Ainoa keino työllisyyden lisäämiseen on lopettaa ilmaistyöt eli työharjoittelu, työkokeilu ynnä muut ilmaistyöt. Suomessa päivittäin tekee ilmaistyötä puoli miljoonaa ihmistä. Jos nämä puoli miljoonaa ihmistä lopettaa ilmaistyö niin simsalapim Suomessa ei ole yhtään työtöntä. Yksinkertaista, mutta totta.
Keino työllistymiseen Suomessa!
Anonyymi
35102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Työkokeilu palkalliseksi!
Tehdystä työstä olisi oikein saada palkkaa! Miksi kouluttajat saavat tienata, mutta työkokeilija ei saa? Kulukorvaukseen 9 € / päivä olisi reilua tulla tuntuva indeksikorotus kuten muihinkin korvauksiin on tullut tai työkokeilijan tulisi saada minimipalkka. Jos minimipalkka olisi laissa kaikesta työstä, voisi moni hyväksikäyttö jäädä toteutumatta ja työtön työllistyisi oikeasti.
Työstä tulisi saada sen alan Tesin mukainen minimipalkka. Rangaistus tulisi tulla kaikille jotka kierrättää työkokeilijoita.
Kansalaisaloite sivustolla on aloite polttoaineveron alentamisesta käykää allekirjoittamassa.
kävitkö sinä allekirjoittamassa aktiivimallin vastaisen kansalaisaloitteen??
Näin juuri. Lisäksi pitäisi lopettaa vuorotteluvapaasijausuudet ja palkkatuet.
Miksi vv-sijaisuudet kieltoon, perustele ja todella hyvin?
Omakohtainen kokemus vv-vapaan sijainen sai työpaikan firmaan kun palasin takaisin työhöni muutaman kk vapaan jälkeen. Mikä tässä se paha asia?
Sekö että olin työttömää pienemmällä korvauksella pois töistä pari kk ja työtön sai työpaikan vuosiksi? Ei mene jakeluun millään tämä ongelma?
Niin totta! Miten tähän ei puututa, sillä tässä on kaikki orjatyön merkit! Tämä on myös rasismia työttömiä kohtaan! Tämä on laitonta!!! Nyt 50tuhatta nimeä ja hanke, että ilmaistyöt lopetettava HETI!!!!
Laita linkki.
Ongelma on siinä kun ei ole niitä palkanmaksajia, eli heitä pitäisi motivoida jollain tavoin :)
Mistä sinä palkkaa maksat, kun ei ole palkanmaksajia eli firmoja jotka tuottaa sitä työn tarvetta ja edellytyksen palkanmaksuun?
Työkokeiluille,+työharjoitteluille+yms.+ei+ole+koskaan+ollut+perustetta.+Oli+kyse+oikeasta+työelämästä,+työttömyyselämästä+tai+opiskelusta.+Kyse+on+ilmaistyön+teettämisestä+ja+palkanmaksun+välttämisestä.+Joissakin+tilanteissa+(opiskelu)+lyhytaikainen+työharjoittelu+ilmaiseksi+voi+olla+perusteltua.+Mutta+suurin+osa+kokeiluista+harjoitteluista+ja+muusta+ilmaiseksi+tehdystä+työstä+on+100%+hyväksikäyttöä.
Useimpien+alojen+normaaliin+työehtosopimukseen+sisältyy+koeaika.+Koeaika+on+yleensä+muutaman+kuukauden+pituinen+jolloin+työnantaja+ja+-tekijä+pääsevät+kokeilemaan+miten+homma+pelittää.++Koeaikana+työsopimuksen+voi+purkaa+jos+työnantaja+tai+tekijä+havaitsee+ettei+homma+työnantajan+ja+tekijän+välillä+pelitä+syystä+tai+toisesta.+Näin+ollen+työnantajien+itku+ja+parku+siitä+miten+iso+riski+työntekijän+palkkaaminen+on+koska+työntekijä+on+kuitenkin+täys+paska,+on+bullshittia.+Koeaikana+työnantaja+pääsee+näkemään+millainen+työntekijä+on.
+And+vice+versa.
https://www.erto.fi/tyosuhdeopas/tyosopimus/koeaika
Terveessä+tilanteessa+ei+ole+olemassa+ulkopuolisia+tahoja+sotkemassa+ja+sekoittamassa+työntekijän+ja+työnantajan+välisiä+sopimuksia.+Normaalitilanteessa+on+vain+työn+ostajia+ja+työn+myyjiä,+ja+näiden+kahden+välisiä+sopimuksia.+Sopimukset+(tes)+on+laissa+määritelty+kullekin+alalle.+Mahdollisesti+työnvälitystoimistolle+voi+olla+tarvetta.+Mutta+sen+tehtävän+kuuluu+olla+työn+välitys,+eikä+työttömien+valvonta-+ja+rangaistuskoneisto.++
Vuokratyöfirmoille,+baronoille,+adeccoille+ja+muille+rekryfirmoille+ei+ole+tarvetta.+Terveessä+tilanteessa+yrittäjä+tai+muu+työnantaja+hoitaa+homman+itse.+Valitsee+itse+työntekijän,+luo+itse+suhteen+työntekijään+ja+maksaa+itse+hänelle+sovitun+korvauksen+tehdystä+työstä.
Meille+on+syntynyt+tähän+yhteiskuntaan+työ-+ja+työttömyyselämään+muutaman+kymmenen+vuoden+aikana+välistävetäjiä+kuin+syöpäsoluja+aggressiivisesti+etenevässä+kuolemaan+johtavassa+sairaudessa.+
Kaikista+pahimmat+syöpäsolut+ovat+erilaisia+työllistämisyhdistyksiä+ja+muita+sosiaalipummiyrityksiä.+Nämä+käyttävät+työllistämiseen+tarkoitettua+tukijärjestelmää+ja+työttömien+ahdinkoa+häikäilemättä+hyväkseen.+He+kierrättävät+kaikista+suurimmassa+ahdingossa+olevia+pitkäaikaistyöttömiä+pajoillaan+ja+"sosiaalisissa+yrityksissään".+Työttömien+"työllistämisestä"+maksettavista+yhteiskunnan+tuista+nämä+sosiaalipummiyritykset+ryöväävät+oman+elantonsa.+Monet+työllistämisyhdistykset+ja+pajat+teettävät+oikeita+asiakastöitä,+laskuttavat+asiakasta+työttömän+tekemästä+työstä+aivan+normaalisti,+ja+varastavat+korvauksen+itselleen.+Työn+tehnyt+työtön+(pyörän+huoltaja,+auton+korjaaja,+huonekalujen+entisöijä.+remontoija+yms.)+ei+itse+saa+senttiäkään+tekemästään+työstä,+kaikki+menee+yhdistykselle.
Työllistämisjakson+jälkeen+asiakastöitä+paiskinut+työtön+palaa+takaisin+työttömäksi+työnhakijaksi+ja+työllistämisyhdistys+ottaa+seuraavan+palkkatukioikeutetun+tai+muun+ylläpitokorvausorjan+työkokeilijan+kiertoon.+Tätä+sanotaan+työttömän+kuntoutukseksi.+Tällä+tavoin+häntä+"autetaan+työelämään".+
Ajatelkaapas+kuinka+paljon+yhteiskunnan+resursseja,+rahaa,+energiaa+ja+ihmiselämää+tähän+paskaan+on+ainakin+30+vuoden+aikana+jo+tuhlattu?+Montako+elämää+on+pilattu?+Montako+oikeaa+työpaikkaa+olisi+pystytty+luomaan+kaikella+sillä+rahalla+ja+resursseilla+joita+tähän+mustaan+kaiken+syövään+pohjattomaan+aukkoon+on+valutettu?
Meillä Suomessa tämä järjestelmä kaipaa isoa muutosta, että Ruotsissa ja Tanskassa asiat osataan hoitaa paremmin. En kannata sosiaalipummiyrityksiä ja työpajoja. Mielestäni matalammalla kynnyksellä työntekijä otetaan sisään ja työntekijä on vaikka koeajan 2 kuukautta, mutta tärkeintä on, että maksetaan kuitenkin palkka tuolta ajalta. Jos työsuhdetta ei jatketa, niin sitten tulee työkkärikorvaus. En tiedä, miten menee nykyään, mutta itse urani alussa jouduin tekemään monia pätkäsopimuksia peräjälkeen samaan firmaan. Se oli silloin laitonta. Eräs ystäväni oli 2 vuotta kunnallisella puolella samassa työssä pätkäsopimuksilla.
Työnantajat itkevät kuinka heillä menee uuden henkilön kouluttamiseen niin paljon aikaa. Edellisessä firmassa harjoittelijaa ei neuvottu kuin korkeintaan puolen päivän ajan. Se oli mielestäni aika vähän suhteessa kesän työpanokseen. Itse jos menisin ns. työkokeiluun firmaan, missä tarvitaan markkinointia, niin tekisin ilmaiseksi markkinointia firmalle (läpysköjä, nettisivuja ym. mainontaa) ja opettaisin heitä tekemään erilaisia asioita, joista olen maksanut paljon, että olen opiskellut asiat.
On niitä kymmeniä vuosia määräaikaisilla ketjutuksilla olleitakin..
Ei+ole.+Nämä+ns.++ilmaistyöt+eivät+ole+yötä+jossa+voidaan+ottaa+ihmisestä+työpanosta+irti.+Ovat+työkokeilua+ja+sen+myöntämiseen+on+tarkat+kriteerit,+jos+niitä+noudatetaan+te-toimistoissa.+Mutta+niillä+halutaan+piilottaa+työttömiä.+
Ainoa+tapa+saada+ihmisille+töitä+on+isompien+palkkojen+alentaminen+ja+koulutusten+lopettaminen+-+esimerkiksi+yliopistot+kiinni+liki+kokonaan.+Näiden+ylikoulutetttujen+koulutus+maksaa+ja+heidän+palkat+on+perusteettomia.+Saman+työn+voi+tehdä+kuka+vain.+Ennen+kuin+joku+vetää+esiin+kirurgi-kortin,+niin+sanon+että+kirusgiakaan+ei+ole+pakko+kouluttaa+yliopistossa,+vaan+normaali+amis+vaikka.+Tekemällä+oppii.+Palkkoja+on+saatava++alas.+Eräs+hyvä+keino+on+sekin+työllisyyden+lisäämiseksi,+kun+annetaan+ihnisten+tehdä+50%+työaikaa.+Tällöin+yhdestä+työpaikasta+tulee+kaksi,+ja+sosiaalietuuksia+ei+tarvita+ainakaan+niin+paljon.+Toki+tässäkin+ongelma+on+työn++sivukulut,+jota+koulutuskin+on.+Siihen+kerroin+ratkaisun+aiemmin.
Tuleepa harhaista settiä.
Sulle varmaan kaikki on harhaista kun olet harhainen.
Olen samaa mieltä. Ilmaiset työt kuten työkokeilut ja työharjoittelut pitää lopettaa, koska aina on maksettava asuminen, ruoka, lääkkeet ym.
Samoin.
Demarit eivät ole enää ay-liikkeiden ja TES:n mukaisten työsuhteiden kannattajia, vaan haluavat orjatyötä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ef6d3a3-bf27-498d-b5bf-1e9b8a9e7bf6
Demarit ovat porvareita, aina Lipposen ajoista asti ovat tehneet kokoomuslaista politiikkaa, sama meno edelleen päällä.
On se kumma kun pienen piirin pitää päättää muiden työllistymisestä ja tämä pieni piiri tarjoaa vain ja ainoastaan Venäjä-hommia...
>> Työnantajat itkevät kuinka heillä menee uuden henkilön kouluttamiseen niin paljon aikaa. <<
Tjaa, tjaa, kannattaisikohan työnantajien ehkä tehdä se perehdytys niin kuin kuuluu, niin ei kuluisi kauan aikaa ja siitä olisi itse asiassa jotain hyötyäkin.
Itselläni "perehdytykseen" nimittäin kului koko työsuhdeaika. Oleellisia, kertomattomia asioita tuli koko määräaikaisuuteni ajan vastaan vähän väliä, eli koko sen puolisen vuotta, jonka työpaikassa olin. Ja sitten vakituiset olivat nokka solmussa, kun en tiennyt, mitä kuuluu tehdä! Ja työnkuvaanikin muuteltiin painotukseltaan koko työsuhteen ajan. Suoraan sanoen työnkuvani tuntui muuttuvan aina sen mukaan, kuinka huonolla tuulella tietyt ihmiset työpaikalla olivat minun suhteeni.
Jos uuden työntekijän koulutukseen menee aikaa, miksi meillä on koulut ja yliopisto, jossa ihminen tulee entistä tyhmemmäksi.
eihän asia tietenkään noin ole. Koulujen käynti ja opiskelu kehittää aina ihmistä. Varmaan niin että he joiden pitäisi antaa perehdytystä ovat joskus niitä kiusantekijöitä. Monasti perehdytys on jätetty lattiatason työtovereiden tehtäväksi, Heidän etunsa on että uusia työntekijöitä ei firmaan tulisikaan. Etenkään jos tulokkaat ovat itseä koulutetumpia/fiksumpia, Silloin oma duunipaikka säilyy. Nurinkurinen ajattelutapa, mutta ihmiset toimivat itsekkäästi omaa etuansa ajatellen. Joskus ihan tahallansa neuvovat väärin. Perehdytys on eri asia kuin ammattiin oppiminen. Jokaisessa työpaikassa on oma yrityskulttuurinsa ja tapa tehdä asioita. Ei ole kahta samanlaista firmaa.
Höpö+höpö.+Kävin+juuri+kaksivuotisen+koulutuksen.+Tämän+seurauksena+aivoni+kutistuivat+50%+ja+kahden+vuoden+opiskeluperseilyn+jälkeen+en+voi+sanoa+oppineensa+muuta+kuin+että+iso+osa+kouluista+ja+koulutuksista+on+täyttä+paskaa.+Ja+ongelma+ei+todellakaan+ole+se+että+itselläni+olisi+jotakin+oppimisvaikeuksia.+
Opettajat+eivät+enää+opeta+mitään.+Opettajia+suurempia+tyhjäntoimittajia+ei+ole+muualla+kuin+työelämässä+olevat+työlliset+jotka+toimittavat+tyhjää+työkseen.
Tämä johtuu siitä että suomalaista elämänmenoa kaikkialla, sekä kouluissa että työpaikoilla ohjaa huono itsetunto. Kaiken suomalaisen kanssakäymisen päätavoite on todistaa, että se toinen ihminen on tyhmä. Kaiken suomalaisen vuorovaikutuksen punaisena lankana on saattaa toinen ihminen naurunalaiseksi, mitätöidä se toinen ihminen ja kaikki se, mitä se toinen ihminen on ja mitä hän tekee, jotta omat puutteet ja osaamattomuus ei tulisi julki. Jos sanot että tässä ei ole mitään järkeä, se käännetään niin päin että sinä et tajua koska olet tyhmä. Sun oma älli ei riitä tajuamaan asioita joissa ei oikeasti ole järkeä.
Tämä pätee myös siihen, että opiskelijat leimataan tyhmiksi jotta ei tulisi julki, että itse koulutus on tyhmää eikä siinä ole mitään järkeä. Opettaminen on informaation siirtoa opetettavasta asiasta. Mutta itsetunto- ongelmaisille kaiken opettamisen tavoite on todistaa että oppilas on tyhmä. Suurin syy oppimisvaikeuksien taustalla on huono opettaja. Opettaja ei joko osaa, tai sitten halua siirtää informaatiota oppilaalle opetettavasta asiasta. Perinteisen opetuksen tarkoitus on oppilaan nöyryytys, eikä informaation siirto.
Työpaikoilla on niin vakavia ongelmia, että aina kun sinne saapuu uusi potentiaalinen työntekijä, ryhtyy itsetunto- ongelmainen itsestään epävarma työyhteisö tekemään tästä uudesta työntekijästä tyhmää ja osaamatonta, jotta ei tulisi julki, että työpaikalla kaikki on pielessä. Että ne vakityöntekijätkään eivät tiedä mitä ovat tekemässä. Mutta eivät kehtaa sanoa sitä ääneen jotta eivät paljastuisi itse tyhmiksi ja osaamattomiksi. Ja jotta ei oma duunipaikka mene.
Kaikkea elämänmenoa ja vuorovaikutusta leimaa tämä sama ongelma.
Anteeksi höpöhöpöttelyni. Luin uudelleen ed viestin ja olin lukenut sen asiasisällön väärin kun siihen kommentoin.
Tämä on uuden tulokkaan kohtalo suomalaisella työpaikalla. Kun uusi vastavalmistunut untuvikko, opiskelijaharjoittelija, tai sijainen, tai palkkatukilainen tai kuka tahansa muu uusi naama (värillä ei väliä) yrittää mennä suomalaiselle työpaikalle töihin, sille tapahtuu näin:
https://www.youtube.com/watch?v=MMD6sz5sn7U
Haikarat edustavat pitkäaikaistyöttömiä jotka eivät enää uskalla lähellekään työpaikkoja, eli järveä. Untuvikko edustaa niitä hyväuskoisia jotka vielä uskaltavat kokeilla siipiään suomalaisilla työpaikoilla. Siellä piraijaparvi, suomalainen työyhteisö repii sinut kappaleiksi.
monetko koulut olet käynyt ja millä tasolla. Itse kun tekun kävin 80 luvulla niin kyllä hikoiltiin ja helpolla ei päästetty. Vaikeusastetta oli tarjolla. Porukkaa myös lopetti kun ei riittänyt sitkeys tai loppui aivoista kapasiteetti.
takuupalkka, 3000 euroa/kk. Hommasta riippumatta
tein niskalimassa töitä ja sain max 2100e/kk, joten duunari tuskin saa koskaan 3000e/kk.
tietysti jos on hyväpalkkainen duuni niin ihan helposti saa 3000e/kk, mutta harva saa muuta kun minimi palkan ja vähäisiä tunteja. mutta pitäisi todellakin olla minimi kuukausi ansio eikä minimi euroa/tunnissa..
Tyhmyys on ääretön luonnovara ...
-A.Einstein
Pitäis lopettaa. Milloin nuo ilmaistyöt on ylipäätänsä tulleet niin yleisiksi tavaksi. Jotkut tekevät vuodesta toiseen työkokeilijana ihan oikeata työtä ja hyvää jälkeä.
Kyllä on kummallista jotta nämä kuntouttavat ja työkokeilut jne saa olla olemassa!!?? Jos töitä ei ole tulisi saada perustulo ja jos saa työtä löytää niin elanto tulee työpalkasta! Ihminen tarvitsee perustulon, sillä ihmisillä ei ole nykymaailmassa jokamiehen oikeuksia millä tulla toimeen. Ihmiset ei tule toimeen ilman rahaa ja ilman työpaikkaa ei tule rahaa. Perustulo on ainoa järkevä ratkaisi jos ei ole töitä!
Totta
Tylsäjärkinen kokomus Mykkänen juuri puhuu ratkaisuna TYÖPERÄISTÄ MAAHANMUUTTOA......ha....haaaaa.....kaikenlaisi luoja maanpäällä kantaakin.
Vih. Satu Hassi lisää tuotava pakolaisia Suomeen......ha....haaaaa.....mikä höpelö, ennalistaisi luoja vihreät mummot.