Apua - voiko äidilläni olla alkava Alzheimer tms.?

Äitini on 53-vuotias perusterve työssäkäyvä ihminen, joka on omien sanojensa mukaan suoriutunut töistään koko ajan ilman ongelmia. Olen kuitenkin erityisesti viimeisten n. kolmen vuoden aikana huomannut hänessä erikoisia persoonallisuuden muutoksia. Ennen lähes poikkeuksetta iloisesta, hyväntuulisesta ja toimeliaasta äidistäni on tullut miltei taukoamatta rättiväsynyt, usein alakuloisen/pahantuulisen oloinen, ja hän vaikuttaisi kärsivän ajoittain muistihäiriöistä (saattaa toistaa samaa kysymystä/kommenttia useampaan otteeseen melko lyhyen ajan sisään - ensimmäiset merkit tästä näin itse asiassa jo yli 4 vuotta sitten).

Hänen työmuistissaan, ihmisten kanssa sosiaalisissa tilanteissa toimimisessaan/ihmisten muistamisessaan kaukaisempiakaan tuttuja myöten, kotiaskeiden hoitamisessaan tms. ei vaikuta olevan mitään pielessä, mutta hän tuntuu silloin tällöin olevan keskellä päivääkin, esim. juomatta lainkaan mitään alkoholipitoista, sekava, unohtelevan juuri kysymiään/sanomiaan asioita, harhautuvan ajatuksissaan ympäröivän tilanteen ulkopuolelle, jne - ja suuttuu hirveästi, mikäli menen huomauttamaan hänelle asiasta.

Äitini ei lisäksi tunnu pystyvän rentoutumaan enää lainkaan, heräilee toistuvasti keskellä yötä "miettimään työasioita", ylireagoi pieniinkiin ärsykkeisiin usein suhteettoman voimakkailla vihanpurkauksilla, tiuskii, äyskii ja alkaa nykyään esimerkiksi itkeä huomattavasti aiempaa herkemmin. Kun kysyn häneltä asiasta, hän vetoaa käytännössä aina työstressiin.

Voiko kyseessä todella olla pelkkä stressi(häiriö), vaihdevuodet, diagnosoimaton masennus, vaiko kenties alkava muistisairaus?
462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voi olla tai sitten ei ole.Jos äitisi ei halua mennä lääkäriin niin et voi häntä pakottaa.

Äänestä

Kyllä toi enemmän stressiltä vaikuttaa, toi aloittajan kirjoittama juttu.
Mukana saattaa olla masennusta, koska tilanne on jo jatkunut aika pitkään.

Ikävää, kun ajattelee, että lapsena joutuu katsomaan äitiään tuollaisessa " tilassa ".
Ei siinä mitään paheksuttavaa ole, mutta ei varmastikaan ole helppoa. En tarkoita pahaa tuolla tila-sanalla.
Parasta olisi kun tuo äiti ymmärtäisi hakea itselleen jotain apua, vaikka edes keskusteluapua.

Kun on stressaantunut, niin silloin juuri mieliala heittelee, ja hermostuu herkästi pienistäkin asioista. Myös muisti saattaa heitellä, se taitaa johtua eniten henkisestä väsymyksestä, ei muistisairaudesta.
Stressaantuneena myös valvoo, tai heräilee, ja miettii kaikenlaisia asioita, jotka mieltä painavat.

Äänestä
  • Näin olen itsekin ajatellut. Olen havainnut äidilläni huomattavasti enemmän stressiin ja uupumukseen kuin muistisairauteen viittaavia oireita, mutta nuo ajoittaiset muistin ja keskittymiskyvyn häiritsevät "lipsumiset" ovat myös herättäneet huolta. Jään seuraamaan tilannetta.

    PS. Toisen kommentoijan viestiin liittyen, onneksi ei näin miehenä tarvitse huolehtia omista vaihdevuosistaan... :D

    Äänestä

Joihinkin naisiin vaihdevuodet vaikuttavat todella voimakkaasti. Ja monilla on nimenomaan unihäiriöitä. Muistisairaudet ovat työikäisillä kohtuullisen harvinaisia, mutta toki niitä on.

Sekä monet sairaudet että vaihdevuodet johtuvat samasta asiasta: vanhenemisesta. Siten yhtä aikaa vaihdevuosien kanssa voi olla muhimassa erilaisia perussairauksia, kuten kilpirauhasongelmia, diabetestä, syöpää, sydänsairauksia.

Moni asia voi olla vaikuttamassa yhtä aikaa. Vaihdevuodet heikentävät unta, peruskunto ja voimat ovat jo heikentymässä iän vuoksi. Lisäksi kun nukkuu huonosti estrogeenin puutteen vuoksi, niin jaksaa huonommin kaikkia rasituksia. Työelämäkin on nykyään hektistä. Kaiken lisäksi korona on vaikeuttanut elämää kaikilla jo yli vuoden ajan.

En alkaisi ihan kauheasti paapomaan aikuista ihmistä. Jos hän ei itse koe elämässään ja olossaan ongelmaa, niin valinta on oma. Voi olla varsin ärsyttävää, jos oma lapsi tulee hössöttämään työikäisen vanhemman asioista. Kannattaisi miettiä ainakin huolella näkökulma, mistä asiaa lähestyt. Yksi voisi olla vaihdevuosista keskusteleminen - jos se on yleensäkään aihe, josta äitisi pystyy tai haluaa puhua. Jos olet itse nainen, niin sinullahan on jo itsesi vuoksi aihetta olla utelias asian suhteen, sillä sama on jossain vaiheessa edessä itselläsikin. Samalla voisi saada "lankakerää" kerittyä auki, ja tietäisit, mitä äitisi oikeasti kokee tällä hetkellä. Mutta väkisin ei voi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Äitini on 53-vuotias perusterve työssäkäyvä ihminen, joka on omien sanojensa mukaan suoriutunut töistään koko ajan ilman ongelmia. Olen kuitenkin erityisesti viimeisten n. kolmen vuoden aikana huomannut hänessä erikoisia persoonallisuuden muutoksia. Ennen lähes poikkeuksetta iloisesta, hyväntuulisesta ja toimeliaasta äidistäni on tullut miltei taukoamatta rättiväsynyt, usein alakuloisen/pahantuulisen oloinen, ja hän vaikuttaisi kärsivän ajoittain muistihäiriöistä (saattaa toistaa samaa kysymystä/kommenttia useampaan otteeseen melko lyhyen ajan sisään - ensimmäiset merkit tästä näin itse asiassa jo yli 4 vuotta sitten).

Hänen työmuistissaan, ihmisten kanssa sosiaalisissa tilanteissa toimimisessaan/ihmisten muistamisessaan kaukaisempiakaan tuttuja myöten, kotiaskeiden hoitamisessaan tms. ei vaikuta olevan mitään pielessä, mutta hän tuntuu silloin tällöin olevan keskellä päivääkin, esim. juomatta lainkaan mitään alkoholipitoista, sekava, unohtelevan juuri kysymiään/sanomiaan asioita, harhautuvan ajatuksissaan ympäröivän tilanteen ulkopuolelle, jne - ja suuttuu hirveästi, mikäli menen huomauttamaan hänelle asiasta.

Äitini ei lisäksi tunnu pystyvän rentoutumaan enää lainkaan, heräilee toistuvasti keskellä yötä "miettimään työasioita", ylireagoi pieniinkiin ärsykkeisiin usein suhteettoman voimakkailla vihanpurkauksilla, tiuskii, äyskii ja alkaa nykyään esimerkiksi itkeä huomattavasti aiempaa herkemmin. Kun kysyn häneltä asiasta, hän vetoaa käytännössä aina työstressiin.

Voiko kyseessä todella olla pelkkä stressi(häiriö), vaihdevuodet, diagnosoimaton masennus, vaiko kenties alkava muistisairaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu