Ei ole helppoa olla fiksu...

Kyllä se on ongelmana joillakin naisillakin... Ei oikein jaksa aina hymyillä niille samoille "hauskoille" läpänheittäjille, joihin törmää harva se päivä. Tuntuu, että parhaiten menestyisi miesten parissa aivottomana blondina, joka huokaillen ihastelee isoja autoja ja pitää miestä jumalolentona, riippumatta siitä mitä tämä päästää suustaan. Vaan en minä jaksa. :(

Itsekin taidan lukeutua ns. älykköryhmään. Olen 22-vuotias nainen ja myös kiinnostunut filosofiasta, asia- ja keskusteluohjelmista, politiikasta, uskonnoista...En kyllä pidä itseäni tylsänä tai outona, minusta ihmisen tulee tietää ja ymmärtää, millaisessa maailmassa elämme. Ja ottaa vastuuta teoistaan ja omasta elämästään.

Jotenkin on vaikeaa löytää samankaltaisia miehiä :) Ehkä sitten vanhempana on helpompaa. Vaikea on seurustella ihmisen kanssa, jonka arvot ja kiinnostuksen kohteet on todella kaukana.

Mutta turha vaipua masennukseen; pääasia että itsellä on kivaa. Elä kuten haluat ja jos se jollekin tuottaa vaikeuksia, niin haistatat sillä pitkät. Toisten elämään ja persoonaan puuttuminen on täysin asiatonta.

erilaisia kiinnostuksen kohteita. Vaikka filosofia minua jossain määrin kiinnostaakin, en jaksa siitä (enää) keskustella. Onhan esim. yliopistolla keskusteluryhmiä y.m. joissa voi osallistua "älykkääseen keskusteluun". Mä puhun kavereitteni kanssa mieluummin kevyemmistä aiheista, kuten ihmissuhteista ja harrastuksista. Opintoihin kun kuitenkin kuuluu "vakavampien aiheiden" pohtiminen.

Eihän teissä fiksuissa miehissä muuta vikaa olekaan, kun että fiksuuttanne kuvittelette jonkun toista sukupuolta olevan fiksun tajuavan tulla teidät pokaamaan jostain fiksujen harrastustenne joukosta. Kyllä teidän fiksujen miesten pitäisi olla niin fiksuja, että tajuaisitte etteivät fiksut naiset tiedä teidän olemassaolostanne ellette hankkiudu sellaisten pariin ja tee fiksua aloitetta.

Fiksua kevään jatkoa!

PS Tuleekohan TV:stä mitään fiksua ohjelmaa....

Ehkä sitä omaa fiksuuttaan ei tarvitse kellotornista asti huudella. Voisiko olla niin, että jo se voisi karkottaa naiset ympäriltäsi.

Itse olen ihan ok nainen, akateeminen ja harrastelen historian, uskontojen, kulttuurien jne. tutkiskelua ja paljon myös mieheni kanssa niistä jutellaan ja matkaillaan ihmettelemässä erilaisia elämäntapoja eri puolella Tellusta.

Me tapasimme toisemme eräässä uskonnollisessa tilaisuudessa, vaikkei niissä tavallisesti käydäkään. Olimme molemmat mielenkiinnosta siellä ja sitten tiemme kohtamivat ja siitä asti ovat samaa polkua kulkeneet. En varmaan olisi miehestä kiinnostunut, jos olisi ensimmäisenä alkanut kailottaa, kuinka fiksu hän on. Niinpä. Hän onkin niin fiksu, ettei hänen tarvitse edes tuoda sitä erityisesti esille. :)

Terve liikkuvuus ja uteliaisuus ajaa ihmisiä kohtaamaan - onnellisestikin.

Hyvää jatkoa.

Minä vähän ihmettelen tällaista filosofien ja filosofian ihannointia (ei vain tässä ketjussa vaan muuallakin, esimerkiksi Woody Allenin elokuvissa). Harrastan klassista musiikkia ja olen tämän sivuston aktiivisimpia keskustelijoita klassisen musiikin osastolla. Joissakin Woody Allenin elokuvissa Søren Kierkegaard esiintyy jonkinlaisena älyllisyyden huippuna. Kun sitten kirjastossa näin Kierkegaardin ”Mozart-esseet”, ja kirjan esipuheesta kävi ilmi, että tällä teoksella Kierkegaard todistaa Mozartin ”Don Juanin” (siis Don Giovanni -oopperan) kaikkien taiteenalojen suurimmaksi saavutukseksi, niin kirjahan oli pakko lukea. Mikä pettymys! Joko kirja on filosofisena tutkielmana täyttä roskaa tai jos filosofia ei opinalana tuomitse Kierkegaardin teosta roskaksi, niin sitten koko filosofia on potaskaa.

Kuinka niin?

Kierkegaard pyrkii ensin osoittamaan, että ”Don Juan” on merkittävin taideteos, koska se ylistää aistillista rakkautta platonisen rakkauden sijaan. Mutta minulle jäi täysin hämäräksi mistä Kierkegaard vetää sen johtopäätöksen, että aistillinen rakkaus olisi jotenkin ylevämpää kuin platoninen. Ja vaikka näin olisi, tämä pätee kaikkiin Don Juan -legendoihin, ei vain Mozartin ja da Ponten oopperaan. Kierkegaardin analyysi perustuu lähes pelkästään oopperan juoneen, ei musiikkiin. Oopperan musiikkia käsitellessään hän kohottaa itsensä Mozartin yläpuolelle osoittamalla joitakin Mozartin ”virheitä” (Anna ja Ottavio ovat Kierkegaardin mielestä sivuhenkilöitä, joille ei olisi kuulunut omia aarioita.)

Kaiken huipentuma on, kun Kierkegaard ”osoittaa”, että Mozartin ”don Juan” on suurin taideteos, eikä kyse ole vain määrällisestä (kvantitatiivisesta) erosta vaan kyseessä on laadullinen (kvalitatiivinen, siis perustavaa laatua oleva) ero. Kuinka hän tämän osoittaa? Sanomalla, että eräs saksalainen filosofi (jonka nimeä en enää muista), oli myös päätynyt samaan tulokseen, että Mozartin ”don Juan” on suurin taideteos, mutta hänen mielestään kyseessä on vain määrällinen mutta ei laadullinen ero. Tähän Kierkegaard sanoo, että jokainen, jolle ei ole valjennut, että kyseessä on laadullinen ero, vaietkoon asiasta. Siis tämä ylistetty filosofi sanoo, että eri mieltä olevat turpa kiinni.

Ja sitten pääasiaan: mahtavatkohan iltaa viettävät naiset sittenkään haluta kovin syvällistä keskustelua? Voithan tietysti kokeilla avausrepliikkinä vaikka jotain sellaista kuin: "eikö olekin kiehtovaa, että fysiikan kaksi suurinta teoriaa, suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka, ovat yhteensopimattomia maailmassa, jossa aineella on kolme ulottuvuutta ja ajalla yksi. Mutta jos aineella onkin kuusi ylimääräistä dimensiota, jotka ovat surkastuneet paitsi aivan mitättömillä etäisyyksillä, niin näin ei vain saada suhteellisuusteoriaa ja kvanttimekaniikkaa yhteensovitettua vaan samalla syntyy alkuräjähdyksellekin uusi ja kiehtova tulkinta". Kokeile ja kerro tuleeko kaatoja.