asuin sen jonki aikaa äitini luona. Mun äidillä oli tosi paljon ongelmia alkoholin kanssa ja ei pystyny pitää musta huolta niin muutin siihen naapuriin isovanhempien luo.
siellä asuin noin 7 vuotta. niiden 7 vuoden aikana ehti tapahtuu vaikka mitä. Mut laitettiin jo pienenä perheneuvolaan . Kävin siellä aika usein, kunnes asiat alko olee paremmin. sillon ku olin siellä neuvolassa mun äiti sai autokolarissa aivoverenvuodon mikä sai mut pelkäämään päivittäin et onks mun mutsilla kaikki ok.
Sitte kun mun äiti alko paranee ja sai kuntoutusta aloin vähitellen huomaa et se ei oo enää sama ihminen. Mä pidin sitä silti mun äitina vaikka se äiti rooli oli vähän hukassa. Mä aina rakastin mun äitiä enemmän kun ketään muuta.
noh ala-asteen lopussa mua alettiin kiusaamaan vaan, koska olin parempi ku kukaa muu. mul oli jo valmiiks tosi hankalaa niin se kiusaaminen vaikutti tosi paljon mun hyvinvointiin. En ikinä puhunu kenellekkään mun ongelmista vaan pidin ne mun omana tietona ja yritin esittää vahvaa, mut sitte vaan sorruin. Alotin viiltelyn, koska en löytäny mitää muuta mistä saisin mielihyvää.
Sitte eräänä päivänä kun olin yrittämässä itsemurhaa mä epäonnistuin ja jäin kiinni viiltelystä. Siitä tehtiin lastensuojeluilmoitus ja kerrottiin mun vanhemmille. Mun isä ottisen iha hyvin ja tuku mua, mut mun äiti oli tosi surullinen vaikka se ei sitä halunnukkaa näyttää. Sen oli tosi hankala hyväksyy sitä. Mun äiti soitti mulle noin pari päivää sen jälkeen kun jäin kiinni ja sanoi rakastavansa mua. Se oli viimenen puhelu mitä koskaan sain mun äitiltä, koska noin viikko sen jälkeen mulle tultiin kertomaan, että mun äiti oli kuollut.
Mul oli siinä vaiheessa helvetin rankkaa ja näin parhaimpana vaihtoehtona mennä terapiaan. Se autto tosi paljon ja opin jollai taval ilmasee mun tunteita ja opin kans puhuu niistä.
Hautajaiset ja äidinpäivät oli niit kauheimpii, mut kyl mä sitten selvisin niistä.
muutin mun isälle asumaan. seki oli rankkaa ku kaikki mun läheiset ja ystävät oli siellä missä olin alusta asti asunu.
no mut sain nopee kaverita ja ei siinä. Elämä alko olee taas paremmi, kunnes mut raiskattii ja aloin jo vähitellen miettii kui vitun huono tuuri mulla on. En oo siitä raiskauksesta paljoa kenellekkään puhunut ja raiskaaja juoksee tuolla joissain vapaana. aika perseestä pakko myöntää, mut ei mul oo muuta vaihtoehtoo kun vaa jatkaa eteenpäi.
Alotetaan ny iha sieltä alusta mistä kaikki lähti. Mä pienenä asuin mun äidin, isän ja kahden iso veljen kanssa paritalossa. Siinä naapurissa asu mun äidin vanhemmat ja mun täti. Mä olin pienestä saakka tosi ilonen ja enrginen tyttö. Rakastin pihalla olemista ja uusien asioiden tutkimista. Sillon kun aloin olla noin 5-6v mun kotona alko asiat pahenee nopeeta vauhtii.
Mun molemmat vanhemmat nautti paljon alkoholia mun kotona ollessa, joka yleensä johti riiteluun ja uhkailuun. Mulla on tosi pahoja traumoja näiltä ajoilta, joka on näin jälkeenpäin vaikuttanu muhun ihmisenä tosi paljon.
On ollu semmosii tapauksii et mun isä on juoduttu viemään putkaan yöks rauhottuu ku homma on lähteny käsistä.
loppujen lopuks vanhemmat näki parhaimpana erota, koska siitä ei vaa halunnnu tulla mitää.
mun isä muutti vähäm kauemmas ja asuin sen jonki aikaa äitini luona. Mun äidillä oli tosi paljon ongelmia alkoholin kanssa ja ei pystyny pitää musta huolta niin muutin siihen naapuriin isovanhempien luo.
siellä asuin noin 7 vuotta. niiden 7 vuoden aikana ehti tapahtuu vaikka mitä. Mut laitettiin jo pienenä perheneuvolaan . Kävin siellä aika usein, kunnes asiat alko olee paremmin. sillon ku olin siellä neuvolassa mun äiti sai autokolarissa aivoverenvuodon mikä sai mut pelkäämään päivittäin et onks mun mutsilla kaikki ok.
Sitte kun mun äiti alko paranee ja sai kuntoutusta aloin vähitellen huomaa et se ei oo enää sama ihminen. Mä pidin sitä silti mun äitina vaikka se äiti rooli oli vähän hukassa. Mä aina rakastin mun äitiä enemmän kun ketään muuta.
noh ala-asteen lopussa mua alettiin kiusaamaan vaan, koska olin parempi ku kukaa muu. mul oli jo valmiiks tosi hankalaa niin se kiusaaminen vaikutti tosi paljon mun hyvinvointiin. En ikinä puhunu kenellekkään mun ongelmista vaan pidin ne mun omana tietona ja yritin esittää vahvaa, mut sitte vaan sorruin. Alotin viiltelyn, koska en löytäny mitää muuta mistä saisin mielihyvää.
Sitte eräänä päivänä kun olin yrittämässä itsemurhaa mä epäonnistuin ja jäin kiinni viiltelystä. Siitä tehtiin lastensuojeluilmoitus ja kerrottiin mun vanhemmille. Mun isä ottisen iha hyvin ja tuku mua, mut mun äiti oli tosi surullinen vaikka se ei sitä halunnukkaa näyttää. Sen oli tosi hankala hyväksyy sitä. Mun äiti soitti mulle noin pari päivää sen jälkeen kun jäin kiinni ja sanoi rakastavansa mua. Se oli viimenen puhelu mitä koskaan sain mun äitiltä, koska noin viikko sen jälkeen mulle tultiin kertomaan, että mun äiti oli kuollut.
Mul oli siinä vaiheessa helvetin rankkaa ja näin parhaimpana vaihtoehtona mennä terapiaan. Se autto tosi paljon ja opin jollai taval ilmasee mun tunteita ja opin kans puhuu niistä.
Hautajaiset ja äidinpäivät oli niit kauheimpii, mut kyl mä sitten selvisin niistä.
muutin mun isälle asumaan. seki oli rankkaa ku kaikki mun läheiset ja ystävät oli siellä missä olin alusta asti asunu.
no mut sain nopee kaverita ja ei siinä. Elämä alko olee taas paremmi, kunnes mut raiskattii ja aloin jo vähitellen miettii kui vitun huono tuuri mulla on. En oo siitä raiskauksesta paljoa kenellekkään puhunut ja raiskaaja juoksee tuolla joissain vapaana. aika perseestä pakko myöntää, mut ei mul oo muuta vaihtoehtoo kun vaa jatkaa eteenpäi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tervetuloa elämään! Meidän lapsuudessa isäpuoli pahoinpiteli meidät ja yritti tappaa leipäveitsellä äidin mun silmien edessä(olin n.10-11 vuotias)..myöhemmin kaksi väkivaltaista parisuhdetta.Olin oppinu jo lapsena etten ole minkään arvoinen.Äiti ei vieläkään halaa,en tiedä miksi.En tiedä mikä on ns.normaalielämä,koska en ole sellasta kokenu.Perhe ja parisuhteet on perseestä.Olen 53v. ja välttelen ihmisiä. Olen lähes erakko.
Hei
Näitä riittää kun elämä olisi täydellistä ja kultalusikka suussa.jne.Nämä lapsuuden traumat ei ne unohdu.Olin itse nuori kun isäni kuoli äitini rupesi avaamaan pulloja
Ja siitä se alkoi.sama oli veljeni oikein äidin poika niin ihana.minua vaan syyllistettiin kun opiskelin nuorena ja juoppoja koti täynnä lue siinä metelissä kun menin sanomaan että täytyy lukea jne.niin turpaan tuli.äitini vaan sanoi että ovi on tuossa jos ei hyvä ole olla.niinpä päätin lähteä.opiskelin työn ohessa jne.äitini juominen vaan jatkui ja yritin sanoa juomisesta mikään ei auttanut. Viina vei hautaan muutama vuosi sitten.veljeni kanssa en ole missään tekemisissä enkä halua olla on syvät arvet on jääneet.Mutta itselläni on
Ihana mies ja perhe ja työ.onneksi omat lapseni eivät ole nähneet semmoista nuoruutta kuin minä olen nähnyt.
On myös naisia joilla ei ole koskaan ollu tukiverkkoa. Yksin piti pärjätä,veli asuu Ruotsissa.
Yksin jouduin pärjäämään myös kolmen pienen lapsen kanssa.Jos sulla ei ole lapsia..Tiedän myös ne yritykset..Ei kukaan jaksa yksin aina,ilman tukea ja apua 24/7.Helppohan miehen on.