Porilaisena omalle maalleni tuli Susi, onko järkevää antaa niiden täälläkin levitä?

Anonyymi

Porissa Viasvedellä, meren rannalla. Aamulla asunnostani lähdin autollani kaupunkiin. Auton käyntiin saadessani ja pihalta lähtiessä, omalla tiellä noin 25 metrin päässä Susi. Tämä lähti karkuun, mutta pääsin päätiellä vielä näkemään saman noin 30 metrin etäisyydeltä. Onko järkeä suojella susia, koska liikaa leviää Lapissa ja etelän maaseudulle, sekä usein lasten vanhemmat pelkäävät ja peloissaan kuljettavat lapsensa kouluun autoillaan, ettei lasten tarvitse pelätä susia. Suojelussa tulee mieleen, missä määrin ne tappavat ihmisten koiria , lampaita, peuroja, jäniksiä ym; ta. Meren Saaressa vaimoni huvilalla, ruokimme lähes luvattomasti Supikoiria ja niitä peräti neljä kävi lähes rauhoittuneina päivittäin syömässä. Mutta saareen tulkin Susi talvella, sekä aamulla herätessä näinkin Suden ikkunasta. Mutta ei pitkään kulunut, kun oli tuhonnut Supikoirat. Ajattelen sitä, että luonnonsuojelussa on suojelussa Susi. Mutta, mikä on Susien ja sen tuhoamiset eläimet menetykset vertailuna. Tulisiko luonnonsuojelussa, puuttua Susien tappamiseen merkittävästi, niin Lapissa, kuin etelässä. En ota kantaa Lapin alueelle, koska sillä on toisenlaista toimintaa hoito alueella, petoeläinten vähentämiset poronhoitoalueilla ja omat asiantuntijat.
Merensininen

5

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taitaa olla pian mahdollinen ongelma, että sudet leviävät Lappiin.

      • Anonyymi

        Itämaassa niitä kasvatetaan tarhassa . Tuodaan tänne ne raatelee peuroja. Myös karhuja ja hirviö tarhaavat . Hirveässä voi olla videokamera . Droneja käyttävät täällä.


    • Anonyymi

      Supikoirahan se peto on.

    • Anonyymi

      Sodankäyntiä . Myös lemmikkinä aitoja susia tuotu Suomeen itämaasta .

    • Anonyymi

      Kaikki mikä liikkuu poronhoitoalueella luokitellaan pedoksi,pitkäkäpartainen turistin on peto ,mutta ne mönkijöillä ja kelkoilla liikkuvat ovat paimenet suojelijoita 😀😅

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe