Tämä ei ole mikään treffihaku. Ja tiedän että tällä foorumilla ei hirveen hyvät odotusarvot onnistumisen suhteen ole. Mutta kokeilen silti, koska täällä tuntuu olevan kuitenkin paljon samaa mentaliteettia ilmassa.
Haluaisin siis tutustua ihmisiin, ja löytää uusia piirejä ja ystävyysuhteita. Kavereita joidenka kanssa lähtee viettää aikaa eri aktiviteettien muodossa, enkä tällä tarkoita mitä homo/heteroeroottista, vaan ihan vaan vaikka mökkireissuja/laskettelureissuja/reissuja/yleistä häröilyä, mitä nyt normaalit ihmiset tekee keskenään.
Koska olen koko nuoruuteni tuhlannut typerään jahkailuun itsetuntoni kanssa(osittain erittäin epäonnistuneiden parisuhteiden ja nuoruuden joukosta poisulkemisen takia), olen tosiaan siinä jamassa että päivät menee suurelta osin töissä ja omissa oloissa ollessa. Tästä syystä ikää on tullut jo 32 ja vaikka muut asiat taloutta ja omaa kämppää myöten ovat kunnossa niin sosiaalinen puoli on pahasti rempallaan. Olen introverttiin päätyyn kallistuva, joten arvostan paljon omaa tilaa ja omaa aikaa, mutta siitä huolimatta haluaisin myös tutustua uusiin ihmisiin.
Tässä ois tarjolla Etelä-Suomesta tarjolla kaveria yksinäisille.
Asiat jokka kiinnostaa:
Matkailu, Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen, uusien harrastusten kokeilu, viinit/oluet/ruokakulttuurit, pelit ja muut virtuaalihärpäkkeet, autot ja muut mekaaniset kulkimet, sijoittaminen ja talous, maailman ihmettely ja varmaan monta muutakin asiaa, mutta ei noita jaksa listailla
Kahtotaa jos jotakuta kiinnostaa tutustua, niin vaihdellaa yhteystietoja.
Haluaisin löytää oikeeta luotettavaa ystävyyttä.
Anonyymi
3
131
Vastaukset
- Anonyymi
Olisko 47-vuotias jo liian ikäloppu seuraksi?
- Anonyymi
Täälä ois 36v mies samassa tilanteessa.
- Anonyymi
Täällä ois 31v juttukaveria vailla. Voinko lähettää yksityisviestiä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035