Musiikista (esim ranking-listat)

Koska kun ottaa huomioon kaikki eri genret ja koko musan koko ajalta niin vie paljon aikaa tutustua ihan kaikkiin. Oon tekeny usein ranking-listoja ja listoilla nimet on vaihdelleet. Kerran Riki Sorsa oli top50 joukossa, mutta kerran jätin sen top50;n ulkopuolella siis silloin kun on kyse kotimaisista parhammista musanimistä. Onhan Suomessa paljon mainiota musaa. Kaikkein menestynein suomalainen lienee Jean Sibelius. Minulle sen tuotanto on hyvä, muttei huippu sillä minun mielestäni klassisen musan paras kotimainen taitaja on Helvi Leiviskä. MYös laittaisin Kalervo Tuukkasen ja Erkki Melartinin Sibeliuksen edelle. Yksi tapa rankata musaa voisi olla aina rankata jokaisen vuosikymmenen parhaat erikseen eli eri vuosikymmenet erikseen. Sitten voi rankata parhaat jokaisesta eri genrestä. Räppigenren parhaina pidän kotimaisista Palefecea, Draama-helmeä ja Aivovuotoa. Metalligenressä on kovia nimiä kuten Stratovarius ja Sonata artica, mutta on myös muitaki kovia nimiä. Lyijykomppania oli tosi kova nimi vuosien 1990-1996 aikajaksolla. Kannattaa aina muistaa myös listoja tehdessä ottaa huomioon underground-musa eli underground-musa on kaupallisen musan ulkopuolelle jäävä musa. Litku Klemetti on tosi kova omassa genressään Suomessa eli indiepoprokissa. Genreinä kaikki toimii minulle, mutta eniten pidän arvossaan jazzia ja klassista, mutta muutkin genret toimii tosi hyvin. Esim iskelmä tai countrymusa ei ole automaattisesti huonoa. Tosin jos vertaa maailman parasta jazzlevyä jota pitää itse maailman parhaana(absoluuttisia kannanottoja kannattaa varoa) ja vertaa sitä maailman parhaaseen iskelmälevyyn niin kyllä minä varmaankin pidän sitä maailman parasta jazzlevyä kuitenkin parempana.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu