Viinamiehen heikkous on oman itsetunnon puute.

Hän ei uskalla tutustua naisiin muuten kuin käånnipäissään.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Aamen.

Heikko tai olematon itsetunto on suomalaisen kansanluonteessa,
itsensä vähättely ja vertailu muihin joita pitää parempina ja joita pitää sen vuoksi vihata.
Olen usein miettinyt suomalaista kasvatustapaa, tapetaanko lapsen itseluottamus jo kehdossa? Itselläni on kaksi lasta, tyttö ja poika joista olemme kasvattaneet terveitä itseensä luottavia ja avoimia nuoria.
Uskallan turvallisin mielin luottaa siihen, että molemmat tulevat pärjäämään elämässään hyvin. Alkoholia ei meillä kotona käytetä eikä käytetty kummankaan meistä vanhempien kotona. Meillä on luontevaa olla sosiaalinen ja avoin ihmisten keskuudessa ilman mitään "apuvalineitä".

Äänestä

Samoin naisilla on heikko itsetunto ja siksi ne haluaa tutustua miehiin vain viinaa juomalla baareissa. Selvinpäin naista on lähes mahdotonta saada treffeille vaikka ihan kävelytreffeille mutta baarissa kun juodaan viina niin nainen on paljon helpompi ja mies pääsee tutustumaan naisiin.
Ei minulla ole ongelmia selvinpäin tutustua vaan naisilla on.
T viinamies

Äänestä
  • ”Ei minulla ole ongelmia selvinpäin tutustua vaan naisilla on.”

    En usko.

    Äänestä

  • "Selvinpäin naista on lähes mahdotonta saada treffeille vaikka ihan kävelytreffeille "

    Riippuu täysin siitä kuka pyytää. Jos et sinä pääse treffeille niin joku muu pääsee.

    Äänestä

Raitis mies voi olla sosiaalinen ja avoin, mutta häntä ei porukkaan huolita mukaan eikä hän naisia tapaa.

Viinamies sensijaan on mukana porukoissa ja tapaa naisia yökerhossa ja bileissä.

t. viinamies

Äänestä

Naisia tapaa kun juodaan viinaa porukoissa ja bileissä. Naiset ei halua tutustua jos mies pyytää kahvia juomaan selvinpäin. Todella harvoin tinderistä miehet saa mitään naista, tiedän koska tunnen sinkkumiehiä ja ne aina valittaa ettei osumia tule. Baarissa ei tarvii juoda itseään pöydän alle vaan sen verran että on hyvä meininki ja naiset näkee että mies osaa juhlia. Viinaa juomalla naisia on tavattu jo 30 vuotta sitten eikä se ole miksikään muttunut.

T viinamies

Äänestä
  • Se on näin koska naiset haluaa pitää hauskaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on näin koska naiset haluaa pitää hauskaa!

    Viinamiehellä on bailaustaidot hallussa, joten hänen kanssaan on aina hauskaa kun juodaan yökerhossa viinaa.

    Raittiin miehen kanssa elämä ei ole hauskaa, koska eihän hän edes käy yökerhossa.

    t. viinamies

    Äänestä

Viinaa juomalla naisia tapaa paljon helpommin kun raittiina. Ei ole häpeä juoda viinaa vaan häpeä on olla yrittämättä tutustua naisiin.

Äänestä
  • Naisiin voi tutustua silloin kun ollaa yökerhossa tai bileissä juomassa viinaa. Yökerhossa viinaa juodessa naiset ovat avoimin mielin tutustumassa miehiin.

    Mies joka yrittää tutustua naisiin silloin kun ei juoda viinaa on outo hyypiö eikä sellaisiin naiset halua tutustua.

    t. viinamies

    Äänestä

Miksi sinä viinamies alennat suomalaisia naisia ja miehiä?

Totuus on se, että useimmat ihmiset eivät halua kumppania, joka käyttää paljon alkoholia.
Moni ihminen pilaa sillä mahdollisuutensa, että on niin kännissä, että ei pysty mitään järkevää puhumaan ja muutenkin pilaa terveytensä jo nuorena.

Mikä tarkoitus sinulla on tällä palstalla?

Äänestä
  • Viinamies kertoo vain raa'an totuuden elämästä. Mies ja nainen kohtaavat silloin kun juodaan viinaa yökerhossa tai bileissä. Niin ne parisuhteet saavat alkunsa. Kaikki muu on vain romanttista haihattelua.

    t. viinamies

    Äänestä

  • "Mikä tarkoitus sinulla on tällä palstalla?"

    Viinamies on useamman kirjoittajan trollihahmo.

    Äänestä

  • Kuitenkin aika monella naisella on mies joka juo viinaa ja alkoholia. Viinaa juomalla tutustuu naisiin. Unelmahäät ohjelmassa eilen naimisiin menevä pari joivat viinaa ja tutustuivat toisiinsa.
    Raitis mies odottaa kotona milloin naiset tulee tutustumaan siihen mutta saa odottaa kauan. Baariin pitää mennä jotta naisiin voi tutustua ja kumppani löytyä.

    t viinamies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mikä tarkoitus sinulla on tällä palstalla?"

    Viinamies on useamman kirjoittajan trollihahmo.

    Voi olla että yliarvioin itseni, mutta olen alkanut kallistumaan siihen että joku yrittää saada mut retkahtamaan juomaan, varsinkin kun viime aikoina naisasioissa on ollut hiljaisempaa 🙄 Tänään tulee muuten täyteen loppuelämäni ensimmäinen vuosi ilman alkoholia, ja ajallisesti ton trollin aloittama spämmäys sopisi hyvin kuvioon, ei se muistaakseni montaa vuotta tänne ole tuollaista kirjoittanut.

    1Äänestä

  • peris234 kirjoitti:

    Voi olla että yliarvioin itseni, mutta olen alkanut kallistumaan siihen että joku yrittää saada mut retkahtamaan juomaan, varsinkin kun viime aikoina naisasioissa on ollut hiljaisempaa 🙄 Tänään tulee muuten täyteen loppuelämäni ensimmäinen vuosi ilman alkoholia, ja ajallisesti ton trollin aloittama spämmäys sopisi hyvin kuvioon, ei se muistaakseni montaa vuotta tänne ole tuollaista kirjoittanut.

    Vuosi ilman viinaa on vuosi ilman naisseuraa. Vai mitä?

    t. viinamies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuosi ilman viinaa on vuosi ilman naisseuraa. Vai mitä?

    t. viinamies

    Osuit naulan kantaan, tosin on saattanut tuo koronakin vähän hillitä ja häiritä meidän vastuullisesti käyttäytyvien pariutumismarkkinoita.

    1Äänestä

Viinamihet juo viinaa ja tutustuu naisiin. Raittiit miehet odottaa kotona miloin nainen tulee oven taa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hän ei uskalla tutustua naisiin muuten kuin käånnipäissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu