Työn kuuluu olla mukavaa

Anonyymi

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työn kuulusi olla mukavaa, hauskaa ja antoisaa, ja että todella kannattaisi jatkaa oman työuransa työstämistä, kunnes sellaista työtä löytyy. Varsinkin kokoaikainen kokopäivätyö on niin iso lohko elämästä, että sitä omaa sopivaa paikkaansa kannattaa kyllä hakea ja itseänsä kouluttaa eri tavoin, että se oikea paikka lopulta löytyisi.

Kannattaa mm. kerätä itselleen jotain säästöjä, kurssittautua, opiskella omatoimisesti ja pitää huolta henkisestä, hengellisestä, fyysisestä ym. jaksamisestaan sillä välin, kun sitä unelmaduunia ei vielä ole. Raha antaa aina vähän enemmän joustoa asioihin, esim., jos tahtoo välttämättä irtisanoutua nykyisestä työstään.

Eräs englnninkielinen juttu myös neuvoi muuttamaan Sundayn Fundayksi. Yleensähän se sunnuntaipäivä kuluu ajatellessa, että blääh - huomenna taas joutuu töihin! Ja vapaapäivä on pilalla kellon vilkuilun yms. takia. Sama Funday-ajattelu sopii tietysti muihinkin päiviin kuin sunnuntaihin, koska nykyään vapaapäivät voi olla missä kohtaa viikkoa vain.

Kannattaa siis tosiaan Funday-ajattelun mukaan niinä vapaapäivinä tehdä jotain oikeasti hauskaa niin pitkälle kuin vain voi eli virkistäytyä mieluisalla tekemisellä - ja vielä päätä tyynyyn laittaessakin huomata, että on edelleen vapaalla ja vielä on koko yökin aikaa olla mitään tekemättä ennen töihin lähtöä.

Netistä ja tubesta löytyy vinkkejä ja juttuja siitä, kuinka työnsä vihaamisesta voi päästä eroon. Neuvoja kannattaa hakea sitä unelmaduunia kohti kulkiessa.

26

1214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Töihin menemisen stressiä voi koittaa laannuttaa.

      Itse laitan puhelimeeni muistutuksen siitä, kun vapaapäivä on päättymässä. Varsinkin kesällä, kun aurinko paistaa pitkälle iltaan, ei halua mitään kelloaan tuijotella. Sillä tavalla siis välttää kellon vilkuilemisen vapaapäivän mittaan. Puhelin muistuttaa puolesta, kun on aika ruveta valmistautumaan seuraavaan päivään. Ne, jotka ovat yritysmaailmassa yms. työssä, jossa on paljon muistettavaa, välttävät liikastressin tällaisilla menetelmillä, jossa muistettavia asioita siirretään pois muistista eli omasta päästä johonkin muualle. Tätä metodia kannattaa hyödyntää ja soveltaa meidän tavallisten tallukoidenkin, jotta töihin meno ei stressaisi liikaa.

      Kun viikon viimeinen työpaivä sitten päättyy ja kotiudun, teen ensimmäiseksi kaiken mahdollisen valmiiksi jo seuraavan työviikon alkua varten: laitan työlaukun uudelleen kuntoon, valitsen vaatteet yms. niin, ettei sellaisia perusasioita tarvitse penkoa ja miettiä viimeisen vapaapäivän aikana tai iltana. Laukun ym. työhön liittyvän vien lisäksi kokonaan pois silmistäni kaappiin ja muutenkin hoidan koko työasian ns. pois silmistäni, työlistaltani ja ajatuksistani vapaapäiviksi. Pidän jopa toisia avaimia ja toista puhelinta valmiina työlaukussani, jotta minun ei tarvitse miettiä edes sellaisia asioita töihin lähtiessäni. Samaa metodia kannattaa soveltaa kaikkeen mahdolliseen, mihin vain voi ja keksii.

      Jos olet aamuäreä, etkä pidä aamuheräämisistä, kuten minä, kannattaa säästää niitä aamuisia hermojaan ja voimiaan ja laittaa aamupala (ja työeväät) niin valmiiksi jo illalla kuin suinkin voi. Jos syöt vaikka leipää höysteillä, viipaloi ainekset valmiiksi. Munakasaineksetkin voi laittaa kulhoon jo illalla aamuista paistamista varten, tai smoothieainekset koota valmiiksi blenderin kannuun ja laittaa se jääkaappiin yöksi. Myös veden- tai kahvinkeittimen voi ladata illalla, jotta ei tarvitse kuin nappia painaa aamulla. Samaa metodia voi soveltaa vaikka kylpyhuonerutiineihinkin ja laittaa suihkutarvikkeet ym. valmiiksi jne.

      Joillekin auttaa aamuäreyteen sekin, jos kattaa itselleen kauniisti pöydän tai tarjottimen. Lautasliinat ym. voi laittaa jo iltasella valmiiksi ja yllättää itsensä iloisesti aamulla, kun pöytä onkin jo katettu. Varsinkin yksineläjällä tämä toimii, kun ei ole muita koskaan puolesta asioita tekemässä.

      Jos jokin asia saa erityisen iloiseksi aamuisin, vaikkapa linnunlaulu, eikä ulkoa sellaista kuulu, hae sellaista netistä. Itse löysin mp3:lla mustarastaan laulua, joka on lempilintuni. Latasin lurituksen tietokoneelleni, jota yleensä aamuisin selailen. Ainakaan ei kannata mitään sellaista kuunnella, mikä saa pahantuuliseksi. Nykyään monia illalla tulevia lempiohjelmiaankin voi katsella omalla ajallaan ja vaikka aamuisin ennen töihin lähtöä, jos on mentävä ajoissa illalla nukkumaan. Itse herään hyvin aikaisin, melkein 2,5 tai kolmekin tuntia ennen töihin lähtöä, koska haluan ehdottomasti omaa laatuaikaa kotona myös ennen töitä. Kesällä varsinkin on jo valoisaa klo 4 aamulla, jolloin aikaiset heräämiset onnistuvat paremmin. Kerran tunsin erään, joka kertoi nousevansa jo klo 3 siivoamaan kotiaan, kunnes lähti töihin seitsemäksi. Hän ei halunnut kuluttaa vapaata päiväsaikaansa siivoamiseen töistä väsyneenä tullessaan.

      Päivänsä kannatta siis miettiä, miten ne järjestelee itselleen sopivaksi työn ohessa. Meitä on moneksi. Usein teemme vain kuten muutkin, miettimättä edes, olisiko ehkä jokin toinen ratkaisu itselle parempi.

    • Anonyymi

      Ihanks totta?!

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä siitä että työn pitää olla mukavaa, koska töihin mennään koko päiväksi! Pakkopulla ei toimi, vaan aiheuttaa lopulta erinäisiä ongelmia anoassa elämisessä.

      Pakkopullatyö vähenee merkittävästi kun ei tee lapsia joita pitää ruokkia ja maksaa ties mitenpaljon (laskennallinen arvio on asunnonhinnan verran)!

      Jos joku vielä oikeasti kuvittelee ,että " jos ei lapsia synnytetä, Suomi katoaa maapallolta"...kyse istutetusta visiosta jos ei orjia kasvata min. 50v työnikeeseen!

      100v eteenpäin ei nykyisiä eläviä suomalaisia ole yhtään, on uusi sukupolvi joka myy Suomen ja täällä puhutaan englantia ja saksaa ensimmäisenä kielenä...

      • Anonyymi

        paljon vapaampia ihmiset ovat kuin 50 -60 vuotta sitten. Silloinkin tehtiin lapsia vaikka leivästä oli oikeasti pulaa. Enää ei tarvitse työnantajallekaan kumarrella, niiata eikä teititellä ylempäänsä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paljon vapaampia ihmiset ovat kuin 50 -60 vuotta sitten. Silloinkin tehtiin lapsia vaikka leivästä oli oikeasti pulaa. Enää ei tarvitse työnantajallekaan kumarrella, niiata eikä teititellä ylempäänsä.

        Silloinkin sitä sanottiin vahingoksi ja sen jälkeen joutu naimisiin.
        Sen kanssa oli vain elettävä herrannuhteessa nöyränä alaspäin katsoen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paljon vapaampia ihmiset ovat kuin 50 -60 vuotta sitten. Silloinkin tehtiin lapsia vaikka leivästä oli oikeasti pulaa. Enää ei tarvitse työnantajallekaan kumarrella, niiata eikä teititellä ylempäänsä.

        Vahinkoja olivat kuten nyt, koska ihminen ei kehity....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paljon vapaampia ihmiset ovat kuin 50 -60 vuotta sitten. Silloinkin tehtiin lapsia vaikka leivästä oli oikeasti pulaa. Enää ei tarvitse työnantajallekaan kumarrella, niiata eikä teititellä ylempäänsä.

        Karmeaa pula-aikaa ja ei kellään kivaa...
        Ihmisen elämä on jotenkin järjetöntä toimintaa lapsineen joihin ei varaa.


    • Anonyymi

      On omissa käsissä ja omassa vallassa, kuinka mielekkään omasta työstään tekee!

      • Anonyymi

        Paskakuskilla se mielekkyys on koetuksella ja miten upea on taas aamulla paskaa mennä imuroimaan....


    • Anonyymi

      jeps, aivoleikkausta suorittavan kirurgin kannattaa tehdä duunistansa kivaa ja fantsua. Kannattaa kuvitella pätkivänsä napolilaista makaroonia. Sitten jännät tanssiaskeleet ja muuvit päälle. Homma toimiii, kun on kivaa.

      • Anonyymi

        Mitä jos aivokirurgia vituttaisi työilmapiiri niin paljon, että vittuillakseen kääntäisi ja vääntäisi potilaan aivot vituralleen silkasta vitutuksesta?


      • Anonyymi

        Tämä palaute juurikin kertonee siitä miten asiat ymmärretään, eli hev* huonosti!

        Ihmiset ovat todella typeriä ja mielestäni idiootteja kun lähtee kyseiselle tielle työn ilosta ja hyvinvoinnista edes ajatusleikkinä heittelemään vitsiä joka ei ollut oikeasti edes sivuosumaa tavanduunarin työstä mistä kyse!

        Kovantason pro työt on tiedettä ja sen "ilot" tulevat varmasti erilailla täyttymyksenä kun onnistuu työssään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä palaute juurikin kertonee siitä miten asiat ymmärretään, eli hev* huonosti!

        Ihmiset ovat todella typeriä ja mielestäni idiootteja kun lähtee kyseiselle tielle työn ilosta ja hyvinvoinnista edes ajatusleikkinä heittelemään vitsiä joka ei ollut oikeasti edes sivuosumaa tavanduunarin työstä mistä kyse!

        Kovantason pro työt on tiedettä ja sen "ilot" tulevat varmasti erilailla täyttymyksenä kun onnistuu työssään.

        Vain neukkumieliset haluavat päättää ja hallita ihmisten ammattialan ja työpaikan toisten ihmisten puolesta. Sellainen kuuluu vain kommunismiin ja neukkulaisuuteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos aivokirurgia vituttaisi työilmapiiri niin paljon, että vittuillakseen kääntäisi ja vääntäisi potilaan aivot vituralleen silkasta vitutuksesta?

        IT -alalla on huono työilmapiiri ihan siksi, kun firman IT -johto haluaa pakottaa ihmiset koodaamaan node.js:llä, kun saman saisi aikaan helpommalla ja laadukkaammin Delphillä.


    • Anonyymi

      Kerran nyki töissä suuta hymyyn,olin raksalla hommissa,teline kaatui ja pomo putos siinä samalla.
      Joskus aikoinaan,näin sellaisen julisteen,missä apinalle oli laitettu puhelin kouraan ja päähän laitettu silmälasit,siinä julisteessa oli puhekuplaan kirjoitettu että:
      "Jos joskus tunnen työn iloa,niin istun ja odotan kunnes kohtaus menee ohi"

      Ei se varmaan kenenkään kaaliin mene että,joissain hommissa ollaan vaan,kun muuta hommaa ei ole saatu ja toimeentuloa,täytyy jostain hankkia.

      • Anonyymi

        Jos itse haluaa olla poliitikko/valtion virkamies niin luulee, että kaikki muutkin haluaa. Niin suppea, fakkiutunut ja ylimielinen on maailmankatsomus.


    • Anonyymi

      Näin se menee. Ei työtä niin vain valita. Sellaiset, jotka on päässyt tuttavien kautta vakituiseen virkaan julkiselle heti koulun jälkeen luulee kaikenlaista vastaavaa.

      • Anonyymi

        Kyllä moni valitsee ihan omasta vapaasta tahdostaan ihan jonkun muun ammatin kuin julkisen puolen valtion virkamiehen/poliitikon/diplomaatin ammatin vaikka se niin käsittämättömältä voikin jonkin korvissa kuulostaa.

        Aika moni varmasti valikoi oman ammattialan ihan itse omasta vapaasta tahdosta vaikka se marionetin mielestä kovin uskomattomalta kuulostaakin. Aika monella varmasti on oma tahto ja korvien välissä muutakin kuin pumpulia.

        Kannattaa muuttaa vaikkapa Pohjois-Koreaan jos ihisten liiallinen vapaa tahto häiritsee!


    • Anonyymi

      Aloittajalla täysin väärä lähtökohta työelämään. Me teemme ja meidän pitää tehdä työtä elääksemme, ei sen mukavuuden takia. Tietysti on hyvä jos saa työpaikan missä todella viihtyy, mutta ei se voi olla lähtökohta. Tähän maailmaan kun ei synnytä hengailemaan, vaan tekemään työtä, elättämään ja kasvattamaan perhe. Kuinka tämäkään yhteiskunta muuten olisi voinut toimia!!

      • Anonyymi

        Herää jo todellisuuteen perhe kuplastasi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herää jo todellisuuteen perhe kuplastasi!

        nii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herää jo todellisuuteen perhe kuplastasi!

        Herääpä itse! Yritä hiukan oppia, jos pystyt, kuinka elämä ja yhteiskunta toimii.


    • Anonyymi

      Eikö voitaisi näin yhteiskuntana sopia, että mitä enemmän pidät työstäsi sitä vähemmän saat siitä palkkaa?
      Jos oikein vihaat työtäsi niin palkka on tietysti korkea.

    • Anonyymi

      itsekin voi vaikuttaa siihen millaista oma työ on sisällöllisesti.
      Ei se pomo ole koko ajan seläntakana paapomassa miten pitää tehdä.
      Moni jättää oman työnsä ja työtapojensa kehittämisen tekemättä.
      Toistaa samat opitut "hyvät" rituaalit. Ei ihme että työnteko tökkii ja olo on kuin maansa myyneellä. Huokailee ja ähkii ja sama huokailu ja ähkinä kuluu joka suunnnalta, Itseensä tympiintyneiden ihmisten jokapäiväinen ähinä.

    • Anonyymi

      Kyllä juuri noin, teoriassa. Käytännön elämä ei kuitenkaan aina suju suunnitelmien mukaan, vaikka asioiden eteen näkisi paljonkin vaivaa. Ellei asioita pysty muovaamaan mieleiselle tolalle, on terveellistä osata sopeutua. Aina sekään ei riitä. Moni vaan joutuu paskaduuneihin ja veemäisiin työpaikkoihin. Esimerkiksi ikä ja työkykyä rajoittavat sairaudet ovat asioita, joille kukaan ei voi mitään.

    • Anonyymi

      Hah haa duunarin hommissa ei ole koskaan kivaa, pakkotahtinen paskaduuni ei ole kivaa koskaan, siitä vaan koittamaan ihan itse, vaikka 10 vuotta putkeen ja tule sitten kertomaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1348
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      216
      1170
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      281
      942
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      306
      934
    Aihe